Elämän evoluutio

Keskiviikko sujuu mukavan kiireettömästi. Jaksan lähteä vielä illalla ruokaostoksille perheenjäsenen seuraksi, vaikken tarvitse kaupasta mitään. Ja juttelen pitkän puhelun Jukan kanssa, joka kertoo harrastukseen liittyvistä jutuista sekä kysyy olenko estänyt hänet instragramissa. Hah, en ollenkaan tartu näihin juttuihin, enkä ymmärrä mikä häntä vaivaa, koska näkeehän normaalijärkinen ihminen jos on tullut poistetuksi jostain. Lähetän hänelle puhelun jälkeen vielä kuvakaappaukset siitä, kuinka hänen nimimerkkinsä on seuraajalistoillani ihan normaalisti. Ja Jukka pahoittelee hätääntymistään. Puhelun aikana hän vielä kertoo nolostuneena, että se aiempi tissikuvaepisodi jäi vaivaamaan häntä, eikä halua että mikään asia hiertää välejämme. Usko pois, ei hierrä! Kaikki on hyvin. Olemme viestitelleet aika paljon niitä näitä aina arkitoimien lomassa. Minun mielestäni kyse on kivasta kaveruudesta, mutta aina välillä Jukka ujuttaa viestien joukkoon sydämiä. En tiedä elätteleekö hän vielä jonkinlaisia toiveita minun suhteeni, mutta onko se minun asiani? Olen tehnyt täysin selväksi, että olen kiitollinen ystävyydestämme ja tästä uudesta kaveripiiristä, johon minut on vastaanotettu avosylin. Mutta enää ei ole paluuta mihinkään ystävyyden ylittävään toimintaan. En ole tietenkään puhunut mistään deittijutuista heidän seurassaan. En ole kertonut Jukalle, että heidän ystävänsä Jarkko osoitti romanttista kiinnostusta minua kohtaan menneenä viikonloppuna. En kerro, että viestittelemme melkein päivittäin hänen ystävänsä Simon kanssa. Koska viestittelyt ja minun kanssakäymiseni kaikkien näiden ihmisten kanssa on täysin kaverillista, ja tiedän, että Jukka häiriintyisi näistä yksityiskohdista aivan turhaan. Mutta kun pohdin, että ehdottaisin Jukalle, että hän voisi joku päivä tulla bensarahoja ja vaikka illallista vastaan hakemaan minut ja pari pesua kaipaavaa arvokasta mattoa lainaamaan taloyhtiönsä pesutupaa, jottei minun tarvitsisi viedä mattoja kalliiseen pesulaan, niin tunnen oloni hyväksikäyttäjäksi. Ajattelen, että Jukka suostuisi vain miellyttääkseen minua ja voittaakseen sydämeni. No katsotaan. Muistan, kuinka joskus kauan sitten olen vienyt suuren painavan maton pesulaan, josta se olisi pitänyt noutaa. Mutta en koskaan noutanut. Pilaantuukohan aito montakymmentä vuotta vanha persialainen matto jos alan pestä sitä itse taloyhtiön kellarissa? Ja kuivuminen kestää varmaan pienen ikuisuuden. Miksei uusiin rakennuksiin enää nykyään tehdä kunnollisia pesutupia? Asuinrakennuksessa, johon olen muuttamassa, ei myöskään ole pesutupaa. Kuinka tylsää! Mielestäni pyykit on paljon kivempi pestä erikseen varatulla pesuvuorolla, kuin omassa asunnossa. Joudun siis hankkimaan pyykinpesukoneen. Jep, olen allekirjoittanut vuokrasopimuksen. Se aiheuttaa minussa sekä malttamatonta jännitystä, että epäilyksiä valinnan oikeellisuudesta. Mutta välttelen liikaa ajattelemasta aihetta, jotten lietso kärsimättömyyttäni. 

Emme ole tiistain jälkeen olleet yhteyksissä Javierin kanssa. Eihän se ole mitenkään erikoista, mutta nyt kun meillä on ollut niin hyviä kohtaamisia, niin huomaan ajattelevani häntä vähän väliä. Haaveilen jo seuraavasta tapaamisestamme, vaikka en olekaan vielä halukas aktiivisesti sitä järjestämään. Varmasti pian vaihdamme kuulumisia ja katsotaan sitten miltä lähitulevaisuutemme näyttää. Itseasiassa laitankin hänelle heti pienen hauskan kuulumisviestin, koska huvittaa. Nyt oma fiilis on jo vähän enemmän innostunut kun viikonloppu taas lähenee. Olisin heti valmis viettämään huomisen vapaaillan Javierin luona. Olen aika yllättynyt, miten nopeasti vanhat tunteet ovat taas nousseet jostain matalasta haudasta esille. Tapailu Jukan kanssa auttoi pääsemään irti kaikista vanhoista jutuista, jotka eivät koskaan johtaneet mihinkään. Mutta nyt, vaikka olen ottanut miljoona askelta eteen, niin olen ottanut myös ainakin yhden taakse. En saisi antaa millekään lapsellisille ihastumisen tunteille valtaa, koska aina tähänkin asti juttumme Javierin kanssa on epäonnistunut johonkin kompastuskiveen jommankumman puolelta. Kummallakin on jotain sellaisia ajatuksia, jotka ovat estäneet suhteemme kehittymästä mihinkään suuntaan. Mutta silti samaan aikaan olemme ikävöineet toisiamme. Olen ottanut taksin kotoani hänen luokseen viikonloppuna aamukuudelta, koska on ollut ikävä. Olemme viettäneet yhdessä kaiken ajan perjantaista maanantaiaamuun monta kertaa, koska se on tuntunut niin hyvältä. Mutta aina jotain on tapahtunut ja tullut väliimme. Olen kokenut ettei Javier pysty sitoutumaan ja antamaan minulle riittävästi huomiota. Roni on pilannut asiat ainakin pari kertaa. Olen inhottavasti tehnyt Javierille oharit Ronin vuoksi. Javier on valittanut minun lapsellisuuksistani. Mutta nyt ei ole vaaraa, että Roni hyppäisi väliin pilaamaan asiat. Ehkä Javier on viimein unohtanut sen yli vuosi sitten tapahtuneen baari-illan, jolloin puhuin hänen mielestään typeryyksiä hänen ystäviensä kuullen, ja jonka johdosta Javier on puhutellut minua muutamaan otteeseen. Ehkä nyt olemme taas viidennennen kerran uuden tilaisuuden edessä, ja voimme olla viisaampia. Voimme olla pilaamatta tätä. Mutta miksi? Ja mitä? Miksi ihmeessä edes mietin näitä asioita, jos olen jo kauan sitten päätynyt siihen, ettemme voi olla toisillemme luotuja niin erilaisten tulevaisuudensuunnitelmien vuoksi. No oli miten oli, niin ainakin olen oppinut paljon tämän puolentoista vuoden aikana, jonka olemme tunteneet Javierin kanssa. Jotenkin hauskaa, että olen kirjannut ylös lähes kaikki kohtaamisemme aina ensitapaamisestamme alkaen. Voin aina palata tarkistelemaan vanhoja fiiliksiäni ja ajatuksiani, ja oppia vanhasta käyttäytymisestä jotain korjatakseni tulevaa. Olen aikaisemmin stressannut ihan liikaa. Olen odottanut liikaa liian aikaisin. Olen heittänyt hanskat tiskiin monta kertaa monessa eri tilanteessa, vaikka aina vaan yhteydenpitomme on säilynyt. Koska miksei? Ja nyt olen sen oppinut. Näiden kaikkien eri miesten kanssa. Siis sen, että jos kaiken perustana on ystävyys, niin ei ole mitään syytä ylireagoida ja poltella siltoja. Ja ystävyys on se mitä minä aion vaatia miltä tahansa tulevalta suhteeltani. Juuri luin jostain, että joku totesi, ettei tahdo olla kumppaninsa ystävä. Vaan kaverit ovat erikseen. Mutta minä haluan kumppanini olevan minun paras ystäväni ja uskottuni. Se jonka kanssa kaikista mieluiten teen kaikki hauskat asiat.

Töiden jälkeen menen sukulaiseni luokse ja taas se muutosta puhuminen alkaa. Käymme läpi mitä kaikkea pitää hankkia ja mitä pitää heittää pois. Ja taas se kärsimättömyys iskee! Alan jo miettiä, että heitän vaan kaiken vanhan pois ja hankin kaiken uutena! Mutta se olisi idiotismin huippu. Tiedän kaiken kyllä järjestyvän järkevästi kun oikea aika toimia koittaa. Olen jo kertonut monelle deitilleni olevani muuttamassa, ja toivotan kaikki kavereina tervetulleiksi luokseni, aivan kuten minä olen ollut tervetullut heidän luokseen. Aion pitää huolta, että minulla on aina jotain hyvää tarjottavaa. Tekisin mielelläni sängyssä loikoilevalle Javierille aamiaista, jonka sitten asettaisin kauniisti tarjottimelle ja kantaisin sänkyyn. Tai parvekkeelle jos olisi kesä. Pitäisin esillä jotain itsetekemääni taidetta ja ilahtuisin aina kun joku huomaisi sen, ja ajattelisin, että näin pystyn heti antamaan itsestäni persoonallisemman kuvan tuttavuuksilleni. Asunnot kertovat kai paljon asujistaan. Vai kertovatko? Asuntojen perusteella sanoisin, että Jukka on ällöttävän epäjärjestelmällinen ja likainen. Mutta Javier on taas tasainen ja siisti, mutta ehkä vähän mielikuvitukseton. Kuten Manuelkin. Nino on taas vähän jännittävämpi mutta silti järjestelmällinen. Roni taas on talonsa perusteella täysin boheemi ja pikkuasioista välittämätön ylilyöjähippi. Minä aion antaa itsestäni asuntoni perusteella lämpimän ja mielenkiintoisen, mutta siistin vaikutelman. Ja sellainenhan minä olenkin. Haluan olla. Juttelen ohimennen Elinan kanssa. Aiomme tavata taas viikonloppuna ainakin pikaisesti. En halua vielä sopia mitään sen tarkempaa, koska aktiviteettikartoitukseni on kesken. En ole kuullut mitään Henristä, joka on ehdottanut ennen uuttavuotta uudelleen tapaamista, koska on kokonaan unohtanut, että olimme jo sopineet tapaavamme ennen uuttavuotta. Hän varmasti hukkuu naisten yhteydenottoihin. Mutta hyvä niin, koska itse en nyt jaksa olla kovin aktiivinen uusien tapaamisten suhteen. Aikaisemmin en ymmärtänyt ollenkaan, kun joku sanoi, että on kyllästynyt tinderiin. Kyllästynyt deittailuun. En voinut käsittää, että miten niin voi käydä! Mutta nyt todella ymmärrän. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Mitta vain tulee joskus täyteen. Aika muuttaa asioita. Se on aivan totta. Ja se on hyvä asia. Vielä jokin aika sitten en olisi uskonut, että voisin olla tyytyväinen sinkku. Vielä nytkin sana sinkku tuntuu omalla kohdallani vähän vieraalta, koska olen ollut parisuhteessa lähes aina, jo teininäkin. Mutta kyllä. Olen itsenäinen ja tyytyväinen sinkku. En ole enää samalla tavalla epätoivoinen parisuhteen tarvitsija. Olen varmaan ollut sellainen aina tähän asti. Aina jo siitä asti, kun pojat alkoivat kiinnostaa. Koin, että tarvitsen jonkun, joka elää minua varten, jotta tiedän olevani olemassa. Nyt vihdoinkin minä elän itseäni varten. Ehkä siksi uskallan muuttaa omilleni, enkä vain odota että joku pelastaa minut suoraan saman katon alle.

Olen ollut nyt parisen vuotta sinkkuna ja aktiivisessa deittielämässä puolitoista vuotta. Lyhyt aika tässä iässä! Sinä aikana olen käynyt sadoilla treffeillä ja tavannut montakymmentä uutta ihmistä tinderin kautta ennaltasovitusti. Olen kokenut niin paljon uutta! Päässyt mukaan erilaisiin piireihin joista en ole tiennyt mitään! Minua on rakastettu, rakasteltu, itketetty, kaivattu, hylätty... Olen saanut monta uutta ystävää, joiden kanssa olen lähes päivittäin tekemisissä. Minulla on lähes aina ollut joku. Aina joku jonka suhteen minulla on jotain toiveita. En ole joutunut kärsimään yksinäisyydestä tai tekemisenpuutteesta, mitä olen pelännyt. Mutta se johtuu siitä, että olen itse ollut niin aktiivinen ja järjestänyt tekemistä ja uusien ihmisten kohtaamisia rohkeasti. Annan itselleni taputuksen olalle siitä, miten hyvin olen selviytynyt tähän asti. Miten paljon olen kasvanut ihmisenä, ja mitä kaikkea olen oppinut. Tunnen, että olen saavuttanut jonkun tasaisen levelin, mikä mahdollistaa jotain uutta. Kuin pelissä, olen saanut kerättyä riittävästi kokemus- ja taitopisteitä avatakseni uusia ominaisuuksia ja apuvälineitä päästäkseni kohti maalia entistä tehokkaammin. Mutta mikä on maali? Ei se päämäärä vaan se matka? Siltä minusta tänään tuntuu. Onko oikeastaan mitään varsinaisesti pahaa edes tapahtunut? Olen vuodatellut kyyneleitä ja ollut epätoivoinen monta kertaa. Mutta onko siihen ollut mitään oikeaa syytä? Todennäköisesti olen vain välttynyt luodilta, kun menetin romanttisen ulottuvuuden Ronin kanssa. Todennäköisesti en olisi kestänyt Manuelin liian tylsää ja päällevarmaa elämäntyyliä, vaikka häneen olinkin ihastunut saamatta vastakaikua. Ketkä muut ovat särkeneet sydäntäni niin ettei tilanne olisi vielä jotenkin avoinna? En muista. BLING. Javier vastaa iloisesti viestiini ja kuuntelee ymmärtäväisesti, kun valitan lukuisella pitkällä viestillä jotain yhdentekevää työasiaa, ja tunnen oloni kepeäksi.