Tiistaina olen ihan yhtä pirteä ja hyväntuulinen kuin maanantainakin. Elämä hymyilee...tai ainakaan ei irvistele juuri nyt. Vieläkään. Maanantaina käymme kepeällä kävelylenkillä Elinan kanssa ja saamme samalla purettua viimeisimmät kuulumiset, vaikka juuri vietimmekin viikonloppuna aikaa yhdessä. Saan kerrottua innostuneesta ihastumisestani takaisin palannutta Dimiä kohtaan samalla kun Elina hehkuttaa juuri alkanutta parisuhdettaan. Olen miettinyt ensikohtaamistamme Dimin kanssa, ja aikaisemminkin olen päätynyt siihen, että hän taitaa olla aikamoinen casanova. Oikeastaan, jos oikein ajattelen hänen tapojaan haluta tavata minua, niin innostumiseni laimenee hieman. Koska vaikuttaa siltä, että hän on etsinyt vain mahdollisimman helppoa ja nopeaa seuraa itselleen. Taaskaan hän ei ensisijassa innostu muusta kuin yönylitreffeistä. Ei kai hän tapaile ketään muuta? En usko. Ainakaan vakavasti. Silloin kun tapasimme ensikertaa, niin pidin Dimiä kohteliaana, kun hän pyytämättä tarjosi toisen kierroksen juomia. Mutta nyt jälkikäteen tajuan, että hän varmastikin vain on yrittänyt saada minua humalaan, jotta suostuisin lähtemään hänen luokseen heti ensitapaamiselta saunomaan. Kuten hän silloin siellä kesäisellä terassilla ehdotti. Dim oli tosi sinnikäs ja jankutti minua tapaamiselle pitkään ennen kuin suostuin. Tässäkin kohtaa ajattelin silloin, että onpa kiva kun joku on aidosti noin kiinnostunut! Mutta sitten paljastuikin, että hän oli seuraavana päivänä tapaamisestamme matkustamassa pitkäksi ajaksi kotimaahansa. Ja tämän hän kertoi minulle vasta kun oli selvää, etten olisi menossa hänen luokseen sinä lämpimänä maanantaina. Mutta! Dim otti minuun yhteyttä välittömästi palattuaan takaisin Suomeen, vaikka ajattelin etten kuule tuosta silmää sokeroivasta häntäheikistä enää mitään. Ja joka kerta kun olemme tavanneet, niin hän on vaikuttanut aidosti viihtyvän seurassani. Olemme aina ajautuneet olemaan yhteydessä, vaikka välimatka ja muut hankaluudet ovat välillä hypänneet väliin. Ja haittaako se jotenkin, jos hän onkin haluttu poikamies, joka on hyödyntänyt mahdollisuutensa? Enkö minäkin tee niin? Emmekö siis sopisi hyvin yhteen? Minulle on ihan sama, mitä hän on minusta joskus ajatellut, mikäli hän oikeasti nyt olisi valmis oikeaan tapailuun. Mikäli asiat siihen pisteeseen pääsisivät. Itse en aio enää odotella ja jossitella seuraavaa puolta vuotta, että tapaammeko vai emmekö. Joten lähetän hänelle päivänselvät ehdotukset tapaamiselle. Kestää lähes tunti ennen kuin Dim vastaa. Hän heti tyrmää arki-iltaehdotuksen vedoten työkiireisiin ja sitten toteaa, että voisimme ehtiä napata yhdet vaikka viikonloppuna. Mutta sovitaan siitä sitten lähempänä. Aikamoisen maltillista, mutta ainakin olemme nyt alustavasti sopineet tapaavamme. Minä käytän tuota samaa ympäripyöreää taktiikkaa silloin kun meneillään on muita tapailuja ja odottelen jonkun muun menon varmistumista. En voi tietää onko Dimillä samanlainen tilanne, mutta mitä siitä? Olisiko hänen pitänyt kuukausikaupalla säästellä itseään minulle ja heti heivata kaikki muut mahdollisuudet pois, kun vaidamme viestiä? Tuskinpa. Turha stressata. Nyt voin vain yritää huolehtia siitä että tapaaminen toteutuu ja onnistuu hyvin. Tunnen itseni nyt niin paljon huolettomammaksi ja suoremmaksi siinä mitä tahdon, että uskon saavani viimein jonkinlaisen selvyyden väleihimme. Kunhan vain tapaamme. Jostain syystä minulla on tästä tilanteesta nyt pieni epäilys. En tiedä olenko jotenkin sokaistunut Dimin suhteen?
Päivän aikana juttelen pitkiä keskusteluja Rickyn kanssa. Hänen eksänsä on taas aiheuttanut ongelmia, ja alan Rickyä kuunnellessani päätyä siihen, että joko tuo eksä on aivan sekaisin ja tahtoo aiheuttaa millä tahansa konstilla Rickylle vaikeuksia. Tai sitten Ricky ei kerro minulle kaikkea. Mutta Ricky on ystäväni ja tietenkin kuuntelen häntä. Neuvon ja kommentoin. Ja sitten käsken viimein tukkia jo sen valittavan suunsa ja keksiä muuta ajateltavaa. That's what friends are for. Nyt juuri kutsuisin hänet luokseni katsomaan vaikka leffaa, jotta hän saisi muuta ajalteltavaa. Mutta vielä en voi kutsua ketään minnekään. Minulla on nyt mukavasti aikaa observoida minkälaisia muutoksia uusi asuntoni tulee elämääni tekemään. Se varmaan tulee lisäämään taas arkisosialisointiani uudella tavalla. Oikeastaan harmittaa etten voi nähdä Rickyä nyt. Jostain syystä aina haluan viettää aikaa hänen kanssaan. Olen ehkä jäänyt koukkuun siihen, miten avoimesti hän pitää minusta. Keskustelumme kääntyy yhtäkkiä Rickyn kanssa siihen, että hän purkaa turhautumistaan minuun. Ihmettelee taas ääneen, että miksen voi vain antaa hänelle mahdollisuutta. Miksi sekoan vääriin miehiin, enkä voi vain antaa meidän olla onnellisia yhdessä. Voisin juuri nyt olla hänen tukenaan tässä vaikeassa asiassa! Miksi hän on joutunut odottaa minua jo pian kaksi vuotta! Taas tämä sama puheenaihe, mikä saa minut tuntemaan pienen pistoksen omatunnossani. Niinpä. Jos voisin niin ehkä tekisinkin niin. Ajatus alkaa aina etänä kutkuttaa. Mutta en tiedä miksen saa sitä tuntumaa, kun tapaamme. Sitä kipinää ja vetovoimaa. Ehkä siksi menen niin usein hänen luokseen, koska toivon, että jotain heräisi välillemme? En tiedä. Kun Ricky vaikuttaa vihaiselta, niin pelkään hetken, että menettäisin hänet jonnekin. Mitä menettäisin? En tiedä. Mutta ehdotan, että hän rahoittuisin ja voisin joku ilta mennä käymään hänen luonaan. Taas kokeilemassa itsekkäästi omia fiiliksiäni. Mutta ei silloin kun minun on määrä tavata Dim. Paitsi jos Dim tekee oharit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti