Wine and whine

Perjantaina onnistun kuin onnistunkin pitäytymään kaikissa aikatauluissa ja suunnitelmissa, vaikka alunperin minusta tuntuu, että on liikaa kaikkea mitä pitäisi tehdä. Alkuillasta tapaan pikaisesti Jukan drinkeillä ennen kuin lähden viettämään etukäteen hahmottelemaani rauhallista ja leppoisaa iltaa Javierin luokse. Pian saan kuitenkin huomata, että yhteinen iltamme onkin kaikkea muuta kuin rauhallinen ja hyvät yöunet takaava. Juuri kun olen kehunut sitä, kuinka olen jo pitkään pidättäytynyt juomasta paria lasillista enempää alkoholia, niin jotain menee mönkään ja Javier haluaa avata vielä toisenkin viinipullon tyhjennettyämme ensimmäisen. Yksi jaettu viinipullo leffaillan lomassa on aivan riittävä. Enkä itse välttämättä tarvitsisi enempää. Mutta Javier täyttää lasimme ja juon vielä yhden lisää. Ehkä kaksi. Toleranssini alkoholin suhteen on madaltunut ja olen kivassa pikkuhuppelissa. Katsomme haluamaani sarjaa sekä televisiosta tulevaa elokuvaa samalla, kun jotenkin huomaamatta innokkaat keskustelumme ja ohjelmiin keskittyminen vaihtuvat lattialla lojuviin vaatteisiin ja ennennäkemättömän villiin puuhailuun pitkin innokkaan Javierin asuntoa. Javier on halunnut pussailla minua suulle (en estele) ja joka paikkaan samalla kun erikseen kiittää, että olen tullut hänen luokseen. Ihan kuin hän myös jossain vaiheessa kuiskaisi korvaani i love you. En voi olla ihan varma. Mutta juuri näin hän on aikaisemminkin tehnyt. Eli kun olemme kiihkeässä tilassa ja vähän humalassa, niin hän kuiskailee minulle romanttisia juttuja, joista ei ole pystynyt tähän mennessä juurikaan keskustelemaan muutoin. Javier on tosi villillä tuulella, vähän kuin silloin alkuaikoina kun olimme vasta tavanneet. Ja ehkä siksi saan tuta nämä perjantaitreffit vielä alkuviikostakin kehossani. En tajua miten olemme onnistuneet toimimaan aktiivisesti ihan koko yön, koska kun vilkaisen kelloa viedessäni jostain olohuoneen pöydälle ilmaantuneen öljypullon takaisin keittiöön, niin se on jo seitsemän aamulla! Apua! Nyt vaadin hetken lepoa ja siirrymme alastomina sänkyyn simahtamaan hetkeksi ennen kuin Javier muutamaa tuntia myöhemmin herää yhtä innokkaana ja iloisena lauantaihin. Minä en. Oloni on karsea. Sanon ääneen Javierille, että päätäni särkee ja minua oksettaa. Oliko tämä se perinteinen alkodarra? Hyi! Miksi ihmeessä päästin tilanteen lipsahtamaan tähän. Vaikka makoilemme yhdessä sängyssä ja annan Javierin jatkaa kanssani halutessaan siitä mihin liian aikaisin aamulla jäimme, niin valitan vapaasti ääneen kauheaa olotilaani, ja pian menen penkomaan laukustani mitä tahansa särkylääkettä oksettavaan päänsärkyyn. Kieltäydyn tällä kertaa aamiaistarjouksesta, koska en pysty syödä mitään. En pysty edes pukeutumaan, koska oloni on niin ällöttävä, joten nuokun valittaen kohtaloani sohvalla samalla kun Javier peittelee minut vilttiin hymyillen. Tilanne on kepeän koominen, koska ei ole kiire minnekään ja tunnemme toisemme niin hyvin, ettei tällainen juttu oikeasti nolostuta tai ärsytä enempää kuin on tarvis. Yritän suhtautua tilanteeseen huumorilla ja vitsaillen, vaikka näytän lähes yhtä kauhealta kuin miltä minusta tuntuu. Ja se on paha se. Kun Javier menee aamupesulle, joudun juosta vessaan hänen perässään ja pyytää häntä väistymään pöntöltä, jotta voin kauniisti asettautua oksentamaan pönttöön jo valmiiksi tyhjää vatsaani hänen pidellessä hiuksiani ja taputellessani isällisesti päätäni. Javier ehkä jotenkin tykkää tästä tilanteesta. Siitä että hän saa auttaa minua ja olen se joka tarvitsee hoivaamista. Tiedän, että tarvitsen särkylääkkeen (koska olen oksentanut edellisen ulos) ja pienet päiväunet päästäkseni eroon tästä kauheasta päänsärystä, joka myös aiheuttaa oksettavan olon. Ja tarvitsemani lääke on kotona. En voi ajatellakaan julkista liikennettä. Lähetän hätäapupyynnön autokyydistä perheenjäsenelleni, joka lupaa tulla kohta pelastamaan minut. Javier on pettynyt ja sanoo, että hän voisi ihan hyvin perua omat lauantain menonsa ja voisin jäädä parantelemaan itseäni ja viettää toisenkin illan hänen kanssaan. Aika ystävällistä? Ehkä hän oikeasti pitää minusta. Nauttii avuttomuudestani ja siitä etten voikaan olla täysmeno päällä, kuten yleensä. Mutta en pidä sitä vaihtoehtona siinä olotilassa. Tarvitsen toimivan särkylääkkeen, ja sitä paitsi minullahan on tekemistä tänään. En pysty edes ajatella sitä, että viiden tunnin kuluttua minun olisi määrä olla lähtemässä viettämään innokasta lauantai-iltaa. Mutta ehkä viiden tunnin kuluttua pystyn. 

Nyt maanantaina vielä kiitän Javieria hauskasta illasta ja pahoittelen hänelle vuosisadan darraani. Ilmoitan vielä kertaalleen olevani nyt toipunut räiskyvästä kohtaamisestamme, vaikka vaihtelimme viestejä lauantai-iltanakin. Tuolloin Javier on kenties toivonut, että olisin mennyt takaisin hänen luokseen kerrottuaan minulle, että ei itse jaksanut viipyä pidempään omissa menoissaan, vaan on jo kotiutunut aikaisin takaisin kotiin. Hän varmaan ikävöi niitä yhteisiä viikonloppujamme, kun lojuimme yhdessä päiväkausia tehden kaikenlaista ylinormaalia. Mutta siihen aikaan lauantaina olen jo itse ehtinyt napata särkylääkkeen ja vaipua puoleksitoista tunniksi omaan sänkyyni odottamaan päänsäryn kaikkoamista. Olen epäuskoisena omista kyvyistäni noussut ylös, siistiytynyt ja koonnut itseni kohti uutta iltaa. Päättänyt, etten tämän enempää anna aikaa millekään pahalle ololle, etenkin kun päänsärky on saatu karkotettua, ja lähtenyt kohtaamaan Jukan parhaaseen löytämääni hot wings -ravintolaan. Wingsit jos mitkä saavat minut liikkeelle, vaikka ruokahalu ei taivaissa olekaan. Ravintolan vilkas ilmapiiri ja Jukan into saavat minutkin palautumaan nopeasti normaaliin viikonloppurytmiin. Ja kun olen närppinyt pari tulista kanansiipeä suuhuni, niin siirrymme viettämään kivaa ja perinteistä iltaa yhteisten ystäviemme luokse. En kuule mitään Ronista koko viikonloppuna, eikä hän käy mielessäni. Ricky on utelias sen suhteen mitä aion tehdä ja vastailen hänelle ystävällisen etäisesti. En anna Rickylle - tai kenellekään - mitään erityislupaa tietää tarkemmin menoistani. Lauantai sujuu mukavasti, vaikka klubille en jaksa lähteä. Valvomme aina aamuun saakka. Sitten Jukka haluaa välttämättä saattaa minut omalle pysäkilleni lähtiessämme samaa matkaa illanvietosta koteihimme sunnuntaina puolen päivän aikaan. Ja jälkikäteen hän kiittää vuolaasti hauskasta seurasta sydämen kera. Plääh, voi kunpa Jukka voisi jo lopullisesti lakata toivomasta, että nykyiseltä friendzonelta olisi jokin pääsy pois. Lauantain aikanakin olemme puhuneet, miten kivaa on viettää kavereina aikaa, ja miten hienoa on, että pystyimme säilyttämään ystävyyden. Mutta onko se hänen puoleltaan vain jotain esitystä, jolla yrittää muuttaa mieltäni? Aika näyttää. 

Nyt on taas käsillä maanantai. Harmaan luminen, mutta ihan mukava. Mistään päänsäryistä ei ole tällä hetkellä minkäänlaista takaumaa. Siitä selvittiin yllättävän hyvin! Olen salaa vähän omahyväinen sen suhteen, miten urheasti sain koottua itseni lauantaihin, vaikka vielä aamulla minusta on tuntunut siltä etten pysty mihinkään enää ikinä. Meillä on ollut Javierin kanssa kivaa ja koen meidät aika läheisiksi, vaikka tuo pilalle mennyt aamu esti minua tunnustelemasta välejämme tarkemmin. Olen lähes ihan varma, että Javier on hempeillyt korvaani sanoja, joita ei uskalla muulloin sanoa. Mutta lähes ihan varma ei ole täysin varma. Nyt hän on taas ollut vähäsanaisempi viesteissään. Ehkä hänellä on kiire töissä. Tai sitten hän taas etäännyttää itseään minusta tarkoituksella. Ehkä hän tykkää minusta, mutta näkee myös käytännön asiat välissämme sen verran realistisesti, ettei tahdo ruokkia mitään ihastumista välillämme kaveruutta enempää. Ehkä hänkin tietää, että tahdomme elämältä ihan eri asioita, ja siksi tunteita ei kannata herätellä näitä öisiä hairahduksia pidemmälle. Ehkä hän suojelee itseään, koska on joutunut pettymään suhteeni silloin joskus kun oli avoimempi. Ja sama pätee myös toisin päin. Tai sitten hän vain viimein näki minut riittävän oksettavana, hah. BLING. Ricky kysyy miten työpäiväni sujuu ja vastaan keskittyväni töihin, mikä on totta. Olemme myös jutelleet Manuelin ja Ryanin kanssa pitkin viikonloppua. Pitäisi tavata heidätkin. Istua alas ja vaihtaa kaikki kuulumiset deittielämistämme ja vahvistaa ystävyysvälejämme. Mutta huh, onpas tämä aikuiselämän uusien ystävyyksien ylläpitäminen raskasta, jos pitäisi vielä siinä ohessa pitää aktiivisena deittielämä, vanhat ystävyydet ja rauhalliset koti-illat. Koko ajan päätän, että ehdotan päivällistä tai leffaa Ninolle, Manulle ja nyt Ryanillekin, mutta missähän välissä? En tiedä. En ainakaan nyt, kun edessä on mukava rauhallinen alkuviikko, jonka annan soljua eteenpäin itsestään.