crazy bitch is back

On nämä oppimisprosessit kyllä aika pitkäkestoisia. Olen kävellyt töihin kauniissa kirpakassa auringonpaisteessa joka ei juurikaan lämmitä purevan pakkasen läpi, ja miettinyt omaa keskenkasvuisuuttani. Pudistelen henkisesti itselleni päätäni. En vaan taaskaan ole pystynyt käyttäytymään niin kuin olen koko ajan halunnut, vaan heti tilaisuuden tullen sisäinen Crazy Bitch on ottanut valtaa. Eli otan jonkun asian paljon henkilökohtaisemmin kuin haluaisin ja sitten käännän koko tilanteen päälaelleen vaikken edes haluaisi. Mutta uhraan omankin hyvinvointini siksi, että saisin kidutettua riittävästi toista ihmistä. Olen ehkä loukkaantunut ja haluaisin vain tiukan halauksen, mutta sen sijaan olen ilkeä ja työnnän toisen mahdollisimman kauas nokkelilla ja ylimielisillä jutuillani. Fiksua! Aplodit taas tälle. En tiedä onko kyse sitten ylpeydestä vai olenko oikeasti niin traumatisoitunut etten vaan siedä minkäänlaista epävarmuutta. Vaadin täysin häikäilemättömästi muilta asioita, joita itse en anna, ja sitten vielä suutun jos en niitä saa. Tänä aamuna voin laulaa Roope Salmisen mukana, mä oon ihan vitunmoinen kusipää. Eli siis maanantaina saimme väännettyä ees taas Rickyn saapumista luokseni. Hän olisi tahtonut tulla heti suoraan kun pääsen töistä, mutta minä haluan ehdottomasti mennä rauhassa suihkuun ja katsoa että pahimmat muuttoroskat on laitettu sivuun. Ensin Ricky sanoo ettei sitten tule, mutta puoli tuntia myöhemmin hänelle sopiikin iltatapaaminen. Huomaan, että häntä jännittää se, että hän joutuu mahdollisesti tapaamaan samalla sukulaisiani ja jäämään kenties yöksi. Onhan se jo joku askel johonkin suuntaan! Olen tosi leppoisassa ja pehmoisessa maanantaiolossa, joten toivotan hänet tervetulleeksi, vaikka olisin ollut ihan tyytyväinen kohtaamisemme lykkääntymisellekin. Ricky on ihan oikeasti tulossa kylään luokseni! Lupaan mennä häntä vastaan ulos, vaikka kuuman suihkun jälkeen se on vihoviimeinen asia, jonka haluan tehdä. Kuten silloin aikaisemmin olen mennyt Jukkaa vastaan. Nyt ajatus siitä, että hän on nukkunut minun sängyssäni tuntuu ällöttävältä. Outoa, että vaikka me olemme saaneet palautettua hyvät kaverilliset välit, niin silti hän fyysisellä tasolla inhottaa minua. Ricky on aikataulussa ja kun kävelen häntä vastaan, niin olen iloinen, että hän saapuu. Tiedän, että meillä on hauskaa viettää yhdessä arki-iltaakin, koska kaveruustasolla kaikki sujuu välillämme hyvin. Ricky saapuu oikeaan aikaan oikealle pysäkillä, missä olen jo vastassa. Halaamme ja hän on taas pukeutunut tyylikkäästi. Alamme heti valitella kylmää säätä ja päätämme hakea yhden viinipullon matkanvarrelta leffan seuraksi. Kaikki on luonnollista ja mukavaa.

Ricky on hymyileväisellä ja sosiaalisella tuulella, eikä meille tule kertaakaan mitään vaivaantuneita hetkiä. Tilanne on uusi. Ympäristö on uusi. Joten pienille takkuiluille on tilaa. Mutta niitä ei tule. Kaikki sujuu hyvin. Ricky tervehtii sukulaisiani puheliaasti ja on kuin jo vanha tuttu. Olen tyytyväinen ja tunnen kaiken olevan kauhean vaivatonta. Korkkaamme viinin ja valitsemme leffan, jota tuskin edes katsomme, kun höpötämme koko ajan jotain maan ja taivaan väliltä. On selvää, että Ricky jää yöksi, ja kun viinipullo on tyhjä ja elokuva loppunut, niin hiivimme pikkuhiprakassa sänkyyni. Vähän ehdimme pelehtiäkin ennen kuin nukahdamme  kevyeen viininhöyryiseen uneen jakaen minun pienen peittoni. Ricky nukahtaa minun tyynylleni ja minä joudun käyttämään vieraalle tarkoitettua tyynyä, mutten valita, vaan painaudun häntä vasten ja nukun kohtalaisen hyvin. Herään keskellä yötä kissan metelöintiin ja päätäni vähän särkee. Nykyään kai pienempikin määrä viiniä aiheuttaa sen, koska juon niin harvoin alkoholia. Keskellä yötä tuntuu vähän hassulta, että juuri Ricky on siinä nukkumassa minun sängyssäni, ja pyörittelen ajatuksia päässäni vähän aikaa ennen kuin nukahdan kellonsoittoon asti. Aamulla Ricky haluaa jatkaa siitä mihin jäimme illalla ja nautimme toisistamme kahdesti, ennen kuin Ricky nousee ylös sängystä. Minä valitan päänsärkyä ja totean, että saan vielä nukkua vartin, joten nousen ylös vain pikaisesti halaamaan Rickylle heipan, kun hän lähtee luotani. Ihan niin kuin minä aina olen lähtenyt muiden luota. Kaikki sujui siis hyvin. Saan karistettua päänsäryn ja oloni on toiveikkaan lämmin. Meillä on ollut nyt niin kivaa, että tuntuu siltä kuin mikä vain olisi mahdollista! Ricky viestii heti aamulla, että joko nyt voisimme seurustella! Mutta vastaan hymyillen, ettei mihinkään ole kiire. Katsotaan tilannetta päivä kerrallaan. Huomaan, että Ricky on unohtanut jonkun tavaransa luokseni ja se ilahduttaa minua, koska sehän tarkoittaa sitä että meidän on vielä pakko tavata. Olo on tiistaina väsynyt, mutta hyvin sujunut deitti-ilta saa kaiken hieman kevyemmäksi. Sitten lounastauolla menen someen ja huomaan feedissäni, kuinka Ricky on tykännyt jonkun naisen seitsemästä kuvasta ja kommentoinut niihin sydämiä ja muita flirttailevia kommentteja. Ihan niitä samoja, joita minulle kirjoittelee. Ei nyt, vaan juuri ennen kuin olimme sopineet tapaavamme edellispäivänä. Argh. Miksi minun pitikään nähdä tämä. Ja miksi ihmeessä hänen on täytynyt olla niin typerä, että julkisesti näyttää yrittävänsä pokailla jotain naista, joka on hyvin todennäköisesti joku hänen ihastuksen kohteensa ja tapailukumppaninsa. Jotain sellaista kuten minäkin. Ensialkuun hillitsen itseni aika hyvin. Vastaan johonkin Rickyn viestiin neutraalisti ja rauhallisesti. Jotenkin saan sanottua, että olen huomannut tismalleen samat sydänkommentit häneltä jollekin naiselle, joita aina minulle lähettelee. Ja pyydän, ettei hän aseta minua johonkin deittirinkiinsä, vaan jättää minut ulkopuolelle jos kerran samaan aikaan julkisesti flirttailee noin voimakkaasti muille. Ja sitten alkaa joku pyörremyrsky ja pian olemme käsitelleet asiaa joka suunnalta ja tehneet kunnon pesäeron. Rickyn mukaan hän saa lähettää sydämiä ystävilleen, ja niin saakin. Mutta en ole idiootti. Erotan kyllä kaveruudet muista kontakteista. Käymme tätä läpi noin tuhansin viestein ja olen periksiantamattoman viileä. En syyttele tai riehu vaan olen etäisen kylmä. Aloitan neutraalin keskustelun Javierikin kanssa saadakseni muuta ajateltavaa ja hän tarttuu heti keskustelunaloitukseeni innokkaasti. Ja Akukin tahtoo jutella niitä näitä. Samoin kuin Jukka ja Simo. Se joku kimppakivaa ehdottanut tinderdeittikin ottaa yhteyttä. Saan ajan kulumaan jutellen muiden kanssa ja sivuuttaen Rickyn. Menen nukkumaan vähän hämmentyneenä koko tilanteesta. Mutta olo ei ole ahdistunut. 

Keskiviikkona Ricky yrittää ystävällisesti aloittaa normaalin keskustelun, mutta pidän tiukan linjani, vaikka samaan aikaan tiedän ettei minun tarvitsisi. Tunnen sisäisesti ihan erilailla, kuin mitä annan itsestäni ulos. On kuin jokin automaattinen narsistinen psykopaatti ohjailisi sormiani näppäimistöllä, kun olen Rickylle ilkeä ja täysin periksiantamaton. Jostain syystä silti tunnen, että tälläkin keinolla voin saada mitä haluan. Että ensin voin pelleillä ja olla kauhea ja sitten myöhemmin antaa periksi, kun toinen jaksaa tuhannennen kerran lepyttää minua? Sairasta. Eikä se toivottavasti pidä paikkaansa. Ja sitä paitsi ajan vain toisen pois tällä tavalla. Ajan toisen syliin, kuten useat naiset omalla toiminnallaan tekevät. Mutta tiedostan sen ja nähtävästi myös olen sen valmis hyväksymään. Olen masokisti. Ricky sanoo, ettei ole omasta mielestään tehnyt mitään väärää. Sanoo olevansa luottamukseni arvoinen. Sitten pyytää anteeksi ja lupaa ettei enää tee niin jos vain saa tilaisuuden. Mutta sivuutan kaiken kylmästi. Selitän, että olen juuri viime vuonna ollut tilanteessa, jossa toinen on luvannut minulle ummet ja lammet ja vannonut rakkautta. Ja vaikka se oli tosi vaikeaa kaikin puolin. Niin en koskaan ajatellut, että hän olisi samaan aikaan selitellyt samoja asioita jollekin muulle. Toki kaikki oli erityistä. Mutta se oli samaan aikaan omalla tavalla erityistä hänelle myös jonkun toisen kanssa. Ja se kai oli se yllätysefekti joka hajotti minua. Että oli joku muu ketä kohtaan hänellä oli ehkä yhtä voimakkaita tunteita - ja lopulta voimakkaampia. Enkä minä tajunnut mitään. Tätä kirjoittaessani Rickylle herkistyn vähän ja kierin hetken itsesäälissä. Mutta nyt Rickyn pieni lipsahdus on herättänyt puolustusmekanismini tässä asiassa niin, että koen hänen heti toimineen minua vastaan lähes yhtä pahasti. Vaikka hän, kuten minäkin, on ollut aivan vapaa tekemään mitä haluaa. Silti loukkaannun. Ei mitään hiton logiikkaa, mutten voi itselleni mitään. Joten ennemmin aiheutan meille välirikon ja tuhoan lämmenneet välimme, kuin annan mitään ymmärrystä hänelle. Ylpeyteni ei anna anteeksi sitä, että hän on ollut kiinnostunut muista ihmisistä samalla kun olen itse torjunut hänet. Hullua. Ricky ei osannut odottaa tätä. Hän kysyy että eikö yhteinen yömme merkinnyt minulle mitään. Vastaan kylmästi ettei enää. Sitten Ricky sanoo ettei tahdo nähdä minua enää koskaan. Voin lähettää unohtuneen tavaran postissa. Mutta sitten taas hetkeä myöhemmin toivoo, että voisimme olla edes ystäviä. Sanon, että minulle kaikki on aivan sama. Vaikka ei ole. En tiedä itsekään, että onko tämä jotain peliä josta oikeasti nautin? Että nyt kun hän osoittautuikin normaaliksi mieheksi joka ei ole vain odotellut minua koko tätä aikaa, niin voin kostaa ja purkaa hänelle kaikki minulle tehdyt vääryydet. Enkä välitä siitä, että samalla menetän hänet, koska onhan minulla muita. Vai menikö juttumme liian pelottavaksi ja aloin oikeasti tykätä Rickysta? Ja nyt sain pienen tekosyyn tuhota kaiken, ettei minun tarvitsisi myöhemmin taas pettyä pahemmin. En ole ihan varma, mutta minusta ei tunnu että mitään olisi edes tuhottu. En tiedä miksi.  

 

Testitulos negatiivinen

En ole pitkään aikaan ollut sellaisessa lapsellisessa mykkistelytilassa, jossa en vaan saa aikaan hymyä tai mitään järkevää small talkia, ja kaikki on "ihan sama". Voi miten ihmeellisesti Jukka kaivaakaan esiin minusta tällaisen muinaisen ominaisuuden! Olen pääsääntöisesti aina se iloinen ja huoleton tyyppi, joka keksii kaikenlaista hauskaa jutunjuurta tai lojuu tyytyväisenä ja hiljaa kunhan vain saa olla mukavassa seurassa. Sellainen, joka kyllä jaksaa viettää yhden illan ihan miten vain ja kerätä siihen positiivista energiaa, jotta jaksaa hymyillä ja innostaa toistakin. Mutta nyt kun näen Jukan niin minussa ei kerta kaikkiaan herää mitään intoa. Ahdistaa. En ollenkaan ymmärrä miksi olen mennyt tapaamaan häntä ostoksille, kun en edes pidä ostoksilla olemisesta. Vaikka olenkin niin yrittänyt joulutunnelmissa itselleni selittää. Olen viimeiset pari vuotta tehnyt kaikki hankintani yksin. Se on parasta. Kuuntelen kovalla musiikkia ja kiertelen siellä missä huvittaa. Istahdan sille lasilliselle ihan yksin lukemaan päivänlehdet ja viestimään kavereille, ja sitten jatkan kaupoilla kiertelyä yksikseni jos sattuu huvittamaan. En halua, että kukaan joutuu hännystelemään minua, kun etsin jotain. Tai vielä pahempi päinvastoin! Että tällaisessa mielentilassa joutuisin seuraamaan hätäisen näköistä Jukkaa kauppoihin, kunnes hän tapansa mukaan yhtäkkiä sanoo kiroten, että nyt riitti! Ja jättää koko homman kesken, kun avulias myyjä on juuri tuonut hänelle jonkun takin viidessä eri koossa. Jukka näyttää vähän epäsiistiltä. Minun ei tee mieli katsoa häntä ollenkaan. Sivusilmällä seuraan kun hän raaputtaa vuorotellen päätään ja reittään, kuten aina. Mietin, että onko hänellä syyhypunkki ja ehkä kysyn sitä ääneenkin. Kuten pari kertaa aikasemminkin olen tehnyt toivoen hänen lopettavan tuon oudon tapansa. Jukka vaihtelee hätäisen näköisenä asentoaan ja raaputtaa nenäänsä ja koittaa keksiä jotain jutun juurta, mutten saa itsestäni irti yksitavuisia vastauksia enempää. Ajatukseni on ei. Tunteeni on ei. Mietin siinä viiniä siemaillessani kohtaamispaikallamme, että nyt reaktioni on ollut Ei jo riittävän monta kertaa. Minusta ei tunnu hyvältä näyttäytyä hänen kanssaan julkisella paikalla pariskuntana. Vetäydyn vaistomaisesti kun hän yrittää laittaa kätensä olalleni tai reidelleni. Minusta tuntuu että minut jo ulkonäöltä tunteva baarimikko seuraa tilannetta sivusta, ja haluan pois. Tämä ei vaan enää toimi. Ei onnistu.

 


Mutta jos olisimme vain ystäviä, niin tilanteessa ei olisi mitään ongelmaa. Siispä yritän olla mahdollisimman neutraali ulospäin (ja lopetan kuittailun) ja nyökkäilen kun Jukka suunnittelee tarvitsemiaan ostoksia. Näen pienen epätoivon pilkahduksen hänen katseessaan. Totean, että sillä välin kun Jukka etsii jotain itselleen käyn katsomassa omia joulujuttuja toisaalla. Jukka kysyy, että enkö anna mielipidettäni hänen vaatehankinnoilleen ja tyydyn vain mutisemaan, etten varmaan osaa sanoa juuta enkä jaata. Olen jo moneen kertaan vinkannut hänelle yksinkertaisia asioita, joilla hänkin saisi lookkiaan siistimmäksi, mutta nyt hän on omillaan. Sydämessäni sykähtää hieman, kun Jukka innoissaan kertoo miten on siistinyt laitteen sukulaistani varten ja arvostan hänen hyväsydämisyyttään. Mutta siihen se nyt jää. Kiertelemme omillamme pienessä kauppakeskuksessa. Minua tuskastuttaa olla toppatakki päällä sisällä. Tällaistako tämä joulushoppailu olikin. Löydän tarvitsemani nopeasti enkä aio viettää yhtäkään ylimääräistä sekuntia pyöriessä pikkuisissa putiikeissa. Menen Jukan luokse joka on sovittelemassa päälleen täysin hänelle sopimattoman väristä ulkotakkia. Onneksi hän ei osta sitä. Jukka yrittää olla positiivinen ja tahtoo että menemme illan pääteeksi syömään. Joo mennään vain (saan lisää viiniä!). Mutta Jukka ehdottaa mäkkäriä. En hillitse itseäni, vaan kommentoin, että miksi ihmeessä Jukka tahtoo McDonaldsiin, kun on juuri kertonut olleensa jo siellä tänään. Hän heti peruu ehdotuksensa ja huudahtaa, että ainiin olinkin!  Löydämme mukavan pienen ravintolan ja heti kun saan lasillisen viiniä eteeni rentoudun hieman. Jaksan puhua jostain televisio-ohjelmasta ja Elinan sisustusinnokkuudesta. Ruoat tulevat pöytään ja jossain vaiheessa Jukka kumartuu ottamaan kourallisen bataattiransakalaisia lautaseltani siten että lääppii niitä kaikkia. Ällöttävää. Mutta ihan sama. Mietin, että pian pääsen tästä testitapaamisesta ja sitten minun ei tarvitse enää ikinä laittaa itseäni tähän tilanteeseen jos en tahdo. Joten tiristän itsestäni pienen hymyn ja mietin hakevani vielä Lushin merisuolashampoon kokeiluun, oltueni niin tyytyväinen sieltä vuosi sitten hankkimaani palashampooseen joka vasta nyt vetelee viimeisiään. Siinä sivussa mietin salaa, että kuinka paljon Jukka loukkaantuu siinä vaiheessa, kun ilmoitan etten aio mennä hänen luokseen yöksi. Mutta ei voi mitään. Minun on nyt toimittava sen mukaan, mikä minusta oikeasti tuntuu oikealta. Viinin ansiosta saatan ihan pienen hetken ajatella, että olisihan meillä varmaan ihan kivaa katsoa leffaa ja nukkua yhdessä. Ei läheisyyskään olisi haitaksi. Jukka tekisi kaikkensa että olisin tyytyväinen. Mutta silti ajatus omasta sängystä vie voiton. Pian Jukka kysyykin muka sivulauseessa, että tulenko hänen luokseen. Ja vastaan siihen mukahuolettomasti, että varmaan paras mennä kotiin kun huomenna on aikainen aamu töissä. Ensin Jukka sanoo, että okei, mutta sitten vielä ehdottaa, että voisimme hakea kaupasta herkkuja ja herätä yhdessä ajoissa. Olen epävarma pienen hetken. Pienen hetken haluaisin halauksia ja rakkautta. Haluaisin, että voisimme katsoa leffaa toisiamme kosketellen, kuten ennen. Mutta sanon Jukalle, että en koe hänen luokseen menemistä nyt hyväksi ideaksi. Jukka kiittää minua siitä, että jaksoin lähteä hänen seurakseen. Hän on ystävällinen ja kiltti. Näinä hetkinä minun on vaikea pitäytyä jyrkästi päätöksessäni. Sitten kun olen yksin ja kaipaan uniseuraa niin varmaan pyörrän päätökseni, mutta toivon etten onnistu alkamaan pompottelemaan Jukkaa tunneheittelyideni mukaisesti. Onneksi minulla ei ole hänen avaintaan enää, etten keksi mitään hölmöä yksinäisinä pikkutunteita. Jukka pitää minulle seuraa (seisoo ulko-oven välissä) kun valikoin itselleni kivan myyjän suositteleman merisuolashampoon ja palahoitoaineen. Jee en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan niitä! Halaamme pikaisesti Jukan kanssa erotessamme. Emmekä viesti enää mitään sen jälkeen. 

Illalla viestittelen Karrin kanssa jotain jostain kivasta dokumentista, jonka olemme molemmat nähneet. Ja nukun kuin vauva aamuun saakka. Herätessäni torstaihin oloni on aika hyvä. Koen pientä helpotusta siitä, että olen tehnyt selkeitä siirtoja etääntyäkseni tästä suhteenalusta, joka nyt ahdistaa minua enemmän kuin tuottaa iloa ja lämpöä.  Minun on tosi vaikea toimia järkeni mukaisesti. Jään liian helposti roikkumaan "harmaalle alueelle", koska se on helpointa. Siten juuri siirrytään suoraan tapailusuhteesta toiseen. Että aina on joku. Niinhän kai olen aina tavallaan toiminut. Mutta nyt minusta tuntuu, että tiedän yhä vahvemmin, että Jukan kanssa minulla ei ole yhtestä tulevaisuutta. En tule sietämään hänen tapojaan ja käyttäytymistään kuitenkaan. En tule olemaan ylpeä tasavertainen kumppani hänelle. Joten miksi tuhlata aikaa jossitteluun. En saa aamuviestejä eikä se haittaa ollenkaan. Takuulla minua kirpaisee se, jos Jukka siirtyy eteenpäin. Varmasti sattuu  kun muuttelen mieltäni ja joku ikävänpuuska iskee. Mutta se on inhimillistä. En voi olettaa tekeväni tällaisia ratkaisuja niin ettei se koskettaisi lainkaan. Annan itselleni jo ennakkoon luvan surra ja vaikka itkeäkin. Lisälupa on myönnetty pariin säälittävään viestiin ja öiseen mielenmuutokseen. Ja velvollisuuskäsky laastarointiin ja etenemistoimenpiteisiin. Aamupäivän aikana otan ohjat omiin käsiini ja lähetän Dimille viestin, jossa ehdotan tapaamista viikonlopun aikana. Ihan kaverillisesti lasillisen ääressä. Minä itse kieltäydyin risteilytreffeistä, joille olisin nyt viikonloppuna lähdössä, enkä usko että se on huono asia, vaikka ehkä ajoittain harmittaa. Edelleenkin ajattelen, että on parempi edetä kaverillisesti eikä heti hypätä hyttiin yöksi. Ei ole kiire. Viikonloppu innostaa minua! Vähintäänkin voin nähdä Elinaa ja muita ystäviä jos en keksi muuta. Kuitenkin tiedän, että viikonloppuyöt ovat minulle vaikeita, enkä ehkä mielelläni yövy yksin kotonani. Vaikka mistäs sitä tietää, jos olisin kypsynyt tämän asian suhteen... vähän pelkään, että hairahdun Jukan luokse yöksi jos sellainen tilaisuus tulee, eikä minulla ole mahdollisuuksia tavata ketään muuta. BLING. Dim kysyy nauraen, että miten jo nyt intoilen viikonlopusta, mutta toteaa, että olisi kiva ehtiä nähdä. Hyvä.

Huonompana olisin onnellisempi

Tunnen itseni kiukuttelevaksi kakaraksi Jukan kanssa. Minua jopa vähän hävettää, että olen kehdannut ottaa esille jotkut kuvatykkäykset. Ihan kuin jotenkin testailisin  hänen sietokykyään olemalla kauhean tympeä ja jyrkkä. Tuomitsemalla hänen jokaisen pienen virheensä. Alitajuisesti varmaan yritän ajaa meitä siihen tilanteeseen - mikä jo osittain viikonloppuna  toteutui - että hän pistäisi pelin poikki. Sanoisi suoraan, että sä olet kuule ihan kauhea, moikka! Ja sitten minä voisin kieriskellä itsesäälissä ja harmitella kuinka jäin taas yksin, ja joudun nyt laastaroitumaan ihanilla uusilla tai uusvanhoilla miehillä. Voi harmi! Mutta teenkö virheen? Kuten aiemmissa kommenteissa tuli puheeksi, niin olen varmastikin kiinnittynyt tähän turvaan jonka hän on minulle hyvyydellään tarjonnut. Minun ei ole tarvinnut kertaakaan Jukan kanssa oikeasti pelätä, että hän hylkäisi minut. Että hän tekisi oharit omasta tahdostaan ja katoaisi jonnekin. Ei edes silloin kun hän on nukkunut tuntikausia ohitse sovitun tapaamisemme. Tai kun hän nauraa ja keskustelee intensiivisesti nätin ex-säätönsä kanssa vieressäni. Edes silloin en ole pelännyt, että tulen jätetyksi. Koenko olevani niin paljon parempi kuin Jukka, että tiedän, ettei hänellä ole varaa menettää minua? Vai mistä ihmeestä on kyse? Muut miehet ovat olleet eritavalla "tasokkaita" ja heidän kanssaan olen joutunut elämään jatkuvassa menettämisenpelossa. Oli miten oli, niin olen joka tapauksessa riippuvainen tästä ihanasta pehmoisen pumpulisesta turvaverkosta, jonka hän on kietonut ympärilleni. Enkä halua luopua siitä. En tietenkään! Ei kukaan halua lähteä harjoittelemaan nuorallakävelyä ja poistaa pehmotyynyjä lasinsirpaleiden päältä sieltä nuoran alta. Mutta sitten tavallaan minusta tuntuu, että jos putoilen niille turvatyynyille riittävän monta kertaa sakset taskussa, niin onko sekään oikein? Seuraava nuorallakävelijä saa rikkinäiset turvatyynyt, kun minun olisi pitänyt etsiä ne minulle oikeat turvavaljaat ennen trapetsia. Nytkin torstaiaamuna Jukka viestii minulle sydämiä ja toivottaa ihanaa päivänalkua. Vastaan tylsästi ilman mitään lämpöä, ja Jukka vastaa minulle pettyneenä, että "just". Alan olla jo pian ahtanut Jukan äärirajoille. Kohta varmasti hän keksii jotain muuta ja ihan oikeutetusti. Tai oikeastaan sitähän hän noilla kuvatykkäyksillä ja omalla ajoittaisella pidättäytyvyydellään on yrittänytkin tehdä, mutta se ei vaan ole tehonnut minuun tai ollut riittävät aitoa vielä. Olen vielä siinä turvahuoneessa, jossa voisin milloin vain ehdottaa tapaamista ja tietäisin sen totetuvan. Vielä tiedän että voisin kiukutella ja saada Jukalta huomiota ja rakkautta. 

En ole kuullut mitään Dimistä sunnuntain jälkeen. Kyllä hän taas viestii ennemmin tai myöhemmin ja tilaisuus tapaamisellemme tulee minä hetkenä hyvänsä. Joko hänen tai minun aloitteestani. Mutta nyt taas omatuntoa pistää ihan pikkuruisen, koska selvästikin Jukka on vetänyt takaisin kaikki Ollaan Vaan Kavereita -puheet ja yrittää pitää yllä lämpöä välillämme. Mutta minusta vahvasti tuntuu siltä, että Dim on kortti joka on tsekattava. Tuo texas holdemin erä on jäänyt aikanaan kesken. Mulla on vielä yksi ässä kädessä ja pöytäkortit jakamatta, mutta panostus päättämättä. Vaikka osaan olla typerä ja kauhea ihminen, niin mieltäni painaa esimerkiksi se, että sukujuhlat, joihin Jukka on ilmoittanut vievänsä minut aveccinaan lähestyvät. Hän on silloin joskus hyvinä aikoinamme hehkuttanut vanhemmilleen löytäneensä ihanan ihmisen, jonka tahtoo esitellä perheelleen. Apua. Yrittäessään viikonloppuna saada minusta irti jotain vastareaktiota, Jukka totesi, että ehkä minun ei kannata tulla mukaan lainkaan. Siihen sanoin, että voinhan minä ystävänäkin tulla jos hän tahtoo. Miksi pitäisi kaikille kailottaa jostain suhdejutuista! Mutta juttu jäi auki kokonaan, enkä tiedä miten tuon melko ison tapahtuman käy. Itsekkäästi ajateltuna nautin kauheasti hienoista tilaisuuksista, joihin saa laittautua, ja pukeutua ja esittää fiksua ja kaunista ihmistä, josta aina kaikki tykkäävät. He katsovat merkitsevästi seuralaistani ilmoittaen katseellaan, että siinäpä on sulla helmi löytö! Mutta he eivät tiedä, etten oikeasti olekaan ihan niin ihana ja kunnollinen ihminen. Olisi tosi törkeää osallistua tapahtumaan vain siksi että pääsisin kivoihin juhliin. Pieni osa minusta tykkää Jukasta ja menisi mielellään hänen aveciksi ja toivoisi, että se ihastuminen syttyisi uudelleen. Että voitaisiin tutustua toisen sukuun aidosti kiinnostuneena. Mutta se halu ei ehkä enää ole enemmistöäänivallassa. Kaiketi jätän tämänkin päätöksen Jukan harteille. Aamupäivän aikana Ossi viestittelee minulle kaikenlaista kivaa. Ennen olen aina voinut purkaa hänelle täysin vapautuneesti mieshuoliani, mutta nyt en voi, koska Jukka on hänen ystävänsä. Olisipas ollut hauskaa, jos vain kaikki olisi sujunut kuten aluksi vaikutti. Harmittaa. Harmittaa, että en voi olla kiitollinen Jukan huomiosta ja vain vastaanottaa sen onnellisena. Tiedän sisimmässäni, että Jukka korjaisi tapansa parhaansa mukaan. Hillitsisi minua häiritseviä tapojaan. Tarjoaisi minulle mahdollisuuksien mukaan kaiken mitä keksisin toivoa. Jos minun olisi vaikeampi löytää itselleni seuraa ja tekemistä, ja jos kokisin olevani huonompi ihminen, niin tarttuisin tähän riemuissani. Eli taas kerran minun omahyväisyyteni ja lähes loputon tarjonta ja huomio ympärilläni pilaa mahdollisuuteni onnellisuuteen. Jos tilanteeni olisi huonompi, niin tyytyisin helpommin vähempään. Huonompana olisin onnellisempi. Vittu mitä paskaa. 

Olen parina iltana juonut punaviiniglögiä. Tai punaviiniä jonka sekaan olen laittanut glögiä ja sitten lämmittänyt juoman tyylikkäästi mikrossa. Mutta muutoin alkoholin käyttöni on romahtanut.  Monina iltoina en mieti viinilasin täyttämistä laisinkaan. Viikonloppuisin tissuttelen pari mietoa alkoholijuomaa janontunteeseen. Enää ei tee mieli hankkia humalaa, eikä sille ole mitään tarvetta. Olen löytänyt paljon parempia ja kirkkaan mielen säilyttäviä päihteitä. Eli väliaikatiedotuksena: toistaiseksi homma toimii. Viikonloppujen sisällöt ovat pysyneet samankaltaisina jo pidempään ja olen tosi tyytyväinen. BLING. Yhtäkkiä kesken työpäivää Jukka lähettää viestin, että oikeastaan hän voisikin myydä minulle sen laitteen, jonka hän alunperin aikoi lahjoittaa sukulaiselleni. Olen aikaisemmin maininnut Jukalle, ettei hänen tarvitse lahjoitella mitään kalliita laitteita, koska koen sitten jääväni kiitollisuudenvelkaan. Etenkin kun tapailumme tilanne on epävarma. Ja nyt Jukka auliisti tahtoo vapauttaa minut tästä ikeestä pyytämällä laitteesta maksua. No samapa se. Sanon, että ihan sama, voin sen sitten vaikka ostaakin. Vaikka samalla mieltäni alkaa kiristää ajatellessani kaikkea mitä olen hänelle tarjoillut. Taas yksi miinuspiste Jukalle. Vai onko tämä plussa? En tiedä. Olen myös jossain välissä ehtinyt ajatella näitä hänen tapailusuhteitaan. Jukalla on taustalla muutaman vuoden sinkkuus pitkän parisuhteen jälkeen. Ja nyt olen kohdannut muutamankin naisen, jonka kanssa Jukalla on ollut jonkinlaista juttua menneiden vuosien aikana. Minulle Jukka on vakuutellut, että olen ensimmäinen nainen hänen eronsa jälkeen, johon hän on välittömästi rakastunut. Hän on hokenut, ettei ole voinut julistaa rakkauttaan tässä välissä kenellekään, vaan nuo jutut ovat vain olleet kepeitä säätöjä. Mutta onko asia todella näin? Olen huomannut että Jukka usein säätää asioita omaksi edukseen jopa valkoisilla valheilla. Joten olen alkanut epäillä, että onko Jukka ollut noihin kaikkiin naisiin vuorollaan vakavissaan rakastunut, ja nyt vain antaa minulle toisenlaisen kuvan? Ovatko nuo naiset vuorollansa lopettaneet tapailun Jukan kanssa ja jättäneet hänet friendzoneen. Ja nyt jos minä tekisin saman, niin Jukka kertoisi seuraavalle kohteelleen, että minua vain kevyesti tapaili. Hmm. Ehkä. Samapa se. Pystyisinkö säilyttämään edes osan tästä turvaverkon tunteesta jos pystyisimme pitämään kiinni kaverisuhteestamme? Voisimme viestitellä ja nähdä joskus viikonloppuisin samaan tapaan kuin nytkin? Onnistuisikohan se.

BLING. Jukka kutsuu minut mukaansa ostoksille keskustaan. Hmm. Toisaalta minun toki pitäisi tehdä jouluostoksia, jotka jäivät kokonaan viikonloppuna tekemättä. Ja olisi varmaan järkevää tavata ja katsoa miltä Jukka näyttää ja mikä fiilis hänestä herää. Mutta toisaalta minun tekisi mieli vain olla kylmä ja vetäytyvä ja kiduttaa Jukkaa lisää. Hän selvästi erilaisilla keinoilla yrittää pitää minuun yhteyttä ja testailla reaktioitani. Tai sitten hän ei olekaan yhtä kiero kuin minä ja vain oikeasti haluaisi tavata? Vastaan, etten tiedä kannattaako lähteä ostoksille ennen huomista palkkapäivää (vaikkei sillä sinänsä ole mitään väliä). Ja Jukka vastaa heti että kutsuu sitten jonkun toisen mukaansa makutuomariksi. Olisiko minun tarkoitus tästä harmistua? En tiedä, mutta mitään erityistä fiilistä ei sisälläni herää. Ja sitä paitsi aavistan, että Jukka vielä yrittää saada minut mukaansa jollain tekosyyllä. Ja ehkäpä sitten lähdenkin. Tai sitten päädyn istumaan glögimukin kanssa kotona ja seuraamaan sivusta jotain somepäivitystä, jossa Jukka haluaa tehdä selväksi olevansa ostoksilla jonkun nätin makutuomarin kanssa. Se olisi minulle ihan oikein.

Pakoon!

Että sillä lailla. Ennen kuin lähden tapaamaan Harria istahdan terassille ystävättären kanssa pohtimaan tulevan viikonlopun aktiviteetteja. Selailemme äkkilähtöjä ja viereisen pöydän tuhdissa humalassa oleva hauska ukko antaa omia vinkkejään, joita kuuntelemme huvittuneina. Niissä on järkeä! Mutta emme löydä mitään varteenotettavaa lentosivuilta, joten tyydymme valittamaan miehistä ja juomaan kylmiä juomia. Selitän ystävälle, että Roni on onneksi lähtenyt pois lähimaastosta hetkeksi, jolloin voisimme oikeastikin tehdä jotain hauskaa ilman deittejä viikonloppuna. Juon kaksikymmentäneljä senttiä valkoviiniä koska huvittaa, siitäkin huolimatta, että Harri on sanonut ottavansa itse aivan rauhallisesti tänään. Olen tunteettomalla tuulella enkä välitä siitä että pitäisikö minunkin käyttäytyä kiltisti tänään. Tosin nyt seuraavana päivänä uudelleenarvioisin tilannetta. Juotuamme juomamme hyppään bussiin kohti keskustaa. Olen ehdottanut Harrille tapaamista erääseen listallani olleeseen uuteen ravintolaan, johon ehdottomasti haluan tutustua. Rakastan kokeilla uusia ravintoloita! Vaihdan keskustassa ratikkaan ja lähden ysillä kohti kalliota. On arki-ilta, joten uskon ravintolassa olevan tilaa, vaikka se on varmasti suosittu saaneidensa julkisten kehujen myötä. Harri jo istuu Winossa viinilasillisen kanssa. Aikaisemmin sanoin, ettei meidän ole pakko mennä viiniravintolaan jos hänellä on parempi idea, mutta ihana Harri tietenkin suostuu tahtooni. Istun hänen viereensä ja halaamme. Hän näyttää kivalta. usein kun puhumme en katso häntä lainkaan kasvoihin. Koen varmaan olevani jotenkin petollinen, kun hän on niin ihana ja minä en osaa tartuttua tunteillani tilaisuuteen. Mutta heti kun taas näen hänet niin olen tyytyväinen että tulin. Tässä voisi olla potentiaalia jos en olisi täysi idiootti. Jonka Harri saa taas pian todistaa. Palvelu ravintolassa on sujuvaa. Heti tarjoilija tulee ja sytyttää kynttiläämme pöydän (joo, en edes korjaa tätä, se kuvastaa hyvin mielentilaani juuri nyt). Paikassa on tunnelmallista vaikkei se olekaan ylikotoisa tai liian hieno. Enemmänkin asiantuntevan rento. Iloinen tarjoilija kysyy mitä tahtoisin juoda. Siis viiniä tietenkin, mutta punaista vai valkoista? Punaista. Kevyttä vai runsaampaa? Kevyttä. Heti tarjoilija kääntyy kannoillaan ja palaa pullon kanssa, jonka etiketin esittää minulle ja kaataa maistiaisen. Maistan viiniä ja se on erinomaista. Juuri tällaisesta pidän! Ehdotan Harrille, että tilaisimme jotain pientä purtavaa. Paikka ei tarjoa ruokaa, vaan kaikki annokset ovat alkupalakokoa. Mikä on parempaa kuin tilata monta alkupalaa ja maistella niitä mainion viinin kanssa? Itse innostun juustoista ja Harri ehdottaa että jaamme annoksen. Sopii. Ja lisäksi otetaan mätiannos. 

Kyselen kiinnostuneena Harrin menneestä viikonlopusta ja osoitan, etten ole enää niin ahdistunut ja tyhmä kuin viimeksi. Olen iloinen ja kerron omasta viikonlopustani (äärimmäisen siistittyjä versioita). Annokset tulevat pian ja ne ovat oikein hyviä, vaikka itse nautin paljon vahvemmista juustoista. Tilaan toisen lasillisen viiniä. Aina ennen entisessä elämässäni olin hyvin tarkka etten sekoita eri viinejä tai juomia saman illan aikana, mutta nähtävästi enää en välitä siitäkään periaatteestani. Tunnelma on hyvä. Nautimme ruokien ja viinien maistelusta pitkään. Sitten lähdemme lämpimään kesäiltaan kävelemään. Emme ota ratikkaa vielä, sillä haluan tietenkin käydä vielä jossain lasilliselle. Vaikka oloni Harrin kanssa on hyvä, niin en koe tällä kertaa oikeaksi mennä hänen luokseen. En halua joutua torjumaan häntä, mutten myöskään halua hypätä heti sänkyyn. Sitä tunnetta ei nyt ole. Se voi olla myöhemmin, mutta ei tänään. Joten kävelemme johonkin pieneen kallion baariin, jossa on listalla tarjolla ainoastaan kaksitoista tai kaksikymmentäneljä senttiä viiniä naurettavan edullisesti. Vitsailen etten voi tilata kuuttatoista, koska sitä ei mainita. Oivoi, jaksankohan juoda kaksikymmentäneljä! Vaikka tiedän aivan hyvin ettei siinä ole mitään ongelmaa. Tilaan ison lasillisen viiniä ja Harri olutta (onneksi!). Viini soljuu alas hyvin ja puhumme aikakausilehdistä (naistenlehtien typeryydestä) ja jostain kepeästä aiheesta, jota en muista. Baariin tulee mies koiran kanssa ja keskitymme jonkin aikaa sen silittelyyn. Sitten lähdemme jatkamaan matkaa ja Harri ehdottaa hänen luokseen menemistä. Olen nyt saanut aika hyvät pohjat, joten en osaa edes ajatella ettenkö menisi. Ja sitten ei olekaan kauheasti enää kerrottavaa. Menemme hänen luokseen. Harri kaataa meille juomat. Puhun jotain typeryyksiä, kuten valitan Ronista, josta kerron mielenterveysongelmallisena ystäväni. Olen varmaankin alkanut selitellä etten nyt halua pussailla. Olemme kuunnelleet musiikkia. Sitten en muista mitään. Kunnes havahdun siihen, että olen riisumassa päällivaatteitani makuuhuoneessa ja menossa nukkumaan. Ei mitään käsitystä ajankulusta. Aamulla herään siihen, että Harri pyörii jo hereillä vieressäni. Olen vetänyt hirveät perseet ja nukkunat kuin  vauva myöhäiseen aamun asti. Voi vittu, en voi ajatella mielessäni muuta. Emme ole harrastaneet seksiä, eikä Harri sitä ehdottelekaan. Hän tekisi niin ellemme olisi puhuneet aiheesta, tai ellen olisi ollut jotenkin vastenmielinen. Hän taputtaa minua selkään, kun huomaa, että olen herännyt. Kysyy, että onko minulla paha olo. Ei, oloni on ihan hyvä, vastaan. Vaikka päätä jomottaa ja olo on kuvottava. Minua pyörryttää vaikka makaan sängyssä. Nyt on oltava mahdollisimman cool. Kysyn, että olisiko aika nousta ja Harri vastaa myönteisesti ja pomppaa ylös sängystä ja pukeutu heti. Sitten huomaan, että hänellä on tismalleen samat lakanat kuin Javierilla. Nousen ja pukeudun ja koitan olla mahdollisimman freesi vaikka olo on aika järkky. Menen heti pesemään hampaat ja harjaamaan hiukseni. Otan buranan salaa. Istun tuijottamassa itseäni peilistä Harrin sängyllä kun hän tulee luokseni ja istuu viereen. Laittaa kätensä hartioilleni ja kysyy mikä on fiilikseni (fuck mitähän minä olen selitellyt!), ja vastaan, että ihan hyvä ja hymyilen. Hän hymyilee takaisin. Sitten kertoo, että nyt ei ole tarjota mitään aamukahvia. Voi ei, haluaako hän savustaa minut äkkiä ulos. Sanon, ettei se haittaa, voin lähtiessäni napata kahvin jostain. Be cool, be cool. Istun kuitenkin hänen seuraansa hetkeksi keittiöön. Kyselen jotain mahdollisimman arkista ja olen normaali. Sitten kun tulee luontainen hetki niin pakkaan kamani ja alan tehdä lähtöä. Se sujuu hyvin, koska Harrilla on joku työjuttu. Minua hävettää mutta uskon, että onnistun näyttämään hyväntuuliselta. Harri saattaa minut ovelle ja halaamme. Hän halaa minua tiukasti, yhtä tiukasti kuin aina aikaisemminkin. Annamme toisillemme pienen pusun. En muista enää mitä puhuimme lähtiessäni, mutta sanoin kai jotain hauskaa koska nauramme niin että rappukäytävä kaikuu. Sitten lähden ulos. 

Raitis ilma auttaa heikotukseen. Olosta tulee nopeasti ihan energinen. Näin saa kadotettua krapulan: nousee ylös ja lähtee ulos. Tarkistan heti puhelimeni etten ole tehnyt sillä mitään tyhmää. Olen jutellut Ossin kanssa ja lähetellyt hänelle kuvia. Outoa. Muuta pahaa ei näytä tapahtuneen! Huh. Mietin vaihtoehtojani. Mietin tulevaa viikonloppua. Kävelen rauhallisesti. Alkaa hieman tihuttaa. En siis tavanomaiseen tapaani hae kahvia tai teetä ja mene nauttimaan sitä puistoon. Nyt kävelen bussipysäkin suuntaan. Haen makeutetun teen kioskilta ja istun hetkeksi alas kahvilaan. Selaan matkatoimistojen sivuja ja bongaan miniloman lähimaahan erittäin halpaan hintaan. Otan siitä kuvakaappauksen ja lähetän Elinalle. Mites olisi, karataanko hetkeksi? Ihan vain tyttöjen kesken nauttimaan kauneushoidoista (dokaamaan) ja hyvästä ruoasta (tuntemattomista miehistä). Menee hetki ja Elina vastaa, että varaa vaan, let's go. Ja niinpä varaan ja maksan matkan, jolle lähdemme heti varhain huomisaamuna. Vain pieni trippi, ei mitään erityistä. Mutta juuri nyt uudet maisemat tuntuvat erityisen tervetulleilta. Roni on kaukana. Harri ei takuulla halua nähdä ainakaan vähään aikaan. Enkä jaksa ehkä pyöriä taas kuluttamassa aikaa ilman kunnon suunnitelmia. Tuntuu oikealta ratkaisulta! Vaihtelemme viestejä ja innostumme Elinan kanssa todenteolla. Hänkin haluaa häipyä. Hänkin haluaa unohtaa miehet hetkeksi. Fiilis kohenee. Päätän, että lähetän jossain vaiheessa Harrille viestin, jossa pahoittelen sekavuuttani ja kerron pienestä rauhaisasta tyttöjen irtiotosta. Lähden kotiin, koska tänään voi luvan kanssa ottaa aivan rauhallisesti, jotta huomenna on energiaa! Ennen kotiinsaapumista käyn nepalilaisessa buffetissa sukulaisen kanssa, joka sattuu olemaan nurkilla. Ruoka on ihan hyvää ja tulista. Heti kotiin päästyäni päätä alkaa taas vähän särkeä. Rojahdan paikalleni ja menen someen ja huomaan, että olen tykännyt jostain Harrin jutusta todella epätyypilliseen tapaan. Äh, olen varmaan huolella sekoillut eilen. Ei voi mitään. Kohta saa unohtaa nämä kuviot pikkuhetkeksi. Viestittelen Ronin kanssa päivän aikana. Hän saa minut taas niin iloiseksi sillä, että haluaa jutella minulle tietyistä asioista. Ajattelee minua. Minusta tuntuu, että minulla on hänet. Jollain oudolla tavalla.

Kompassi on rikki

Ennen Harrin luokse lähtemistä notkun kotona tekemättä mitään. Alkaa väsyttää ja mietin, että ehtisinkö hetkeksi mennä peiton alle päiväunille, mutta se olisi typerää koska aikaa on niin vähän. En edes mene suihkuun. Pesen vain tärkeimmät paikat ja vaihdan alusvaatteet. Säärissä on pieni sänki, mutta olkoot. Monennet treffit nämä ovat? Ainakin seitsemännet varmaan. Joten sänki sallitaan. Sekä ensimmäistä kertaa myös ponnarilla olevat hiukset. Nappasin kotiin kulkiessani hyvän viinin matkaan. Samaa sarjaa kuin minun ja Ronin vakkariviini, mutta kausittainen uutuus. Vähän kalliimpi, ehkä vähän parempi. Lisäksi poikkean kosmetiikaliikkeessä ohikulkiessani ja ostan uuden hyvin edullisen valokynän. Haluan ensin kokeilla halpaa versiota, koska en ole tottunut niin paljon käyttämään valokynää perusmeikissä. Jos tämä toimii niin voin jatkossa satsata parempaan. Kiertelen liikkeessä etsimässä myös riittävän pientä luomiväri / kulmaväri palettia jossa olisi kylmän ruskean sävyt sekä musta, mutta koko liikkeessä ei ole yhtäkään tällaista väriyhdistelmää. Miten voi ollakaan? Musta väri löytyy ainoastaan harmaan sävyistä. Myöskään lyhytvartisia laadukkaita suteja ei ole tarjolla. Enkä ala katkomaan varsia kalliista siveltimistä, joten antaa olla. Halpa reissu! Lähitulevaisuudessa aion testata ja löytää myös laadukkaamman ripsivärin, joka ei varisisi, sekä tasokkaamman poskipunapaletin. Siispä laittaudun uutta valokynää käyttäen ja totean tuotteen ihan kiinnostavaksi. Pakkaan viinin mukaani ja lähden matkaan neutraalein tunnelmin. 

Kirjoitan matkalta viestin Harrille, jossa ilmoitan, että tuon viiniä ja milloin olisin paikalla. Muokkailen valokuviani istuessani kulkuneuvossa kohti keskustaa, ja kirjottelen sarkastisia kommentteja muiden randomien kuviin. Se on ollut minulle viimeaikoina hauskaa viihdettä. Ihmettelen, kun Harri ei vastaa, vaikka kysyin, että tarvitsisiko minun viedä mennessäni jotain. Hyppään ulos kulkuneuvosta ja alan hitaasti kävellä hänen asuinkulmiaan kohti kuittausta odotellen. Päälleni tihkuu vähän vettä, mutta muutoin sää on ihan kiva ja harmaa. Juuri sellainen, että kiva mennä jonkun luokse loikoilemaan punaviini kainalossa. Alan jo ihmetellä Harrin hiljaisuutta ja mietin, miltä minusta tuntuisi jos hän nyt peruisi tapaamisen. Yritän tunnustella fiiliksiäni. Olisin varmasti pettynyt, mutta jatkaisin iltaani sitten jonkun toisen seurassa. Menisin kiertelemään vaikka kauppoja ja lasilliselle jos ei muuta. Avaan viestipalvelun varmistaakseni onko Harri saanut viestini. Ja mitä huomaan, tyhmä minä! Koko viesti on vielä kirjoituskentässä lähettämättömänä. Äkkiä lähetän aiemman viestini ja heti perään totean, että tämän piti tulla jo yli puoli tuntia sitten. Sori! Olisin kohta siellä jos sopii. Hän ei heti reagoi ja olen jo käytännössä hänen talonsa luona, joten poikkean läheiseen liikkeeseen kiertelemään. BLING. Harri nauraa ja sanoo, että tule vaan. Mitään ei tarvitse tuoda. Kipitän hänen alaovelleen painamaan summeria ja heitän purkan suuhun ja ihan pienen sipauksen puuteria nenänpäähän kostean ilman vuoksi. Hän on avannut kotiovensa valmiiksi ja odottaa minua hymyillen karmiin nojaten. Nauran heti ja pahoittelen hajamielisyyttäni. Roolini hänen kanssaan on sellainen hassutteleva ja vähän höpsö. Usein käsiäni heilutellessa meinaan kaataa tavaroita ja unohtelen henkilöiden ja paikkojen nimiä. Se on vain tapahtunut itsestään, aivan kuten se, että Javierin seurassa olin aina se myöhästelevä. Vaikka se ei oikeasti kuvaa minua mitenkään. Kai.  Heti alkuun Harri sanoo, että olisit vaan tullut suoraan, ei häntä olisi haitannut. Selittelen, etten viitsi jos hän olisikin ollut vielä kiireinen muissa asioissa. Teen aloitteen halaamiseen ja hän rutistaa minua kovasti ja innokkaana. Hymyillen.

Kaivan esiin viinin ja Harri ilahtuu sen rypelälaadusta. Kysyy, että otetaanko heti lasilliset. Juu otetaan vain! Rojahdan sohvalle ja kysyn miten hänen päivänsä on sujunut. Harri kertoo tekemiään juttuja ja kyselen tarkentavia kysymyksiä. Koska kiinnostaa ja haluan että hän myös kokee sen. Sitten kerron omasta päivästäni ja eilisestä kastumisesta työmatkalla. Siitä etten tehnyt eilen melkein mitään. Puhumme lentonäytöksestä ja instragrammista. Näytän hänelle mielestäni hauskoja vitsejäni, joita muut käyttäjät eivät ole tajunneet ja Harri aidosti nauraa typeryyksilleni. Sillä tavoin vilpittömän positiivisesti ja juttuni hyväksyen. Keskustelemme pari tuntia. Välillä tulee pieni hiljaisuus, jolloin mietin, että mitähän nyt sanoisin. Outoa, mutta ihan sallittua. Kerron siitä kuinka olen kyllästynyt jo vakkarilounassalaattiini, jota olen viimeaikoina syönyt ihan liikaa. Kerron työjutuista. Kuuntelemme musiikkia. Laittelen joitain omia lempibiisejäni (niitä joita olemme täysillä kuunnelleet ronituksissa). Kerron Ronista, koska alamme puhua veronkierrosta. Puhun hänestä läheisenä ystävänä. Sitten viinipullo on tyhjä ja siirrymme muihin juomiin, ja samalla ehdotan että kokoamme löhöilytyynykasan lattialle ja katsomme muutaman jakson sarjasta (ihan loistava yhteiskunnallinen satiiri Black Mirror), jota olemme nyt katsoneet yhdessä melkein joka kerta tavatessamme. Huomioin taas, että aina kun Harri käy vessassa niin hän lukitsee vessanoven. Se on hassua, eikä kovinkaan moni muu yksinasuvista tutuistani tee samoin. Edes minä itse en lukitse ovea käydessäni vessassa deittieni luona. Onneksi en ole esittelemässä puhelimeni näytöltä Harrille mitään juuri silloin, kun Ricky päättää lähettää viestin siitä, että hän on himokkaalla tuulella ja haluaa minua. Huh, apua. Se olisi ollut kauheaa. En tajua miksen piilota banneri-ilmoituksia näkymästä ennen kuin menen treffeille jonkun luokse. Teen niin nimittäin aina silloinkin, kun menemme Javierin luona nukkumaan, koska jostain syystä ajattelen hänen saattavan vilkaista puhelintani joka on makuuhuonekiellon vuoksi olohuoneessa hänen lähtiessään aamulla ennen minua töihin. 

Katsomme Harrin kanssa sarjaa ja nojaudun hänen kainaloonsa, koska tekee mieli. Hän silittelee reittäni ja tykkää kun olen siinä lähellä. Kuulen kuinka hänen sydämensä lyö rauhallisesti. Kommentoimme välillä sarjan tapahtumia ja Harri on aina kanssani samaa mieltä. Fiilikseni on astetta lämpimämpi ja oikeasti tykkään olla siinä. Tiedostan niin vahvasti miten hyvä tyyppi tässä nyt oikein on, että yritän kaikkeni etten ainakaan itse pilaa juttua. Mikä tämä juttu nyt oikein onkaan? Emme ole ikinä puhuneet mitään väleiestämme saati mistään kovin henkilökohtaisista asioista tai esimerkiksi menneistä suhteistamme. Minulle ei ole mitään käsitystä siitä onko hän ikisinkku vai pitkästä suhteesta eronnut. Joskus olemme maininneet jotain sisaruksista tai vanhemmista ohimennen, mutta siinä se. Eikä se minua haittaa, mutta toivon ettemme aiheuta toisillemme mitään vääriä kuvitelmia. Kun kello on jo yli puolenyön päätämme yksimielisesti mennä sänkyyn. Seuraavana aamuna on aikainen herätys. Harri sammuttaa ohjelmat ja minä asettelen tyynyt paikoilleen. Sitten riisuudun makkarin lattialle kaiken muun paitsi alushousut, jotka eivät pysy päälläni kuitenkaan kauaa. Nukun erittäin hyvin, kuten toivottavasti Harrikin. On muuten jännä, että hän nukkuu selällään. En ole ennen törmännyt siihen. Paitsi Ronikin joskus nukkuu samalla tavoin (oih ikävänpistos!). Javier nukkuu aina kyljellään tai vatsallaan kuten Manuel ja Nino. Dim taisi nukkua joskus miten sattuu. Heh hauskaa. Itse nukun aina kylkiasennossa. Kotona nukkuessa halaan tyynyä kainalossani. Aamulla kello soi. Olo on väsynyt, mutta olen valmis aikaiseen nousuun. Harri tapansa mukaan avaa valot ja nousee heti kun torkutin on soinut oikean määrän. Hän avaa verhot ja kirkas auringonpaiste valtaa huoneen ja täyttää minut energialla. Harri menee ensin vessaan alastomana ja minä petaan sillä aikaa sängyn ja pukeudun. Huomaan lakanassa jotain tahroja. Mitäs käyttää valkoista aluslakanaa! En koe tarvitsevani suihkua nyt, joten laitan suoraan kevyen meikin (bb-voide, kevyet kulmat, ripaus ripsaria, sävytetty huulirasva) ja hiukset takaisin kiinni. Kun Harri tulee aamupesulta ja suihkusta pesen hampaani ja kieltäydyn kahvista, jota saan toimistollani kuitenkin. Pakkaan tavarani (survival-setin sisällön uuteen hienoon pikkulaukkuun) ja heitän takin päälleni vaikka ulkona näyttää vaihteeksi lämpimältä. Halaan Harria ennen kuin laitan kengät jalkaan ja hän painaa huulensa huulilleni ja pidämme ne yhdessä ainakin kahdeksan sekuntia. Sellainen pitkä pusu. Eikä hän tunnu haluavan päästää irti. Sitten halaan häntä uudelleen, kun minulla on kengät jalassa ja taas hän pitää minusta kiinni mahdollisimman pitkään. Hymyilen ja huikkaan että nähdään taas, ennen kuin kipitän energisenä portaat ulos raikkaalle ja aurinkoiselle kadulle, joka on täynnä lenkkeilijöitä ja töihinkulkijoita.

Mukaani otan tietenkin aamiaisjogurtin marjoilla sekä mustikkasmoothien. Kallista ja terveellistä. Ja hyvää. Aamulla heti toimistolle päästyäni luen traagisia uutisia tornitalon palosta briteissä. Mietin miten juuri tällä hetkellä siellä on ihmisiä loukussa tulen ja pudotuskuoleman välissä. Aivan kauheaa. Elämä voi loppu milloin vain kun vähiten odottaa. Ulkona on kaunis ilma, joten olen jo melko varma etten jaksa lähteä Manuelille. Itse asiassa unohdan koko jutun kesken päivää ja haaveilen rauhallisesta illasta ja lenkkeilystä. Pitkin päivää juttelen Rickyn ja Javierin kanssa. En jaksa lähteä minnekään laittautuen joten kieltäydyn myös Rickyn ehdotuksesta tavata keskustassa. Javierin kanssa puhun tulipalo-onnettomuudesta ja palkkalaskelmista. Lounaaksi haen jonkun kaupan valmissalaatin ja teen töitä myöhään. Kotiin päästyäni pyydän anteeksi Manulta että olen näin hankala, mutta jos en vaan jaksa niin en jaksa. Ne päivät kun en juhli tai deittaile haluan olla perheeni tai ystävieni kanssa. Tai lenkkeillä ja levätä. En käyttää aikaa ja rahaa minikyläilyyn sisällä kauniina päivänä. Alan miettiä taas Ronia. Mietin, että pitäisikö minun viestiä hänelle ja kysyä, että voidaanko me ikinä tulla onnellisiksi normaalien ja hillittyjen ihmisten kanssa. Ehkä kysyn joku kerta. Ikävöin häntä taas, kun sekuntiksikaan hairahdun miettimään sitä kuinka olemme pussailleet. Kuinka hän sanoi että esteet on murrettu väliltämme. Ja uskon, että hän on niitä tarkoittanut. uskon jopa, että jos menisin, niin kaikki alkaisi (jatkuisi) taas uudestaan. Hetkeksi ainakin. Vihlooo. Mutta nyt otan pienen päivälevon ja sitten lähden lenkille.

I need a rehab from you

Ehkä toinen lasillinen viiniä. Ehkä kolmas. Lauantaina siis istuskelen vakkaripaikassani omalla vakkaripaikallani. Yhtäkkiä paikka alkaa täyttyä porukoista, joilla on suomipaitoja päällä. Olen ihan varma, että tämän päivän pelin olisi pitänyt jo loppua, mutta näyttää vahvasti siltä, että se on vasta alkamassa. Fiilis ympärillä nousee. Joku pieni porukka kysyy onko pöydässäni tilaa ja he istuvat seuraamaan alkavaa ottelua viereeni. Menen hakemaan uuden lasillisen viiniä. Törmään tiskillä aiemmin törmäämiini vanhoihin opiskelukavereihin ja vaihdamme pari vitsiä siitä, kuinka innostunut olen matsista. Mitähän oikein keksin! Harri vastaa ystävällisenä ja asiallisena aiemmin lähettämääni viestiin. Hän on viettämässä rauhallista iltaa muualla. Hän tosiaan taitaa olla sellainen astetta kiltimpi tyyppi. Ensivaikutelmalta hän on itsevarma ja hauskakin, mutta nyt kun olemme viettäneet enemmän aikaa yhdessä, niin näen hänet hieman vakavana ja sosiaalisesti ehkä vähän pidättäytyvänä. Minusta tuntuu, ettei hän puhu spontaanisti omana itsenään vaan harkitsee lauseitaan liian tarkkaan. Pihalla istuskellessamme hän hieman epäröiden laittoi käden harteilleni. Juuri sellaista pientä jännitystä, jota en itse osaa enää potea. En tiedä onko se mitenkään huono asia. Se, että toinen on ehkä epävarma tekee hänestä vähemmän viehättävän? Ehkä. Ja verrattuna yltiöitsevarmaan ja sosiaaliseen Roniin on kontrasti huomattava. Hän rakastaa itseään niin paljon ja tuo sen ilmi niin, että se varmaan oikeasti vaikuttaa muiden suhtautumiseen ja tunteisiin häntä kohtaan. En voi sille mitään, että en pysty juuri tällä hetkellä antamaan sataprosenttista huomioitani ja keskittymistäni muualle. Se vie aikaa. Minusta tuntuu, että olemme ajautuneet erilleen Ronin kanssa ja se osittain tuntuu hyvältä ratkaisulta. Mutta silti se vie aikaa. Tottua erilaiseen seuraan. Kaikki seura on niin erilaista verrattuna minun ja Ronin symbioosiin. Ja se vähän kirpaisee. En haluaisi luopua siitä tai alentaa kriteereitäni. Haluan sen ihanan yhteisen hulluuden tunteen ja sielunkumppanuuden. Mutta tiedän, että kun aikaa kuluu niin unohdan sen ja alan entistä enemmän ajatella, että parempi näin. Ja nähdä hyviä puolia tasaisissa ja "tylsissä" miehissä. Alan ajatella, että on oikein vaihtaa se ihana hulluus tasaisuuteen ja normaaliin läheisyyteen. Ehkä. Toivon niin. En ole kuullut Ronista mitään, enkä ole halunnut häneen olla nyt missään yhteydessä, mutta aina vähän väliä hän tulee mieleeni. Siellä hänellä - missä ikinä onkaan - on vielä tunteitani, jotka nyt kaikki vaikeus on saastuttanut. 

No anyways. Istun meluisassa ja täydessä ravintolassa. Viestin ystävättärelle, josko tapaisimme, koska kotiinmenofiilis alkaa väistyä. Pian hän saapuukin oman työtoverinsa kanssa paikalle. Tilaamme pöydän täyteen viiniä. Pullottain. Nauramme ja humala nousee. Pullot tyhjenevät. Peli loppuu ja Suomi häviää, ihan sama. Sitten kadotan muutaman hetken jonnekin. Ja kadotan ystäväni myös. En ole pitkään aikaan ollut moisessa tilassa. Muistan pienen hetken, kuinka olen liittynyt johonkin ihan vieraaseen seurueeseen. Nauran ja juttelen heidän kanssaan. Yksi miehistä suutelee minua enkä välitä, vaan minua naurattaa. Hän antaa minulle pillerin, jonka sanoo olevan ekstaasia ja laitan sen laukkuuni (se on siellä kai vieläkin, pitää heittää pois varmaan). Aika riskaabelia ettenkö sanoisi. Sitten seurue lähtee ja tunnen helpotusta. Kadotan taas muistini ja seuraavaksi olen bussissa viestimässä Javierille. Hän pyytää minua hyppäämään pois bussista omalla pysäkillään, koska on myös ulkona ja haluaa mennä kanssani hakemaan pizzaa. Olen varmaan viestinyt hänelle ensin, koska olemme vaihtaneet jo useita viestejä, kun herään tajuamaan tilannetta. Toimin yllättävän selkeästi black-outista huolimatta. Kaikki viestit on kirjoitettu selkeästi ja olen ostanut bussilipun, kun kortistani on taas loppunut arvo. Sovimme tapaavamme Javierin kanssa tutun yöravintolan edessä. Yhtäkkiä olen taas ihan tolkuissani. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, että olen poistunut aiemmin baarista (toivottavasti olen lähtenyt itse omin avuin). En muista sekuntiakaan siitä, että olen kulkenut bussille. En todellisuudessa tiedä kuinka paljon aikaa olen hukannut. Näin ei ole käynyt pitkiin aikoihin. En ota kauheaa stressiä, koska en tällaisessa tilassa koskaan päädy muualle kuin kotiin tai muuhun tuttuun paikkaan. Ja joskus nukahdan bussiin. Tapaan Javierin sopimassamme paikassa. Hän on vähintäänkin yhtä kujalla, kuin minä hetkeä aikaisemmin. Mutta sellaisessa iloisessa ja kivassa humalassa. Haemme pizzan, kaikki sujuu hyvin. Kuljemme hänen luokseen. Menen heti Jackin kanssa pienelle kävelylle ulos. Olen yllättävän järjissäni. Laitan Javierin jäljiltä jääneet pizzapalat jääkaappiin ja siivoan jäljet. Sitten menemme nukkumaan. Kello on vasta kaksi! Eli aika hyvin loppujen lopuksi.

Aamulla helpotun kun muistan, että olen Javierilla. Halailemme toisiamme sängyssä. Javier on pitkästä aikaa todella aktiivisella ja innokkaalla tuulella. Ei ongelmia toimintakyvyssä. Hän on vaihtanut sänkyyn täysin valkoiset lakanat edelliskäyntini jälkeen. Hän vaihtaa lakanoita jatkuvasti. Todennäköisesti tavoitteenaan saada uutta yöseuraa. Makaamme alastomina sängyssä ja valitan kuumuutta! Totean, että olinkin unohtanut tämän seikan kesästä, että sisälläkin voi olla tuskaisen kuuma. Javier sanoo, että hei, asiat voisivat olla pahemminkin, hän olisi saattanut herätä jonkun toisen vierestä. Hah, nauran hänen jutuilleen. Olemme oikein hitaita. Poikkeuksellisen nihkeän aamun jälkeen käyn suihkussa. Minulla on hyvä olo. Puen päälle ne samat vaatteet nyt kolmantena päivänä peräkkäin. Onneksi mukanani on sentään ollut puhtaat alusvaatteet. Ei ole kiire minnekään. Kysyn ystävättäreltäni, että mihin hän oikein katosi, eikä hän edes muistanut meidän tavanneen laisinkaan. Ulkoilutan oikein hitaasti Jackin ihanassa lämpimässä auringonpaisteessa. Javierilla on paha olo joten hän jää makaamaan sohvalle. Palattuani syömme eilisiä tähteitä. Yritän vihjailla, että voisimme mennä ulos, mutta Javier ei halua. Katselemme hölmöjä tv-ohjelmia ja nettivideioita ja kulutamme sunnuntaita aikalailla juuri siten, kuin sitä pitääkin kuluttaa. Hieron Javierin selkää ja juttelemme kivasti niitä näitä. Alkuillasta Javier ehdottaa, että voisimme tehdä itse uunipizzaa iltapalaksi. Joo kiva idea! Hän ehtikin kuittailla pariin otteeseen siitä, miten en ole kokannut hänelle riittävästi, mutta onneksi ymmärtää ettei se ole mielipuuhaani edelleenkään. Otan Jackin ja kävelemme lähikauppaan hakemaan täytteitä pizzaan. Sillä aikaa Javier valmistelee pohjan. Ostan pizzatäytteiden lisäksi sipsejä ja suklaavanukasta jälkiruoaksi. En ole syönyt paljoakaan edellispäivänä saati tänään, joten nyt saa herkutella! Jack on närkästynyt, kun joutuu odottamaan minua kaupan ulkopuolella, mutta loikkii iloisena, kun saavun vapauttamaan hänet tolpan päästä. Saapuessamme takaisin Javier on imuroimassa ja pizza odottaa valmiina loppuja täytteitä. Mukavaa. Valmistan pizzan loppuun (paaljon juustoa!) ja laitan sen uuniin. Javier puhuu pitkän puhelun ystävänsä kanssa kielellä josta en ymmärrä mitään. Vaihtelen kanavaa ja olen kuin kotonani. Nykyään olen hänen luonaan kuin kotonani hyvin helposti. Syömme pizzaa, sitten pussillisen sipsejä. BLING. Harri kysyy, että voisimmeko tavata ennen helaviikonlopun kiireitä. En saa mitään ihanaa tunnereaktiota, mutta koska olen päättänyt, etten torppaa mitään tai ketään Ronin vuoksi, niin vastaan, että nähdään vain. Hän on kohtelias ja fiksu. Ehkä sellainen insinöörimäinen, vaikkei olekaan insinööri. Eikä hän urheilullisuudesta huolimatta ole vartaloltaan mikään adonis, ja veikkaan että hän on parilla sentillä liioitellut pituuttaankin. Mutta aion tavata hänet ja katsoa täysillä mitä tapahtuu. Ensireaktionahan pidin hänestä. Pidin hänen ulkonäöstään. Ja olen tietenkin iloinen, että hän pitää minusta, vaikka olen ollut oma itseni mahdollisimman rehellisesti. Tosin, emme tiedä toisistamme juuri mitään. Hän ei ole kauheasti kysellyt mitään, enkä ole oma-aloitteisesti kertonut mitään esimerkiksi asumisjärjestelyistäni. Ja se, että en pysty nyt herättämään erityisiä tunteita ketään kohtaan tekee omasta asenteestani jotenkin vaivattomamman. En yhtään mieti millaisen kuvan itsestäni annan tai mitä ja milloin viestin, koska en niin paljon välitä seurauksista. Ja aika parantaa. Sä haihdut hiljaa pois, kun aika parantaa.  Ajan mittaan mitkä tahansa tunteet ovat mahdollisia. Ja tunteettomuudet.

Javier nousee aamulla taas reilusti minua aikaisemmin. Hän halii minua aamulla ja saan suukon olkapäälleni ennen kuin hän lähtee töihin. Hän on muutenkin pussaillut minua huomattavasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Hän hokee sängyssä ollessamme nimeäni ja haluaa, että minä sanon hänen nimensä. Uskon, että se vetoaa jollain tavalla hänen tunteisiinsa ja hänen pinnallisesta kylmyydestä huolimatta, tunteet on sitä mitä hän tarvitsee. Nousen tällä kertaa ajoissa. Puen päälleni maanantain työpäivään perjantaiset vaatteeni. Paidassa ei näy enää ollenkaan tahroja ruoasta, jota kaadoin päälleni, ja housutkin sain aika vaivatta siistin näköisiksi. Ei kukaan huomaa mitään. Ostan jättikahvin ja taas vaikka mitä herkullisia välipalaleipiä mukaani, kuten aina. Keskityn hyvin töissä. Toivotamme Harrin kanssa toisillemme hyvää maanantaita. Ossi kysyy saako taas soittaa, mutta nyt sanon keskittyväni oikeasti työjuttuun. Singh kertoo, että tyttö jonka kanssa hänen piti edellisiltana pitää skypetreffit teki oharit. Lohduttelen häntä muutamalla viestillä. Tytöt suunnitelevat pientä kokoontumista seuraavalle viikonlopulle. Tällä viikolla keskiviikkokin on perjantai. Pitkä viikonloppu. Vielä muutama viikko sitten olin varma, että olisin varmasti keksinyt jonkun miniloman tai muuta kivaa (kuvitelmissani Ronin kanssa) näille tuleville päiville, mutta nyt näyttää siltä, ettei mitään erityistä ole tiedossa. Jonkun tasaisen ja normaalin ihmisen kanssa varmaan lomienkin suunnittelu voisi joskus toimia, koska Roni ei kestä minkäälaista ennakointia laisinkaan. Ahdistus räjähtää käsiin jos hän on kiinni minkäänlaisissa sitoumuksissa. Pyh. Kyllä on välillä ikävä häntä. Tai siis meitä.

Töistä kotiuduttani siivoan heti vaatekaapin loppuun. Saan taas ison kasan vaatteita kiertoon. Kaikki ylimääräinen pois! Olo ei ole kauhean ahdistunut. Ja taas on maanantai. Kuitenkin ajoittain sellainen ärsytyksen ja turhautumisen ja tuskan aalto säikäyttää minut. Olen valmis hyväksymään sen, että taas Roni on luisunut pois. Mutta ei se sormea napsauttamalla tapahdu. Järjellä tajuan miten haitallinen hän on minulle. Mutta sydämellä en. En voi muuta kuin odottaa, että pääsen taas asiasta yli, jotta voin antaa oikean mahdollisuuden jollekin muulle. Vilkaisen viinihyllyäni ja bongaan sieltä ainakin pari heti juotavissa olevaa valkoviiniä. Illalla saatan tarvita sitä. Sovin ystävättären kanssa lenkin. Vaikka ulkona onkin paahtavan lämmin. Tai ehkä juuri siksi. Samalla käyn kaupassa hakemassa kivennäisvettä. Ja koitan vain saada maanantain kulumaan. Ei kiusausta ottaa yhteyttä Roniin. Olen ikään kuin luovuttanut hänen suhteensa. Hän saa ilmoittaa sitten kun pystyy miten ja milloin saan tavarani takaisin. Vaihdoimme pari viestiä aamu kulusta Javierin kanssa. Sunnuntaita viettäessämme hän kertoi aikovansa tavata jonkun vanhan tuttavansa (she) tulevana viikonloppuna, sekä tapaavansa jotain ulkomailta tänne matkustavaa työtoveriaan. Otin sen selityksenä sille, ettemme ehtisi nähdä. Se on ihan fine. Mutta sitten Javier alkoi selitellä, kuinka se tuttava on naimisissa ja niin edelleen. Aivan kuin hän haluaisi varmistaa, etten luule hänen järjestelevän mitään treffejä itselleen. Mutta koska en pysty tässäkään tilanteessa olemaan niin kovasti sydämelläni mukana, niin suhtaudun kaikkeen melko välinpitämättömän kevyesti. Olen myös huomannut viime viikkojen aikana, että en ole oma-aloitteisesti pystynyt olemaan hellä ketään kohtaan. Javieria voin halata nukkuessa. Mutta muutoin ei pysty spontaanisti ottamaan fyysistä kontaktia toiseen. Koska en halua. Nautin läheidyydestä ja siitä jos joku halii minua, mutten pysty siihen itse aktiivisena osapuolena. Toivottavasti pian haluaisin halata ja suudella jotain, joka sitä haluaa. Juuri ennen lenkille lähtöä Javier kiittää, että hoidin aamulla koiran ja kysyy työpäiväni kulusta. Ehkä hän pitää minusta taas. Voi kunpa pian voisin aidosti innostua muiden yhteydenotoista pian.

My Favourite Psycho

Heti edellisen tekstin kirjoittamisen jälkeen aloittelimme lauantaita. Roni tuttuun tapaansa on aina aamulla hieman vakavampi ja ahdistuneempi, vaikka on päässyt valovuosien päähän siitä mitä se oli tapailumme alussa. Silloin hänellä tuli hyvin kiire päästä vieraasta eroon. Nyt sentään lähtöoletus on se, että päivä vietetään yhdessä. Paitsi! Paitsi jos hänelle tulee jokin erityinen kutsu, johon ei seuralaisella ole asiaa. Kuten juuri nyt. Roni saa viestin. Näen heti hänen ilmeestään, kuinka hän miettii ahdistuneena, että miten joko pääsisi minusta eroon tai löytäisi jonkin kompromissin. Mutta itsekkyydestään tunnettunä hän toteaa pian, että on saanut erään hyvin tärkeän kutsun pieneen tapahtumaan illaksi. Hän kysyy haittaako minua jos hän menee. Se olisi vasta monen tunnin kuluttua. Ai että alkaa ärsyttää. Juuri kun ajattelin, että vietämme taas yhden hauskan päivän yhdessä. Mutta mitä muutakaan voin tehdä, kuin hymyillä ja sanoa, että harmi ettei me saada yhteistä iltaa, mutta tietenkään ei harmita, koska tilaisuus on Ronille tärkeä. Päätämme, että lähdemme keskustaan välipalalle ja drinkeille siksi aikaa kunnes hänen täytyy jatkaa matkaa. Kysyn näemmekö myöhemmin yössä vai otanko kaikki tavarani nyt mukaan. Roni näyttää hetken mietteliäältä, mutta sanoo sitten, että ota kaikki mukaasi. Kysyn onko hän aivan varma (tietäen hänen mielenmuutoksensa). Kyllä hän on varma. Roni sanoo, ettei voi vapautua jos joutuu stressaamaan sitä, että meidän pitäisi vielä tavata. No kiitti hei. Minua harmittaa oikesti, mutta kerään kamani ja koitan näyttää positiiviselta. Kysyn varalta ystävättäreltänikin, että jos Ronille tulee nyt muuta niin lähteekö hän juhlimaan. Kyllä lähtee. Tytöt ovat ulkona. Hyvä, olo tasaantuu. Lähtiessämme ulos kävelemään aurinko paistaa ja pääsen kokonaan eroon ärsytyksestäni. Hyvä fiilikseni tarttuu Roniin ja pääsemme omaan hyvään flowhumme riippumatta siitä, että nyt aika on taas rajallinen. Korvanapit korviin ja laulamme yhdessä tänä viikonloppuna löytämäämme selkeästi meille kirjoitettua biisiä (kuten aina). Päätämme tällä kertaa lähteä jonnekin, missä emme ole aikaisemmin käyneet, joten otamme ratikan toiselle puolelle kaupunkia. Kuuntelemme musiikkia ja puhumme omia juttujamme hiljaa kikattaen. Sanon Ronillekin, että olin vähän harmissani aikaisemmin, mutta nyt kaikki on hyvin. Hän on samaa mieltä. Menemme kivaan ravintolaan, jossa keksimme jotain typerää läppärilläni, joka minulla on mukanani. Juttelemme äitini kanssa puhelimessa. Saamme seuraa ravintolan muista seurueista. Fiilis kohenee. Nauramme. Vaihdamme paikkaa pari kertaa ja kuljemme tuntemattomilla kaduilla. Sitten Roni toteaa, että hitot hän sinne tapahtumaan menee. Hän on ennemmin kanssani. Ja kelkka kääntyy taas. Oikeaan suuntaan. Arvasin!

Ja vietämme jälleen perinteisen iltamme siellä täällä Ronin ystäviä moikaten ennen kuin päädymme kahdestaan klubille. Kaikki on sujunut hyvin, kunnes yhtäkkiä olemme eksyneet toisistamme hetkeksi. Löydän Ronin terassilta ja hän on minulle vihainen. En ole varma mistä. Meillä oli ehkä aikaisemmin jotain erimielisyyksiä ja Roni koki tulleensa loukatuksi. Roni katsoo minua suoraan silmiin ja sanoo, että häivy. En tarvitse edes kamojani narikasta. Kunhan lähdet. Olen pöyristynyt enkä aio tuosta noin vain lähteä käskystä, mutta menen tilaamaan juoman. Sitten etsin Ronin uudelleen, sillä ajattelen hänen rauhoittuneen. Roni löytyy juttelemasta intensiivisesti jonkun blondin kanssa. Tulen paikalle ja kysyn Ronilta, että mitä hittoa sä nyt sekoilet. Tyttö nousee ja käskee minua häipymään. Mutta sen sijaan Roni nousee ja alkaa saattamaan minua kohti narikkaa. Hän haukkuu minua rumaksi huoraksi ja käskee lähtemään baarista ja jättämään hänet rauhaan. Sanoo, ettemme koskaan enää tapaa. Olen järkyttynyt tästä ja kysyn Ronilta täysin vakavissani, että mitä on tapahtunut. Hän toteaa, että mähän sanoin, että älä koskaan suututa mua. Ja jatkaa haukkumistani. Tulee lähelle kasvojani ja huutaa, että sä olet ruma! Ruma, ruma, ruma! Kolahtaako itsetunto, häh! Ei kolahda. Tuohan on vain typerää, mutta käytös säikäyttää minut. Sanon etten suostu lähtemään ennen kuin hän selittää mitä tapahtui. Roni huutaa ovimiehelle, että voitteko viedä tämän häriköivän naisen ulos. Mutta ovimiehet eivät onneksi reagoi mitenkään. Olen todella järkyttynyt ja Roni näkee sen. En pysty hillitsemään kyyneleitä valumasta hiljaa silmistäni. Roni sättii minua aikansa, kunnes yhtäkkiä tilanne muuttuu kuin salamaniskusta ja hän sanoo ystävällisesti, että lähdetään sitten yhdessä kotiin. Hän on huomioiva ja täysin päinvastainen äskeiseen verrattuna. Ulos päästyämme tajuan miten törkeä Roni on ollut. Minua itkettää ja sanon, etten ollenkaan ymmärrä mitä tapahtui, mutta on varmaan oikeastikin paras että menen sitten kotiin. Roni puolestaan säikähtää ja sanoo ettei se käy. Minun on mentävä hänen luokseen tai hän tulisi minun luokseni. Hän anelee. Olen hämilläni sekä humalassa. Kyyneleet valuvat samalla kun hyppäämme yhdessä taksiin, jossa Roni alkaa pyydellä anteeksi. Hän sanoo että oli vain suuttunut, vaikkei kyennyt edes kertomaan miksi. Itkun lomasta kysyn, että miten ihmeessä voit tehdä noin minulle. Mehän olemme tiimi! Roni pyytelee anteeksi. Taksikuski kuuntelee hiljaa varmaan tällaisiin juttuihin tottuneena.

Hänen luoksensa päästyämme olen edelleen hyvin masentunut tilanteesta ja menen suoraan sänkyyn. Roni halaa minua sängyssä ja pyytelee anteeksi. Sanoo, ettei nyt anna tämän jutun tähän kaatua. Ja kiroaa itseään ja typeryyttään. Sanon, etten tiedä oliko tämä nyt liikaa. Samalla nautin siitä, että kerrankin Roni on se joka halaa ja suukottaa minua sängyssä. Nukahdan. Aamulla on eri ääni kellossa. Heräilen hitaasti ja olen idiootti, koska haluan unohtaa viimeöisen. Painaudun Ronia vasten ja sanon, että saat anteeksi. Hän työntää minut pois ja sanoo, että ehkä sun pitäisi kuitenkin lähteä. Ahaa! Ego on palannut ja häntä hävettää koko tilanne. Ja siitä on helpointa paeta heittämällä todistaja pois. Sanon, että oli ihan oikein että hän pyysi anteeksi, ja minä pyydän anteeksi jos jotenkin eilen hänet suututin. Roni pysyy hetken ilmeettömänä, mutta kääntyy sitten halaamaan minua. Suutelemme ja kerrankin Roni suostuu läheisyyteen aamulla. Se varmaan johtuu siitä, että nyt kun on tilanne jossa hän ei pidä minusta, niin hänen ei tarvitse ajatella tunteita. Vitsailemme jotain tapahtuneesta ennen kuin Roni pomppaa ylös sängystä. Ja vaikka näennäisesti sovimme tilanteen on oma oloni hieman vaillinainen ja myös fyysisesti heikko. Silmät ovat turvonneet yöllisestä itkemisestä. Nousen sängystä Ronin jälkeen ja olen lievästi vaisu. Roni on todella hyvällä tuulella ja nauravainen. Hän toteaa, että pian pitää lähteä kauppaan. Koen että haluan vielä selvittää välimme paremmin, joten sanon että mennään vain, mutten lähde kotiin vielä. Ronin naama venähtää. Hän huudahtaa nimeni ja lähes tuskastuneena sanoo, että sinun on mentävä. Nyt hän tarvitsee yksinäisyyttä (tuttu virsi). Älä takerru!! Istun alas ja sanon, että oloni on kaamea enkä aio lähteä ennen kuin se on parempi. Roni kävelee superahdistuneena eestaas ja laittaa tavarani laukkuuni ja kantaa sen ovelle. Istun alas ja katson häntä rauhallisesti ja sanon, että hän itketti minua yöllä ja oloni ja ulkomuotoni on kauhea. Nyt Roni saisi sen verran kantaa vastuuta, että käyttäytyy normaalisti, menemme yhdessä kauppaan ja palaamme ainakin hetkeksi takaisin ja todistamme, että sovinto oikeasti pitää. Yhtäkkiä Ronin koko ilme taas muuttuu, ahdistus katoaa ja hän sanoo, että selvä tehdään niin.

Matkalla kauppaan vitsailemme Ronin haukkumisista minua kohtaan. Kuittailen hänelle sopivassa tilanteessa ja Roni nolostuu, mutta peittää sen ylimielisyyteen. Yritän suhtautua kepeästi siihen, että tuollaisen purkauksen jälkeen käyttäydymme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan asiasta vitsaillen. Hämmästelen omaa asennettani. Miten voin sivuuttaa näin helposti koko jutun? Roni sanoo, että älä nyt liikaa esitä olevasi häntä parempi ja saamme siitäkin aikaiseksi hyväntahtoista naljailua. Pystymme nauramaan tilanteelle. Kysyn onko hän aina tuollainen suuttuessaan. Eli täysin ylireagoiva ja heti pokaamassa uutta yöseuraa lohduksi. Roni toteaa, että hän varoitti useaan kertaan suututtamasta itseään. Sanon, että toivon todella ettei hän kohtele minua enää noin. Kysyn, että mitä jos olisin lähtenyt hänen käskystään ja olisin nyt kotona ja me olisimme täydessä välirikossa. Roni näyttää säikähtäneeltä. Tilanne on pelastettu ainoastaan siksi, että en suostunut hänen käskystään häipyä, en yöllä enkä aamulla. Kesken kävelyn Roni pysähtyy ja pyytää katsomaan häntä, ja sanoo olevansa oikeasti pahoillaan. Nyökkään ja sovimme, että asia on sovittu ja taaksejätetty. Kaupassa valikoimme normaalisti mehua ja kivennäisvesiä, ja vaikka tunnelma kepenee, niin se ei ole vielä täysin normaali. Tunnen lievää pinnanalaista epävarmuutta välillämme. Hänen luoksensa päästyämme oloni on aika paha krapulasta johtuen, joten ilmoitan meneväni makkariin lepäämään. Ihan vain ilmoitan. En kysy. Roni jää tekemään omia juttujaan ja korkkaa oluen. Kas näin hän saa sitä yksinäisyyttäänkin. Roni soittaa täysillä musiikkia ja naureskelee yksinään toisessa huoneessa, kun otan parin tunnin päiväunet. Noustessani Roni on ehtinyt pestä lattiat (pyörittää lattioilla vanhaa märkää moppia). Menen hänen luokseen ja toivotan ylenpalttisen positiivisesti hyvää huomenta ja hymyilen. Päätän, että saan hyvän tunnelman takaisin jos se minusta riippuu. Alamme katsella hauskoja videoita ja kuuntelemme yhdessä musiikkia. Yhtäkkiä unohdamme kaiken kurjan ja nauramme ja keksimme hölmöjä juttuja yhdessä. Roni koskettaa minua ohimennen. Hymyilemme toisillemme. Aika kuluu iltaan asti. Yhtäkkiä Roni ehdottaa, että kävelisimme läheiseen ravintolaan syömään. Voit jättää tavarasi tänne. Ah, kaikki on palautunut normaaliksi. Johtuuko se siitä, että Roni on ehtinyt tissutella itsensä leppoisaksi? Kävelemme yhdessä vielä ilta-aurinkoisella kadulla. Puhumme intensiivisesti jostain syvällisistä asioista ja perheistämme. Ravintolassa tilailemme erilaisia annoksia, jotka päätämme jakaa. Tarjoilija kertoo meille jotain hauskaa liittyen asusteisiin, jotka olemme taas pukeneet päälle. Skoolaamme. Lasi viiniä ja siideri. Roni haluaa puhua elämäntarkoituksesta, maailmasta ja meistä (kuten usein. Teoriamme ovat jo aika kehittyneitä!). Hän sanoo, että uskoo, että me olemme puolikkaat, jotka täydentävät toisensa. Eli hän ajattelee samoin, kuin olen jo kauan sitten pohtinut. Mutta hän myös sanoo, että pelkää pääsemmekö yhdessä liian suureen vauhtiin. Sitten taas puhumme tulevaisuudesta. Roni miettii mikä suknimi olisi meille hyvä. On uskomatonta, miten nämä asiat heittelevät. Huh.

Kävelemme jutuillemme nauraen takaisin Ronin luokse. Kaikki tuntuu olevan taas täydellisesti. Käymme yhdessä kaupassa ostamassa illaksi jotain pientä hyvää, koska sovimme, että katsomme yhdessä elokuvan. Ah, mainiota. Taas olemme täydellinen vastapari. Saapuessamme Ronin luokse huomaamme miten kauniisti linnut laulavat läheisessä metsässä. Lähdemme kävelylle pimenemään iltaan metsään ihmetellen lukuisten erilaisten lintujen ääniä. Korvia huumaavaa. Kevät on todella tulossa. Ja se tuntuu kivalta sittenkin. Roni sanoo, että ihanaa kun joku ymmärtää häntä ja katsoo minua hellästi. Sitten palaamme kotoisaan lämpöön Ronin luokse ja vietämme pari tuntia lukien sana sanalta erään uuden hyvän biisin sanoja ja löydämme sieltä meille henkilökohtaista sanomaa. Roni toteaa ääneen, että onpa ihanaa, että löysimme tämän biisin! Totean siihen, että olen lähettänyt tämän hänelle jo kauan sitten, mutta hän ei näköjään ole silloin vaivautunut kuuntelemaan koko biisiä. Ronin defenssi nousee esille taas ja hän toteaa, että no eipä varmaan kiinnostanut mitään sun linkkejä silloin avata. Katson häntä merkitsevästi. Nino myös viestittelee kuulumisia omasta viikonlopustaan ja vastailen neutraalisti. Lisäksi joku iänikuisen vanha tinderi edelliskesältä kysyy kuulumisia. En jaksa keskittyä nyt. Lopulta hyppäämme Ronin kanssa sänkyyn katsomaan elokuvaa, johon Roni haluaa, että keskityn täysillä, koska sillä on älykäs sanoma. Roni itse nukahtaa hetkeksi kesken elokuvan, jonka on jo nähnyt aiemmin, mutta itse pysyn kerrankin hereillä. Kun Roni nukkuu hän näyttää niin harmittomalta ja suloiselta. Hän halaa minua ennen kuin vaihtaa asentoa nukahtaessaan kunnolla. Aamulla Roni vetäytyy minusta erilleen kuten usein. En halaa häntä kuten yleensä vaan annan hänen olla rauhassa. Nousen ennen Ronia ja hipsin toiseen huoneeseen tekemään pari työjuttua ennen kuin lähden toimistolle myöhemmin. Roni ei nouse. Hän ei ole hyvä aamuisin. Hän toivoo, että lähtisin jo. Tunnen hänet sen verran hyvin. Aina se lievä ahdistus ja se keinotekoinen yksinäisyydenkaipuu palaa häneen aamulla. Kun alkoholi on kadonnut verestä ja pitää hetkeksi kohdata todellisuus. Etenkin kun edessä on arki eikä uusi juhlapäivä. Mutta siedätyshoito alkaa toimia! Olen ihan rauhassa. En kiirehdi Ronin takia. Kuten olen hänelle aikaisemminkin sanonut, etten jaksa välittää tuollaisesta aivan turhasta hätäilystä. Kyllä hän taas saa yksinäisyyttä aivan pian joka tapauksessa. Ennen lähtöäni menen Ronin luokse makuuhuoneeseen. Sanon, että olen lähdössä. Hän piiloutuu kokonaan peiton alle (en tarvitse halia!) ja toivottaa hyvää työpäivää (mene jo, mene jo!). Toivotan hänelle hyvää työkokousta ja kysyn, että palaillaanko viimeistään sitten, kun hänen tärkeä työjuttunsa on alkuviikosta valmis. Roni sanoo joojoo. Sitten sanon hitaasti, että olen miettinyt, että on varmaan minulle itselleni nyt parasta olisi se, että (Roni säpsähtää peiton alla), en vastaa myönteisesti saamiini kutsuihin koskien tätä viikkoa ja vappua. Ilmoita jos mielestäsi olisi järkevää toimia toisin, koska se on sitten iso juttu. Ja lähden töihin. Tyytyväisenä siitä, että sanoin kaiken mitä haluan. Ehdimme viikonlopun aikana pahan välikohtauksen lisäksi puhua suhdeasioista (taas). Ehdimme puhua siitä, että olemme tiimi, olemme toistemme vastaparit. Edelleenkin tästä voi vielä tulla jotain. Ja nyt asia eteni siten, että sanoin kieltäytyväni muista jutuista hänen takiaan. Kai hän sen ymmärsi. Onko se oikea ratkaisu? Joudun viestimään Dimille. Se pistää vähän.