Don't be so hard

Keskiviikkona olen tosi tyytyväinen, että olemme sopineet tapaavamme Jukan kanssa. Hän on ihan liian innokas ja saa minut henkisesti ottamaan askeleen taaksepäin, mutta käytännössä hyppään iloisena ja kevyesti laittautuneena bussiin kohti vakkarikuppilaa, jonne Jukka lupaa saapua hetken kuluttua. Ehdin tilata itselleni viinin, kaksikymmentäneljä senttiä, ja selailla päivän lehteä, jossa ei ole mitään erityistä sisältöä. Jukka saapuu paikalle ja suukottaa poskeani heti. Ja mahtavaa! Olen puhtaasti iloinen hänen näkemisestään, eikä ahdista yhtään. Hän näyttää kivalta. Huh. On tosi outoa, että joinain päivinä joku voi näyttää tosi miellyttävältä, ja toisena päivänä enemmän luotaantyöntävältä. Mistä se oikein johtuu? Onko kyse oikeasti jostain kampauksesta? Vai omasta itsestäni? Ei mitään hajua, mutta huomaan oikeasti tämän ihmeellisen ristiriidan. Onneksi juuri tänään hän näyttää silmissäni oikein kivalta. Jukka menee hakemaan itselleenkin lasillisen viiniä ja antaa samalla palautetta baarimikon hitaasta palvelusta, ja kertoo siitä minulle valittavaan äänensävyyn. Kuuntelen hymyillen ja annan juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä on hänen tapansa, joten olkoot. Hän on puhelias ja tarkka saamastaan palvelusta. Ja tosi tarkka siitä ettei vain tule menettäneeksi euroakaan väärin perustein, vaikka järjenvastaisesti saattaa tuhlata (kertomansa mukaan) koko tilin vaikkapa turhiin harrastusvälineisiin. Olemme jo moneen kertaan puineet aivan turhaa laskutuslisää matkan maksamisessa, mutta onneksi heti kun sanon, että kyseessä on mitätön pikkusumma eikä asialle voi enää yhtään mitään niin Jukka hymyilee ja sanoo minun olevan oikeassa, ja vaihtaa puheenaihetta. Juomme viiniä ja intoilemme tulevasta matkasta. Mietimme missä kaikkialla käymme ja millaisissa hotelleissa haluamme majoittua. Totean ääneen etten malttaisi yhtään odottaa! Ja Jukka sanoo, että ei hätää, kyllä me keksitään kivaa ajankulua ennen matkaa. Juodaan vaikka paljon viiniä! Nauramme ja skoolaamme. Jukka ehdottaa, että juodaan vielä yhdet ja sitten lähdetään hänen luokse katsomaan leffoja. Sopii! Jukka sanoo, että odota siitä, hän hakee lasilliset. Hyvä! Ja pian Jukka saapuu koko pullon kanssa. Hah, sopii. 

Juomme pullon ennätyksellisen nopeasti samaan tahtiin, ja tunnelma on kevyt ja innokas. Oikea. Nyt on kaikki oikein. En  mieti Ronia tai ketään muuta, kuin nyt tätä tilannetta, jossa iloisina toistemme seurasta kuljemme julkisissa kulkuneuvoissa ensin pizzalle ja sitten vielä yksille ravintolaan, ennen kuin yhdeksältä illalla saavumme Jukan luokse. Olemme vähän humalassa ja Jukka ei malta olla suutelematta minua joka paikkaan ja silitellessään paljasta ihoani paitani alla samalla kun katson venäläistä televisiosta tulevaa elokuvaa, johon en kuitenkaan keskity yhtään. Tunnelma on kihelmöivä. Jukka kuiskaa korvaani että olet maailman ihanin ja kaunein. Haluan sut omakseni, ja toivottavasti säkin joskus haluat mut. Hymyilen ja silitän hänen seksikkään karvaista käsivarttaan, ja huumorin varjolla totean, että olisi joskus kiva, että hänen ihastuksensa näkyisi fyysisestikin. Koska edelleenkään hän ei pysty. Ei vaan kykene. Ei juuri mitään eloa, vaikka vastaan hänen hyväilyihinsä innokkaana. Jukka pyytää anteeksi ja sanoo ettei nyt voi tälle mitään. Ja hetkeä myöhemmin taas puhuessamme matkasta, hän intoilee, että voimme sitten liittyä kymppikerhoon lennolla. En viitsi enää vitsailla siitä, että mitenköhän se mahtaisi onnistua, mutta hyvä kai, että Jukka ainakin uskoo ongelman poistuvan pian. Tällä hetkellä itse uskon, että vielä matkan jälkeenkin suhtemme on tällä suhteellisen platonisella tasolla. Mitä jos ongelma ei poistu? Tällä hetkellä olen tyytyväinen saamiini ihaniin suudelmiin ja kuiskauksiin ja helliin kosketuksiin. Mutta entäs jatkossa? Olen jo todennut, että ainoa millä on merkitystä on se täysi puhti. Koolla ei ole väliä, kunhan se on ...hmm...  kova. Ja alan epäillä onko se Jukan kanssa ikinä mahdollista? Edellisessä pitkässä suhteessa tämä sama juttu oli lievänä versiona tiedostamaton ongelma. Puhti ei riittänyt jostain syystä vaan lähes aina mentiin puoliteholla, joka vei pois suuresti tuntumaa. En tajunnut sitä silloin. Vasta nyt uusien kokemusten myötä olen luopunut kokonaan aiemmasta ajatuksestani koon merkityksestä ja löytänyt uusia näkökulmia. Olen empiirisen tutkimuksen myötä päässyt tulokseen, että se kovuus merkitsee todella, todella paljon. Pienikin voi tuottaa aivan yhtä suuren nautinnon, kunhan puhti ei petä. Hitsi. No, aika näyttää.

Olen välillä miettinyt, että ansaitsisinko nämä samat vaivat kuin edellisessä pitkässä suhteessani? Eikö se olisi ironista. Kiitos karma? Jukassa on niin paljon sellaisia yhtäläisyyksiä menneeseen, että tämä fyysinen tilanne vain sopii jonoon. Mutta onneksi mitään päätöksiä ei tarvitse tehdä. Vaikka taisimme edellisiltana puhua jostain ihmisten tapailusta, ja Jukka kommentoi täysin spontaanisti johonkin juttuuni, että niin, mutta nythän sinä et tietenkään menisi sinne! Viitaten johonkin treffijuttuun. Eli hän selkeästi olettaa, että emme tapaile muita. Ja olenhan sen tietenkin muutenkin havainnut. Enkä ole ketään tapaillutkaan. Mutta niin kauan kun emme ole ääneen sopineet mistään, niin emme ole täysin tilivelvollisia. Silti ei minulla ole mitään haluja ketään muuta nyt tavatakaan, vaikka aion Javierin nähdä ja jatkaa keskustelujani Karrin kanssa. En. Polta. Siltoja. Ja siitä huolimatta, että Jukan ammatti, harrastukset tai muu olemus ei herätä minussa välitöntä kunnioitusta ja intoa, niin hän onnistuu myös yllättämään minut ajoittain positiivisesti. Hän ei ole tyhmä vaan pystyy keskustelemaan asioista. Hänellä on perusteltuja mielipiteitä ja näkemyksiä, vaikka ne poikkeaisivat omistani. Hän on menestynyt harrastuksessaan keskivertoa paremmin, ja selvästi harmissaan siitä, etten ole osoittanut enempää mielenkiintoa sitä kohtaan, toisin kuin hänen entiset naiskumppaninsa, jotka ovat saattaneet olla hänestä kiinnostuneita nimenomaan tuon harrastusmenestyksen vuoksi. Olen ehkä ollut liian kylmä ja piittaamaton? Tietenkin arvostan hänen osaamistaan. Tietysti. Jukka on hyvä tyyppi. Hän ehkä vain antaa itsestään häseltävän ja höpsön vaikutelman ensialkuun.

Fiilikseni on aika hyvä. Näemme taas viikonloppuna. Ihan ilman erikseen sopimista, kumpikin sen tietää. Se on lähtöoletus. Mutta silti samalla voin sanoa Jukalle, että aion lähteä tanssimaan Elinan kanssa jossain välissä, koska tiedämme, että voin milloin vain mennä Jukan luokse, kuten sellaisen ihmisen luokse mennään, jonka kanssa tahtoo nukkua, ja joka haluaa nukkua sinun kanssasi ilman mitään muita syitä.  Vaivatonta ja mukavaa. Olen syönyt ihan kauheasti viime päivien aikana. Pizzaa. Muuta roskaruokaa. Jopa karkkia! Enemmän kuin aikaisemmin koko vuoden aikana. Joten ruokahaluton vesilinja tanssilattialla sopii loistavasti! Ja tänäiltana aion lähteä lenkille. Ehkä vähän siivoan. Lojun kotona. Koska edessä on viikonloppu. Edessä on matka. Edessä on vaikka mitä!