Huonompana olisin onnellisempi

Tunnen itseni kiukuttelevaksi kakaraksi Jukan kanssa. Minua jopa vähän hävettää, että olen kehdannut ottaa esille jotkut kuvatykkäykset. Ihan kuin jotenkin testailisin  hänen sietokykyään olemalla kauhean tympeä ja jyrkkä. Tuomitsemalla hänen jokaisen pienen virheensä. Alitajuisesti varmaan yritän ajaa meitä siihen tilanteeseen - mikä jo osittain viikonloppuna  toteutui - että hän pistäisi pelin poikki. Sanoisi suoraan, että sä olet kuule ihan kauhea, moikka! Ja sitten minä voisin kieriskellä itsesäälissä ja harmitella kuinka jäin taas yksin, ja joudun nyt laastaroitumaan ihanilla uusilla tai uusvanhoilla miehillä. Voi harmi! Mutta teenkö virheen? Kuten aiemmissa kommenteissa tuli puheeksi, niin olen varmastikin kiinnittynyt tähän turvaan jonka hän on minulle hyvyydellään tarjonnut. Minun ei ole tarvinnut kertaakaan Jukan kanssa oikeasti pelätä, että hän hylkäisi minut. Että hän tekisi oharit omasta tahdostaan ja katoaisi jonnekin. Ei edes silloin kun hän on nukkunut tuntikausia ohitse sovitun tapaamisemme. Tai kun hän nauraa ja keskustelee intensiivisesti nätin ex-säätönsä kanssa vieressäni. Edes silloin en ole pelännyt, että tulen jätetyksi. Koenko olevani niin paljon parempi kuin Jukka, että tiedän, ettei hänellä ole varaa menettää minua? Vai mistä ihmeestä on kyse? Muut miehet ovat olleet eritavalla "tasokkaita" ja heidän kanssaan olen joutunut elämään jatkuvassa menettämisenpelossa. Oli miten oli, niin olen joka tapauksessa riippuvainen tästä ihanasta pehmoisen pumpulisesta turvaverkosta, jonka hän on kietonut ympärilleni. Enkä halua luopua siitä. En tietenkään! Ei kukaan halua lähteä harjoittelemaan nuorallakävelyä ja poistaa pehmotyynyjä lasinsirpaleiden päältä sieltä nuoran alta. Mutta sitten tavallaan minusta tuntuu, että jos putoilen niille turvatyynyille riittävän monta kertaa sakset taskussa, niin onko sekään oikein? Seuraava nuorallakävelijä saa rikkinäiset turvatyynyt, kun minun olisi pitänyt etsiä ne minulle oikeat turvavaljaat ennen trapetsia. Nytkin torstaiaamuna Jukka viestii minulle sydämiä ja toivottaa ihanaa päivänalkua. Vastaan tylsästi ilman mitään lämpöä, ja Jukka vastaa minulle pettyneenä, että "just". Alan olla jo pian ahtanut Jukan äärirajoille. Kohta varmasti hän keksii jotain muuta ja ihan oikeutetusti. Tai oikeastaan sitähän hän noilla kuvatykkäyksillä ja omalla ajoittaisella pidättäytyvyydellään on yrittänytkin tehdä, mutta se ei vaan ole tehonnut minuun tai ollut riittävät aitoa vielä. Olen vielä siinä turvahuoneessa, jossa voisin milloin vain ehdottaa tapaamista ja tietäisin sen totetuvan. Vielä tiedän että voisin kiukutella ja saada Jukalta huomiota ja rakkautta. 

En ole kuullut mitään Dimistä sunnuntain jälkeen. Kyllä hän taas viestii ennemmin tai myöhemmin ja tilaisuus tapaamisellemme tulee minä hetkenä hyvänsä. Joko hänen tai minun aloitteestani. Mutta nyt taas omatuntoa pistää ihan pikkuruisen, koska selvästikin Jukka on vetänyt takaisin kaikki Ollaan Vaan Kavereita -puheet ja yrittää pitää yllä lämpöä välillämme. Mutta minusta vahvasti tuntuu siltä, että Dim on kortti joka on tsekattava. Tuo texas holdemin erä on jäänyt aikanaan kesken. Mulla on vielä yksi ässä kädessä ja pöytäkortit jakamatta, mutta panostus päättämättä. Vaikka osaan olla typerä ja kauhea ihminen, niin mieltäni painaa esimerkiksi se, että sukujuhlat, joihin Jukka on ilmoittanut vievänsä minut aveccinaan lähestyvät. Hän on silloin joskus hyvinä aikoinamme hehkuttanut vanhemmilleen löytäneensä ihanan ihmisen, jonka tahtoo esitellä perheelleen. Apua. Yrittäessään viikonloppuna saada minusta irti jotain vastareaktiota, Jukka totesi, että ehkä minun ei kannata tulla mukaan lainkaan. Siihen sanoin, että voinhan minä ystävänäkin tulla jos hän tahtoo. Miksi pitäisi kaikille kailottaa jostain suhdejutuista! Mutta juttu jäi auki kokonaan, enkä tiedä miten tuon melko ison tapahtuman käy. Itsekkäästi ajateltuna nautin kauheasti hienoista tilaisuuksista, joihin saa laittautua, ja pukeutua ja esittää fiksua ja kaunista ihmistä, josta aina kaikki tykkäävät. He katsovat merkitsevästi seuralaistani ilmoittaen katseellaan, että siinäpä on sulla helmi löytö! Mutta he eivät tiedä, etten oikeasti olekaan ihan niin ihana ja kunnollinen ihminen. Olisi tosi törkeää osallistua tapahtumaan vain siksi että pääsisin kivoihin juhliin. Pieni osa minusta tykkää Jukasta ja menisi mielellään hänen aveciksi ja toivoisi, että se ihastuminen syttyisi uudelleen. Että voitaisiin tutustua toisen sukuun aidosti kiinnostuneena. Mutta se halu ei ehkä enää ole enemmistöäänivallassa. Kaiketi jätän tämänkin päätöksen Jukan harteille. Aamupäivän aikana Ossi viestittelee minulle kaikenlaista kivaa. Ennen olen aina voinut purkaa hänelle täysin vapautuneesti mieshuoliani, mutta nyt en voi, koska Jukka on hänen ystävänsä. Olisipas ollut hauskaa, jos vain kaikki olisi sujunut kuten aluksi vaikutti. Harmittaa. Harmittaa, että en voi olla kiitollinen Jukan huomiosta ja vain vastaanottaa sen onnellisena. Tiedän sisimmässäni, että Jukka korjaisi tapansa parhaansa mukaan. Hillitsisi minua häiritseviä tapojaan. Tarjoaisi minulle mahdollisuuksien mukaan kaiken mitä keksisin toivoa. Jos minun olisi vaikeampi löytää itselleni seuraa ja tekemistä, ja jos kokisin olevani huonompi ihminen, niin tarttuisin tähän riemuissani. Eli taas kerran minun omahyväisyyteni ja lähes loputon tarjonta ja huomio ympärilläni pilaa mahdollisuuteni onnellisuuteen. Jos tilanteeni olisi huonompi, niin tyytyisin helpommin vähempään. Huonompana olisin onnellisempi. Vittu mitä paskaa. 

Olen parina iltana juonut punaviiniglögiä. Tai punaviiniä jonka sekaan olen laittanut glögiä ja sitten lämmittänyt juoman tyylikkäästi mikrossa. Mutta muutoin alkoholin käyttöni on romahtanut.  Monina iltoina en mieti viinilasin täyttämistä laisinkaan. Viikonloppuisin tissuttelen pari mietoa alkoholijuomaa janontunteeseen. Enää ei tee mieli hankkia humalaa, eikä sille ole mitään tarvetta. Olen löytänyt paljon parempia ja kirkkaan mielen säilyttäviä päihteitä. Eli väliaikatiedotuksena: toistaiseksi homma toimii. Viikonloppujen sisällöt ovat pysyneet samankaltaisina jo pidempään ja olen tosi tyytyväinen. BLING. Yhtäkkiä kesken työpäivää Jukka lähettää viestin, että oikeastaan hän voisikin myydä minulle sen laitteen, jonka hän alunperin aikoi lahjoittaa sukulaiselleni. Olen aikaisemmin maininnut Jukalle, ettei hänen tarvitse lahjoitella mitään kalliita laitteita, koska koen sitten jääväni kiitollisuudenvelkaan. Etenkin kun tapailumme tilanne on epävarma. Ja nyt Jukka auliisti tahtoo vapauttaa minut tästä ikeestä pyytämällä laitteesta maksua. No samapa se. Sanon, että ihan sama, voin sen sitten vaikka ostaakin. Vaikka samalla mieltäni alkaa kiristää ajatellessani kaikkea mitä olen hänelle tarjoillut. Taas yksi miinuspiste Jukalle. Vai onko tämä plussa? En tiedä. Olen myös jossain välissä ehtinyt ajatella näitä hänen tapailusuhteitaan. Jukalla on taustalla muutaman vuoden sinkkuus pitkän parisuhteen jälkeen. Ja nyt olen kohdannut muutamankin naisen, jonka kanssa Jukalla on ollut jonkinlaista juttua menneiden vuosien aikana. Minulle Jukka on vakuutellut, että olen ensimmäinen nainen hänen eronsa jälkeen, johon hän on välittömästi rakastunut. Hän on hokenut, ettei ole voinut julistaa rakkauttaan tässä välissä kenellekään, vaan nuo jutut ovat vain olleet kepeitä säätöjä. Mutta onko asia todella näin? Olen huomannut että Jukka usein säätää asioita omaksi edukseen jopa valkoisilla valheilla. Joten olen alkanut epäillä, että onko Jukka ollut noihin kaikkiin naisiin vuorollaan vakavissaan rakastunut, ja nyt vain antaa minulle toisenlaisen kuvan? Ovatko nuo naiset vuorollansa lopettaneet tapailun Jukan kanssa ja jättäneet hänet friendzoneen. Ja nyt jos minä tekisin saman, niin Jukka kertoisi seuraavalle kohteelleen, että minua vain kevyesti tapaili. Hmm. Ehkä. Samapa se. Pystyisinkö säilyttämään edes osan tästä turvaverkon tunteesta jos pystyisimme pitämään kiinni kaverisuhteestamme? Voisimme viestitellä ja nähdä joskus viikonloppuisin samaan tapaan kuin nytkin? Onnistuisikohan se.

BLING. Jukka kutsuu minut mukaansa ostoksille keskustaan. Hmm. Toisaalta minun toki pitäisi tehdä jouluostoksia, jotka jäivät kokonaan viikonloppuna tekemättä. Ja olisi varmaan järkevää tavata ja katsoa miltä Jukka näyttää ja mikä fiilis hänestä herää. Mutta toisaalta minun tekisi mieli vain olla kylmä ja vetäytyvä ja kiduttaa Jukkaa lisää. Hän selvästi erilaisilla keinoilla yrittää pitää minuun yhteyttä ja testailla reaktioitani. Tai sitten hän ei olekaan yhtä kiero kuin minä ja vain oikeasti haluaisi tavata? Vastaan, etten tiedä kannattaako lähteä ostoksille ennen huomista palkkapäivää (vaikkei sillä sinänsä ole mitään väliä). Ja Jukka vastaa heti että kutsuu sitten jonkun toisen mukaansa makutuomariksi. Olisiko minun tarkoitus tästä harmistua? En tiedä, mutta mitään erityistä fiilistä ei sisälläni herää. Ja sitä paitsi aavistan, että Jukka vielä yrittää saada minut mukaansa jollain tekosyyllä. Ja ehkäpä sitten lähdenkin. Tai sitten päädyn istumaan glögimukin kanssa kotona ja seuraamaan sivusta jotain somepäivitystä, jossa Jukka haluaa tehdä selväksi olevansa ostoksilla jonkun nätin makutuomarin kanssa. Se olisi minulle ihan oikein.