Treffi-ilta

Samat asiat jotka aikaisemmin olisivat saaneet minut ahdistumaan ja epäröimään eivät enää juurikaan liikuta minua. Aiemmin jos joku olisi sivuuttanut viestini vasemmalla kädellä olisin heti ajatellut jonkun asian olevan pielessä. Nyt ajattelen toisen olevan kiireinen ja ottavan kyllä myöhemmin yhteyttä. Aikaisemmin jos joku olisi kadonnut linjoilta vastaamatta kokonaan, niin olisi ollut varma, että hän on jonkun toisen luona minut unohtaneena. Nyt en edes välitä, vaan tiedän, että asiat kyllä järjestyvät eikä tällaiset jutut ole mitenkään päivän päälle. Ennen en voinut edes ajatella mitään lomamatkaa ilman seuralaista, koska jotain saattaisi tapahtua täällä sillä aikaa! Joku merkittävä henkilö saattaisi juuri silloin kaivata minua! Mutta nyt näen, kuinka asioilla ei ole niin kiire. Kyllä minua odotetaan viikko tai kaksi, ja voin aivan hyvin nauttia elämästäni deittielämän ulkopuolella. Ihanaa, kun kaikki on niin paljon helpompaa ilman jatkuvaa fomoa ja stressiä muista ihmisistä. Nytkin Javier on päivällä vastannut kysymyksiini tylsällä hymiöllä. Mutta ei se mitään, koska kuten olen aavistellutkin, hän ottaa illalla yhteyttä lämpimin pitkin viestein. Javier kertoo työpäivästään ja ihan pyytämättä vahvistaa osallistumisemme yhdessä yhteiseen juttuun tälle illalle. Nykyään jo tunnen nämä ihmiset niin hyvin, etten jaksa tehdä omia paikkansapitämättömiä ennakko-oletuksia kenestäkään. Siinä ei ole mitään järkeä, että analysoisin jonkun viestejä, kun voin vain suoraan kysyä jos jokin asia mietityttää. Tai voin vain lakata stressaamasta ja antaa ajan näyttää mitä kenenkin kohdalla tapahtuu. Elämä on paljon mukavampaa näin. Javier kysyy, että tahtoisinko sitten illalla tulla hänen luokseen. Voisimme syödä ja katsoa jotain, ja sitten mennä ajoissa nukkumaan. Joo, tottakai sopii, kuulostaa suloiselta. Kuulostaa ihan oikeilta treffeiltä. Tuntuu vähän hassulta, koska olen juuri intoillut myös Rickystä. Voisin aivan yhtä hyvin tehdä tämän kaiken hänen kanssaan. Ja ehkä joku kerta teenkin. Onko tämä nyt ihan sallittua? Yhtäkkiä minusta tuntuu kuin minulla olisi kaksi osa-aikaista poikaystävää. Mutta ei ole. Tämä on taas niitä minun pääni sisäisiä asioita, jonka voi sivuuttaa turhana yliajatteluna. Toisaalta jotenkin jopa toivoisin, että saisin Javierilta jonkin vinkin siitä, että tämä on vain ystävien hauskanpitoa. Että hän on sitoutumiskammoinen tai hakee jotain ihan muuta elämänkumppaniltaan. Silloin omatuntoni puhdistuisi ja pystyisin antamaan mahdollisuuden itselleni ajatella erilailla. Mutta en halua ottaa suhdettamme esille keskusteluissamme, koska en halua pilata ihanaa kepeää iltaamme millään stressaavilla puheenaiheilla, joilla ei oikeasti ole mitään väliä juuri nyt. En oikeasti edes halua ajatella koko asiaa, vaan haluan vain pitää hauskaa ja nauttia olostani päivä kerrallaan. Kuitenkin jostain syystä koen toimivani aavistuksen verran epäilyttävästi kumpaakin miestä kohtaan. Tuntuu kuin tunteeni ja välini syvenisivät huomaamatta molempien kanssa. Ja jomman kumman kanssa ainakin on laitettava siinä tapauksessa jarrut pohjaan.

Maanantaina Ricky on pettynyt kun haluan viettää koti-illan, joten hän katoaa linjoilta koko illaksi ja yöksi jättäen vastaamatta viimeisimpään viestiini mitään. Tämä olisi juuri sellainen tilanne, mikä olisi aiheuttanut minussa ahdistusta aikaisemmin. Mutta nyt en melkein edes huomaa koko asiaa. Tiistaiaamuna Ricky ottaa taas minuun normaalisti yhteyttä ja kysyy että milloin voisimme tavata. Selittelen jotain arki-iltojen hankaluudesta, mutta samalla haluaisin nähdä hänet. Ricky on onnistunut herättämään hellyydenkaipuuni hänen kohdallaan. Se että kaikki olisi tarjolla hänen kanssaan kutkuttaa mieltäni. Tuntuu hyvältä, että voisin vain sanoa kyllä ja hän tulisi luokseni heti. Ei tarvitse epäröidä, että mitä hän tahtoo. Toivottavasti en nyt mokaa tätä mitenkään. Mutta toisaalta. Jos hän on odottanut jo puolitoista vuotta niin mihin hän nyt katoaisi. Hmm, juuri näin ei kannattaisi ajatella. Juttelemme pitkin päivää ja sovimme mitään sopimatta, että näemme tällä viikolla kyllä. Outoa miten minussa on herännyt ihan uusia ajatuksia Rickya koskien. Hänhän oli se jankuttava tyyppi, joka aina tuli luokseni sormea napsauttamalla, jos minulla oli tylsää. Aina hoki kuinka rakastunut on minuun, vaikka en olisi vastannut hänelle viikkoon mitään. Ja nyt yhtäkkiäkö sinnikkyys taas palkitaan ja olenkin huomaamattani tykästynyt häneen? En ymmärrä näitä tunnekuvioita, ja jotenkin tunnen itseni sekä typeräksi että inhottavaksi oman menneen ja nykyisen käyttäytymiseni vuoksi. Mutta ehkä myös inhimilliseksi. Täytyy luottaa siihen, että joskus asioiden vain täytyy odottaa oikeaa aikaa. Mitä minun pitäisi tehdä? Ei mitään. Olla vain ja nauttia hetkestä. Päivä kerrallaan.