Bling, se on Dim

Olen siis tyytyväinen. Ajoittain sujahdan sellaiseen arkiseen ekstaasiin, jolloin vain nautin hetkestä ja saatan istua hymyillen bussissa katsoen ikkunasta ulos. Some ei juurikaan kiinnosta minua. En enää näprää niin paljon puhelinta kuin aikaisemmin. Minulla saattaa olla korvakuulokkeet korvilla, mutten edes huomaa, ettei mikään musiikki soi, kun olen vain niin tyytyväinen tarkastellen ympäristöäni. Siten päästään elämään hetkessä, jos se joskus tuntuu olevan vaikeaa. Juurruttamalla itsensä ympäristöön. Katsomalla kaikkea mitä oikeasti lähellä on. Tuntemalla miten jalat, istuinluut ja ehkä kädet sulautuvat maahan tai penkkiin tai ratikan ikkunalautaan. Alan olla tässä aika taitava. Koska olen pakottanut itseni harjoittelemaan, vaikka se on tuntunut tyhmältä. Tehnyt hengitysharjoituksia ja ajatustreenejä niin kauan, että olen tajunnut mikä se juju on. Yhtäkkiä minulla on käytettävissäni paljon enemmän energiaa oikeisiin asioihin, koska en enää tuhlaa voimavarojani murehtimalla taka-alalla jotain asiaa, jolla ei ole mitään tekemistä nykyhetken kanssa. Minulla on ideoita kokouksissa. Minä kommentoin toisen mielipidettä innokkaana. ja se tuntuu kivalta. Yhtäkkiä työmotivaationi on sellainen odottavan innokas ja uuteen tarttuva. Kuten fiilikseni muutenkin. Olen tiistai-iltana ehdottanut suoraan Santiagolle tapaamista seuraavana iltana, koska olisin muutoinkin hänen kulmillaan alkuillasta. Ihan vähän olen jännittänyt, että mitä hän vastaa. Ihan vähän olen valmistautunut siihen, että hänellä onkin jotain muuta. Pettyisin, mutta henkäisin syvään ja hymyilisin. Ja tietäisin, että näemme sitten toisena päivänä. Mutta hieman myöhemmin Santi vastaa ja sanoo, että varaa illalle jonkun hyvän elokuvan. Täydellistä. Olen sitten käynyt pitkällä lenkillä. Syönyt pakastepizzaa perheenjäseneni kanssa. Sitten olen tehnyt jumppaohjelman säntillisesti. Olen päättänyt mennä jo kymmeneltä nukkumaan, jotta heräisin aamulla aikaisemmin tekemään jumppaohjelman ja suihkuun. Ja kas vain, hyppään lakanoihin ja nukahdan lähes heti juuri kuten haluan. Olen niin kiitollinen siitä, ettei minulla ole univaikeuksia. Jos kaiken muun stressaamiseni ja ahdistuksen lisäksi kärsisin uniongelmista, niin en tiedä miten olisin selvinnyt.

Herään keskiviikkona herätyskelloon ja muistan heti suunnitelmani tehdä pidempi joogaohjelma. Suljen silmät pariksi minuutiksi ja sitten nousen ylös, vaikken olekaan heti mitään intoa täynnä. Teen sen, koska tiedän, että sitten myöhemmin oloni on parempi. Ja se on. Tuntuu hyvältä pystyä tekemään jotain vähän haastavaa. Siis nousemaan aikaisemmin. Ja laittamaan se video pyörimään, vaikka ehkä tekisi mieli vain kääntää kylkeä sängyssä. Mutta voi miten palkitsevaa se sitten on, kun ei ole kiire minnekään ja saa hien pintaan. Aikaiset aamun ovat hyviä. Haluan olla aamuihminen. Aina ennen olen ollut yövirkku. Ja voinut nukkua vaikka puoleen päivään. Mutta jo viime vuosien aikana pitkään nukkuminen ei ole tuntunut hyvältä. Rakastan aikaisia aamuja! Sitä että teen jotain merkityksellistä ennen toimistolle suuntaamista. Kaikkien pitäisi aloittaa aamut vähintäänkin pienellä hengittelyhetkellä ja verryttelyllä. Käyn rauhallisesti suihkussa radiota kuunnellen tyytyväisenä siitä, että tiedän näkeväni rakkaan miesystäväni illalla. Voinko sanoa niin? Miesystävä? Poikaystävä? Tapailukumppani? En tiedä, mutta tänne saan kirjoittaa mitä haluan. Vietän tänään illalla romanttisen elokuvaillan miesystäväni luona. Ahaha. Taas jaksan töissä keskittyä täysillä johonkin työjuttuun. Yhteistyökumppani, jota en aina ole jaksanut kuunnella, soittaa, ja olen puhelias ja iloinen. Valoni tarttuu kollegaan ja puhelun lopuksi hän toivottelee vuolaasti ihanaa joulunodotusta.  Juuri sinulle! Jep, juuri sinulle myös! BLIBLING. Santi ottaa minuun yhteyttä jo ennen aamun kahvitaukoa. Hymyilyttää. Hän ajattelee minua. Santi lähettää linkin koskien hääuutisia. Uutisjutussa on jotain hauskaa. Mutta minusta on hauskaa, että hän lähettää minulle uutisen jossa puhutaan häistä. Näin toimisi henkilö joka tahtoo subliminaalisesti vaikuttaa ajatuksiini ja saada minut haluamaan häät hänen kanssaan. Vaihdamme pari kivaa viestiä ja olen onnellinen. Syön työpisteelläni lounaaksi mukaan ottamani rahkajogurttisekoituksen ja juon hyvältä tuoksuvaa teetä. BLING. Ja se on Dim. 

Ja juuri silloin kun olen onnellinen jonkun kanssa, niin se ex-deittini ottaa yhteyttä, johon olin aika kovasti ihastunut. Dim, jonka kanssa olemme viettäneet aivan ihania kuumia treffejä sekä hänen että minun luonani. Viimeksi keväällä hän vietti yön luonani ja ajattelin, että siitä tapailumme nyt alkaa. Olin siitä ihan varma. Meidänkin yhdessäolomme on aina ollut vaivatonta. Fyysinen yhteys on mahtava. Dim on se sellainen stereotyyppinen unelmakumppani ulkoisesti. Pitkä (täydellisen pitkä), tumma ja erittäin komea. Hänellä on aina pilke silmäkulmassa. Hän on se mies, jota muut katsovat käsipuolessani kadehtien. Jos minun pitäisi valita kaikista näistä miehistä ulkoisten avujen perusteella joku, niin se olisi varmana ollut Dim. Tai se olisi voinut yhtä hyvin olla jumalaisen kaunis ja pitkä Javier. Mutta juuri nyt en vaihtaisi Santia mihinkään. Hän on komea. Rakastan hänen silmiään kun hän puhuu nauraen. Hänen sielunsa on niin kaunis ja lepäyytyy täydellisesti vasten omaani. Minulle on ihan sama mikä hänen fyysinen olemuksensa muutoin on. Mutta juuri nyt tämä komea ja kiva Dim ottaa minuun yhteyttä. Hän kysyy mitä minulle kuuluu. Ja hetkeä myöhemmin hän ehdottaa tapaamista seuraavalle lauantaille. Dim sanoo, että hän voisi vierailla minun luonani, ja sitten seuraavana lauantaina minä voisin vierailla hänen luonaan. Hmh. Hänen viestinsä ei ole aiheuttanut minussa mitään suurta reaktiota. Minua vähän turhauttaa hänen ajoituksensa. Koska minä oikeasti ajattelin jossain kohtaa, että meistä olisi voinut tulla jotain. Mutta samalla olen salaa vähän tyytyväinen. Olen iloinen siitä, että hän ajattelee minua. Että hän ehkä on vähän ikävöinyt minua. Että ehkä häntä kaduttaa, ettei me yritetty enemmän. Olen tyytyväinen siitä, ettei hän horjauta tunteitani Santia kohtaan. Ja koska nykyään sanon mitä oikeasti ajattelen. Niin vastaan hänelle, että minä olisin moneen kertaan ollut valmis viettämään hänen kanssaan enemmän aikaa. Mutta hän on tehnyt useaan kertaan ghostaavan katoamistempun. Sanon, että jos tapaisimme niin hän vain katoaisi taas uudelleen kuukausiksi. Kunnes sitten taas ilmestyisi jostain. Enkä minä enää vietä tuolla tavalla öitä kenenkään kanssa, vaikka meillä olisikin varmasti hauskaa. Iloinen hymynaama. I understand :). Vastaa Dim.  

En puhu hänelle Santista. Mitä sanoisin? Koska mehän emme virallisesti seurustele. Santi sanoi aiheesta puhuessamme (onneksi tämä kaikki on mustaa valkoisella), että yksinoikeudet toisiimme seksin ja pussailun suhteen on täysin ok. Ja voimme tehdä erilaisia asioita yhdessä regardless if we are dating or not. Santi joskus keskustellessamme teemasta sanoi, että sana dating on hankala. Koska se voi tarkoittaa satunnaista tapailua tai vakaampaa suhdetta. Siksi sitä tulee käyttää varoen. Meillä ei ole yhteistä sanaa suomenkieliselle tapailulle. Joka taas toimisi varmasti molempien mielestä oikein hyvin. Santi on varovainen. Ja hyvin itsenäinen ja tyytyväinen oloonsa. Joten hänelle on annettava tässä asiassa tilaa ja aikaa. Vaikka hän nyt lähetteleekin minulle hääjuttuja. Hahaa. Ja tietysti voisin sanoa, että ei, en tapaa sinua Dim, koska i am seeing someone. Mutta jostain syystä haluan, että hän ajattelee, että kieltäydyn siksi miten hän on aiemmin toiminut. Se antaisi hänelle paremman opetuksen. Vai enkö uskalla polttaa siltoja kertomalla, että en ehkä ole enää vapaa? Siitäkö on kyse jos rehellisiä ollaan? Ehkä. En kertonut sitä eilen Ninollekaan, joka kyseli kuulumisiani. Mutta ei hän siitä suoraan kysynyt. Me puhuimme kaupunkimatkailusta ja joogasta. En ole koko sinkkuuteni aikana julistanut deiteilleni jos olen tapaillut jota kuta tiiviimmin. Ja ehkä se syy oikeastikin on se, että haluan pitää turvaverkkona takaportteja auki. Jostain vanhasta muistista. Mutta jos joku kysyisi sitä suoraan niin kertoisin. Tietysti. Ricky on ollut myös minuun yhteydessä. Hän edelleenkin haluaisi nähdä. Ja olen sanonut, että kenties joku päivä voimme hengailla ystävinä. Että sellaista tässä tämän hymyilyn ohessa. Sen ohessa, että olen iloinen. Että olen lenkillä sanonut Elinalle, etten voi melkein uskoa, että olen nyt tässä tilanteessa. Että ihan yhtäkkiä minulla on joku, jonka takia minun ei tarvitse olla ahdistunut. Elina sanoo, että ansaitsen sen. Että ansaitsisin onnellisen lopun. En tiedä siitä. Mutta ansaitseeko kukaan tässä maailmassa mitään? Nyt tässä tilanteessa ollessani. Ollessani onnellinen. Tajutessani edes vähän, että miten oikeasti tätä elämää pitäisi elää. Puhuessani ystäväni Tomin kanssa puhelimessa ja selittäessäni hänelle, miten ajatusmaailma pitää muuttaa positiiviseksi. Minusta tuntuu pahalta se, miten tietämätön olen ollut. Tai ei pahalta, mutta surulliselta. Olen toiminut väärin itseäni ja muita kohtaan. Olen tuhlannut itseni ja muiden aikaa suunnattomasti. Olen ollut inhottava ja itsekäs. Olen kohdellut kumppaniani huonosti. Mutta en voi tehdä menneelle mitään. Voin tehdä vaikka mitä tulevalle. Koen että olen kärsinyt melko paljon sovittaakseni menneitä virheitäni. Ja ehkä tulevilla hyvillä teoilla ja onnellisuuden jakamisella saan tasattua tilejäni. Ennemmin myöhään kuin ei milloinkaan.