Chilled

Nyt on taas se flow päällä, että koko ajan keksii kaikenlaista muuta tekemistä kuin kirjoittaminen. Ja silti ei oikeastaan tee yhtään mitään. Käy niin sanotusti hitaalla. Mutta ei missään tapauksessa negatiivisella tavalla, vaan ihanan pehmeän välinpitämättömällä tavalla. Aika kuluu ihan kauhean nopeasti, mikä on jännä kontrasti sille tilalle, jossa aika ei kulu lähes ollenkaan. Viikonloppuna todella tuli chillattua, mitä halusinkin. Vietimme koko viikonlopun Simon luona käymättä kertaakaan missään. No, kerran kävelin Akun ja Simon kanssa kauppaan sillä aikaa kun muut jäivät pehmoiseen todellisuuteemme odottamaan tuomiamme tarpeita. Mutta missä muka pitäisi käydä kesken ihanan yhteisen viikonlopun? Kotona? Treffeillä? Nääh! Alan ymmärtää hippikommuuneissa asuvia yksilöitä. En toisaalta haluaisi että joka päivä olisi tällainen. En edes halua että joka viikonloppu on tällainen. Mutta ymmärrän, että jotkut haluavat. Että tehdään yhdessä ruokaa ja vietetään aikaa yhdessä koska halutaan. Katsotaan ohjelmia, elokuvia, musavideoita. Suunnitellaan tulevaa kesää ja sitä kuinka sitten ollaan aina ulkona yhdessä. Tunnelma on kiireetön ja hyvä. Hymyillään ja ollaan vaan. Joku tekee vähän kotitöitä koska haluaa, yksi ottaa pienet nokoset, ja muut istuskelevat yhdessä olohuoneessa. Poltetaan hyvää kannabista aina välillä ja otetaan rennosti. Sitten joku sanoo jotain hauskaa ja kaikki kikattavat vedet silmissä viisi minuuttia, ja sitten joku kysyy että mille me naurettiinkaan. Joku ehkä muistaa. Mutta ei ole väliä vaikkei muistettaisikaan, koska jotenkin kaikki mitä tehdään ja sanotaan on sellaisessa vaaleanpunaisessa tai oranssissa todellisuudessa, missä mikään ei ole liian vakavaa. Eikä kyse ole siitä, että joku olisi niin sekaisin ettei muistaisi mitä tapahtuu. Vaan siitä, että kaikki on asettunut omiin mittasuhteisiinsa, eikä vaan jaksa liikaa kiinnittää huomiota mihinkään mihin ei tarvitse. Oman pään sisällä on ihan riittävästi kaikenlaista kiinnostavaa. Jos joku sanoo tai tekee jotain tyhmää, mikä ei vahingoita ketään, niin sitä ei ikään kuin lasketa damageksi tulevaan. Seuraavalla kerralla jatketaan puhtaalta pöydältä taas kaikki yhdessä. Näihin kemuihin on vaikea saada porttikieltoa. Simollakin on tapana puhua välillä ihan hassuja juttuja, joista puolet kannattaa vain sivuuttaa suoraan jonnekin mustaan aukkoon, minne kaikki tällaisten juhlien sivutuotteet kai katoavat. Jopa viimeksi ärsyttävänä märehtinyt Jukka toivotetaan joukkoon mukaan lämpimästi ja hän sulautuu porukkaan pyydettyään ensin anteeksi edellisviikonlopun typerää käyttäytymistä. Miettikää alkoholilla kyllästettyjä juhlia ja verratkaa tähän. Ei tietoakaan aggressiivisuudesta tai sekavuudesta. Nyt Jukkakaan ei juo mitään. Kukaan ei sammalla tai sammu. Vaikka nukkumaan saa kyllä halutessaan mennä jos siltä tuntuu, koska vuorokaudenaikoja ei sinänsä noin hetkinä ole olemassa. 

Olen jutellut jossain välissä viikonloppuna Rickyn ja Javierin kanssa, vaikka mihinkään viesteihin vastaaminen noin viikonloppuina ei ole prioriteeteissa kovinkaan korkealla. Ei ole mitään kiinnostusta näprätä kännykkää. Ja sitä ei kukaan yleensä teekään. Oikeasti, milloin olette viimeksi olleet noin kymmenen henkilön porukalla istumassa iltaa niin, ettei kukaan koske puhelimeensa ellei ole ihan pakko? Javier on ikävöinyt minua koska emme ehtineet taaskaan tavata vapaapäivien aikana, ja nyt hänellä on erilainen taktiikka. Olen saanut kutsun hänen luokseen arki-iltaillalliselle. Hän haluaisi kokata minulle. Ja enintään yhdet lasilliset viiniä! Olen luvannut harkita asiaa, koska en ole pitkään aikaan ollut missään arkena. Ja kai Javier pitää minusta oikeasti. Vaikka minua ei yhtään nyt kiinnosta miettiä mitään deittijuttuja, niin tätä vaihtoehtoa ei kannata haaskata. Olenhan joskus ollut häneen palavasti ihastunut. Ehkä voisin olla taas joskus. Mutta mehh. Ihan sama. Olen liian tyytyväinen jaksaakseni liikaa miettiä koko asiaa. Näen taas somessa Ronin entistä nopeampaan tahtiin kehittyviä parisuhdejulkaisuja. He todella tekevät kaiken heti kerralla. Varmaan kohta lisäänntyvätkin! Nämä asiat joista Roni ääneen haaveili joskus kanssani näyttävät käyvän yksi kerrallaan toteen tämän toisen kanssa. Joo. Tietoisesti hyväksyn sen ja uskon, että minä tulen olemaan onnellisempi muulla tavalla, kun en päätynyt tuohon asemaan Ronin kanssa. Mutta kyllä se vähän nipistää. Jotenkin aina kun näen hänen juttujaan, niin kaikki miehet ja suhdeviritykset laimenevat silmissäni. Ei se tarkoita, että haluaisin Ronia enää itselleni, mutta ehkä ajattelen, että jos en koe samaa tunnemyrskyä ja sitä sielunkumppanuutta kenenkään toisen kanssa, niin sitten en halua ketään. Ja ehkä sen kuuluukin mennä niin? Ettei tyydy mihinkään ihan kivaan. Mutta pitää vain muistaa, että ihan kiva voi kehittyä. Ihan kivasta voi tulla palava tunne. Näin on. Koitan tässä miettiä tulevaa arkiviikkoa ja sitä, että mahtuuko Javierin kanssa vietetty ilta siihen. Se olisi askel kohti sitä miten vietimme aikaa aikaisemmin, kun vietin hänen luonaan useinkin öitä. Myös arkisin. Ehkä se Javierista jo tuntui tapailulta? Tapailulta, jonka hämärinä yön pikkutunteita aina välillä Javier koitti sanoa jotain. Mutta tapailulta, joka ei sitten jostain syystä ollutkaan mitään. En tiedä. Minun kuitenkin tekee mieli nähdä hänet ja tällä hetkellä ajatus yhteisesti illasta tuntuu hyvältä. Uskon, että aion suostua tähän ehdotukseen. BLING. Ricky yhtäkkiä taas on minulle vihainen saamastaan vähästä huomiosta. Hän sanoo, että käyttäydyn epäselvästi, eikä ole reilua että välillä olemme enemmän tekemisissä ja sitten taas en menekään hänen luokseen. Ei voi mitään, mutta en ole sitoutunut mihinkään, eikä mikään pakota Rickyä avaamaan minulle oveaan jos hän ei tahdo minua kylään silloin kun minulle sattuu sopimaan. Hän on loukkaantunut koska on varmaan ajatellut, että nyt viimein alamme tapailla toisiamme. Ymmärrän. Olen ollut samassa tilanteessa enkä halua vähätellä Rickyn sydänsurua. Enkä sano että mikään olisi mahdotonta, mutta ei. Emme tapaile. Tänään en tee muuta kuin vietän kivan rauhallisen maanantain ja ehkäpä lyön illallisen lukkoon Javierin kanssa.