Sokea taluttaa rampaa

Nyt ollaan taas varmaan sen kiintymyssuhdeteorian äärellä tämän minun käyttäytymiseni kanssa. Joskus joku linkkasi minulle linkin youtubevideoon, jossa kerrottiin tosi hyvin, miksi toimimme niin idioottimaisesti ihmissuhteissa. Miksi aina pilaamme kaiken ilman mitään kunnon syytä. Se video silloin kolahti minuun hyvin, mutten nyt enää löytänyt postausta jossa käsittelin asiaa. Kuitenkin pääpointti taisi olla se, että menneiden kokemusten vuoksi osa ihmisistä - kuten minä - ei ole kykenevä vastaanottamaan mitään hyvää tai normaalia, vaan sabotoi tilanteen tavalla tai toisella, jotta tulisi kaltoinkohdelluksi samallailla mihin on aikaisemmin tottunut. Ja taasko minä lankean tähän omaan ansaani ja teen niin? Olen miettinyt näitä tunteitani, jotka heittelehtivät Rickyn(kin) suhteen laidasta laitaan. Ja taasko minä torjun hänet jotta oikeasti saisin kidutettua itseäni, mihin olen joskus aikaisemmin tottunut? Mietin, että pitäiskö minun vain antaa kaiken turhan stressin ja epäilyksen olla ja antautua vastaanottamaan sitä rakkautta, mitä joku niin kovasti tahtoo minulle antaa? Vai enkö vain yksinkertaisesti pysty siihen koskaan? Koska heti kun pääsen tähän tilanteeseen, niin alan taas käyttäytyä huonosti toista kohtaan. Torjun kaikenlaiset toisen yritelmät saada juttumme toimimaan. Pienikin epävarmuus laajenee silmissäni ja pilaa koko luottamussuhteen toiseen, jotten vain voisi antaa tilaisuutta normaalille tapailulle. Mutta sellainen olen kai ollut jo tositosi pitkään. En koskaan menneen pitkän parisuhteeni aikana unohtanut sitä viikonloppua, kun eksäni oli soittanut jollekin entiselle heilalleen riitamme aikana. Ikinä enää sen jälkeen en pystynyt luottamaan häneen, vaikka mitään sen enempää ei tapahtunutkaan. Olen ajatellut, että sinkkuaika kasvattaisi minut ulos luontaisesta epäluottamuksesta, mutta nähtävästi ei! Huomaan oikeastikin ajattelevani heti asioiden edetessä tietyn pisteen yli, että nyt sillä toisella on takuulla treffit tai jotain muuta meneillään. Ajattelen reflektinomaisesti että toinen valehtelee pikkuasioista jos hän on jäänyt kiinni jostain mitättömästä valkoisesta valheesta. Ihan typerää. Koska samaan aikaan ajattelen, että olen varmastikin toisen elämänrakkaus. Siis kaikki on aivan ihmeellisesti emotionaalisessa ristiriidassa. Alan heti omassa päässäni muuntautua inhottavaksi pompottelevaksi tyttöystäväksi, vaikka hillitsisinkin sen ulospäin. Minun pitäisi olla kiva ystävä ja potentiaalinen deittikumppani, mitä osaan hyvin esittääkin. Ei kuitenkaan savua synny tässäkään tilanteessa ilman tulta. Koska Ricky on myös ailahtelevainen ja helposti tulistuva. Ja mielestäni hän on miellytääkseen minua keksinyt juttuja joskus päästään. Ja valehdellut muun muassa juomisestaan. Ainakin kerran. Ja lähetellyt flirttailevia viestejä muille. Niin. Että olenko nyt oikeutettu olemaan epävakaa ja rasittava. Vuorotellen minun tekisi mieli nähdä Ricky heti ja saada käperryttyä hänen kainaloonsa. Silloin saatan laittaa hänelle jonkun turhan viestin, koska haluan vain että hän antaa edes vähän minulle huomiota. Ja koska tiedän, että hän alkaa kysellä, että milloin voitaisiin tavata, ja se tuntuu hyvältä. Mutta sitten seuraavaksi saatan ajatella hänen olevan inhottava valehtelija, jolloin torjun hänen ystävällisyytensä ja saatan kymästi ilmoittaa, että olisi parasta ettei vähään aikaan nähdä koska hän stressaa minua typeryydellään. Nytkin tällä hetkellä olen aloittanut keskustelun Rickyn kanssa, koska olen katunut sitä, etten ole suostunut sopimaan tapaamista huomiselle, vaan tarjoutunut viemään unohtuneen tavatan kioskille, kuten Ricky itse aikaisemmin on ehdottanut. Koska Rickykin on ailahtelevainen. Oikeasti minua on harmittanut niin kauheasti se, ettemme voisi viettää koko iltaa hänen luonaan, kuten salaa olisin halunnut, että kiukuttelen siksi. Mutta keskustelun edetessä käymme taas Rickyn utelun johdosta lävitse asioita, joita hän on mielestäni tehnyt väärin. Ja samalla saan ärsyynnytettyä itseni niin, että ajattelen, että on parempi ettemme sitten näe enää ikinä. Koska eihän tästä jutusta kuitenkaan tulisi mitään. Ja samalla Ricky sanoo, että antaa koko jutun olla. Ja minuutin päästä taas kysyy jotain turhaa ja toteaa, että eikö jo voitaisi kokeilla oikeaa parisuhdetta. Mehän jo aloitettiin! Ricky toteaa, josta oikein kiukkuunnun ja sanon, että miksi hän samaan aikaan pokailee muita jos kerran kuvittelee aloittaneensa suhteen kanssani. Ehkä olemme molemmat yhtä epävakaita tässä asiassa ja ansaitsisimme toisemme. Vaikka keskustelumme etenee ihan päättömäksi kinaksi taas, niin minua naurattaa. En ole pitkään aikaan ollut osana mitään näin lapsellista. Alla olevat viestit eivät ole järjestyksessä, mutta kuvastavat hyvin tätä sekopäisyyttämme.