Level Up!

Keskiviikkona ehdin sovitulle tapaamispaikalle ennen Jukkaa. Tilaan itselleni lasillisen valkoviiniä ja vastaan Jukan puheluun. Hän on myöhässä siitä ja siitä ja siitä syystä. Hän vaikuttaa selitteleväiseltä, mutta on todennäköisesti täysin vilpitön. Sellaista sattuu. En ota paineita. Sanon, että ei syytä huoleen, koska vielä ei ole kiire. Valitsemamme elokuva (taas leffaan!) alkaa vasta myöhemmin. Jukka vaikuttaa kauhean stressaantuneelta, mutta se on vain hänen tapansa ilmaista itseään. Itseasiassa hän vaikuttaa mielestäni ajoittain keskittymishäiriöiseltä, mutta kysyttyäni asiaa hän ei ole myöntänyt mitään diagnooseja. Ja hyvä kai niin.  Istun rauhassa selailemassa lehteä ja ajattelen, että Juaklla kestää vielä vaikka kuinka kauan, koska hän oli nini huolissaan myöhästymisestään, mutta jo kymmenen minuutin kuluttua hän pyyhältää paikalle. Antaa suukon otsalleni ja pyytelee anteeksi sitä että sain odottaa. Pyydän häntä rauhoittumaan koska ei ole kiire minnekään. Jukka on vähän nuhjuinen ja hikinen kuten useimmiten, ja ehkä pienen hetken se häiritsee minua. Mutta pyrin tietoisesti vähentämään mitään ylimääräistä pinnallisuutta, joten en anna itselleni lupaa epäröisä julkista näyttäytymistäni Jukan seurassa. Kävelemme noutamaan liput ja sen jälkeen kioskilta jotain pientä syötävää. Vastaan tulee siististi neuleisiin ja kauluspaitoihin pukeutuneita miehiä, jotka ovat käyneet tässä kuussa parturissa. Vilkaisen heitä ohikulkiessamme ja sitten Jukkaa, joka pyörii eksyneen näköisenä kioskin hyllyjen välissä eikä tiedä mitä aikoo ostaa ja kertoo sen moneen kertaan ääneen. Ei haittaa. Jos pidän tästä ihmisestä niin hän saa olla millainen on. Tämä on uusi suvaitsevainen parisuhdeasenteeni. Mutta silti palautan mieleeni ne nätit naiset, jotka Jukka on vuokseni sivuuttanut, jotta saan itsetuntoni kohenemaan. Ja se toimii. Heti kun pääsemme istumaan elokuvateatteriin paikoillemme huomaan tunnelman keventyneen. Tuntuu kivalta kun Jukka painaa kasvonsa hiuksiini ja kuiskaa, että oli jo ikävä, ja silittää reittäni. Tuntuu oikealta. Silitän elokuvan ajan Jukan käsivartta, enkä malta odottaa, että pääsemme hänen luokseen. 

Elokuva on aika keskinkertainen ja olemme siitä samaa mieltä.  Bussissa Jukka laittaa kätensä ympärilleni takkini alle ja suukottaa poskeani samalla kun miettii ääneen, että voisimme käydä kaupassa hakemassa valmiiksi aamupalatarpeita. Jotkut nuoret tytöt vilkuilevat meitä ja mietin, että olemmeko heistä hassu pari. Mutta tuskinpa. Enkä välitä siitä. En tietenkään. Minulla on laukussani pieni viinipullo, jotta voimme jakaa sen päästessämme Jukan luokse. Käymme kaupassa ja Jukka ostaa jogurttia, minä en halua mitään. Tulemme toimeen niin luontaisesti. Jukka on niin vilpitön ja avoimesti onnellinen seurastani, että se väkisinkin tarttuu minuun. Pääsemme hänen luokseen ja vastassa on taas tosi tunkkainen vanhan rakennuksen haju. Jukka on aiemmin kertonut siivonneensa, mutta se ei ole nähtävästi koskenut sekalaisia tavararöykkiöitä pitkin asunnon pöytiä ja ikkunanlautoja. Pyydän Jukkaa tuomaan viinilasit, jotta voimme nauttia lasilliset sillä aikaa kun raivaan tilaa pöydältä. Mutta Jukka nauraa ja kertoo, että häneltä saattaa löytyä jotkut läpinäkyvät mukit. Ei viinilaseja! Nauran ja sanon, että hän on aivan mahdoton. En ole törmännyt vastaavaan sitten teinivuosien. Ja Jukka myöntää kaiken hymyileväisenä ja teeskentelemättömänä. Sanoen, että sitten jos tämä juttu syvenee niin hän kyllä on valmis parantamaan tapansa jos se on minulle merkityksellistä. Hän on valmis panostamaan tällaisiin asioihin. Nyt vain ei ole ollut tarve. Hyvä. Siisteys ja järjestelmällisyys on vain järjestelykysymys. Helppo sellainen. Hillitsen itseni ja kaadan viiniä eriparisiin juomamukeihin. Jukka kiittää siitä miten fiksu olen ollut tajutessani tuoda viiniä ja suukottaa minua pitkin naamaa. Ja pidän siitä. Lojumme narisevalla sohvalla olohuoneen heikossa valossa television pyöriessä taustalla. Tutkimme lentoja haluamaamme kohteeseen. Jukka silittelee jalkojani. Tuntuu hyvältä. Sitten heitämme päällivaatteet pois ja käymme hammaspesulle. Jukka on siitä tosi tarkka. Hampaat pitää pestä. Ihanaa vaihtelua Roniin, jolla on menossa jonkinlainen itsepetos hammashygienian suhteen. Menemme sänkyyn, jossa ei enää ole peittoa ilman pussilakanaa, vaan vain yksi peitto. Tuntuu täysin oikealta ja luonnolliselta olla ihan kiinni Jukassa. Pussailemme. Jokainen kosketus kihelmöi haluten lisää. Silittelemme toisiamme. En yhtään tiedä mistä Jukan tähänastinen pidättäytyvyys on johtunut joten en hyökkää heti kimppuun. Mutta pian heitämme kaikki vaatteet pois ja suudellessamme aavistelen Jukan olevan valmis etenemään... Ja heti kun olisi oleellista pitää hyvä puhti yllä, niin koko juttu lopahtaa. Tai siis se yksi tärkeä juttu. Jukka kiroaa ääneen ja sanoo, ettei voi sille mitään. Jännitys? Jokin fyysinen vaiva? En tiedä, mutta sanon hieman valehdellen, että ei se mitään, ei ole kiire. Jukka suukottelee niskaani ja halaa minua tiukasti ja kiittää asenteestani. Nukahdamme toistemme syliin, ja nukun kuin kotonani aamuun asti. 

Aamulla Jukka nousee herätyskellon soidessa ja menee keittiöön tekemään kahvia. Kuulen kuinka hän laittaa aamuteeveen päälle ja tekee omia toimiaan rauhassa. Minä heräilen rauhassa hitaammin. Makuuhuoneen ohimennessään Jukka tulee suukottamaan pakaroitani ja toivottaa hyvää huomenta. Joo, voisin tottua tähän. Ihanaa käydä aamupesulla ja laittautua kevyesti, ja mennä sitten Jukan viereen sohvalle katsomaan uutisia. Sellainen kiva rauhallinen hetki. Sitten kävelemme yhdessä samaan kulkuneuvoon ja pidämme toisiamme kädestä kiinni. Tuutko takaisin illalla? Jukka kysyy. Lämpöaalto kulkee vartaloni yli. Aivan. Miksemme haluaisi tehdä näin joka päivä. Työmotivaatio on kohentunut. Päivä sujuu kepeästi, kun on joku joka lähettelee sinulle höpsöjä viestejä pitkin päivää. Kotona jaksaa ottaa ihan rauhallisesti. Käydä kaupassa. Uskaltautua ajattelemaan, että ehkä ihan oikeasti me vietetään tällaisia aamuja ja ollaan kohta matkalla. BLIBLING. Illalla odotellessani viestiä Jukalta nimeäni hokee Roni. Sydän hypähtää vanhasta tottumuksesta! Ei, älä vaan nyt ehdota minulle mitään. Vastaan neutraalisti, ja helpotun, kun Roni tahtoo jakaa jotain hauskaa tapahtumaa ja keskustella matkustelusta. Ihanaa. Sielunveljeni siellä yhä etänä ja rakkaana. Karrikin ehtii ottaa yhteyttä ennen Jukkaa, jonka harrastus venähtää myöhäiseksi. Mutta heti kun hän kutsuu minut luokseen sydämen kera, niin olen jo matkalla. Haluan taas nukkua hänen vieressään! Ja ehkä tänään jotain muutakin. Olen tosi arkinen ja yllätyn kun bussissa joku alkaa kehua ulkonäköäni ja selvästi yrittää tehdä tuttavuutta. Kun olen laittautunut niin saan paljon vähemmän suoria kommentteja selvinpäin olevilta ihmisiltä. Jännä. Jukka tulee minua vastaan pysäkille. Halaamme ja olen iloinen, että lähdin. Jukka on juonut muutaman drinksun ja yllätän itseni, kun ärsyynnyn siitä, etten enää itse ehdi ostamaan mitään mukaan Jukan luokse, koska kello on yli yhdeksän. Mutta uusi rento minä sietää tämän tilanteen hyvin. Kastumme sateessa ja riisumme märät päällivaatteet pois päästessämme Jukan luokse. Katsomme heti tulevan lomamme tarkat päivämäärät ja lennot valmiiksi. Pian nämä varataan. Suunnittelemme yhteistä viikonloppua. Se on itsestäänselvää! Ja sitten pujahdamme sänkyyn, jossa eilinen toistuu lähes identtisesti. Kysyn, että uskooko Jukka, että kyseessä on hetkellinen ongelma, ja Jukka selittää, että hän on ollut niin pitkään sinkku, että tilanne on vähän yllättävä. Mutta, että hänellä on kuulemma lääkettä joka tarvittaessa auttaa tilanteeseen. Hah. No mietitään sitä viikonloppuna, nyt nukutaan.

Nukun taas loistavasti. Aamulla Jukka pussailee minua ja halailemme sängyssä siihen asti, että on pakko nousta. Kahvi alkaa porista keittiössä. Pussailemme kahvia juodessa, sekä erotessamme bussissa. Illalla sitten nähdään! Joo, tietenkin. On pakko, koska silloin me maksetaan matka. On pakko, koska me ihan oikeasti tehdään nyt kaikki. Pääsen töihin ja ilmoitan tulevasta loma-ajankohdasta lomanmyöntäjälle. Apua! Viimeinkin tää tapahtuu. Alan pikkuhiljaa uskomaan, että olen päässyt ihan uudelle levelille. Pidemmälle, kuin viimeiseen vuoteen. Siis oikeesti. Olemme puhuneet Jukan kanssa siitä, miten innokas hän on, ja siitä, että olen ajatellut sen olevan osa hänen luontaista persoonaa. Ja siksi pelkään sen katoavan yhtä nopeasti kuin se on alkanut. Jukka tuolloin sanoi, että on totta, että hän on tosi avoin ja herkästi innostuva. Mutta hän ei ole pitkään aikaan sanonut kenellekään näitä asioita, joita on voinut minulle sydämestään kertoa. Jukka kysyi, että pidänkö minä hänestä lainkaan, kun en ole sanonut sitä suoraan. Halaamme ja sanon, että en minä olisi hänen luonaan ellen pitäisi hänestä. Sitten nauran ja totean, että minä olen henkisesti vähän hitaasti lämpenevä ja hän on fyysisesti vähän hitaasti lämpenevä, joten täydennämme toisiamme loistavasti. Nauramme ja suutelemme silleen ihanan pehmeästi ja kihelmöivästi. Kuten aina. Jukka on paras siinä. Olen ihastunut. Olen lähes varma, että varaamme lomamatkan. Olen optimistinen. Olen korkeella, josta sattuu tipahtaa. Mutta toivottavasti pian tipahdan snorklaamaan tohon turkoosiin veteen tossa.