Mainio maanantai

Olen juhlimassa suunnitelmieni mukaan kaikkien parhaiden ystävieni seurassa pienissä perinteisissä kotibileissä, kun Santi ehdottaa, että tekisimme jotain pientä seuraavana päivänä. Olen niin iloinen, että hän aktivoituu ehdottelemaan tapaamisia. Juuri tätä olen toivonut. Että voin tasapainossa tavata ystäviäni ja rentoutua haluamillani tavoilla. Ja kokoajan tietää, että minulla on joku rakas ihminen, jonka kanssa saan viettää seuraavan illan. Kaikki soljuu täydellisesti juuri kuten olen optimistisimmissa unelmissani saattanut toivoa. Yhtäkkiä olen keskellä tätä ihanaa tilannetta. Joo, nähdään huomenna. Vastaan Santille ja sitten taas keskityn entistä tyytyväisempänä ystäviini. Lauantaina ehdin nukkua kotona pienet päiväunet ja sopia tapaamisen illallisravintolaan tämän ihanan miehen kanssa. En vieläkään voi uskoa että olen oikeasti tässä tilanteessa. Kaikki ne asiat, joita olen halunnut, ovat nyt tässä toteutumassa. Ihan tälleen luontaisesti ja matalalla profiililla. Niin, etten ole edes huomannut että miten olen tähän päätynyt. Voin nauttia ystävieni seurasta ihan niin kuin aina. Ja sitten olla taas miesystäväni kanssa, kuten olen halunnut. Minäkö se olin, joka edesauttoi tilanteen etenemistä tähän pisteeseen? Minäkö otin riskin ja vaadin yksinoikeutta. Tuntuu niin vieraalta, mutta silti minä se olin. Se kuuluu tähän prosessiin. Muutokseen. Että tuntuu vieraalta ja oudolta. Ja on aiemmin tuntunut kauhealta. Ja nyt pahin tuntuu olevan takana. Minä koin monta kertaa saavani oppitunteja tärkeistä asioista. Sain maistella omaa lääkettänikin. Ja otin kaiken opin irti. Nuolin puhtaaksi kaikki myrkkyastiat, joista aiemmin olin tarjoillut välipaloja muille. Ja ehkä siksi ansaitsen nyt jotain hyvää. Eli tämän tilanteen, jossa nyt olen. Muistan, kuinka kauan kauan sitten vietimme yhdessä iltaa ystävien kanssa. Enkä muista enää tarkasti miksi, mutta tuolloin sanoin ääneen, että pahin pelkoni on se, että kaikki loppuu juuri silloin kun olen löytänyt onnellisuuden. Että minä kuolen tai tulee maailmaloppu. Tai jotain muuta mikä romauttaa kaiken. Ja nyt olen juuri sen onnellisuuden kynnyksellä. Juuri siinä tasaisessa ja kauniissa tilassa, jonka pelkään menettäväväni. Minulla on lievä tunne, joka ikään kuin odottaa sitä vaihetta, jolloin jotain kauheaa tapahtuu. Mutta se tunne ei ole paha tai ahdistava, vaan neutraali "tieto". Toivon, ettei se pidä paikkaansa. Toivon, että saisin minun vuosisadan rakkaustarinani ja kaikki hyvät asiat. Ja jos en, niin sitten toivon, että selviän siitä. 

Lauantai on hyvä hiuspäivä. Erittäin hyvä hiuspäivä. Joskus hiuspäivä on niin huono, ettei hiuksia voi jättää auki lainkaan. Minusta se on aika erikoista. Mutta olen tässä oppinut, että esimerkiksi kuun asento vaikuttaa siihen, miten hiukset reagoivat pesuun ja ilmastoon. Siispä on oikeasti olemassa huonoja ja hyviä hiuspäiviä. Olen alkanut mukautua tähän suopeammin ja pitää hiuksiani suosiolla kiinni silloin kun kampaus ei vaan onnistu. Mutta lauantaina kaikki onnistuu. Meikkikin näyttää kauniilta. Tunnen oloni tosi hyväksi. Laittautuessani valmiiksi kuuntelen kotona musiikkia ja lisäilen sopivia biisejä omalle soittolistalleni, jota aion joskus soittaa Santille. Tanssin yksin villisti ja juon yhden lasillisen punaviiniä. Nautin omasta seurastani. Ihan täysillä. Vaihtelen vaatteita ja teen kaikenlaista pientä, koska minulla onniin paljon aikaa. Ja se on ihanaa. Sitten lähden onnellisena kohti ravintolaan, jonka Santi on valinnut. Hymyillen istun bussissa ja vain olen. Olen suunnitellut aikatualun tarkasti etukäteen, joten olen hieman etuajassa ja pääsen istumaan ennen Santin saapumista. Ja se on hyvä. Tykkään olla aikaisemmin paikalla ja riisua rauhassa ulkovaatteet ja asettautua paikalleni. Ottaa lasin vettä ja laittaa huuliin huulipunaa tai -kiiltoa tai -rasvaa. Mikä päivä nyt sattuukaan olemaan kyseessä. En pidä kauheasti tästä ravintolasta, mutta mitä siitä. Santi saapuu paikalle. En ikinä hetkeäkään epäillyt etteikö hän saapuisi. Hymyilemme. Halaamme. Santi pahoittelee myöhästymistään. Vitsailemme siitä, että nyt minä olen saanut aikapankkiini jo lähes puoli tuntia, koska Santi on myöhästellyt sen verran. Olen erityisen iloisella ja hymyileväisellä tuulella. Ehkä siksi, koska edellisen illan juhlat olivat niin kivat. Ruoka on keskinkertaista mutta meillä on ylimaallista. Santi ottaa käsistäni kiinni ravintolan pöydän päällä ja minä olen onnellinen. Saan valita jälkiruokapaikan ja menemme minun ja Ronin vanhaan kantapaikkaan. En anna sen paikan jäädä muistoksi Ronista. Vaan se on nyt paikka, jossa me voidaan tilata jälkiruokaa ja skoolata lasilliset. Santia väsyttää. Ja kellokin on jo aika paljon. Lähdemme mielellämme Santin luokse viettämään leffailtaa. Kaikki on niin helppoa ja kivaa. Päätämme yhdessätuumin katsoa ohjelmaa sängyssä. Riisuudumme alusvaatteisillemme ja asettaudumme suuren peiton alle. Suutelemme toisiamme pehmoisesti ja hitaasti. Sitten Santiago halaa minua tiukasti takaapäin ja kymmenen minuutin kuluttua nukumme molemmat. 

Aamulla emme sano sanaakaan. Vaan heti heräiltyämme hyvien unien jälkeen kietoudumme toisiimme ja vietämme ihanan hetken. Voisin tottua tähän. Että minulla olisi tällainen rakastaja ja kumppani. Jonka kanssa voidaan olla vain ihan hiljaa. Ja nauttia täysillä. Itsekkäästi ja toista varten- Ja sitten taas hetkeä myöhemmin täydennämme nauraen toistemme lauseita. Se on aika luontaista, kun yhteinen kielemme ei ole kummankaan äidinkieli. Sanat välillä katoilevat ja sitten toinen voi arvata, että mitä toinen hakee takaa. Välillä selataan sanakirjaa. En ole kokenut kieliasiaa millään tavalla ongelmalliseksi. Minä en edes huomaa puhunko suomea vai englantia, vaikka joskus sanavarasto ei ihan riitäkään lonkalta heitettynä. Oikeastaan pidän tätä hyvänä asiana. Minä en pysty spontaanisti sanomaan ehkä ihan kaikkea mitä päässäni pyörii. Ja se voi olla hyvä juttu. Joku sanoo, että on tosi tärkeää, että pystyy kommunikoimaan omalla tunnekielellä oman rakkaansa kanssa. Mutta minä koen että se onnistuu englannin kielellä oikein hyvin. Tämä on meille rikkaus. Olen saanut tämän pienen erikoisuuden itselleni, kuten joskus kirjoitin tahtomattani haluavani. Minulla on kai jokin tarve olla aina vähän erikoinen, ja nyt minulla on miesystävä, jonka kanssa saamme olla vähän erikoisia yhdessä. Sunnuntaina vietämme pienen rauhallisen hetken sohvalla makoillen. Ja sitten lähdemme kahvilaan aamiaiselle. Ja sitten kauppaan tutkiskelemaan johnokin harrastukseen liittyviä välineitä. Niin normaalia. Niin kivaa. Aina vain asiat muuttuvat helpommiksi. Puhumme siitä, kuinka voisimme kokeilla tuota lajia yhdessä. Santi kertoo, että harrasti sitä jonkin verran entisen tyttöystävänsä kanssa. Mutta että tyttöystävä ei sitten halunnut jatkaa lajia. Kysyn, että miksei, ja Santi sanoo, ettei hän tiedä, koska heillä oli kommunikaatio-ongelmia. Tuntuu hassulta, kun hän puhuu entisestä tyttöystävästä. En kysele mitään enempää. Kaikki on hyvin. Tuntuu kivalta lähteä viettämään omaa rauhallista sunnuntaita näin kivan viikonlopun jälkeen. Nukun pitkät yöunet kohti maanantaita. Herään niin aikaisin, että ehdin tehdä pitkän aamujumpan. Vilkaisen kännykkäni näyttöä, jossa on Santilta viesti. Hän pohtii, että voisimme osallistua yhdessä erääseen konserttiin. Hänen ystävänsäkin saattaisi olla siellä. Kas näin. Tavataan kohta toistemme kavereita. Hän pitää minusta. Santi tahtoo viettää kanssani aikaa. Mikä mainio maanantai. Melankolisten maanantaiden tilalle on tullut mainiot maanantait. Maanantai, jolloin aamu aloitetaan jumpalla. Jolloin viestitään söpöyksiä ihanan miehen kanssa. Ja lähdetään lenkille bestiksen seuraan. Ja sitten kokataan jotain terveellistä. Mainio maanantai.