Minä Casanova

Minun on pakko taas mainita mielialapäiväkirjaa ylläpitääkseni, että keskiviikkoaamuna hymyilen koko kävelymatkan töihin sumuisessa pikkupakkasessa. Radiosta soiva hyvä biisi (Portugal The Manin uusi kappale) saa minut hymyilemään, ja tuntemaan onnellisuutta ja kiitollisuutta. Taas ajattelen, että tällaistako on elää normaalia elämää. Että kykenee tuntemaan aitoa iloa pienistä mitättömistä asioista. Että normaali arki on mukavaa. On ihan kiva mennä töihin. Olen jäänyt aiemmin niin paljosta paitsi. Edes se tylsä tosiasia, että toimistoon aikanaan hankkimani kalliit kuulokkeet katkeavat toisesta sangastaan, eikä hieno teippiviritykseni riitä pitämään kuulokkeita enää jämäkästi kasassa, saa mieltäni madaltumaan. Lähetän heti aamulla loukkaantuneelle Rickylle halausgifin ja toivon hänen lopettavan mykkäkoulunsa. Olemme viestitelleen koko edellisen illan, ja vaikka saimme sovittua, että tapaisimme lähipäivinä, niin Ricky on lopulta loukkaantunut ja aloittanut radiohiljaisuuden, koska en edelleenkään pysty vastaamaan hänen seurusteluehdostuksiinsa. Miksi hänen piti aloittaa taas puhumaan tuollaisia juttuja, kun olisin niin mielelläni mennyt kylään hänen luokseen ja katsonut että mitä tapahtuu. Nyt odottelen, että korjaako hän asian kutsumalla minut luokseen ystävänä, jotta voisin vastata kutsuun myönteisesti. Hullunkurista, että jollain tasolla haluaisin mennä hänen luokseen ja antaa niitä halauksia joita hän on pyytänyt. Mieleni tasolla haluaisin jopa hyödyntää nämä mahtavat fyysiset nautinnot, jotka olisivat saatavillani. Mutta en voi sanoa sitä ääneen, koska en voi tietää mikä fiilikseni on sitten kun olen siellä paikan päällä. Jos annan lainkaan siimaa, niin hän heti elättelee toiveita vakavammasta tapailusta, mihin en joka tapauksessakaan ole heti valmis kenenkään kanssa. Mikä on taas aivan päinvastaista sille, mitä yleisestiottaen olen luullut haluavani. Tässähän on monta rautaa tulessa taas yhtäkkiä. Ja haluan olla vapaa tekemään mitä tahdon ja tuntemaan mitä tunnen. Miten voin tykätä ja olla kiinnostunut useasta ihmisesta samaan aikaan? Olen taas ahne! Ehkä vain haluan kaikista taas ne parhaat palat itselleni silloin kun minulle sopii samalla, kun odottelen jotain maatajärisyttävää. Onhan se vähän ehkä erikoista, miten voi vuorotellen innostua samalla tavalla aina eri ihmisestä. BLING. Ricky vastaa minulle iloisella hymiöllä ja kertoo aamustaan normaaliin sävyyn. Heti tiedän, että jos vain haluan, niin voimme tavata vaikka tänään. Jos vain haluan niin voisin saada niiiiin hyvää seksiä ja viettää kivan illan toisen kanssa, ja sitten häippästä omiin juttuihini ja ottaa etäisyyttä. Sanoa, että katsos! En harrasta yhdenillanjuttuja, mutta ehkä kahden! Kuin mikäkin tunteeton playeri. Mutta en kykene hyppäämään sänkyyn kenenkään kanssa ilman tunteita. Joten joko en pystyisi siihen tositilanteen ollessa käsillä. Tai sitten minulla on jokin pieni tunne Rickyä kohtaan. 

Eli joka tapauksessa on taas uuden kauden aika! Olen ollut pitkään tyytyväinen ilman mitään fyysistä läheisyyttä, mutta nyt Javierin tapaamisen jälkeen kaipaankin taas yhteisiä öitä jonkun ihanan miehen kanssa. Kehoani kihelmöi kun mietin miten helposti saisin tuntea olevani rakastettu. Helppoa ja vaivatonta nautintoa. Nämä kaikki ihanat miehet ovat valmiita tekemään minut tyytyväiseksi ja minun ei tarvise mitään muuta kuin hypätä mukaan. Voisin kaivautua kainaloon ja nukahtaa kiihkeän hetken jälkeen nousematta sängystä. Mies - kuka tahansa näistä - hymyilisi kevyelle kuorsaukselleni ja suukottaisi otsaani ja silittelisi selkääni. Nukkuisimme tiivissä lusikka-asennossa ja aamulla valittelisimme väsymystä, vaikka oikeasti olisimme vain iloisia ja energisiä ihanasta yöstä. Jotenkin se vain tuntuu ajatuksen tasolla väärältä. Että tietoisesti menisin hakemaan hellyyttä, vaikka en aikoisi kehittää tapailusuhdetta heti mihinkään suuntaan. Mutta nämä kaikki miehet ovat minulle jo tuttuja ja rakkaita henkilöitä. Sellaisia, joiden kohdalla potentiaali on olemassa. Ja on olemassa tunteita. En vain tiedä minkälaisia.Olemme jo tehneet nämä kaikki asiat yhdessä! Ihan kuin olisin yhtäkkiä muistanut, että tällainenkin elämän osa-alue on olemassa! Olen vain unohtanut sen hetkeksi, kun en ole tajunnut, että minä olen vapaa tekemään mitä tahdon. Voin samaan aikaan nauttia juhlimisesta ja itsenäisyydestä, ja läheisyydstä ja deittiöistä.  Onko se minun ongelmani, jos joku tekee omia erheellisiä johtopäätöksiä tapaamistemme laadusta? Enhän minä ole luvannut kenellekään mitään! Taas tätä kylmän poikamiescasanovan puhetta. Näin se käy. Ympäri mennään yhteen tullaan. Syön lounaaksi jonkun valmiin tonnikalasalaatin ja vaihtelen Rickyn kanssa kuvaviestejä. Sitten hän kysyy, että entäs tänään. Tuletko. Vastaan, että ehkä voisin tullakin. Nyt varovasti ettei tämä keskustelu taas heilahda väärille urille. Hassua, että vähän jännitän Rickyn luokse menemistä. Joisimme pari lasillista viiniä ja selittelisin tuttuun tapaan innokkaasti jotain hölmöä. Kuuntelisin Rickyn valitusta ekstästään. Rickyllä on matala ja miellyttävä ääni. Hän olisi siinä ystävällisesti hymyillen tyylikkäästi pukeutuneena niinkuin aina. Kun hän nauraisi jollekin jutulleni, niin näkisin hänen valkoiset suorat hampaansa. Kaikki olisi ihan normaalia, ja sitten kun istuskelisimme sohvalla niin voisin nostaa jalkani hänen syliinsä muka ihan huomaamatta, ja se olisi siinä. Se olisi merkki hänelle, että okei, tehdään se. Se tuntuisi vähän oudolta ja ehkä tekisi mieli perääntyä, mutta jälkikäteen en katuisi mitään. Mitä ihmettä olen oikein tekemässä? 

Olen päässyt niin hyvin eroon turhasta stressaamisesta, että se ilmeisesti vaikuttaa jopa joihinkin vanhoihin periaatteisiini. Vai olenko vain suorittanut nyt sinkkuuden harjoittelujakson ja valmis saamaan ne luontoisedut, jotka diiliin kuuluvat. Karusellissa on pyöritty nyt sen verran, että oikeastaan siitä pois pääseminen ei olekaan kiireellisyysylistan kärjessä enää. Kun kerran tässä ollaan niin eiköhän kokeilla kaikkia karusellin istumapaikkoja ihan rauhassa. Sitten kun pyörityksen akku loppuu luonnostaan, niin on siirryttävä eteenpäin joka tapauksessa. Joten mikä kiire? Hah. Toisaalta nautin siitä, että pystyn nyt näkemään tämän tilanteeni paremmassa valossa. Mutta samaan aikaan silti odotan innolla sitä seuraavaa askelta. Ja odotan Dimin tapaamista. Meidän viimeinen ja todellinen koetuksemme! Jos hän ei olisi noin hankala ja ympäripyöreä, niin ehkä keskittyisin vain häneen tällä hetkellä? Jos en epäilisi hänen motiivejaan tai motivaatiotaan tavata minua, niin en varmasti innostuisi nyt yhtäkkiä Rickystä tai jostain muusta miehestä ainakaan näin fyysisellä tasolla. En oikein itsekään ota selvää että missä nyt mennään, ja mitä oikein haluan. Mutta olen huomannut, että aika harva sen tietää. Parempi on myöntää, että en tiedä, enkä osaa. Teen sen minkä nyt juuri koen hyväksi, ja saan myöhemmin muuttaa mieltäni ja toimia toisin. En ole tilivelvollinen kenellekään. Mikään toiminta ei sido minua mihinkään. Vaikka tapailusta sovittaisiin, niin kukaan ei voi estää muuttamasta mieltään tai tunteitaan. Minun eikä kenenkään tarvitse jäädä epämieluisiin tilanteisiin syyllisyyden- tai velvollisuudentunnosta. Näitä asioita joiduin miettimään Jukan suhteen. Mutta kaikki tämä pitää tehdä loukkaamatta ketään tarpeettomasti tai valehtelematta. Silti, kun on kyse ihmissuhteista ja erilaisista odotuksista, joita ei edes itse voi hallita, niin jotain sattuu aina jollain tavalla. Minua on sattunut jo ihan hitosti monen eri ihmisen taholta. Olen myös itse tuottanut pettymyksiä ja sydänsurua muille. Mutta miten sellaiselta voisi välttyä, jos ei halua erakoitua ja luopua unelmista ja toivosta? Ei varmaan mitenkään. Mun sydämel on kypärä, kuten Edelmann laulaa. Hankkikaa te muutkin sellainen, niin voidaan kolaroida yhdessä.