Mitä, missä, milloin

Keskiviikkona aurinko lämmittää parvekkeeni niin kuumaksi ettei siellä voi melkein olla ikkunalasien ollessa suljettuina. Mutta tuuli on kylmä ja heti kun aurinko laskee riittävän alas niin tuleekin jäätävän kylmä. Ärsyttävä välivaihe! Menen siitä huolimatta illalla kevyttoppiksessa pienelle kävelylle ja ilman mitään syytä ruokakauppaan ostamaan kissanruokaa (ja jotain herkkuja), jonka aikana kysyn Javierilta että ehtikö hän johonkin harrastusjuttuunsa, ja hän vastaa nopeasti iloisen neutraalisti ehtineensä. En halua lipsua yhtään nyt siihen pieneenkään stressitilaan, missä joudun arpomaan, että tahtooko hän nyt nähdä minua vai ei. Nyt on oltava tarkkana, etten ala odottelemaan viime hetkeen, josko hän ehdottaisi jotain ja siten lykkäisi muita suunnitelmiani. Jos kerran olen ollut niin ylpeä siitä, että osaan viimeinkin sanoa mitä ajattelen ja haluan, niin nämä tilanteet ovat nyt se tulikoe, missä voin todistaa itselleni olevani oikeasti päässyt tässä kehityksessä eteenpäin. Ainoa ongelma vain on se, etten tiedä yhtään mitä tahdon. Tiedän, että tunteeni ovat pinnassa lähinnä kiihkeän tapaamisemme vuoksi. Se on rakkaussimulaatio. Ja ne tunteet laantuvat siitä taas suorassa suhteessa ajan kulumisen myötä järjelliselle tasolle. Kuten aina ovat laantuneet. Nyt kun juttelen Akun ja Simon ja muiden ystävieni kanssa viikonlopunsuunnitelmista, niin en osaa päättää, että mitä oikeasti haluan tehdä. Positiivinen ongelma! Liikaa kivaa tekemistä. Liian piristäviä säätiedotuksia. Kevät vaikuttaa myös kaikkiin muihin, koska suunnitelmat siirtyvät yhä enemmän ulos ja aktiivisemmiksi. Enää emme pohdi sitä, että kenen luokse kokoontuisimme istumaan iltaa, vaan mietimme, että mitä kivaa voisimme syödä kesäterassilla. Mitkä ovat parhaita kesädrinkkejä. Ja minä päivänä menisimme mihinkin tapahtumaan. Tykkään! Pienen kävelylenkin päätteeksi asettaudun keskiviikkona pehmotäkin alle katsomaan Léonia netflixistä ja vastailen Akulle, joka tahtoisi tulla kylään joku päivä. Ihan kaverinako? Ehkä viimein se onnistuu ilman, että asiaa tarvitsee enää ääneen käydä läpi. Nukun kuin tukki kohti torstaita ja aamulla tanssahtelen ja laulan radion hittien mukana valmistautuessani iloisena uuteen päivään. 

En ole kuullut mitään Rickysta sen jälkeen, kun vaihdoimme pari sanaa edellisen väsähtäneen vierailuni päätteeksi. Enkä edes ole muistanut koko asiaa ennen kuin nyt näen Rickyn somessa aktiivisena pitkästä aikaa. Tavatessamme viimeksi en tuntenut mitään erityistä häntä kohtaan. Enkä ainakaan siinä väsyneessä olossa kaivannut häneltä mitään. Ja ehkä se on ihan hyvä juttu tunnustaa. Pidän hänestä ihmisenä. Pidän siitä huomiosta mitä hän minulle on antanut. Mutta kiinnostukseni ei riitä mihinkään muuhun kuin kaveruuteen ja siihen satunnaiseen läheisyyteen ja jossitteluun, johon hetkellisesti ajauduimme. Suhtaudun nimittäin ihan eri tavalla Javieriin, jonka olen tuntenut yhtä pitkän ajan kuin Rickynkin. Ja otan sen merkkinä siitä, että on aika lopettaa jossittelu Rickyn suhteen ja antaa hänen keskittyä rauhassa johonkin ihan muuhun kuin minuun. Ja samaa täytyy vahvasti toivoa Jukan kohdalla, joka ei enää maanantain jälkeen ole onneksi ottanut minuun mitään yhteyttä. Toivottavasti hän ajattelisi yhtä vähän minua kuin minä häntä. Tunteeni häntä kohtaan ovat aiemman neutraalin vaihteen sijaan taas vahvemmin negatiivisia. Ja sen hän on aivan itse aiheuttanut. Hän näyttää käytöksensä vuoksi mielessäni ällöttävältä, likaiselta luuserilta. Mutta ehkä hän näyttää siltä oikeastikin? En ole jaksanut miettiä liikaa kaikkia Jukan ylilyöntejä, mutta erään kerran hän vahingossa avasi nähteni facebookin hakuikkunan ja siellä oli rivissä kaikki minun miespuoliset kaverini, joita hän on jostain kuvien tykkäyksistä saanut kaivettua esiin. Mukaanlukien pitkäaikaisen entisen kumppanini, jolla ei ole enää mitään tekemistä nykyisen elämäni kanssa. Puolustuksekseen Jukka tuolloin haukkui eksäni lyttyyn kuvitellessaan sen tekevän minuun jonkun vaikutuksen. Lisäksi hän on huomannut, että minulla on paljon ulkomaalaistaustaisia ystäviä, joten aina tilaisuuden tullen hän isoon ääneen haukkuu maahanmuuttajia ja käyttää heistä nimityksiä, joita en aio kirjoittaa auki. Siis ihan käsittämättömän lapsellista ja naurettavaa käytöstä. Mutta tämä kaikki menee aivan sujuvassa linjassa siihen kastiin, missä hän kuvittelee tekevänsä minuun vaikutuksen haukkumalla minua, tai kuolaamalla muita mahdollisimman näkyvästi. Lisäksi Jukka on aiemmin tänä vuonna ostanut samanmerkkisen ja -tyylisen vaatteen, mitä itse käytän, vaikka hänen oma tyylinsä on jotain ihan muuta. Ja sitten hän on esitellyt vaatetta (useaan kertaan) muille vilkuillen malttamattomana reaktiotani. Ihan niinkuin yhtäkkiä rakastuisin häneen, koska hänellä on samanlainen vaate kuin minulla. En voi tajuta miten joku ihminen voi olla noin tollo. Ja miten olen voinut olla niin sokea, että olen jaksanut tehdä tuollaisen tyypin kanssa yhtään mitään. Hävettää. Mutta koitan pitää mahdollisimman matalaa profiilia hänen suhteensa, koska mistä voin tietää onko hän niin sekopää, että saattaisi ajautua epätoivoisiin tekoihin ja ajatella, että jos hän ei saa minua niin ei saa kukaan muukaan. Ai että miten paljon minua harmittaisikaan jos juuri ollessani onneni kukkuloilla joku ääliö listisi minut ja sitten olisi kuitenkin muutaman vuoden päästä jatkamassa omaa elämäänsä. Kerroin Javierillekin "erään kaverini" sekopäisestä käytöksestä ja Javier neuvoi ottamaan etäisyyttä. Ehdottomasti.

Silti olen päättänyt olla avoimempi sosiaalisen elämäni suhteen ystävilleni. Olen ehkä ollut liian vaitonainen heille siitä, että minullakin on treffielämä ja muu elämä kaveripiirin ulkopuolella. Olen suojellut Jukan tunteita, vaikka hän on yrittänyt saada minut loukkaantumaan. Kesti pitkään ennen kuin olen avautunut enemmän perheeni asioista, tai kertonut mitään työstäni. Mutta jos kerran pidän heitä ystävinäni, niin miksen olisi avoin. Nytkin kun Ossi miettii viikonloppuaan, niin sanon heti, että itse puntaroin juhlimisen ja treffi-illan välillä. Kaiken muun uuden keskellä, alkakoot myös avoimuuden aikakausi. Siinä se kaveruuskin kai sitten punnitaan. Vaikka Jukkaa en laske kaveriksi enää tällä hetkellä... Työpäivä torstaina sujuu mukavasti. Huomaan silti vanhentuneen ajatusrakenteeni kummittelevan taustalla, kun yhtäkkiä havahdun siihen, että laskelmoin sen olevan Javierin vuoro aloittaa keskustelu nyt, kun otin häneen eilen yhteyttä. Ei käy! En lankea tähän ainakaan nyt, etenkään, kun haluan tietää ennakkoon mitä minun kannattaisi suunnitella seuraaville päiville. Olen jutellut Karrinkin kanssa, joten haluan olla kartalla siitä mihin minun kannattaa keskittyä. Siispä lähetän Javierille ehdotuksen eräästä ravintolasta, jossa voisimme käydä syömässä elokuvateatterissa käynnin yhteydessä viikonloppuna tai ehkä ensi viikolla. Ja se tuntuu hyvältä. Tuntuu hyvältä voida sanoa toiselle mitä haluaa milloin haluaa. Koska jos häntä nyt ahdistaa liika läheisyytemme ja minun aktiivisuuteni, niin mitä siitä. Tiedän, että ennemmin tai myöhemmin hän taas ikävöi seuraani. Ja jos ei, niin selviän siitä kyllä. Minun puolestani voimme ihan hyvin intoilla toistemme perään vuoron perään kuten tähänkin asti.