Harmaa torstai

Töissä on paljon eritasoista kiirettä, mutta muutoin suurimmat ongelmat ovat melkoisen pinnallisia. Minne mentäisiin lounaalle Elinan kanssa, kun on vaikea arvioida nälän tasoa ja vaihtoehtoja niin paljon? Ehtiikö viikonlopuksi hankkia yllin kyllin kaikkia niitä viihdykkeitä, jotka takaavat perinteisen tyytyväisyyden, vai pitääkö olla säästeliäs? Sopisiko jotain etukäteen viikonlopuksi vai lähtisikö taas lennosta kohti vapaapäiviä? Katsoisiko illalla sängyssä kännykällä Modern Familya vai jotain muuta sarjaa? Ottaisiko Jukan sometykkäykset sovinnoneleenä vai sivuuttaisiko hänet kunnes hän itse ottaisi yhteyttä suoraan ja pahoittelisi käyttäytymistään? Ostaisiko sukulaiselle synttärilahjaksi jotain ihan överiä vai hillittyä? Oi, miten ihanan merkityksettömiä ongelmanaiheita. Pitkästä aikaa keskiviikkona käväisin kaupan kosmetiikkaosastolla päivittämässä hammastahnavarannot. En yleensä harrasta heräteostoksia, ja useimmiten ostan meikit kerralla silloin kun niihin on alennuksia. Lukuunottamatta jotain parempilaatuisia meikkivoiteita. Mutta nyt mukaani tarttuu sellainen tuubimuodossa oleva valovoide, jolla saa poskipäihin hehkua. Lisäksi ostan uuden hiuksia tuuheuttavan tuotteen, jota aion kokeilla heti perjantaina. Ja ostoskoriini päätyy vielä vihreänvärinen primeri, jonka on tarkoitus häivyttää ihon punaisuutta. Kivaa, että on jotain uutta viikonlopuksi. Pesen myös koneellisen pyykkiä, jotta saan viikonloppuna päälleni lempparifarkkuni ja hyvät alusvaatteet arkisten sijaan. Torstaina huomaan, että niskani on lukkiutunut sellaiseen halvaannukseen, ettei päätä saa kunnolla käännettyä mihinkään suuntaan. Olen varmaan nukkunut huonossa asennossa. Onneksi kotona minua odottaa tehokkaat lihasrelaksantit, joiden turvin voin taas viettää yhden kivan rennon arki-illan suojassa ulkona pyörivältä lumipyräkältä. Samanlainen sää kuin silloin joskus viime vuonna, kun meillä oli meneillään kai toinen välirikko Ronin kanssa, ja hän yllättäen toivoi tapaamista. Kuljin tuossa säässä vakkaribaariin, jossa kohtasimme ja aloitimme taas kerran limbossa roikkumisen. Jostain syystä nuo kaikki muistot on tosi lämpimiä ja hyviä. Vaikka tilanne oli kaiken kaikkiaan täysin vahingollinen ja huono. Niin meidän hyvät hetket oli parhaita. Taianomaisia. Tauolla selailen somea ja törmään taas johonkin onnellisuuspurkaukseen Ronin ja hänen parisuhteensa osalta. Koitan tunnustella fiiliksiäni ja kyllä minua vähän ärsyttää se, että kuvissa on juuri ne huonekalut joilla minä lojuin aikaisemmin. Juuri se sama Ronin kokkaama välipala, jota hän teki minulle. Sitä syö nyt joku muu. On jotenkin vaikea nähdä jotain tuttua ja rakkaisiin (/ tuskaisiin) muistoihin yhdistettyä ikään kuin pilattuna jollain vieraalla ja väärällä. Eivätkö kaikki nuo paikat ja asiat olleetkaan olemassa vain minua varten? Epistä. Mutta ehkä selviän. Ja sitä paitsi uskon ihan aidosti, että tuntisin samaa omistuksenhalua muidenkin Minun Miesteni kohdalla. Olen normaaliin tapaan vaihdellut viestiä Rickyn ja Javierinkin kanssa. Kuten Manun ja Ninon. Mutta en ole jaksanut miettiä ketään sen enempää. Aina välillä minusta tuntuu etten halua nyt nähdä ketään missään deittimielessä. Ja sitten taas minut valtaa hellyydenkaipuu ja käyn läpi listaani vaihtoehtoisista kainaloista. Mutta sitten ajattelen, että varmaankin juhlin mieluummin. Edellinen viikonloppu oli jotenkin täydellinen ja haluaisin sellaista lisää. Ilman mitään romanssipaineita. 

Vaikka kaikki on hyvin, niin tänään torstaina olo ei ole ihan niin hekumallisen hyvä kuin useimpina päivinä tähän asti. Iltapäivällä olo on jotenkin ehtynyt ja tylsistynyt suhteellisen energisen aamupäivän jälkeen. Ehkä siihen vaikuttaa se, että joka paikkaa taas särkee ja olen vakavasti kokovartalohieronnan tarpeessa, sekä se että nyt jonkin aikaa on vireillä ollut tasainen stressitila töissä. Ehkä joka päivän vaan ei ole pakko olla erityisen hyvä päivä. Riittää ettei päivä ole erityisen huono. Kuitenkin tällaiset lievätkin vivahteet ahdistuksesta muistuttavat siitä miten vaikeaa minulla on aikaisemmin ollut, ja jotenkin hetkellisenä päähänpistona pelkään yhtäkkiä ajautuvani samanlaiseen ahdinkoon ilman poispääsyä. Sitten muistan, että minulla on valtaa vaikuttaa omiin tekemisiini ja omaan hyvinvointiini, ja minulla on kyllä keinot jos toisetkin ahdistuksien karistamisessa. Olen jotenkin masokistinen ja ajattelen, että mitä enemmän olen kärsinyt ja kokenut, niin sitä vahvemmaksi voin tulla. Hylkäykset ja yksinäisyydet ja pettymykset tekevät minusta robotin. Ja lopulta olisi vain hyvä jos en tarvitsisi ketään maallista ulkopuolista ihmisistä mihinkään. Olisi hyvä jos en välittäisi yhtään enää koskaan kenestäkään, joka ei kuulu lähipiiriini jo valmiiksi. Luopuisin romanttisen rakkauden ajatuksesta tavoitteena kokonaan. Kuten nyt olen osittain onnistunut tekemäänkin. Mutta tähän mennessä on kyse sen verran pienistä aikajänteistä, ettei ennusteita tuleviin tavoitteisiin voi tehdä. Vaikka olen tyytyväisempi nyt yksin kuin koskaan, niin vielä haluaisin sen kutkuttavan ihastuksen. Ei vaan ole niin kiire ja paniikki kuten aiemmin. Tällaisina päivinä poden lievää huono omaatuntoa kaikista tekemättömistä jutuista ja siitä, että olisi pitänyt antaa enemmän huomiota perheelle ja olla ahkerampi töissä. Ja koska nämä ajatukset eivät oikeasti ole kovin paikkansapitäviä juuri nyt, niin tiedän, ettei minun tarvitse kuunnella ajatuksiani tai alavireisiä tunteitani. Jo kauan sitten onneksi opin, ettei omiin ajatuksiin ja tunteisiin kannata noin vain luottaa. Ne voivat koostua jostain välittäjäaineiden epätasapainosta tai muusta fysiologisesta hetkellisestä tilasta, jolla ei ole kovinkaan paljoa tekemistä todellisuuden kanssa.