Loista, loista

Vietän torstaini istuskelemalla parvekkeella tehtyäni ensin vähän kotitöitä. En ole joutunut ikuisuuksiin tekemään mitään likaisille astioille saati imuroimaan. Ja nyt nautin kun saan touhuilla pienessa ihanassa kämpässäni ja pitää sen kunnossa. Jokaiselle tavaralle on oma paikkansa, eikä asunnossa ole mitään turhaa tai ylimääräistä. En nimittäin laske esimerkiksi kirjahyllyjäni turhakkeiksi, kuten tekisin suurille maljakoille, kyntteliköille tai muille esineille, jotka on ostettu vain sisustuksen vuoksi. Pölyä kertyy kauhean nopeasti mustan kiiltopintaisen hellan päälle, mutta pyyhin tasot mielelläni vaikka joka päivä. Aina aamulla kun on tarve kerään roskikseen kaiken (kissanvessa) mitä voin viedä asunnosta ulos ja joka aamu petaan sänkyni ja varmistan, että on siistiä, jos vaikka joku sattuisi tulemaan yllätysvierailulle. Aamuisin aurinko tulee aina asunnon toiselta puolelta ja houkuttelee ulos. Mutta päivällä se paistaa parvekkeelleni ja saa minut jäämään mielelläni kotiin. Illalla katson loppuun edellisiltana kesken jääneen Léonin ja itken simät päästäni sitä koskettavaa tarinaa, jota en enää muistanut, vaikka olen nähnyt elokuvan joskus kauan sitten. Nykyään ei takuulla menisi läpi tuottaa noin suuren luokan elokuvaa, jossa kaksitoista vuotias tyttö tarjoaa itseään ja rakkauttaan vanhalle miehelle. Ja se rakkaustarina on jotenkin niin kaunis. Miten Besson onkaan osannut yhdistää noin upeasti herkän kauniin tarinan ja brutaalin teurastuksen. Natalie Portman näyttelee tajuttomalla lahjakkuudella, kuten muissakin elokuvissaan. Itken sydämeni kyllyydestä maltillisemman perheenjäseneni nyökätessä liikuttuneena vieressäni. Itkeminen on tosi kivaa etenkin silloin kun ei tarvitsea itkeä henkilökohtaisista syistä. Illan aikana myös juttelen Akun kanssa, jota en oikein ymmärrä. Aku alkaa jossain vaiheessa iltaa selittää, että hän on kyllästynyt ympäripyöreyteeni. Ja siihen, etten voi myöntää mitä minun ja Jukan välillä on. Jukka on kuulemma ylpeillyt taas ääneen jotain muille kun en ole ollut paikalla. Rasittavaa. Totean täysin yksioikoisesti, että jos olen hänen mielestään ympäripyöreä, niin kysyy sitten suoraan, koska minulla ei ole mitään salattavaa. Sanon (taas kerran!), että jos hän kuvittelee minulla olevan jotain tunteita Jukkaa kohtaan, niin hän on täysin väärässä, vaikkei se asia hänelle kuulukaan. Kerron, etten ole kuullut Jukasta mitään, enkä ole häntä ajatellut. Sitten Aku alkaa selittää, että hän haluaa minun olevan onnellinen. Eikä itse voi olla onnellinen jos minä en ole. Hän haluaisi viettää kanssani laatuaikaa muulloinkin kuin viikonloppuna. Mitä hittoa miehet nyt taas? Minua ärsyttää ja harmittaa, että Aku selvästi yliajattelee kaiken, ja on edelleenkin ehkä elätellyt jotain toiveita minun suhteeni. Vai onko tämä kaveruutta? Sanon, että olen kyllä aika onnellinen, eikä mielestäni kenenkään oma onnellisuus voi olla kiinni kenestäkään toisesta. Ja kun Aku purnaa, että on kyllästynyt olemaan aina yksin, niin totean vielä kertaalleen voivani tarjota hänelle kaveruuttani. Mutten mitään muuta. Hän on edelleenkin tervetullut kylään luokseni, mutta ehkä hän ei enää tahdo, kun tietää mitä on tarjolla. Ja mitä ei ole.

Ja nyt on perjantai! Olen ihan normaali ja sivuutan kaikenmaailman draamailut, ja otan Akuunkin ihan normaalisti yhteyttä kuten aina ennenkin. Ja onneksi hänkään ei enää jatka eilisillan teemoista. Sitten puhelimeni soi, ja eräs läheinen henkilö soittaa minulle. Hänen äänensä värisee vähän ja kysyy onko minulla hetki aikaa. Joo tottakai on! Ja sitten saan kuulla hänen saaneen täysin yllättäen merkittävän rahasumman perinnöksi sukulaiselta, jota ei juurikaan tuntenut. Juuri nuo on niitä hetkiä, jolloin se epätodellisuus ja unenomaisuus voi laskeutua hetkeksi päälle. Mahtavaa! Minullakin nousee tippa linssiin, koska tämä on taas yksi todiste siitä, että mitä vain voi tapahtua milloin tahansa. Hehkutamme tapahtumaa hetken puhelimessa ja sovimme skoolaavamme sille pian jossain kurvissa, kun ehditään. Totean vielä, että tällä on varmasti jokin hyvä tarkoitus. Ja uskon niin oikeastikin. Perjantaitunnelma senkun kasvaa! Luottamukseni ihmeisiin saa taas pienen lisävahvistuksen. Olen iloinen, että minun kanssani tahdotaan jakaa tällaisia asioita. Kun satun olemaan näin iloisella mielellä, niin jaksan vastata jollekin minua joskus enemmänkin häiriköineelle satunnaiselle nettituttavuudelle, joka haluaisi minun etsivän hänelle Suomesta työpaikan. Hahaha! Kun saan selitettyä, ettei täältä löydy hänelle töitä, niin hän tahtoo suukkoja. No suurempi todennäköisyys kyllä olisi hänelle työllistyä. Akukin vaikuttaa olevan positiivisella tuulella ja sovimme alustavasti palaavamme illemmalla asiaan koska hän tarvitsee päiväunet valvottuaan eilen liian myöhään. En siis tiedä ollenkaan taas mitä oikein aion tehdä. Todennäköisesti en mitään kovin ihmeellistä. Ja silti varmasti jotain mukavaa. Olisin voinut ihan mielelläni viettää kivan illan Javierin kanssa, mutta me olemme vain alustavasti sopineet, että ravintolassa syömisen voisi yhdistää leffailtaan, tässä seuraavan viikon aikana. Ja se riittää minulle loistavasti. Olisin voinut kutsua Karrin kylään, mutta ehdimme kyllä. Voin ihan hyvin nauttia auringosta kavereiden seurassa ja fiilistellä kevätvaatteiden käyttöönottoa.