keinulaudalla

Olen ollut maanantaina vähän ärsyyntynyt siitä miten etäiseltä Javieri on taas vaikuttanut, mutta en voi olla varma johtuuko tuo fiilis vain minusta. Ja koska en näköjään välitä enää niin kovasti siitä minkä vaikutuksen annan itsestäni muille, niin kysyn ihan suoraan että tavataanko tällä viikolla. Aiemmin Javier on sanonut, että ehdota suoraan tapaamista jos kerran sellaista haluat. Hän on kiireinen ihminen eikä osaa lukea ajatuksia! Hän on kylmä ja vaikastitavoiteletava. Joten ehdotan sitten. Vaikkakin minua ärsyttää niin paljon etten juuri nyt edes jaksaisi nähdä häntä. Mutta ennakointi on aina hyvästä. Javier ei vastaa mitään pitkään aikaan vaan menee heti offlineen. Mutta ennemmin tai myöhemmin hänen on pakko vastata, joten olen taas tehnyt tehtäväni. Otan lasillisen laadukasta italialaista punaviiniä, jonka joskus aiemmin olen ostanut deitti-iltaa varten. Muutoin olen vähentänyt alkoholin käyttöä sen verran, että pari lasia silloin tällöin arkena on jo enemmän kuin sallittua. Samalla kun vilkuilen jotain sarjaa ja koitan nauttia vapaaillastani mietin mielessäni millaisen eroviestin oikein hänelle laittaisin, jos hän nyt selittelisi ettei ehdi tavata. Sanoisin, että on törkeää, että hän ylipäätään tahtoi tavata minua vielä sen jälkeen, kun sanoin, ettei tunteeni jaksa mitään kepeää ja pinnallista tapailua. Puhelin soi. Jukka soittaa ja haluaa vain jutella. Olemme tavanneet viikonloppuna ja kaikki on sujunut hyvin. Hän tapailee jota kuta, joten käyttäytyy hyvin illanistujaisissamme. Vaikka aina ohikulkiessaan koskettaa olkapäätäni ja kuiskaa, että välittää vielä. Nyt Jukka vain haluaa puhua siitä, miten kiva oli olla samoissa kemuissa viikonloppuna. Ja että toivottavasti voidaan olla kavereita. Sanon, että tottakai voidaan. Jukka kysyy kuulumisiani ja purskahdan itkuun samalla kun selitän, että perusalkuviikot ovat välillä vaikeita, vaikka kaikki on hyvin. Jukka ymmärtää ja ehkä puhuminen tekee ihan hyvää. Meillä on vielä se kaverillinen yhteisymmärys kaiken muun pohjalla. Unohdan hetkeksi odotella Javierin vastausta suoraan kysymykseeni. Jukan kanssa sovimme että törmäillään taas jossain kavereiden kanssa. Ja mikäs siinä. Syön puuroannoksen iltapalaksi ja nukahdan sohvalle. Herään yöllä ja huomaan Javierin vastanneen jotain, mutta olen sen verran unenpöpperössä, etten lue viestiä vielä. 

Aamulla herään tosi sikeästi nukutun yön jälkeen pirteänä. Kestää hetki muistaa, että mikä päivä ja todellisuus on kyseessä. Katson puhelimen näyttöä ja luen kuinka Javier ehdottaa tapaamista tälle päivälle, mutta samalla selittelee olevansa taas kiireinen koko ensi viikonlopun. Ristiriitainen olo. Haluan nähdä hänet ja ikävöin häntä. Mutta samalla ärsyttää, että minä saan vain näitä ylimääräisiä arkivapaita, kun lomat ja viikonloput hän on jossain muualla. Mietin matkalla töihin, että mitä vastaisin. Miten saisin sekä nähtyä hänet että muutettua asioita johonkin suuntaan. Vastaan, että voin tulla tänään kylään, jos sovitaan seuraava tapaaminen muualle kuin arki-iltaan jo valmiiksi. Jos kerran sitä haluan niin sitten sitä pyydän. Yksinkertaista. Teen kaikkeni rimpuillakseni irti tästä limbosta nopeammin kuin aiemmin. Nyt jos Javier ei pysty sopimaan tulevaisuuteen muuta kanssani kuin yhden arki-illan, niin voin sanoa suoraan ettei käy. Kestää kauan enne kuin Javier reagoi mitään. Kurkkua vähän kuristaa ja poskia polttelee, koska jännittää, että miten käy. Voisin vain olla huoleton ja mennä hänen luokseen ja viettää ihanan illan. Mutta sitten tämä sama tilanne vain jatkuisi ikuisuuden. Lounasaikaan Javier vastaa. Hän välttelee aihetta. Sanoo, ettei halua puhua näistä asioista. Sitten alkaa pitkä viestienvaihto, jossa selittelen, että tarvitsen jotain enemmän. Tämä kevyt säätö on jo nähty eikä enää riitä minulle. Javierkin käy vähän tunteelliseksi ja sanoo ettei tiedä mitä tahtoo. Selittelee vanhoja sydämensärkymisiä. Pyytää vielä tulemaan, mutta sanoo silti, että haluamme eri asioita. Kysyy kaipaanko parisuhdetta. Ja vastaan, että jossain vaiheessa kyllä. Hän koittaa kysyä, että mitä oikein sitten haluan. Ja sanon, että varmuutta siitä, että meillä on jotain enemmän kuin kaveruutta. Varmuus siitä, että tapailemme toisiamme. Mutta keskustelu ei etene mihinkään. Javier haluaisi nähdä. Ja hän haluaisi ehkä enemmän. Muttei ole varma. Ei osaa toimia toisin. Keskustelumme on lämminhenkinen ja saan sanottua kaiken mitä haluan. Sen miten paljon nautin yhteisistä illoistamme. Ja Javier sanoo samaa. Ja vaikka hän vielä pyytää minut viettämään kanssaan iltaa, niin joudun vastaamaan ei. Ei, jos hän on varma, ettei mikään voi muuttua. Ja tiedän, ettei hän ole varma. Vaikka ei juuri nyt pystykään sitä suoraan sanomaan. Ahdistus kuplii rinnassa kovasti ja pelottaa, että miten tästä selviää. Voisin edelleen milloin vain sanoa, että tulen. Mutta jätän pallon hänelle. Tuntuu hyvältä, että olemme puhuneet avoimesti tunteistamme. Tiedän, että Javierin mieli heittelehtii ja hän saattaa ihan hyvin jonain yksinäisenä hetkenä muuttaa mielensä. Mutta olen ehkä silloin jo päässyt hänestä tämän tuhannennen kerran yli. Ja sen verran viisaampi etten enää palaa takaisin tähän pyörään. Olen laittautunut varmuuden vuoksi treffejä varten, enkä haluaisi vain mennä kotiin. Ehkä ehdotan drinkkejä jonkun kaverin kanssa lohdutukseksi.