Oman lääkkeen maistiaiset

Tosi kummallista. En ole pitkiin aikoihin tuntenut tätä ihmeellistä mustasukkaista kaipuuta ketään kohtaan. Yritän miettiä, että voisinko olla yliväsynyt tai stressaantunut töistä, kuten esimerkiksi tasan viikko sitten, ja nyt vain projisoida negatiiviset tunteeni Rickyyn. Minulla on se sama ärsyttävä olo, kuin aina silloin kun eksäni lähti jonnekin ja sulki puhelimensa. Se sellainen inhottava voimattomuus, kun ei voi tehdä yhtään mitään, eikä voi ilmaista toiselle kiukkuaan tai suruaan tai katumustaan, koska toinen on tavoittamattomissa. Siis nyt ei tietenkään ole samankaltainen tilanne päällä Rickyn kanssa, mutta tunne on jostain syystä samanlainen. Silloin aikanaan itkin turhautumistani kauhean helposti ja ryvin itsesäälissä odottaen puhelin kädessä, että eksä olisi soittanut. En tajua miksi? Enkä nyt tosiaankaan aio toimia niin, mutta juuri kun olen kehunut, että osaan sivuuttaa kaikki tällaiset linjoilta katoamiset hienosti ja tunteettomasti, niin huomaan tuijottelevani someani ja odottelevani että milloin Ricky palaa vastaamaan viimeisimpään viestiini. Miten tähän pisteeseen taas päästiin? Koko torstaiaamun olen keskittinyt töihin enkä ottanut häneen mitään yhteyttä. Sitten lounasaikaan Ricky viestii minulle ensin. Hän kysyy, että tapaammeko tänään. Jes! Juuri tätä minä odotin. Odotan hetken ja vastaan, että hän voisi tulla luokseni ja sitten voimme jäädä yöksi minun sänkyyni tai lähteä hänen luokseen. Ihan vain siksi, koska eilen puhuimme aika pitkään puhelimessa siitä, että minä olen aina se joka matkaa toisen luo, joten miksei tilanne joskus voisi olla toisinpäin. Haluan että hänkin näkisi vaivaa minun näkemisekseni. Muutakin kuin jankutusta. Ja kun teen tämän ehdotelman niin Ricky katoaa jonnekin linjoilta koko iltapäiväksi. Lähden töistä ja minulla on niin nolo ja ärsyyntynyt olo, että jo melkein viestin hänelle jotain äärimmäisen lapsellista. Kuten että älä sitten tule! Kutsun jonkun toisen! Mutta sen sijaan lähetän hänelle viestin, jossa pyydän jotain kommenttia, jotta voisin suunnitella omaa iltaani sen mukaisesti. Vaikka ei minun tietenkään tarvitse suunnitella yhtään mitään. Haluan vain että hän on taas linjoilla minua varten kuten aina tähänkin asti. Miksi minusta sitten tuntuu näin kurjalta? Siksi koska henkilö, jolta olen odottanut aina pelkkää hyväksyntää ja lämpöä ei enää ehkä haluakaan minua. Henkilö jota olen pitänyt itsestäänselvänä, onkin ehkä havainnut minun huonot puoleni, eikä ole valmis hyväksymään niitä enää. Ehkä hän saikin kaiken mitä minusta halusi eikä enää koe tarvetta miellyttää minua. Ehkei hän ole koskaan ollut minuun niin rakastunut kun on esittänyt, vaan selitellyt samaa lorua monille naisille, ja nyt joku niistä on helpompi tapaus. Kauheaa, että tällaiset ajatukset taas täyttävät mieleni. Mutta ne ovat vain ajatuksia, eikä minun tarvitse pitää niitä kovinkaan realistisina. Saattaahan hän vain leikkiä vähän vaikeastitavoiteltavaa ja kuitenkin haluta pian nähdä. Tai sitten hän on nukahtanut päiväunille.

 

Tyhmät miehet! Tyhmä minä. Olen vitkutellut kaikkea friendzonessa äärimmilleen ja se voi osua omaan nilkkaani. Tiedän kyllä, että tapaamme Rickyn kanssa joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin jos vain haluan, mutta minua raivostuttaa, että joku leikkii kanssani tällaista leikkiä. Että joku onnistuu suututtamaan minut katoamistempullaan. En kai siedä häviötä tällaisessa tilanteessa. Olen tottunut olemaan se joka päättää mitä tehdään ja milloin. Siis ainakin Rickyn suhteen. Ja nyt kun en saakaan sitä heti mitä haluan niin kaikenlaiset lapselliset negatiiviset ajatukset ja tunteet valtaavat mieleni. Ainakin aallottain. Eihän millään tällaisella asialla ole mitään merkitystä suuremmassa mittakaavassa, etenkään jos me emme ole Rickyn kanssa kuitenkaan toisillemme luodut henkilöt. Ja jos olemme, niin sittenhän me varmasti päädymme yhteen tällaisista välikohtauksista riippumatta. Eli turha stressata. Annan itselleni luvan ärsyyntyä, mutta en huolestua sen enempää. Viikonloppu on taas ovella ja Ricky viettää sen lastensa kanssa. Ja minä olen vapaa tekemään ihan mitä tahdon. Tämä on minulle aivan oikea opetus koska olen ollut niin välinpitämätön Rickya kohtaan, joka ei ole tähän mennessä tehnyt koskaan mitään muuta kuin kaivannut minua ja pitänyt kotinsa minulle avoimena. Ehkä nyt osaan jatkossa käyttäytyä häntä kohtaan erilailla. Ymmärrän, että hänestä on tuntunut moneen kertaan samalta kuin minusta nyt. Ymmärrän jopa pienen kostonhalun. Saan maistaa omaa lääkettäni. Oppimiskokemus. Istun tässä kotona ja vilkuilen etenevää kelloa ja mietin ohimennen, että vaihtaisinko hänen lempinimekseen Asshole facebookin messengeriin. Mutta onneksi osaan vähän hillitä itseäni. En lähde nyt tähän leikkiin mukaan, vaikka tekisi ihan kauheasti mieli. Tekisi mieli pilata kaikki ja loukkaantua ihan täysillä. Mutta koitan edes muuttaa mennyttä käyttäytymistäni järkevämmäksi. Aion odottaa kärsivällisesti, että hän palaa linjoille ja sanoo jotain. Koitan odottaa niin kauan että saisin lisättyä hänen reaktionsa tähän tekstiin, mutta vartit vain vierivät eteenpäin. Olen tällä viikolla jutellut pitkään Ossinkin kanssa. Hänellä on taas jäänyt vähän putki päälle, ja noin tuhannennen kerran hän aikoo lopetetaa alkoholin käytön. Kannustan Ossia ja lohdutan, että tässä me kaikki mennään yksi askel taakse ja 1,2 askelta eteen. Hitaasti mutta varmasti. Onkohan Rickylla oikeasti ongelma juomisen kanssa? Taidan ajankuluksi mennä suihkuun siltä varalta, että onnistummekin vielä näkemään tänään. Eihän sitä koskaan tiedä, ja se säästää taas vastaavasti aikaa huomiselta. Ajelen sääret ja kaikki paikat oikein hitaasti ja koitan kulutella aikaa mukavilla tavoilla. Sitten en enää jaksa kuluttaa vettä ja huomaan ettei minun tee mieli syödä ruokaa. Haluan nähdä mitä Ricky sanoo selitykseksi sille, että yhtäkkiä vain on jättänyt reagoimatta viestiini. Tämä on juuri sitä toimivaa vallankäyttöä pahimmasta päästä. Hiljaisuus. Kummallista, että tiedän kyllä missä mennään, mutta annan sen silti vaikuttaa itseeni. Vai annanko? En ihan kauheasti, mutta vähäsen.