Aika on nyt

Maanantaina otan pienet päiväunet ja sitten vietän rauhallisen illan moikaten sukulaisiani ja katsellen sarjoja netflixistä. Vaihdan tavanomaisia viestejä Rickyn kanssa, joka edelleen ikävöi ja rakastaa, enkä kuule mitään enää Jukasta. En tiedä oikein miten tästä tilanteesta pääisisi vahvistamaan kaveruutta, mutta en aio ottaa häneen mitään yhteyttä ellei oikeaa asiaa tule. Hän on käyttäytynyt käsittämättömän lapsellisesti ja inhottavasti minua kohtaan haukkuessaan minua joillekin puolituntemattomille ihmisille loukatakseen minua. Yleisissä keskusteluissa hän saatta yhtäkkiä huudahtaa, että ette arvaakaan miten idioottimainen XXX on tässä asiassa! Ja sitten hänellä ei olekaan mitään järkevää sanottavaa. Kunhan vain pääsee lyttäämään minua muiden edessä. Ei hän kykene minua loukkaamaan. Ei hänenlaisellaan ihmisellä ole minuun sellaista valtaa. Ja hänen tapansakin on naurettavan säälittävä. Mutta tottakai, jos tuollainen käytös jatkuu pitkään, niin se voi vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin. Siispä onkin ehkä parempi, että olen suoraan tekemisissä uusiin hänen kautta saamiini ystäviin ja hän saa huomata, ettei ole mikään välttämätön linkki välissämme. Hän saa jäädä ulkopuolelle ollessaan se joka ei osaa käyttäytyä, kunnes oppii olemaan. Hyvä. Oikeastaan vasta nyt jälkikäteen olen kerännyt pientä kiukkua hänen inhottavaa käytöstään kohtaan. Olen sivuuttanut kaikki haukut ja ivallisuudet, mutta jatkossa pistän stopin moisille jutuille ihan saman tien. Olen kai ollut liian onnellinen lilluessani hyvissä fiiliksissä etten ole jaksanut välittää, mutta koitan jatkossa kunnostautua tässä asiassa. Mutta ehkä vastaavaa tilannetta ei enää edes tule. Nukun maanantain ja tiistain välissä ihanat yhdeksän tunnin yöunet ja herään iloisena uuteen arkiaamuun. En vaan keksi taaskaan mitään sen suurempaa valittamista, enkä jaksa enempää miettiä Jukkaakaan.Töihin on kiva keskittyä. Haaveilen luppoajalla uudesta kämpästä. Kaikki vaan tuntuu olevan hyvin. Osaan elää hetkessä luontaisesti. Se vain tapahtui. Uskon, että psykedeeleillä on tämänkin asian kanssa tekemistä. Silloin kun olemme viettämässä ihania viikonloppuja aika muuttuu moniulotteiseksi kuutioksi, jonka näkee kerralla. Samaan aikaan näkee joka asian joka suunnasta yhtä aikaa. Se on tosi hieno tunne. Ja jotenkin se ulottuu arkeenkin. Ei jaksa stressata mitään tulevaa, koska tämä hetki on niin vahvasti nyt tässä. Ja jokainen hetki tulee eteen yhtä voimallisesti ja ne käsitellään silloin. Ah. Tämä on asia joka vain tapahtuu. En tiedä voiko mistään oppaista ja hoetuista mantroista olla apua. Ehkä joillekin voi. Mutta tällä nykyisellä tunteella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kun joskus keväällä yritin hengitellä ja hokea, että sureminen ei auta mitään. Tämä vain on ilman että tarvitsee tehdä mitään. Se on todellisuus joka tulee, mutta jota ei voi itse keinotekoisesti saavuttaa.