400.

Olen tässä istuskellut jo jonkin aikaa, enkä tiedä mitä kirjoittaisin. Joskus olo on vain sellainen umpimielisen tympeä. Ja ärsyttävä! Taas minun tekisi mieli lähteä juoksemaan ja venyttelemään, kun koko kroppa tuntuu olevan ihan  kohmeessa. En aamuisin ehdi tai jaksa tehdä yhtään mitään sen eteen että unenjälkeiset jumitukset saisi venyteltyä pois, joten pyörin toimistossa työtuolissani väännellen naksuvia käsiäni ja oikoen jalkojani, ja odottaen, että milloin kahvihuoneessa tuoksuisi juhlamokalta. Se olisikin jo jotain! Että onnistuisin muuttamaan rutiinejani niin että kävisin lenkillä ja suihkussa aamulla. Alkaisivatkohan aamut ihan eri fiiliksellä? Ihan takuulla. Tätä täytyy kokeilla joskus. Mutta ei nyt vielä. Ei ensi viikollakaan. Mutta sitten joskus. Ehkä. On siis taas se kuuluisa ja odotettu perjantai. Ei suunnitelmia. Ei varteenotettavia ehdotuksia. Mutta ei myöskään sen kummempia odotuksia. Jonkun uuden tinderin kanssa jaksoin vaihdella muutaman viestin torstai-iltana ja hän tahtoisi tavata. Mutta ne nyt on sellaisia hätävarajuttuja sitten jos ei muuta saa järjestettyä. Oli mukava löytää taas joku, jonka kanssa viihdymme samoissa paikoissa ja ehkä olemme törmääneetkin moneen kertaan sitä tietämättä. Tämä tinderi vaikuttaa juuri sellaiselta, jonka voisi vaivattomasti ilman paineita tavata vaikka lennosta, ja saada vähintäänkin uusi kaveruus. Katsotaan! Edelleenkin voisin myös viettää kivan illan Javierin kanssa. Olen nähnyt yöllä jotain kuumottavia seksiunia, missä toistuvat ne parhaimmat osuudet viettämästämme yöstä Javierin kanssa. Mutta vain täysin lavastetusti vieraiden ihmisten esittäessä osia unessani. Mutta vaikka olemme vaihdelleet viestejä, niin ainakaan vielä kumpikaan ei ole ehdottanut uutta tapaamista. Kyllä sen aika tulee, ei mitään kiirettä. Useinhan Javier on ottanut yhteyttä keskellä yötä. Oikeastaan lähes joka viikonloppu. Ajatus siitä saa minut hymähtämään tyytyväisenä. Hän ei ole koskaan lakannut ajattelemasta minua. Kahvi tekee ihmeitä, ja välittömästi oloni on skarpimpi ja ruumiinjäsenetkin asettuvat aloilleen. Ricky lähettää jonkun tarran somessa, johon vastaan samalla mitalla. Ricky on kiva. Jos voisin olla ihastunut häneen, niin olisin helposti tyytyväinen. Hän on siinä mielessä samanlainen kuin Jukka, että voisimme helposti tehdä yhdessä mitä vain. Ricky näkisi vaivaa sen eteen että olisin tyytyväinen. Mutta asiat vaan eivät ole niin yksinkertaisia. En voi sille mitään, että vaikka tapaan hänet mielelläni, ja saatan jopa yrittää leikitellä ajatuksella jostain fyysisestä romanssinpoikasesta, niin kun tapaamme, niin en vain tunne kipinää. En vaikka minulla ei ole mitään valittamista siitä yhdestä yhteisestä yöstä, jonka olemme viettäneet yhdessä. Päinvastoin. Jos pystyisin pelkkään tunteettomaan seksiin, niin tekisin sen hänen kanssaan. Mutta en vaan pysty, ja se olisi väärin häntä kohtaan. Yhtäkkiä muistan toisen pienen unenpätkän, jonka näin viimeyönä. Siinä Ricky oli lähettänyt minulle viestin, jossa kertoo hankkineensa suuremman asunnon, jossa olisi huone myös minulle. Heh. Singh on löytänyt uuden etäihastuksen, jonka kuvia lähettelee minulle. Kehun tyttöä kauniiksi, vaikka hän on pukeutunut kuvissa outoon säkkimäiseltä verholta näyttävään  perinneasuun. 

Tämä on neljässadas kirjoitukseni. Usein palaan menneisiin teksteihin tarkistaakseni sieltä jotain. Yleensä vain sitä että mitä olen ajatellut tai tuntenut. Ja sitten törmään kaikenlaisiin typoihin ja outoihin kappalejakoihin. Ja silloin yleensä äkkiä vaan suljen tekstit, koska haluaisin alkaa oikolukea kaikkea alusta alkaen ja yhdenmukaistaa tekstien tyylin ja aikamuodot. Mutta se olisi ylimääräistä turhaa työtä. On kai ihan luonnollista, että kirjoitustyylit ja -tavat muokkautuvat kuukausien ja vuosien varrella. Muistan kuinka äitini kertoi, että hän säästeli omia vanhoja päiväkirjojaan vuosikymmenet, kunnes sitten eräänä päivänä tuhosi kerralla ne kaikki. Siellä on varmasti ollut kaikenlaisia hullutuksia ja nolouksia, mitä äitini ei ole tahtonut jättää lapsiensa silmille. Mutta me olemme fiksuja. Me tiedämme, että jokaiselle on oma elämä joka sisältää asioita, joita päivänvalo polttelee kuin vanhanajan vamppyyreitä. En olisi tuominnut äitiä, vaikka olisinkin päässyt hänen päänsä sisälle. Mutta en ehkä olisi sinne edes mennyt. Minulla on monia käsinkirjoitettuja päiväkirjoja, joissa valitan menneestä suhteestani ja perheestäni. Ja kerron asioita joita en ääneen sanoisi. Olen saattanut purkaa sinne lapsellisesti mitä vain. Ja ainoa mitä en haluaisi perheeni lukevan on ne mahdolliset luvut, joissa valitan heistä. Joskus olen saattanut toivoa, että minulla olisi erilainen sisar tai ei sellaista ollenkaan. Olen kai toivonut että vanhempani katoaisivat jonnekin. Joo, vielä aikuisenakin. Ja se ei pidä paikkaansa. Jostain syystä koen tarpeelliseksi tuoda sen vielä ilmi, ja alan harkita jonkun Post Mortem -kirjeen piilottamista tavaroihini, jossa selittäisin kaiken. Sen kuinka paljon heitä arvostan. Ja että olen silti minä, vaikka eläisin kaksoielämää. Ja heti seuraavaksi mietin, että uumoilenko omaa kuolemaani miettiessä tällaisia asioita! Mutta sitten muistan, kuinka Dr Phil sanoi vuosia sitten jollekin omia ajatuksiaan pelkäävälle henkilölle, että oikeastiko kuvittelet omaavasi yliluonnollisia kykyjä, hölmö! Ehkä teen sen silti. Sen kirjeen. Sitten voin aina päivittää sitä vuosittain. Se voisi olla samalla testamenttini. Jos aikani koittaisi liian aikaisin, niin käskisin olla tuhlaamatta yhtään rahaa hautajaisiin, ja määräisin minulta mahdollisesti jäävät pikkurahat käytettäväksi järkevällä ja kivalla tavalla. Vai menevätkö kaikki säästöt automaattisesti opintolainaan, joka on vielä miinuksella? Sitten sanoisin että taivaassa tavataan. Ja toivoisin, että se hyvittäisi tämänhetkisen maallisen tyhmyyteni. 

Että tällaisia ajatuksenaiheita tällä erää. Aina kun muut asiat on hyvin, niin alan miettä tällaisia metatason syvällisyyksiä. Perisyyllisyydentunto nostaa päätään. Kun olen perusasioihin tyytyväinen ja käytännönasiat ovat kunnossa, niin viimeistään kuolemanpelko nostaa päätään ja muistuttaa asioista joissa voisin olla parempi. Se kraateriahdistus on pysynyt pääosin poissa kokonaan! Mutta en uskalla vielä täysin heittäytyä perustyytyväisyyteen. Haluaisin niin kovasti olla parempi ihminen ja olla haluamatta tehdä mitään moraalittomuuksia tai typeryyksiä. Mutta en taida osata. Tai siis. En taida oikeasti haluta. En halua valehdella itselleni tai muille, ja esittää parempaa ihmistä kuin olen. Mutta ei se poista sitä, ettenkö potisi huono omaatuntoa omista toimistani. Ei se poista sitä tietoa, että voisin olla parempi ihminen jos luopuisin itsekkäästä elämäntyylistäni. Mutta olen vain liian laiska ja mukavuudenhaluinen juuri nyt. Kuitenkin se yliluonnolliseen uskominen ja tietty kristillinen ajattelumaailma on minulle tärkeä. Olen aina halunnut että kumppanini ajattelisi samallailla kuin minä. Mutta vielä paremmin. Joskus innostukseni on latistunut kun joku on halunnut heti alkuun julistaa olevansa ateisti. Joskus toinen on halunnut miellyttää minua selittämällä, että joo kyllä hänkin ajattelee, että on pakko olla olemassa jotain suurempaa. Mutta monien on vaikea puhua uskonnoista, jotka on monissa piireissä leimattu noloiksi. Ainakin tietyt uskonnot. Voidaan uskoa enkeleihin ja ennustamiseen. Mutta ei mihinkään epäcooliin. Monelle ulkomaalaistaustaiselle uskonnolla on selkeästi erilainen enemmän kulttuurisidonnainen osa elämää. Javier, Dim ja Ricky jakavat kaikki enemmän tai vähemmän samoja ajatuksia ja arvoja kanssani, ja ehkä siksikin meillä on jokin yhteys, jota on muuten tästä maailmasta niin vaikea löytää. Olen joskus kokenut sen pienen hetkellisen sisältäpäin kumpuavan onnellisuuden ja valon. Olen maininnut siitä joskus aikaisemminkin kirjoituksissani. Ja se tunne oli upea. Näen joskus keillä ihmisillä on se, ja se liittyy nimenomaan hengellisyyteen. Ei ne muita tuomitsevat ja kovaan ääneen vauhkoavat itselleen petolliset yksilöt. Vaan ne, joilla on mielenrauha, ja jotka aidosti pystyvät olemuksestaan jakamaan lähimmäisenrakkautta ympärilleen. Joilla on ymmärtäväinen vähän salaperäinen hymy, ja jotka eivät tarvitse mitään, koska heillä on jo kaikki. Sellaisia ihmisiä joiden ei tarvitse selitellä kenellekään mitään. Eivät tarvitse kenenkään hyväksyntää. En minäkään kaipaa. Mutta se ei ole sama asia. En voi sille mitään, mutta pidän esimerkiksi Räsäsen Päivistä, joka on Hakkaraisen kännilääppimisten (ja yleisen tietämättömän politiikkaan liittymättömän arvostelun) yläpuolella, mutta ei koe tarpeelliseksi tuoda sitä kenellekään ilmi, eikä anna sen vähentää Teuvon itseisarvoa silmissään. Se huokuu hänestä. Arvostan.

Kello käy. Aion mennä saunaan tänään töiden jälkeen. Vielä kun se onnistuu joustavasti ja helposti ilman mitään ajanvarauksia taloyhtiön yhteissaunaan. En edes kauheasti pidä saunomisesta. Vain silloin kun on tosi kylmä on ihana mennä saunaan ja tuntea kuinka lämpö ryömii luihin ja yritimiin. Siten kuten aina lapsena uimahallissa käydessä. Muutun punaiseksi ja minua alkaa joskus pyörryttää. Kuumuus tuntuu tosi nopeasti ahdistavalta. Mutta kai on sallittua olla saunassa vain vartinkin. Kävimme aina Manuelin kanssa saunassa. Heti kun olin hänen luonaan niin riisuin kaikki vaatteet ja kaivoin laukustani kylmät saunajuomat esille. Menimme suihkuun yhtäaikaa ja Manuelin malttamaton erektio heilui siinä samalla kun vaihdoimme työkuulumisia hiuksia pestessä. Sitten menimme saunaan, missä harrastimme kaikenlaista intiimiä läheisyyttä hikisinä ja punaisina. Se oli ihan mukavaa, mutta se aika on nyt kaukana takanapäin. Siitä on jo yli vuosi. Onkohan Manuel löytänyt ketään tilalleni? Olemme tänäänkin jo vaihtaneet pieniä viestejä, ja koen meidät ystäviksi, vaikkemme olekaan tavanneet pitkään aikaan. Viimeksi Manu taisi ehdottaa, että voisimme hänen puolestaan jatkaa siitä mihin vuonna 2016 jäimme. Mutta se ei ole enää mahdollista. Sen sijaan voimme kyllä kunnostautua ystävyydessämme ja tavata taas joku kerta. Ilman saunaa. Tai ainakin ilman saunaleikkejä. Saan aika paljonkin saunomiskutsuja. Olen ollut saunassa Javerin kanssa. Monesti  Ronin luona. Ja Ninokin aina muistuttaa omasta saunavuorostaan. Mutta jos olen laittautunut viikonloppua varten, niin en halua lähteä saunomaan. Tänään sauna saa olla osa valmistautumisprosessiani. En vaan tiedä mitä varten tänään valmistelisin itseäni.