Prosessinomistaja

Harjoittelen taas hetkessä elämistä, kun istun bussissa matkalla jumppatunnille. Kiinnitän itseni ympäristööni tarkkailemalla mitä lähelläni on. Ikkuna, josta heijastuu oma kuva. Uudennäköiset penkit. Stop-nappula. Luettelen mielessäni värejä, joita näen ja taas yllätyn miten värikkäässä maailmassa oikein elän. Välillä minua hymyilyttää, kun fiilis on niin kiva. Sanon itselleni mielessäni, että minä päätän mitä minä teen. Minä päätän pitää onnellisuuteni omissa käsissäni. En ajattele vielä Santin tapaamista, vaan vain tulevaa jumppaa, josta olen innoissani. Kun olen maksanut tunnin ja olen jo sinne matkalla, niin mikään ei estä minua osallistumasta kunnolla hyvään treeniin. Ja siten ansaitsemasta hyviä herkkuja, joita aiomme takuulla syödä illalla! Bussissa vastapäätä istuva vanhempi mies tuijottaa minua naamaan koko ajan. Koitan olla kuin en huomaisikaan, enkä osaa päättää, että onko meikkini levinnyt vai näytänkö miehestä nätiltä. Mutta sama kai se. Ylläni on jumppalegginssit, sporttinen takki ja lenkkarit. Hiukset ovat ponnarilla. Kuljen reippaasti hymyillen eteenpäin tihkusateessa. Ja olen juuri sellainen tyttö, joita olen joskus itse katsellut kadehtien. Niitä, jotka ovat menossa lauantaiaamuna lenkille eivätkä kotiin yöunille. Olen iloinen. Jumppasalille päästyäni olen täysillä mukana. Jossain vaiheessa jo ajattelen, ettei kuntoni riitä. Lihakset jaloissa alkavat väkisin vapista. Ja minusta tuntuu, että alan punastua. Ihan hetken minua nolottaa jo etukäteen se, että olen ihan poikki kun tunti päättyy. Mutta ajattelen, että jostain on pakko aloittaa. Minun ei tarvitse hävetä sitä, että olen osallistumassa liikuntasuoritukseen, joka ei ole minulle täysin helppo. Olisi kiva tehdä kaikki täydellisesti ja hikoamatta. Mutta jos en tee sitä nyt vaikeamman kautta, niin en ikinä pääse tekemään sitä paremmin ja paremmalla kunnolla. Ja heti kun päätän jatkaa tunnin täysillä loppuun asti, niin sen sisältö rauhoittuu ja pääsen hyvään mielenrauhaan. Olen niin tyytyväinen. Päätän heti osallistua jatkossa vastaaville tunneille entistä enemmän. Ja sitten saan alkaa keskittyä illan seuraavaan innostavaan osioon, eli Santiin! Alunperin hän on halunnut lähteä kanssani illalliselle hienoon ravintolaan, mutta on ilmennyt, ettei kyseisestä kotimaiseen ruokaan keskittyvästä paikasta löydy yhtään vapaata pöytää. Joten olemme minun ilokseni päätyneet viettämään illlan Santin kotona. Hän tarjoaisi viinin ja jälkiruoan, jos minä toisin jotain pientä iltapalaa. Kävelen stockan herkkuun ja valikoin sieltä muutamia tapaksia mukaani. Ja ilmoitan Santille, että olen tulossa. 

Kertaakaan en ole epäillyt ettemmekö tapaisi. Olen ihan vähän miettinyt sitä, etten halua pilata kivaa kepeää iltaa ottamalla esille stressaavia asioita. Olen lievästi ärsyyntynyt itsekseni siitä, että olen taas tässä tilanteessa. Ja että jostain syystä koko tilanteen eteenpäin vieminen on taas minun harteillani. Mutta en voi sille mitään. Minun on sitten toimittava, jos toinen ei sitä tee. Jonkun toisen kanssa tilanne olisi toinen. Mutta sille on syynsä miksen ole tällä hetkellä muiden kanssa. Ja sille on syynsä miksi aion nyt toimia, vaikkei se tuntuisi helpolta ja hauskalta. Koska muuten ajan itseni ahdistukseen ja oletuksiin. Siihen, että roikun tapailemassa miestä, joka ei ole luvannut minulle mitään. Enää en tee sitä itselleni. Ennemmin kärsin nyt hetken, kuin myöhemmin pidempään. Lähetän Santiagolle viestin, että olen alaovella. Ovella on mielestäni koodi, mutta en ole kysynyt sitä. Ehkä Santi on niin kuuliainen, ettei luovuta sitä kenellekään, kun se on järjestyssäännöissä kielletty. Ehkä hän ei edes muista koko asiaa. Koitan muistella miltä Santi näyttää, mutten saa hänen kasvojaan mieleeni. Sen sijaan taas näen Akun kasvot mielessäni. Sen ilmeen kun  hän hymyilee silmäkarvojaan kohottaen, kun meneillään on joku tosi hyvä fiilis kesken juhlarientojemme. Olen nähnyt sen monta kertaa. Santi tulee alaovelle tosi nopeasti. Hän hymyilee ja taas kerran yllätyn positiivisesti hänet nähdessäni. Tältä pitäisi aina tuntua, kun tapaa itselleen rakkaan henkilön. Yllättyy aina iloisesti siitä että saa tavata toisen. Ja edelleenkin ajattelen, etten muista miltä hän näyttää, koska me olemme niin vahvasti läsnä henkisesti. Halaamme toisiamme tiukasti. Saan sen perinteisen pusun poskelle. Ja alamme heti tuttavallisesti puhua kaikesta mitä olemme edellisen viikon aikana tehneet. Tykkään siitä miten Santi haluaa kertoa yksityiskohtaisesti tekemisistään. Minun ei tarvitse ylläpitää juttua, vaan puhumme ihan yhtä paljon. Ja kun olemme hiljaa niin se on tosi luonnollista. Istun hänen luonaan baarituolille, kun asettelemme herkkuja tarjolle. Välillämme kipinöi paljon ja Santi tulee halaamaan minua istuessani tuolilla. Haluaisin heti suudella häntä ja riisua kaikki vaatteet, mutta tyydymme katsomaan toisiamme hymyillen. Ohimennessään hän koskettaa reittäni. Tunnen oloni hänen seurassaan niin hyväksi ja erityiseksi. Miten hän voi olla tällainen vain minulle? Miten hän voi olla käyttämättä tätä mieletöntä vetovoimaansa joka paikassa? Vai voiko?

Syömme herkkuja ja juttelemme perheidemme kuulumisia ja työasioitamme. Santi kertoo lähettäneensä sukulaiselleen kukkalähetyksen juhlapäivän johdosta. Mietin lähettäisikö hän sellaisia minulle jos meistä tulisi jotain. Myhäilen salaa, koska hän selkeästi nauttii yllättää muita iloisesti. Olisin niin onnekas saadessani olla hänen kanssaan. Minä aikanaan ostin Javierille kalliin joululahjan, mutta hän puolestaan ilmoitti ettei tykkää ostella lahjoja. Tätä ajatellessani tunnen sääliä häntä kohtaan. Miten paljosta Javier jääkään paitsi. Siirrymme sohvalle ja Santi nostaa jalkani syliinsä. Välillä suutelemme toisiamme pitkään. Ja sitten taas juttelemme tai tarkistamme jotain uutista tabletilta. Minua hymyilyttää kokoajan. Olen niin onnellinen hänen kanssaan. Kaikki epävarmuudet illan sujumisesta ovat taas karisseet jonnekin ulottumattomiin. Sitten jossain vaiheessa hän riisuu minulta paidan. Ja rintaliivit. Suutelee rintaani ja avaa housuni napit. Minä riisun häneltä t-paidan ja avaan hänen farkkunsa. Santi on täysin valmiina burberryn alushousuissaan. Mielessäni hihkun sitä, että saan kokea taas tämän ihanan hetken, jota etukäteen mielessäni kuvittelin. Santi nousee sohvalta ja vetää minut kädestä pitäen perässään sänkyyn. Tällä kertaa emme ole yhtään kömpelöitä vaan pyörimme kivasti alla kahisevan untuvapeiton päällä alastomina toisiamme suudellen. En vain tajua tätä fyysistä yhteyttä. Se on ehkä parasta mitä minulla on ollut?  En voi uskoa sitä, että minulla nyt olisi mahdollisuus saada nauttia tällaisesta ilman, että minun pitäisi jakaa se jonkun kanssa? Koska mahdollisuushan on olemassa. Riippumatta siitä saanko sitä vai en. Ja olen siitä niin kiitollinen. Tästä mielettömästä kokemuksesta ja mahdollisuudesta. Rakastelemme pitkään. Nautin joka sekunnista. Sänky on taas vähän sotkettu. Huohotamme kiinni toisissamme. Rakastan sitä, miten hän kaappaa minut kainaloonsa kun olemme valmiit. Rakastan sitä, kuinka hän suutelee minua ja silittää. Eikä vetyädy kauemmas tai kiirehdi pois sängystä, kuten Roni. Roni, joka ei pystynyt hallitsemaan mitään ylimääräistä läheisyyttä. Joskus hän pysyi vieressäni noin kaksi minuuttia kuin sekuntikellosta laskettuna ja pomppasi sitten ylös. Ja sanoi suoraan, ettei halua että häneen kosketaan. Toivon, ettei hän joudu tekemään niin nykyisen puolisonsa kanssa. Aidosti toivon niin. Kai. Nousen sängystä ennen Santia ja menen suihkuun. Haluan olla oma-aloitteinen ja toimia hänen luonaan kotoisasti. Kun tulen suihkusta niin Santi on alastomana sohvalla katsomassa jotain puhelimeltaan. Häntä katselee mielellään alastomana. Ja hän tietää sen. Kaikki se mitä hänellä ei ole muutoin vartalossaan korvaantuu kaksisataaprosenttisesti tässä näkymässä. 

Valvomme hetken, ja sitten käymme vuorotellen hammaspesulle ja pujahdamme sänkyyn suuren peiton alle. Sammutamme valot ja Santi ottaa minut taas tiukkaan halaukseen. Sitten se iskee tajuntaani. Se, ettemme taaskaan puhuneet mistään. Emme edes puhuneet siitä matkasta. Olemme vain nauttineet olostamme stressaamatta mitään. Yhtäkkiä pieni ahdistus iskee rintaani. Aamulla tunnelma on taas ihan toinen ja takuulla vain ahdistaisin häntä jos silloin aloittaisin puhumaan tästä. Minun on pakko avata suuni, ennen kuin nukahdamme. Muuten tämä tilanne luisuu käsistäni samoin kuin lomamatka. Minun on hoidettava tämän prosessin eteneminen suunnitelman mukaisesti. Minun on oltava vetovastuullinen prosessinomistaja. Nielaisen ja tunnen oloni vähän typeräksi, muttei voi mitään. Sanon, että meidän varmaan pitäisi käydä läpi mitä oikein olemme tekemässä. Santi kysyy että mitä oikein tarkoitan. Jatkan, että minä pidän hänestä ja olen nauttinut taas yhdessäolosta, mutten voi jatkaa satunnaisia tapaamisia ja yhteisten öiden viettämistä, jos emme sovi tapailusta. Puhun rennosti ja hauskasti. Sanon, että se on against my policy. Ja Santi nauraa. Vähän hermostuneesti. Hän kysyy, että mitä oikein sitten haluan. Ja vastaan rehellisesti että haluan, että molemmat haluavat samaa. Että keskitytään väin välittömään lähitulevaisuuteen kuten nytkin, mutta niin ettei tapailla muita. Sanon sen ääneen. Että haluan tapailla vain häntä. Santi vastaa ettei osaa oikein sanoa muuta kuin mitä on jo sanonut. Hän selittää, että suhtautuu tuollaiseen niin vakavasti, että moni asia varmasti muuttuisi jotenkin. Santi sanoo, että jos hän on jonkun kanssa, niin hän haluaa huomioida toisen kaikessa. Eikä tiedä onko siihen valmis tässä elämänvaiheessa. Tiedän, että hän puhuu totta. Hän on juuri niin kunnollinen, että suhtautuu sopimuksiin vakavasti. Siksi ehkä hän on ollut nyt tyytyväinen, eikä ole tarvinnut muita. Mutta myöskään mitään ei ole erikseen sovittu välillemme, joten se on ollut riittävän rentoa. Eikä minulla ole mitään valittamista. Mutta tunnen itseni. Sanon sen ääneen. Sanon, että tiedän, että tilanne alkaisi häiritä minua. Jos en tiedä että me tapailemme, niin en tiedä mitä ajatella ja miten toimia muualla. Kevennän tilannetta ja puhun kakusta, joka on lempiaiheemme. Sanon, ettei hän voi sekä säilöä kakkua että syödä sitä. Mutta me voisimme maistella kaikki maailman kakut yhdessä. Enkä minä tarvitse erityisesti mitään. Haluaisin vain tehdä ehkä vähän enemmän. Jakaa vähän enemmän yhdessä. Mutta silti säilyttää omat jutut. Sanon myös, että me voitaisiin harrastaa jotain yhdessä ja käydä matkalla. Santi sanoo, että tietenkin voitaisiin. Meillä olisi hauskaa. Hän sanoo, että ymmärtää minua. Santi suutelee niskaani. Sanoo, että kutsu mukaan matkalle on edelleen voimassa. Vastaan, että voin lähteä heti jos olemme käsitelleet tämän asian niin, että se mahdollistuu. Santi on hiljaa jonkin aikaa. Sitten hän sanoo, että ymmärtää kyllä minua. Ja kysyy, että voiko miettiä tätä jonkin aikaa. Minusta tuntuu ihan hyvältä. Sanon, että of course. 

Nukumme toisiamme vuoroin halaten. Minulla on hyvä olo. Olen niin tyytyväinen, että sanoin sen. Taas mies koittaa laistaa tästä keskustelusta ja pitää minua sanattomissa oletuksissa. Mutta tällä kertaa toimin viisaammin. Olen ärsyttävä ja ehkä painostava. Mutta minulla ei ole muuta mahdollisuutta. Asia tulisi häiritsemään minua siitä huolimatta vaikka menisimme matkalle yhdessä. Joutuisin aina miettimään että mitä tapahtuu. Olisin jatkuvassa epävarmuudessa, vaikka tähän asti oloni Santin kanssa on ollut loistava. Aamulla kello soi yllättävän pian. Käännyn halaamaan Santia, joka nukkuu selkä minuun päin. Hän ottaa kädestäni kiinni ja vetää sen tiukasti itseensä kiinni. Sydäntäni vihlaisee, koska se tuntuu niin hyvältä. Suutelen hänen selkäänsä. Santi kääntyy selälleen ja uppoudun hänen kainaloonsa. Hän on aamupuhdissaan, enkä voi sille mitään että kosketan häntä väkisinkin. Se on niin suuri. Silittelen häntä kevyesti. Heti haluan uusinnan illasta. Vähän nopeammin vain. Miten arkiaamun voisi aloittaa paremmin? Santi kumartuu suutelemaan minua ja kääntää minut vatsalleni. Hän tulee päälleni ja ujuttaa kätensä vatsani alle ja olen valmis ihan hetkessä. Se vain on nin helppoa hänen kanssaan. Etenkin nyt kun minun ei tarvitse peitellä mitään, vaan nauttia täysillä. Nautin joka sekunnista. Tunnen olevani kotonani hänen kanssaan. Tunnen, että hän on minun hyvä ystäväni. Ja mies jota himoitsen. Tätä kirjoittaessani kirpaisee se mahdollisuus että voin menettää tämän kaiken. Olisin saattanut voida jatkaa hänen kanssaan olemista satunnaisena tapailuna, joka olisi voinut ehkä kehittyä myöhemmin johonkin suuntaan. Mutta nyt menin ja laitoin kaiken vaakalaudalle. Kadunko tätä jos hän sanoo, ettei ole valmis sopimaan tapailusta kanssani? En tiedä. Mutta jos hänestä tuntuu edes osaksi tältä miltä minusta tuntuu kun ajattelen häntä. Niin miten hän voisi sanoa ei? No. Siksi koska hän on niin järkevä. Hän tuntee itsensä ja tietää mitä haluaa. Kuten minäkin. Siinä hänen sylissään tunnen oloni niin rakastetuksi. Ne kaikki suudelmat ja kosketukset ja katseet. Ovat täynnä välittämistä ja iloa. Teemme aamutoimet hiljaisen rauhallisesti. Hän valuu alushousuihini vielä suihkun jälkeen ja salaa nautin siitä. Pukeudumme ulkovaatteisiin, kun hän esittelee minulle kashmirvillaista kaunista huiviaan. Kysyy pidänkö siitä. Tietysti pidän! Ja Santi ojentaa sen minulle lahjaksi sanoen, ettei se sovi niin hyvin hänelle. Olen vähän hämmentynyt, mutta hymyilen ja kiitän. Ja asetan sen heti päälleni. Ja se on kaunis. Hississä Santi sanoo sen sopivan minulle hyvin ja nyökkään myötäillen. Taas hän saa minut tuntemaan oloni erityiseksi. Saan viedä palan häntä mukanani. Se tuoksuu hänelle. Pihalla halaamme. Tiukemmin kuin tavallisesti. Saan pusun poskelle. Mutta sen lisäksi ojentaudun suutelemaan häntä bussipysäkillä suulle. Eikä hän estele. Minusta tuntuu niin hyvältä.