Vastaanota rakkautta

Johtuu varmaan tästä syksystä, mutta ruokahalu on valitettavasti arkisin ihan vallaton. Voisin herkutella joka ikinen ilta vaikka mitä. Työtoverini valisti minua, että kyseessä on primitiivinen reaktio kerätä talvea varten vähän ylimääräistä. Hah. No, olen antanut itselleni luvan herkutella nyt vielä muutaman päivän, ja sitten ehdin vielä oikein mainiosti saattaa itseni rantakuntoon loistavalla motivaattorilla. Eli sillä matkalla. Jes. Eli en pelkästään laiskottele koko torstai-iltaa, vaan urheasti raahaudun kevyelle kävelylenkille, joka päättyy Lidliin, josta nappaan mukaan kohutusta Klumin mallistosta farkut ja siistin neuleen, sekä aivan mielettömän houkuttelevan ranskalaisen jälkiruoan, joka koostuu kuohkeista tuulihatuista, jotka on vuorattu aivan ihanaan suussasulavaan suklaakurrutteeseen. Istun siisä loppuillan katselemassa televisiota ja syömässä. Vilkuilen välillä kelloa, sillä Jukka on luvannut ilmoitella itsestään päästessään harrastuksestaan. Aamulla erotessamme omiin töihimme hän toivoi että tapaisimme jo heti tänä iltana uudelleen, mutta toppuuttelin häntä hiukan ja kehotin osallistumaan harjoituksiinsa rauhassa. Olisi parempi että tapaisimme sitten viikonloppuna paremmalla ajalla, eikä nyt kiireessä vain yöksi yhteen. Silti nyt illalla minun tekisi kyllä mieli käpertyä nukkumaan hänen viereensä, etenkin sen jälkeen kun näen Ronin söpöjä (ja kännisiä) lomakuvia, joissa minun olisi pitänyt olla mukana- Ainakin jossain toisessa todellisuudessa. Kello lähenee jo nukkumaanmenoaikaa, eikä Jukasta kuulu vielä mitään. Mutta oloni on varma ja hyvä. Tiedän ilman mitään pahaenteisyyttä, että hän vain pitää hauskaa harrastuskavereidensa kanssa ja on meistä ja tulevasta matkastamme innoissaan. Hän ei katoa. Pienen hetken mietin, että miltä minusta tuntuisi, jos hän ilmoittaisi, että nyt on kyllä niin ettei hän pidä minusta sillä tavalla sittenkään. Kuten hän on kertonut ilmoittaneensa esimerkiksi sille eksälle, joka hänen luonaan vielä äsken yritti viritellä suhdetta uudelleen. Auts, se kolahtaisi. Heti Javierin tai kenen vaan seura kelpaisi vanhaan tuttuun tapaan, mutta tuntuisi selvästi paikkailulta. En siis ole itsenäisesti edennyt mihinkään suuntaan kovin pitkälle, vaan roikun vain turvallisesti laastaroivissa turvaverkoissa. Mutta tämä on enemmän kuin laastari. Olen varma siitä. 

Ja pian puhelin soi. Jukka soittaa ja kertoo oman pitkän kaavan mukaisesti iltansa vaiheista ikään kuin olisin kysellyt tarkasti, että missä hän on ollut ja kenen kanssa. Jukka on kertonut minulle aiemmin, että hänen edellisessä pitkässä suhteessaan toinen osapuoli oli todella kontrolloiva ja heillä oli paljon aiheettomia luotettavuusongelmia. Siksi ehkä hän vaikuttaa siltä kuin tahtoisi vakuuttaa minulle että kaikki on oikein hyvin ja heillä vähän harjoitukset venähtivät ja pari oluttakin tuli otettua. Sanon Jukalle, että hienoa, että hänellä oli kivaa, ja kerron, että olen jo menossa itse sänkyyn. Hyvä. Olo on tasaisen hyvä. Minusta on myös erittäin hyvä merkki, että Jukka puhuu entisistä suhteistaan todella kauniiseen sävyyn ja kertoo heidän olevan hyvissä väleissä menneistä ristiriidoista huolimatta. Se on hyvä merkki. Puhelumme jälkeen saan Jukalta viestin, jossa hän vakuuttaa rakkauttaan. Jukka sanoo, että olen ainoa ihminen maailmassa joka saa Jukan epävarmaksi. Siksi hän rakastaa minua mielestään niin paljon. Ajattelen heti, että hän on juonut muutaman bissen ja herkistelee nyt siellä. Vastaan hänelle hieman hillitymmin sydämiä. Hymyillen. Menen ajoissa sänkyyn ja pelkään hetken etten saa unta, kun odotan niin innolla huomista tapaamistamme Jukan kanssa ja viikonlopun hauskuuksia, mutta jo pian puhelin tipahtaa kädestäni sängylle ja nukahdan sekaviin uniin. Pitkästä aikaa muistan herättyänikin, että herään yöllä luullen Jukan olevan vieressäni. Unet ovat katkonaisia ja värikkäitä. Koen olevani jossain psykedeelisissä aineissa. Ehkäpä uniini on tullut uutiset hallusinaatioita aiheuttavista sienistä, joita muun muassa tulevassa matkakohteessamme myydään kahviloissa. Trip in a trip. Viimeisenä ennen herätyskellon soimista muistan pienen unenpätkän, jossa tunnustelen vatsaani ja yhtäkkiä aivan selvästi näen ja tunnen jonkun liikkuvan siellä ja tajuan olevani raskaana. Havahdun hetkessä hereille ja helpotun valtavasti ajatellessani, että tuo skenaario on erittäin epätodennäköinen. Musertava, mutta onneksi epärealistinen. Tuollainen uutinen pilaisi juuri nyt kaiken. Mutta onneksi ei sellaista tarvitse ajatella.

Noustessani sängystä olo tasaantuu ja unien sekavuudet väistyvät nopeasti. Ei ahdista. Ei edes ne Ronin kuvat jotka välähtävät mieleeni. Minulla on Jukka. Me tehdään omia lomakuvia ihan kohta. Ja parempia. Vilkaisen puhelimen näyttöä ja siellä on jo Jukan perinteiset aamusydämet ilahduttamassa aamuani. Selitän itselleni, että sydämiä on kiva saada ja voin vastaanottaa ne ilman ahdistusta ja vastahankaa. Kyllä voin. Ennen kuin poistun kotiovesta minulla on minuuttiaikataulu ja siksi vastaan hänelle vasta kävellessäni ulkona. Jes, tänään me nähdään. Tänään ollaan aika rauhallisesti Jukan kanssa. Ehkä käväistään yhdessä jossain, mutta menemme ajoissa nukkumaan, koska aamulla hänellä on jotain pientä menoa. Ja sitten lauantaina juhlitaan kunnolla. Mennään Ilomaahan ja tanssitaan. Kunhan suoriudun työpäivästä niin menen ihanaan kuumaan suihkuun. Ajelen ne sääret ja muut paikat ihan vain varmuuden vuoksi. Sitten haluan laittaa päälleni uudet farkut ja testata niiden laatua. Mitä ne maksoivat Lidlissä? Viisitoista euroa? Olen alusta alkaen pitänyt tuosta saksalaissyntyisestä kaupasta. Silloin joskus haimme aina eksän kanssa Lidlistä pakastepizzoja, joita sai kolme kolmella eurolla. Poikaystävä asui silloin vielä vanhemmillaan, missä paistoimme pizzoja ja ripottelimme päälle valkosipulimaustetta ja söimme pizzapaloja hänen kapeassa sängyssään televisiosta musiikkivideoita katsellen. Itse asuin kaverin kanssa opiskelija-asunnossa, jossa oli aina bileet. Siksi emme kai olleet siellä, kun kaipasimme vain toistemme seuraa. Nyt sieltä Lidlistä ostellaan muotia. Ja suklaakakkuja. Mahtuukohan ne housut minulle edes? No, kastun vähän työtapaamisiin kulkiessani. Ulkona ripottelee vettä ja maisema on täysin harmaa. Mieleni ei. Vaikka haluan kauheasti juhlia ja päästä käyttämään menoliput, niin ajatus rauhallisesta illasta Jukan kanssa tuntuu oikein sopivalta. On kauhean turvallinen fiilis, kun meillä on jokin yhteinen asia, joka sitoo meidät yhteen. Tuntuu jotenkin varmemmalta, että toinen ei yhtäkkiä vain katoa tai muuta mieltään.Tämänkö takia naiset jättävät salaa ehkäisyn pois ja hankkivat yllätysvauvoja? Tämän tunteenko turvin miehet lojahtavat sohvan pohjalle häiden jälkeen? En tiedä, mutta pidän tästä varmuudesta. Mutten anna sen ajaa itseäni käyttäytymään ylimielisesti tai vähättelevästi. BLING. Saan taas Jukalta ylimääräisen sydänviestin vailla sisältöä, jota en tarvitsisi. Ja joka voisi aiheuttaa painostavaa ahdistusta. Mutta hengitän syvään, vastaan iloisesti, ja laitan ysärihenkeä huokuvan perjantaibiisin täysille. Ja heti sen jälkeen mun ja Ronin biisin kaukaa keväältä. Siis, ei vaan, minun mielibiisini viikonloppua ajatellen. Minun. Ei Ronin.