Silti onnellinen?

Olen ehkä vähän jopa yllättynyt siitä, miten tasainen ja hyvä oma oloni on. Ihan kuin olisin täytetty pumpulilla. Sydän ja rintamus voi väreillä ihan vähän jotain etiäishuolia, kun tilanne tuntuu turhauttavalta. Mutta vain vaimeasti siellä pumpulin sisällä. Se ei suoranaisesti pääse läpi piikittelemään minua. Tämä on harjoitus. Tämä on testi. Oppitunti. Olen lähes joka aamu herännyt sen verran aikaisemmin, että olen ehtinyt tehdä Quick Morning Yoga -tunteja ja hengitellä syvään ja kiitellä ihanasta päivästä heittän murheet sivuun. Työpäivän jälkeen olen laittanut videon pyörimään sen hetkisestä olotilastani riippumatta ja hengittänyt syvään sisään nenän kautta. Ja vielä syvempään ulos suun kautta. Olen taipunut asentoihin, joiden olemassaolosta en ole tiennyt mitään. Ja tuntenut sen polttelevan ihanan tunteen koko vartalossa, kun se venyy ja kehittyy. Tänään pääsen vähän syvemmälle kuin eilen. Olen joogatunnilla päässyt nirvanamaiseen mielentilaan, jossa olen liidellyt korkealla kaukana avaruudessa vain tässä hetkessä. Vain itsessäni. Hymyillen. Nähden kuinka pikkuruisen mitätön tämä koko tilanne on siellä jossain kaukana. Miten kaikki tämä on vain pienen pieni vesipisaran osa koko valtameressä. Miten minä muka voisin heittäytyä murehtimaan ja ahdistumaan tällaista asiaa? Kun kaikki on vain kokoelma pieniä pisteitä, mutta minä olen tässä. Se on mahtavaa. Mielen voimaa ei voi väheksyä. Kun joogaohjaaja sanoo, että mieli on vahvempi kuin ruumis. Sielu on sielu ja ruumis on ruumis. Niin herkistyn siitä, kuinka kiitollinen olen voidessani huolehtia tästä temppelistä. Ei se ole täydellinen, mutta se on  aika hyvä. Ja minä voin tehdä siitä vielä paremman. Hymyilen väkisinkin kun mietin miten onnekas olen. Miten niin paljon on omissa käsissäni (näissä inhimillisissä rajoissa, korkeampia voimia väheksymättä). Miten mahtavaa on se, että minä loppujen lopuksi päätän, miten suhtaudun näihin asioihin, jotka poukkoilevat ympärilläni pieninä irrallisina pilkkuina. Mitä ikinä tapahtuu. Mitä ikinä minä sanon tai teen. Mitä ikinä Santi sanoo tai ei sano. Niin se tapahtuu ja sitten minä voin reagoida siihen miten reagoin. On vain asioita ja niihin suhtautumista. Minä pystyn hallitsemaan sitä miten syvästi annan jonkun yksityiskohdan pahoittaa mieltäni. Pettymystä, surua ja kiukkua käsitellään hetki. Pienen hetken tunnustellaan niitä fiiliksiä ja käydään ne läpi. Ja sitten hengitetään syvään ja siirretään ne sivuun. Niiden ei tarvitse olla osa minua. Ah. Minun ei kuulu odottaa ja tavoitella Euroopan minilomaa niin, että jos en saa sitä, niin romahdan. Vaan minun tulee tavoitella onnellisuutta ja mielenrauhaa, mitä ikinä edessä onkaan. Ja se on minun valintani. 

Pystyn töissä uppoutumaan työasioihin. Unohdan aina hetkeksi, että koko tilanne Santin kanssa on päällä. Tunnen intoa, kun mietin, että tänään tapaisin sitten kavereita, jos emme sovi mitään Santiagon kanssa. Tunnen lämmintä iloa, kun tiedän, että voisin nähdä Simon. Voin nähdä Elinan. Ja Tommin. Vaikka halutessani Rickyn. Kivan Tiinan, josta on tullut minulle läheinen. BLING. Saan kutsun kivojen uusien ystävättärieni halloween-juhlaan. Näiden ihmisten kanssa olen onnellinen. Juuri näin tämä viikonloppufiilis nousee päälleni. Se on niin täynnä iloista toivoa siitä, miten mukavaa taas tulee olemaan, ihan sama minne päätän mennä. Olen juuri viettänyt kivoja koti-iltoja perheeni kanssa. Ja nyt on ystävien vuoro. En ole hukkunut siihen ahdistukseen, joka on aiemmin ollut vastaavassa tilanteessa minulle niin tuttu. Olen minuutti minuutilta odottanut, että milloin toinen oikein viestii. En ole pystynyt keskittymään työhön, koska päässäni on koko ajan pyörinyt huoli siitä, että mitä nyt tapahtuu. Nyt minulla on seesteisen hyvä olo. Ei kiire minnekään. Asiat menevät juuri kuten menevät. Ja minä nautin olostani sillä aikaa. Olen oikeasti päässyt jotenkin eteenpäin elämässäni. Minä olen jollain tasolla onnistunut karistamaan menneisyyden painolastia sisältäni. Olen tajunnut niin monia asiaoita. Suorastaan valaistunut. Olen kokenut jonkinlaista uudestisyntymistä. Elämäntapani ovat muuttuneet. Ajatukseni ovat muuttuneet. Suhtautumiseni itseeni ja ympäristööni on muuttunut. Se on mahdollista. Olen innoissani. En halua olla ylpeä. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Haluan olla tästä tilanteesta nöyrän kiitollinen. Haluan, että joku näkisi miten kaikki tämä on vaikuttanut minun elämääni, ja haluaisi tehdä saman muutoksen omassa elämässään. Haluan sanattomasti hymyillen katsoa tätä kaikkea. Tätä valoisaa näköalaa joka aukeaa edessäni laajalti. Mitä ikinä toimintaympäristössäni tapahtuu. Niin minulla on tämä. Mahdollisuus olla silti onnellinen. 

Olen niin onnellinen, että minusta tuntuu, kuin tämä uusi elämäni huokuisi minusta ympäristööni. Normaali ilmeeni on hymy. Kun kävelen aamulla töihin, niin minusta tuntuu kuin olisi jouluaatto ja tiedän saavani ainakin jonkun niistä lahjoista, joita olen toivonut. En halua julistaa sinänsä mitään kenellekään. Mutta nautin siitä kun normaalissa keskustelussa voin tuoda ilmi asioita, joita olen oppinut. Minusta tuntuu että loistan valoa. Olen hamottanut asioiden merkityksiä ihan uudella tavalla. Olen analysoinut kaikkea niin paljon, että yhtäkkiä huomaan asioiden kiinnittyvän toisiinsa harmonisesti. Yhtäkkiä kaikella menneellä on oma paikkansa siellä pikkupisteenä jossain kaukana. Mutta merkittävänä osana sitä, mitä olen nyt. Kaikki ne itkut ja pettymykset ja ne hetket, kun olen oikeasti kiikkunut siinä rajalla, etten ole varma olenko hullu. Mutta vain yksinäisyyden ja heikkouden kautta löytää oikeasti itsensä. Ja ehkä olen voittanut lotossa tässä asiassa. BLING. Tommi ilmoittaa, että voisi tulla päivällä kylään. Voidaan kuunnella hyvää musiikkia ja hän tuo minulla takaisin aiemmin lainaamansa DVD:n. Sitten lähdetään yhdessä lasillisille Elinan kanssa. Ja siitä saa kukin suunnata mihin tahtoo. Iltapäivään mennessä en ole kuullut mitään Santista. Mutten ole sitä edes odottanut. Toivon, että hän ottaa yhteyttä. Mutta sillä ei ole nyt väliä milloin se tapahtuu. Selailen joogatunteja, joille voin osallistua muun toiminnan ohessa. Kaverit kyselevät, että mitä illalla tapahtuu. Mitä vain kivaa voi tapahtua. Yhtäkkiä mieleeni tulee Karri! En ole kuullut hänestä mitään pitkiin aikoihin. Kysyn, että mitä kuuluu. Koska voin ja koska minua kiinnostaa. Vastaa jos vastaa. Tunnen vapautuneisuutta. Taas voin tehdä koko viikonloppuna ihan mitä haluan. Ehkä kuulen Santista. Ehkä mutta. Mutta ennemmin tai myöhemmin kuulen kyllä. Ystäviä on siellä täällä. Kaikki on hyvin. BLING. Karri lähettää minulle pienen syksyisen riimirunon. Hymyilyttää.