Kaikki heti nyt

Olen touhuillut unissani vaikka mitä! Jossain vaiheessa olen ollut uudessa asunnossani ja herännyt aikaisin arkiaamuna tekemään aamiaista jollekin yövieraalle. Alan paistaa samaan aikaan paistinpannulla pieniä pekoninpalasia ja kananmunaa, ja sitten vielä päätän laittaa veden kiehumaan puuroa varten. Tunnelma on ollut sellainen jouluisen touhukas. Lisäksi olen nähnyt muita pieniä unenpätkiä, joista olen havahtunut välillä hereille ja tuntenut oloni ihan sekavaksi. Ihan kuin olisin humalassa, mutta en tietenkään oikeasti ole. Prosessoivatko aivot jotain unen aikana näin voimakkaasti, että oikeasti kun hetkeksi herään sängyssäni niin en erota onko arki vai viikonloppu? Ei sen niin väliä, koska fiilis on kaiken kaikkiaan ollut positiivinen. Torstaina olen hakenut töiden jälkeen perheenjäseneni kanssa isot subway-sämpylät pitkästä aikaa. Valitsen hunajakauraleivän tonnikalatäytteellä ja kaikilla lisukkeilla ja mausteilla. Tuntuu kivalta rientää pikkupakkasessa kotiin ihanien herkkujen kanssa ja asettautua fleecehuopien alle mässyttämään ja katsomaan elokuvaa. Siinä samalla mietin sivuaivolla viikoloppua, ja saan jostain hetken päähänpiston lähettää Javierille viestin jossa kysyn, että mitä hän aikoo tehdä viikonloppuna. Tämä on ihan selkeä vihje tapaamisehdotukselle. Tiedän sen aivan hyvin. Mutta koska en ole kuullut kenestäkään muustakaan mitään, ja voin aivan hyvin ottaa toisen illan rauhallisesti, niin miksikäs ei? Menee muutama minuutti kun Javier vastaa iloisena ettei ole tehnyt vielä mitään suunnitelmia, ja tekee suoraan ehdotuksen tapaamiselle. Kivaa, kun ei tarvitse leikkiä mitään temppuilua, vaan voidaan suoraan ilmaista, että halutaan viettää aikaa yhdessä. Selitän Javierille, että joku laadukas viini voisi maistua ja haluaisin katsoa Netflixin sarjan uudet jaksot hyvässä seurassa. Katsoimme kaikki silloin saatavilla olevat jaksot Black Mirrorista Harrin kanssa. Kasasimme tyynyt keskelle upean arvohuoneiston lattiaa ja Harri kaatoi meille juomat ja naureskeli hölmöille jutuilleni. Tykkäsin jaksoista ihan kauheasti. Harrikaan ei malttanut kuin ehkä kerran pausettaa sarjan siksi aikaa, että heittää spottivalaistuksessa vaatteemme pois ja keskittyy pussailuuni ja pieneen rakasteluun keskellä lattiaa. Noihin aikoihin jostain syystä pystyin tuntemaan jotain halua häntä kohtaan. Olin ainakin teoriassa innoissani tästä upeasta miehestä. En tiedä mitä tapahtui. Miksi yhtäkkiä kaikki kemia katosi. Vai oliko sitä ollutkaan? Tiedän, että Harri oli ihastunut minuun vakavastikin. En voi kuin syyttää itseäni tai jotain feronomien puutetta, että päästin tämän mielettömän poikamiescatchin takaisin maailmalle. Tyhmä, tyhmä minä. Harrissa ei ole mitään vikaa, ja ehkä joskus tulevaisuudessa ajattelen, että minun olisi vain pitänyt odottaa ja yrittää enemmän. No, turha miettiä tätä asiaa. Vaan Javieria, jonka kanssa alustavasti sovimme viettävämme kivan perinteisen perjantain, ja sitten lauantaina voisin keskittyä juhlimaan enemmän. Heti kun pieni rauha tästä ajatuksesta voipuu sisimpääni, niin BLIBLING. Tuttu erikoismerkkiääni, joka on nyt ja aina varattu Ronille. Juuri kun tiedän, että hänen morsmaikkunsa on työmatkalla ja Roni on yksin tässä kylmässä todellisuudessa. Myös Roni on ajatellut minua. Ja mitä hänellä on asiana? Ei juuri yhtään mitään. Eli saan kädenojennuksena viestin siitä, että tiedämme kyllä molemmat, mitä meillä oli, vaikka elämämme lähtivät ihan eri raiteille ihan yllättäen. Roni muistaa humoristisesti, että ei ole edelleenkään hankkinut minulle sitä asustetta jonka rikkoi ja lupasi korvata minulle. Vastaan nauraen ja kertoen tarkasti mitä ja mistä haluan. Vaikka ei mikään tavara minua enää voisi vähempää kiinnostaa. Vaihdamme pari iloista viatonta viestiä, vaikka todellisuudessa pieni ahdistus nousee heti rintaani. Pelkään, että Ronilla on pieniä epäilyksen hetkiä. Ei hän sitä koskaan myöntäisi. Pelkään, että hän haluaa ostaa minulle sen asusteen, jotta meidän pitäisi tavata. Säikähdän, että ei kai hän ehdota mitään huomiselle. Yhtäkkiä pelkään etten hillitsisi itseäni ja taas tekisin oharit Javierille Ronin vuoksi. Mutta tämä on vain pieni sekunnin kestävä ajatus, joka katoaa järkipuheen alle. Ensinnäkään kukaan ei ehdota mitään. Ja toisekseen, minä osaan pitäytyä suunnitelmissani Ronista huolimatta. Outo muistutus siitä menneestä elämästä, jonka limbossa olin tositosi pitkään. Juuri nyt minulle riittää tieto siitä, että kun Roni on yksin niin hän ajattelee minua.

Illan aikana myös Jukka kyselee suunnitelmiani. Kerron heti, että aion ottaa perjantaina rauhallisesti, mutta lauantaina voisimme tehdä jotain. Sovimme törmäävämme ennemmin tai myöhemmin. Ja kiva yhteinen kaverimme Simokin aloittaa keskustelun siitä, kuinka on viime viikkojen aikana tuntenut olonsa paljon paremmaksi kuin pitkään aikaan aikaisemmin. Työt maistuvat ja arki luistaa. Lause hymyilyttää minua, koska olen aika varma, että hän on päässyt tähän samaan psykedeelien parannukseen mukaan, missä itsekin koen olevani. Jostain syystä kaikkien näiden yllättävien yhteydenottojen jälkeen en olekaan enää ollenkaan niin varma rauhallisesta tylsästä illasta. Mutta se menee hyvin kunhan vain pääsen Javierin luokse ja lämmin tunnelma pääsee valtaamaan mieleni. On mentävä koska en aio peruuttaa iltaa, ellei Javierille itselleen tule menoa. Perjantaiaamuna olo on lievästi stressaantunut, koska tuntuu, että on miljoona asiaa, mitä pitäisi tehdä. Töistä puhumattakaan, mutta lisäksi olen luvannut tavata Elinan lounastauolla. Ja pitäisi ehtiä tehdä kaikenlaista ennen Javierille menemistä. BLING. Ja lusikkansa soppaan haluaa työntää myös Ricky, joka vannoo minulle rakkauttaan. Hmm. Yhtäkkiä tuntuu, että kaikki ovat tässä aktiivisina läsnä yhtä aikaa. Ronikin on koko ajan vihreänä pallurana somessani. Mutta se on vain kuvitelmaani. Kaikki tilanteet ovat ihan ennallaan ja hyvin. Olen edelleenkin sitoutumaton sinkku, joka saa tehdä mitä tahtoo. Roni on onnellisessa parisuhteessaan omalla tahollaan, emmekä me tapaa. Viikonlopun juhlat odottavat kyllä huomiseen. Ricky on Ricky ja saa nyt keskittyä perheeseensä. Javier on vanha tuttu ja turvallinen Javier. Kaikki on hyvin. Breath. BLING. Ei, en jaksa avata tinderiä tänään. Ei, en tule Infected Mushroomin keikalle, mikä vähän kirpaisee sieluani. Tänään juon hyvää viiniä ja katson hyvää sarjaa hyvässä seurassa. Ja huominen on huomenna. Saan motivoitua itseni taas hyvään energiaan ja teen ahkerasti työjuttuja kokien itseni hetkeksi taas asiantuntijaksi. Muistan olla hetken kiitollinen tästä ihanasta työstä, jota todella haluan tehdä. Minulla on ollut joitain vaikeampia hetkiä olla motivoitunut työntekoon. Mutta noihin aikoihin vuosi sitten olen ollut aika kadoksissa monen muunkin asian kanssa. Jälkikäteen hävettää, että en ole osannut arvostaa työtäni joka hetki. Tekisi mieli pyyhkiä pois kaikki ne julkituodut ajatukset siitä, että haluaisin lopettaa työni kokonaan. Mutta aina kaikki tärkeä on tullut tehtyä. Ja nyt työt tulee tehtyä taas henkilökohtaisella innostuksella, mistä tunnen ammattiylpeyttä. Ja olen saanut siitä myös positiivista palautetta. Tiedostan taas onnekkuuteni tässäkin asiassa. Mutta ei se  ole tapahtunut ilman ahkeraa opiskelua ja pohjalta aloittamista. Olen tehnyt töitä vuosia sen eteen, että olen päässyt tilaan jossa nyt olen. Ja mielestäni ansaitsen tämän. Mikäli menettäisin tämän, niin kenties ansaitsisin senkin. Asenteeni on stoalainen, mikä tekee kaikesta vähän helpompaa.

Eli, olen taas virittäytynyt viikonlopputunnelmiin kohmeasta aamusta huolimatta. Joudun hillitä itseäni, jotten riskeeraa iltaa Javierin kanssa. Tuskin mitään tavallisuudesta poikkeavaa olisi juuri tänään tarjolla missään juhlimisen kannalta. Pieni kepeä fomo nostaa päätään, mutta en anna sen selitellä minulle mitään siitä, että miksi ihmeessä haluan viettää vapaaillan Javierin kanssa, kun voisin pitää vielä hauskempaa! Suu kiinni fomo. Minulla on aina kivaa Javierin kanssa. Ja jos jokin ongelma illan aikana ilmaantuisi, niin enkö voi milloin tahansa nostaa kytkintä ja suunnata sinne missä ei nukuta? Jep. Toivottavasti en nyt kuitenkaan istuta päähäni nyt liikaa tällaisia ajatuksia. Pyrin myös sivuuttamaan Ronin ihan yhtä taitavasti kuin tähänkin saakka. Edelleenkin tiedän, että meillä on jonkinlainen suora yhteys toisiimme. Jotenkin vain sen tietää ihan sanattomasti, että miten ajattelemme toisiamme. Ei ne ole edes ajatuksia, vaan vain joku yhteinen todellisuus, jonka silloin löysimme, ja joka siellä taustalla pysyy hiljaa, välillä sykähtäen. Ei se tarkoita mitään romanttista, vaan se on jonkinlainen sisaruksellinen magnetismi. Parhaimmillaan voisimme olla läheisiä ystäviä. Mutta ei tänään. Otan puhelimen käteeni ja meinaan kirjoittaa jonkun hauskan ajatuksen Ronille. Mutta sitten lasken puhelimen kädestäni ja annan tilanteen olla, ettei nyt vaan sattuis mitään.