Ei voi valittaa

Jännä miten voi kaikenlaiset turhat tunteilut kadota kokonaan viikonlopun jalkoihin. En enää edes muista miksi olenkaan murehtinut mitään edellisviikolla. Aina välillä jälkikäteen vähän hävettää omat lapselliset draamailut ja ylireagoinnit. Miksi ihmeessä olen stressannut jotain tapaamista kenenkään kanssa, kun kaikki on mukavasti ja aika kuluu kaikenlaisessa kivassa, vaikkei tapaisi juuri sillä hetkellä Rickyä tai ketään. Nyt fiilis on siis taas kiireettömän huoleton. Kaiken taustalla vyöryy suuri tietoisuus siitä, että kaikki asiat järjestyvät kyllä. Sellainen ääretön ja muuttumaton turva on kaiken muun ympärillä ja täyttää kaiken olemassaolevan. Maanantaina heti aamulla Singh kertoo tuntevansa olonsa yksinäiseksi ja lohduttelen häntä selittelemällä sitä miten aika parantaa ja kaikki tulee vielä näyttäytymään paljon parempana ihan pian. Ihan niin kuin hän on joskus lohdutellut minua. Ympäri mennään yhteen tullaan taas kerran. Mietin, että mitä oikein olen touhunnut koko viikonlopun. Lähetän Jukalle viestin, jossa totean, miten hauskaa viikonlopun juhlissa oli. Saimme kuin saimmekin vahvistettua kaverillisia välejämme ja pidimme aidosti hauskaa samassa porukassa. Loistavaa! Jukka vastaa heti ja kertoo olevansa samaa mieltä. Olemme siis perjantaina kaikki suunnanneet isoihin juhliin, joissa meininki on ollut mielettömän viihteellistä. En ole välttämättä liikahtanut istuinsijaltani mihinkään tuntikausiin nauttiessani muun muassa Simon, Akun ja Jukan sekä monen muun kivan tyypin seurasta matkaillessani ihan omissa sfääreissä yksin ja yhdessä muiden kanssa. On parasta kun jokainen surffailee omalla uniikilla laudallaan kuitenkin samoilla aalloilla, ja voimme vapautuneesti kuvailla tuntemuksiamme ja ajatuksiamme ymmärtäen toisiamme. Se oli loistava ilta se. Ei mitään valittamista. Lauantain olen viettänyt enemmän tai vähemmän samoissa olotiloissa Ossin ja muiden mukavien tyyppien kanssa päätyen ensin taksilla johonkin underground-juhliin ja sieltä jatkoille ja sieltä vielä Jukan ja hänen kaverinsa pieniin aamutunnelmointeihin. Fiilis ja meininki on ollut hyvä ja aktiivinen. En jaksa palata juhlien ja illanistujaisten yksityiskohtiin, koska ne on sitä oleellisinta hetkessä elämistä, joka oli ja meni ja odottelee siellä taas. Ja kaikkien kanssa asiat tuntuvat olevan hyvin.

Lauantaina toki olen keskustellut Javierin kanssa. Hän on lähettänyt minulle oma-aloitteisesti kyselyn suunnitelmistani ja toivonut jälleen tapaamista. Lauantaina viettäessäni pientä lepohetkeä kotona ennen seuraavan vapaaillan suunnittelua ajauduin hetkeksi harkitsemaan iltaa Javierin luona. Mutta jostain  syystä valitsen ennemmin juhlimisen. Koen, että olen hoitanut välejäni Javieriin jo oikein hyvin, eikä minulle ole mitään syytä nyt panostaa aikaani hänen kanssaan enempää. Ei vielä. Viikonloppuaika on spesiaalia, eikä nyt ollut niin kova kaipuu kainaloon tai rauhalliseen iltaan, että olisin valinnut viettää illan häne kanssaan. Sitä paitsi ei ole hänen vuoronsa. Ja sitä paitsi vähän pelottaa, että onko hän oikeasti nyt taas innostunut minusta tosissaan. Pelottaa siksi, koska yhtäkkiä huomaan, etten välttämättä halua syventää välejäni häneen tämän enempää. En ehkä kehenkään! Haluan nauttia tästä vapaudesta ja kaikista olemassaolevista vaihtoehdoista. Haluan kaikista vähäsen enkä ehkä ketään kokonaan. Ainakaan nyt juuri tänään. Minulle on alkanut entistä enemmän korostua se tosiasia, ettemme oikeastikaan tahdo lähitulevaisuudelta samoja asioita. Minun ei ole mitään järkeä antaa itseni enää ihastua häneen ja pettyä sitten taas, jos jo ennakkoon tiedämme, ettei homma toimi syvemmällä tasolla ilman suuria kompromisseja. Ja en ole valmis kompromisseihin hänen kanssaan. Joskus olen kai ollut ollut niin rakastunut, että olen ollut valmis lähes mihin tahansa muutoksiin voidakseni viettää toisen kanssa aikaa. Mutta nyt minusta ei tunnu siltä. Yleensä minusta tuntuu hyvältä, että minua kaivataan. On kivaa tietää, että toinen on halunnut tavata. Mutta nyt olen saanut pienen omantunnon pistoksen, kun taas valitsen ennemmin jotain muuta. Kun taas kerran Javier olisi halunnut nähdä. Jotenkin yhtäkkiä minusta tuntuu kurjalta, jos onkin niin että Javier pitää minusta enemmän kuin minä hänestä. Outoja uusia ajatuksia ja tuntemuksia. Onneksi minun mahdolliset omantunnontuskani ovat täysin turhia koska edelleenkin olen emotionaalisesti sitoutumaton. Ja tietysti olen myös jutellut viikonloppuna Rickyn kanssa. Tietystikin - juuri kuten uumoilinkin - hän on kutsunut  minut yöksi luokseen lauantaina, mutta olen kieltäytynyt tyytyväisenä juhlieni keskeltä. Olen tyytynyt siihen, että hänkin on kaivannut minua ja tarjonnut tilaisuuden nähdä. Mutta olen ollut riittävän järjissäni kieltäytyäkseni ja tietääkseni, että ehdimme kyllä. Itse asiassa keskellä maanantaiaamua Ricky on aloittanut taas ihan normaalin keskustelun edellisviikon kinailumme sivuuttaen. Hän kysyy, että voisimmeko tavata tänään. Maanantaina. Kerron tuttuun tapaan etten aio liikkua yhtään minnekään tänään, ja muutenkin muuton keskellä riittää kaikenlaista tekemistä aivan riittävästi. Mutta jos hän haluaa tulla käymään kaaoksen keskellä, niin tervetuloa. Epäilen vahvasti, että Rickykin ajattelee, että ehdimme kyllä paremmallakin ajalla. Nythän on maanantai...! Hän puhuu aina tapaamisesta ja luokseni tulemisesta, mutta on varmasti saamattomampi kuin miltä vaikuttaa. Ja oikeastaan tänään toivon ettei tarvitsisi nähdä mitään ylimääräistä vaivaa. Oloni on niin mukavan leppoisa, että haluan vain olla. BLING. Ricky vastaa, että tahtoo tulla. Silti jotenkin epäilen, että saako hän itseään liikkeelle, mutta en aio kieltää häntä tulemasta. Let's go with the flow.