Rentunruusu

Siispä lauantaina Jukka saa muutettua epävarman mieleni soittamalla minulle puhelun, jossa vakuuttaa, ettei minun tule miettiä ollenkaan sitä, että hänen luonaan samassa sängyssä majailee entinen heila. Kyllähän se kuulostaa aika pahalta, mutta Jukka on osoittanut teoillaan aika pitkälle vakavalta vaikuttavan kiinnostuksensa minuun. Jukka selittää että, vaikka he nukkuvat käytännön vuoksi samassa sängyssä, niin heillä ei enää ole minkäänlaisia intiimejä välejä. Sanon, ettei asia minulle edes kuulu, enkä halua kuulla. Haluan vain, ettei kukaan (eksä) ole missään väärinymmärryksessä ja odota Jukalta jotain samaan aikaan, kun hän deittailee minua. Ei tässä nyt mitään siveyden ja oikeellisuuden esikuvia ole muutenkaan oltu, joten tällainen yksityiskohta vaikuttaa teoriassa aika mitättömältä. Oikeastaan se on jopa hyvä, koska kerrankin olen tutustunut ihmiseen, jota olen tavannut ensin pelkkänä kaverina, ja joka on pikkuhiljaa halunnut viedä asioita eteenpäin, mutta emme ole päässeet kiirehtimään missään asiassa, koska emme edelleenkään ole viettäneet missän kahdestaan privaattiaikaa. Sehän on ainoastaan hyvä. Sama juttu oli kutakuinkin edellisen pitkän suhteeni alkaessa joskus vuosikymmen sitten. Silloin toki ajauduimme lähes heti viettämään yhteisen yön, mutta mies (poikanen) suoritti tuolloin asepalvelusta, emmekä ensimmäisiin kuukausiin voineet muuta kuin laskea päiviä tapaamiseen, johon joskus kului sietämättömät kaksi viikkoa. Onko tällä vaikutusta suhteen tiiviyden syntymiseen? Että, koska jatkuva tapaaminen ei ole optio, niin erossa oleminen on jotenkin kevyempää. Ei tarvitse jossitella, että miksei se nyt halua heti nähdä, vaan tiedetään, että koska se ei nyt onnistu, niin kummatkin odottavat innolla seuraavaa sovittua hetkeä. Lisäksi Jukka on aivan suoran kiinnostunut. Ehkä vähän hölmön ja yksinkertaisen oloinen tuodessaan minulle treffeille ruusun ja kortin, jossa kehuu minua. Se ei ole sellaista hienovaraista ja etäisen tasokasta käyttäytymistä, johon ehkä olen tottunut. Minun ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota siihen minkälaisen vaikutuksen annan, koska toinen kertoo sanoillaan ja teoillaan jatkuvasti pitävänsä suurin piirtein kaikesta minussa. Se on mieltähivelevää ja ihanaa vaihtelua näihin pidättäytyviin miehiin, joiden tunteista ja ajatuksista ei ota mitään selvää. Mutta haluanko sitä oikeasti? Vai otanko nyt vain hellyyden- ja rakkaudenpuutteissani tämän vastaan, vaikken ole varma, että onko Jukka sellainen ihminen, jonka kanssa oikeasti haluaisin ja jaksaisin olla. Hän muistuttaa entistä pitkäaikaista kumppaniani juuri tässä suoruudessaankin. Joudun miettimään, että onko hän ihan täysjärkinen, kun sanoo noin vain suoraan ilman mitään estoja tai nolostumista, että on tosi ihastunut ja ei halua muuta kuin viettää vain koko viikonlopun (ja elämän) yhdessä. Sitähän olen halunnutkin! Mutta nyt yhtäkkiä puntaroin, että jos joku Javier käyttäytyisi samoin, niin luulisin hänen olevan käynyt läpi lobotomian. Yliajattelua taas? Ehkä.

Saan itseni muutamalla buranalla ja äidin tomaattikeitolla  lähtökuntoon. Laitan vähän erisävyisen silmämeikin uuden primerin päälle, mutten taida kokeilla sitä uudelleen ihan lähiaikoina. Useimmiten silmämeikin sävyt ovat rusehtavia ja lämpimiä. Nyt kokeilin kylmiä harmaita sävyjä, jotka hieman haalistuessaan näyttivät siniseltä. Hieman liian keinotekoisen näköistä minun makuuni. Pikaisesti ennen kuin lähden keskustaan Jukan luokse tapaan Elinan, jonka kanssa sovimme tapaavamme myöhemmin. Koska Jukka on niin kiva ja tiedän jo ennakkoon, että ystäväni ovat tervetulleita mukaan porukkaan, mitä ikinä sitten keksimmekään. BLING. Taas Javier! Hän on useita kertoja yrittänyt tavoitella minua ja kutsua luokseen. Mutta nyt hän tekee sen ensimmäistä kertaa muuna aikana kuin  neljältä yöllä. Tätä juuri tarkoitan. En voi tietää onko hän minusta oikeasti kiinnostunut, koska on lähinnä ottanut nytkin yhteyttä vain kännissä pilkun jälkeen. Ja nyt minulla on jo muita suunnitelmia. Hän ei ikinä tavatessamme kehu kuinka innoissaan on siitä että olemme yhdessä. Vaikka hän kiittää käymisestäni aina jälkikäteen, ja välillä ehdottelee syömään tai elokuviin menoa yleisellä tasolla, mutta on ehkä kerran tehnyt suoran ehdotuksen ulos menemisestä. Jos hän julistaisi tunteitaan ja toivoisi vain voivansa viedä minut minne vain haluan (kuten Jukka esimerkiksi tekee) ja tekevänsä minut onnelliseksi, niin aivan varmasti miettisin uudelleen (tai olisin aikaisemmin miettinyt) viettäväni hänen kanssaan enemmän aikaa. Mutta nyt en ole saanut hänestä edes suoraan kysymällä irti sitä, että tahtooko hän olla vain oikein kiva FWB-kaveri vai mitä ihmettä. Joten taas Javier joutuu pettymään, kun iloisesti kerron, että minulla on hedarista ja väsymyksestä huolimatta juhlaideioita illaksi. Miehet siis oikeastikin omalla innokkaalla ja suoralla käyttäytymisellään voivat vaikuttaa merkittävästi minuun. Dimiäkään en ensin suostunut tapaamaan, mutta kun hän oli jatkuvasti nini innokas eikä luovuttanut ehdotteluja, niin innostuin hänen mielenkiinnostaan ja menin tapaamiselle, joka johti mielestäni oikein kivoihin kohtaamisiin (hänen ajattelunsa aiheuttaa lämmöntunteen rinnassani). Eli vaikka toinen antaisi itsestään hieman yksinkertaisen kuvan, niin silti se turvallinen toisen jakama rakkaus kelpaa? En tiedä. Olen aina teoriassa ajatellut, että koulutuksella, sivistystasolla, uralla ja muulla imagolla on minulle tosi iso merkitys. Olen sen mukaan rajannut ne ihmiset keitä olen suostunut tapaamaan. Ja silti ajaudun ihastumaan täysin päinvastaisiin ihmisiin. Ihmisiin, joilla ei olekaan korkeaa - tai mitään - koulutusta. Ihmisiin, jotka eivät osaa ehkä kirjoittaa yhdyssanoja (kryptoniittia!). Yleissivistys on puutteellinen. Harrastukset lapsellisia. Tyyli sellainen, etten tiedä pääsisimmekö välttämättä edes sisälle johonkin mieleisistäni hienoista ravintoloista. Mutta onko näillä asioilla oikeasti merkitystä? Edellisessä suhteessa vsataavilla asioilla oli merkitys. Ne tulivat väliimme. Mutta kaduin sitä, että olin itse niin kapeakatseinen. Ehkä nyt osaisin antaa toisen olla rauhassa sellainen kuin on. Nuo älykkäät, komeat  ja menestyneet miehet ovat niin rauhallisesti eteneviä, tai kylmiä tai laskelmoivia (tai estyneitä ja traumatisoituneita ja yliajattelevia), että ihmissuhteen muodostaminen näyttää olevan hyvin vaikeaa ja moniasteista. Varmaan Diminkin kanssa olisimme ajautuneet lähemmin yhteen, jos se käytännössä olisi ollut mahdollista, koska hän on aina ollut myös ihanan suora ja sellainen lapsellisen innokas. Eli ihana. Siksi siis tällaiset tyypit aina löytävät kumppanin. Koska he laittavat itsensä likoon sen saadakseen. Ja nuo karismaattiset naistenpyörittäjät jatkavat karuselleissaan ajelua, kunnes virta loppuu.

 

Tapaamme siis Jukan kanssa keskustassa. Yllätyksekseni hän ehdottaa viesteissään ennen kohtaamistamme, että menisimme syömään. Olen juuri aikaisemmin päivitellyt sitä, että hänen taloustilanteensa on vaikuttanut niin surkealta, ettemme voi tehdä juuri mitään. Joten olen iloisesti yllättynyt. Hän selvästi yrittää. Olen kai sanonut aika suoraan, että haluan voida käydä syömässä ulkona ja nauttia vapaa-ajasta ilman että jokaista euroa täytyy laskea. Pitää voida elää siten, ettei kaksi viikkoa ennen palkkapäivää ole kaikki tilit tyhjinä (muistan Jukan ilmeen kun tästä puhuin). En uskalla edes kysyä onko hänen luottotietonsa kunnossa. Se olisi mnulle paha pettymys. Mutta hän yrittää. Hänellä on päivätyö. Hän on taitava harrastuksessaan, josta en pidä, ja johon liittyy tiivisti raggarielämäntyyli. Mutta hänellä on omaa rentoa karismaa. Hänen entiset tyttöystävänsä ovat olleet kauniita korkeastikoulutettuja mallityttöjä. Kai hänessä jotain on sitten oltava. (Miksiköhän selittelen tätä itselleni koko ajan?) Jukka tulee luokseni tapaamispaikalle ja ojentaa heti punaisen ruusun ja kortin. Olen vähä häkeltynyt ja nauran ja kiitän ja otan ruusun vastaan. Kortin laitan laukkuuni. Hän siis osaa yllättää minut. Ja vielä iloisesti, vaikkakin vähän kliseisesti. En vielä kerro hänelle, etten ollenkaan pidä leikkokukista. Heti yhteytemme on tosi luonnollinen. Olemme tutustuneet kaveriperustalta, mikä nyt varmaan auttaa siihen, että olemme täysin rennosti toistemme seurassa. Jukka tahtoo, että minä päätän minne mennään syömään. Hänellä on päällä samat vähän risat vaatteet. Ei se haittaa, emme kuitenkaan minnekään Groteskiin ole matkalla. Mutta sanon, että haluaisin lasillisen hyvää viiniä, (joten mikään kebabräkälä ei nyt käy) ja siksi voisimme päätyä kivaan pastoihin erikoistuneeseen paikkaan. Kaikki tietenkin käy Jukalle. Saan valita meille pizzan puoliksi. Hyvä, että meillä on samanlainen ruokamaku. Tai sitten Jukka vain haluaa liikaa miellyttää minua. Tilaamme suuret lasilliset viiniä (mulle punaista, hänelle valkoista) ja nakerramme kuivakkaa pizzaa, josta tuntuu puuttuvat puolet täytteistä. Tunnelma on rento ja mukavan odottava. Vitsailemme ja nauramme yhdessä hölmöille jutulle. Jukka kuuntelee mielellään juttujani (kerron jotain kavereiden juoruja ja mietin illan suunnitelmia) ja yrittää kommentoida niitä kivasti, vaikka välillä ei ymmärrä ihan kaikkea mitä olen tarkoittanut. Syötyämme ja juotuamme viinit oikein hitaasti lähdemme kävelemään (Jukka tietenkin suostuu kävellä muutaman kilometrin matkan) marketin kautta istuskelemaan hetkeksi ulos ja odottelemaan Jukan ystävien saapumista. Edellispäivän juhlimisesta johtuen olo on fyysisesti hieman väsynyt ja päätäkin vielä särkee etäisesti. Mutta siitä huolimatta että oma olo on vähän tylsistynyt ja jumissa, ja valitankin siitä ääneen, niin meillä on yhdessä kivaa ja Jukka vaikuttaa tyytyväiseltä jo siitä, että olemme yhdessä. Kun pihalla tulee kylmä siirrymme läheiseen pubiin, jossa tapaamme Jukan ystäviä, jotka ovat jo aika hyvässä humalassa. Mutta ainakin he ovat aitoja, eivätkä välitä mistään pinnallisuuksista. Heti tunnelma vähän piristyy. Istumme juomassa parit juomat ja suunnittelemme siirtymistä Jukan ystävän luokse. Kuuntelen heidän osittain typeriäkin juttuja. Tunnelma on rento ja välitön. Ja kappas! Kuka siinä baaritiskillä yllättäen onkaan. Karri! Jonkun tytön kanssa. Hän ei ole huomaavinaankaan minua, vaikka yritän nyökätä tervehdyksen pöydästä käsin. Onpa erikoista, että olemme nyt jatkuvasti törmänneet sattumalta ja vielä eri pubeissa. Kivaa, että sivistynyt ja fiksu Karrikin käy täällä laitakaupungin hieman "tasottomammissa" paikoissa, niin en tunne oloani niin kovin irralliseksi. No en tunne muutenkaan. Viihdyn kaikenlaisissa ympäristöissä. Kai.

Jatkamme matkaa Jukan ystävän luokse. Musiikki soi. Juomme vähän juomia. Kaikki on rentoa ja leppoisaa. Jukan entinen tyttöystävä soittelee hänelle pitkin iltaa, ja Jukka kutsuu hänet liittymään seuraamme (eikö tämä jo ole selvä merkki siitä ettei tarvitse miettiä asiaa enempää?), mutta hän ei halua tulla. Oma ystäväni Elina saapuu vähän myöhemmin paikalle. Haluamme lähteä tanssimaan! Nappaamme matkaliput suuhun, ja lähdemme kävelemään kohti kivaa klubia. Kävelymatkat ovat niin paljon mukavampia kun ei ole vain humalassa. Hyötyliikunnan ja tanssiliikunnan määrä on lisääntynyt hurjasti viimeaikoina. Siihen olen tyytyväinen! Jukka ja hänen ystävänsä eivät innostu tanssimisesta, joten he jäävät odottelemaan paluutamme ystävän luokse. Sitten emme teekään mitään muuta kuin tanssimme seuraavat viisi tuntia klubilla, jonne ovimies päästää meidät narikan hinnalla jonon ohitse. Eli oikein perinteinen kiva tanssi-ilta! Javier kyselee keskellä yötä taas olinpaikkaani ja kerron hänelle olevani juhlimassa. Hän on selvästi närkästynyt, mutta minkä minä sille mahdan, että hän on nyt havahtunut kaipaamaan seuraani näin aktiivisesti? Sitä paitsi edelleenkin hän vitsailee viesteissämme niillä kolmenkimppafetisseillään, jotka otan vihjauksena siitä, että hän on vain vailla hauskanpitoseuraa.Toisaalta samaan aikaan tiedän, että se on vain hänen keinonsa peittää oikeat tunteet ja kasvattaa muuria ympärilleen. Mutta jos minua odottaa joku, joka osoittaa tunteensa suoraan, niin en jaksa kaivaa mitään hakkua esille ja lähteä murtamaan kenenkään seiniä. Siispä klubilta suuntaamme takaisin Jukan seuraan hänen ystävänsä luokse. Olen iloinen, että Elinakin tulee mukaan. Siellä valvomme vielä pari tuntia, kunnes päätämme lepuuttaa silmiä ihan pienen hetkisen ja silmäräpäyksessä siirrymme sunnuntaiseen keskipäivään. Havahdun ensimmäiesnä hereille. Nukumme samassa sängyssä Jukan kanssa, mutta hän vain kevyesti halaa minua, eikä mieleenkään tule tehdä mitään enempää. Luulen kellon olevan enintään yhdeksän aamulla ja yllätyn kun se on jo kaksitoista. Herätän hyväntuulisena muut. olo on freesi ja pirteä! Kaikki sujui mukavasti ja juuri niinkuin olimme suunnitelleet! Elinakin on iloisella ja rennolla tuulella. Pian miehetkin kokoontuvat yhteen. Istuskelemme siinä pari tuntia kunnes päätämme lähteä yhdessä ulos aamiaiselle. Tilaan juomaksi kuohuviinin, jota tykkään nauttia lasillisen sunnuntaibrunssilla, vaikkei tämä pubiaamiainen ihan toimi samoin kun keskustan siistis brunssipaikat. Meillä on kivaa. Se on pääasia. Ei kiire minnekään. Kaunis ja kylmä sunnuntai. Javier pyytää minua taas luokseen. Kerron, että olen vielä eilisellä matkalla, enkä voi mennä minnekään suoraan. Hän on hyvin pettynyt ja tiuskaisee keksivänsä sitten muuta tekemistä jonkun toisen kanssa. Vähän omatuntoa kolkuttaa, kun hänen draamailunsa ei saa minussa aikaan mitään tunnereaktiota sen enempää. Jukka ei halua mennä kotiin vielä, vaan viettää sunnuntainkin kanssani. Onpa kivaa. juuri tällaisesta tykkään. Toinen ei ahdistu ja pakene minnekään, vaan ehdottaa itse, että mentäiskö leffaan. Siis todellakin mennään. Rakastan leffassa käymistä. Sitä että voidaan vaan olla ilman sen ihmeellisempiä suunnitelmia tai stressiä mistään. Saatamme Elinan jonkun kaupan kautta pysäkille ja jatkamme matkaa leffateatteriin, jossa valikoimme yhdessä irtokarkkeja ja muita herkkuja mukaan keskinkertaiseen draamapätkään mukaan. Herkuista tulee ällöttävä olo hyvin nopeasti, mutta siitä, että Jukka pitää kättään jalallani ja nojautuu aina välillä antamaan suudelman poskelleni ei aiheuta ällötystä. Olen vähän pidättäytyväisempi. Välillä aina mietin, että olenko nyt ajautumassa johonkin ihan väärään ratkaisuun, kun annan hänelle siimaa. En tiedä voinko pidemmän päälle pitää hänestä riittävästi! Mutta toisaalta, minua kutkuttaa ajatus siitä, kun pääsemme joskus hänen luokseen. Jukka on niin innolla suunnitellut, miten voisimme yhdessä katsoa leffoja, pelailla jotain kivaa. Hän tahtoisi kokata minulle. Uskon, että se olisi oikeastikin kivaa. Ja vaikka minulla on ollut Jukasta renttumainen ja vähän liiankin huoleton vaikutelma, niin hän on myös osoittanut ihan hyvää maalaisjärkeä ja oikeanlaista suhtautumista esimerkiksi eksäänsä. Hän on ystävällinen kaikille. Ja haluaa tehdä minut onnelliseksi. Tarvitaanko nyt juuri muuta. Voihan se olla, että pidän häntä nyt liian itsestäänselvyytenä. Ehkä hän häippäsee pian ja sitten minua harmittaa. Mutta siihenhän olisin jo tottunutkin. 

Jukka haluaa saattaa minut pysäkilleni taas, vaikka on itse menossa vastakkaiseen suuntaan. Halaamme ja pussaamme pikaisesti, kun kulkupelini tulee noutamaan minua. Meinaan melkein myöhästyä, koska olemme niin keskittyneitä johonkin keskusteluun. Ennen kuin olen kotona saan Jukalta viestin, jossa hän kiittää minua kivasta viikonlopusta. Sovimme alustavasti, että nähdään ennen viikonloppua. Laitan ruusun ikkunanlaudalleni kotona ja tunnen pieniä perhosia vatsassa. Olo on lievästi ristiriitainen. Kuka tahansa muu olisi kunnollisempi ja teoriassa lähempänä ihannemiestäni. Javier, Nino, Karri, Harri... Mutta joudun vakavasti punnitsemaan sitä kuinka pinnalllinen nyt aion olla. Jos Jukka saa minut tuntemaan oloni ihastuneeksi ja turvalliseksi. Niin onko muulla väliä? On sanoo järki. Järki sanoo, että pidemmän päälle minua alkaisi häiritsemään se, ettei hän ole "yhtä hyvä" kuin minä. Minua ärsyttäisi kirjoitusvirheet ja se, ettei hän tietäisi jotain ilmiselvää asiaa. Hävettäisikö minua hänen ammattinsa? Vai olisinko jo päässyt tällaisista typeryyksistä yli? Voisinko arvostaa ja pitää jostain välittämättä tällaisista asioita? Ehkä olen kehittynyt ja pystyisin nykyään olemaan parempi. Olen myös ollut yllättynyt siitä, kuinka Jukka ihastuksissaan sanoo, kuinka onnellinen on, että on löytänyt jonkun joka on hänen kanssaan samalla aaltopituudella. Hän on käyttänyt sanaa sielunkumppani. Erikoista, että hän kokee noin niin vahvasti. Voiko tässä vaivattomassa ystävyydessämme olla jonkinlainen linkki siihen, että oikeastikin olemme yhteensopivat jollain syvemmällä tasolla? En koe samaa yhteyttä tällä hetkellä kuin Roniin, mutta eihän sekään heti ensitapaamisilla syntynyt niin selvästi. Ja juuri tajusin, että he ovat syntyneet lähes samana päivänä. Jos nyt yhtään astrologiaa ajattelisi. Antaa ajan näyttää. Elinakin on samaa mieltä.