No more games

Perjantaina en tiedä ollenkaan mitä aion tehdä, mutta alan laittautua hitaasti ja säntillisesti viikonloppuun. Kun avaan lasisen oven suurelle lasitetulle parvekkeelleni, jonka lattia on kauttaaltaan päällystetty pehmeällä säänkestävällä matolla, niin tuntuu kuin saisin kokonaisen huoneen lisää oleskelutilaa. Siirrän sinne kaiuttimeni, josta voin kuunnella radio-ohjelmaa, jossa soitetaan takavuosien hittejä. Välillä toivon, että naapurit tajuavat minun kuuntelevan vain radiota enkä mitään ysärihittiokkoelmaa, mutta ei se mitään. Siinä parvekkeella auringonpaisteessa lakkailen kynnet ja epiloin sääret. Vastailen jotain Akulle, joka yrittää vaikuttaa mahdollisimman tasapainoiselta pari päivää kestäneen ahdistavan sekoilun jälkeen. Harmittelen mielessäni, että Elinallakin on juuri tänään muuta menoa, koska nyt jos koska on aika tehdä jotain muuta, kuin viettää perinteinen ilta tuon saman kaveriporukan kanssa. Toki jos en olisi vaivalla laittautunut ja jo valmiiksi innoissani kokeilemaan kevätlookkia ja parempia aurinkolaseja ulos mennessä, niin voisin ihan hyvin viettää oman vapaaillan siinä nauttien olostani ja vapaudestani omassa kodissani. Mutta kärsivällisyyteni ei riitä sellaiseen! Jos arki-iltojen lisäksi vielä istuisin kotonani viikonloppuisin niin tuntisin ajan valuvan aivan hukkaan. Siispä suuntaan hyväntuulisena ja mitään kenenkään kanssa sopimatta ulos, aikeenani ainakin kävellä aurinkoisia katuja pitkin niin kauan kun kylmältä tuntuva tuuli antaa myöden, mitään sen kummempia odottelematta. Jaksan olla positiivisella mielellä jonkin aikaa ja miettiä vaihtoehtojani, mutta sitten kun Aku yrittää vähän liikaa saada minua samaan paikkaan muiden kanssa, niin päätän skipata heidän tapaamisensa kokonaan. Ja kun juuri sopivasti Ricky kutsuu minut kotiinsa pieniin juhliin, niin tartun tähän tilaisuuteen kuin taivaan lahjana. Mehän olemme kavereita. Ja lisäksi olen jo lukuisia kertoja viettänyt hauskoja iltoja Rickyn ystävienkin kanssa, joten minusta tuntuu kuin menisin omien ystävieni luokse. Minulla on mukanani jopa se rommipullo, jonka perään Aku niin kovasti haikaili! Olisin poiketessani Simolla jättänyt sen sinne. Mutta nyt kun Aku on muuttunut Jukaksi ja koittaa sekoittaa välejäni kaikkiin, niin juotankin rommin Rickylle ja hänen parille kaverille samalla kun kuuntelemme hyvää musiikkia ja lojumme sohvalla. Rickyn kaveri alkaa selittää miten innoissaan Ricky oikein oli, kun ilmoitin tulevani kylään. Hän tykkää susta. Rickyn ystävä selittää ihan kuin en tietäisi sitä. Ihan niin kuin tarvitsisin jonkun asianajajan väliimme selvittämään minulle jotain Rickyn tunteista. Mutta en tarvitse, ja pidän puheenaiheet täysin pinnallisissa teemoissa. Olen näissä tilaisuuksissa usein se hauska, puhelias ja nauravainen tyyppi. One of the guys. Vitsailen paljon ja tulen helposti toimeen jokaisen kanssa. Siksi kai joidenkin on vaikea suhtautua minuun vakavasti. Esimerkiksi Ronin kanssa huomasin, että häntä häiritsee se, että olen avoin ja ystävällinen hänen ystävilleen. Ikäänkuin se olisi häneltä pois. Myös Ricky käskee muka leikillään kavereitaan pysyttelemään riittävän kaukana minusta. Toiminko väärin ollessani tällä tavalla oma itseni, jos joskus haluan vakavan suhteen jonkun kanssa? Pilaankohan aina suhteiden etenemisen siihen, että tutustun helposti toisen läheisiin? Olen kiinnostunut heidän jutuistaan ja saamme aikaan naurua. Luulevatko tapailemani miehet heti, että kiinnostun romanttisesti kaikista, joille olen ystävällinen? Ovatko miehet niin tyhmiä? Ajattelisinko minä samoin, jos tapailemani mies toimisi samoin ystävieni kanssa. En usko! Olisin vain ylpeä ja iloinen jos potentiaalinen kumppanini tulisi niin hyvin toimeen läheisteni kanssa. Ja niin on käynytkin! Etenkin tapailun alkuvaiheessa. On hauska huomata, että Ricky on ystäviensä silmissä sellainen vakavamielinen ja valikoiva mies, joka tietää oman tasonsa. Heillä ei ole aavistustakaan siitä miten polvillaan hän on edessäni ollut. Mutta meillä on mukavaa. Ricky lupaa taas korvata minulle pullon, jonka he ovat ystäviensä kanssa jo tyhjentäneet puolilleen. Mutta pyörittelen silmiäni koska Ricky lupaa joka kerta olla seuraavaksi se joka tarjoaa, hymyilen ja vilkutan kivalle porukalle heipat, kun päätän lähteä tuhkimona kotiin nukkumaan hyvät yöunet ennen lauantain jännittäviä treffejä Dimin kanssa. 

Toki Aku vielä perjantai-iltana kyselee, että miksen tullutkaan minnekään, ja miksi ihmeessä olen menossa kotiin yöksi näin aikaisin. Ja kenen kanssa! Hän kyselee asioita, jotka eivät hänelle kuulu, ja sanon sen myös hänelle suoraan. En kerro että menen kotiin yksin. Parempi vain jos hän kuvittelee jotain muuta. Aku sanoo, että kysyy ihan vain kaverina. Juu juu. En mieti häntä sen enempää. Herään pirteänä omasta suuresta sängystäni kiireettömään lauantaiaamuun ja alan jännittää heti Dimin tapaamista. En malta odottaa! Sen on pakko toteutua. Päätän, että tarkistan tarkemman aikataulun tapaamisellemme puolen päivän aikaan. Ja sitten on keksittävä jotain kivaa ajankulua päivään, jotta ilta saapuisi nopeammin. Onnekseni Elina ilmoittaa voivansa tulla kylään iltapäiväksi. Voisimme nauttia parvekkeella lasilliset viiniä ja vaihtaa kuulumiset. Jes! Käyn suihkussa ja valikoin vaatteet. Intoilen treffeistä Singhillekin, joka toivottaa minulle onnea stereotyyppisillä kliseillä, kuten aina. Mukavaa. Sitten lähetän Dimille viestin, jossa varmistan, että mihin kellonaikaan tapaisimme. Ja mitä vastaa Dim ennätyksellisen nopeasti? Pitkän viestin siitä, kuinka hän tuntee olonsa väsyneeksi ja voisi vain makoilla kotonansa sängyssä koko päivän. Onko ihan pakko tavata tänään? Hän kysyy. Voi jumalauta. Ihan samantien sellainen vahva epäuskoisuuden pilviharso vaipuu päälleni. Siitäkin huolimatta että olen tiedostanut näin voivan käydä, koska näin on käynyt aiemminkin. Silti en vain melkein voi uskoa, että hän on taas peruuttamassa tapaamistamme siksi että hän on niin laiska! Olen erittäin loukkaantunut siitä, että kohtaamisemme näyttää merkitsevän hänelle näin vähän. Mutta en aio hyväksyä tilannetta näin helpolla. Voisin haistatella hänelle kukkaset ja hyvää loppuelämää. Mutta sen sijaan vedän henkeä ja mietin, miten saisin muutettua hänen mielensä. Nielen ylpeyteni ja sivuutan sen, että hän kohtelee minua näin huonosti. Meidän on tavattava, jotta voin itse nähdä livenä, mitkä ovat välimme. Rauhallisesti vastaan Dimille, että olen varannut hänelle koko päiväni (ja tulin ajoissa nukkumaan eilen!!). Ja toivon todella että tapaamisemme toteutuu. Ei draamaa. Kerron vain selkeästi mitä ajattelen ja tunnen. Ja pian Dim vastaa, ettei hänellä ilmeisesti ole vaihtoehtoja. Ihan kuin aseella uhaten pakottaisin hänet treffeille. Mutta jos se sen vaatii, niin uhataan sitten. 

Dimin peruutusyritys on saanut minut järkyttymään lievästi. Pahaenteisyys on heti vallannut tunteeni, ja vaikka nyt olemme sopineet kohtaavamme illemmalla niin minua ahdistaa. En luota siihen, että tapaamisemme toteutuu, vaan pelkään, että hän vielä keksii jonkun viime hetken tekosyyn ja peruuttaa tapaamisemme kokonaan. Miksi joku ihminen käyttäytyy näin toistuvasti? Joko hän jännittää tällaisia tilaisuuksia niin paljon, että ennemmin peruu ne ja esittää defenssinä ettei häntä edes kauheasti kiinnostanut. Tai sitten hän vain on eristäytynyt persoonallisuustyyppi, jolle tämänkaltainen käytös on arkipäivää. Ne ovat niitä tyyppejä, jotka usein välttelevät tilanteita, joissa heidän on nähtävä vaivaa tai laitettava itsensä likoon. Poikettava rutiineista. Lievemmissä ilmiöissä nämä ovat niitä ihmisiä, jotka eivät tulekaan hakemaan sitä facebook-kirppisostosta, koska kissa on sairaalassa ja niin edelleen. Dim vain tekee sen pitämällä itsensä jalustalla. Hän ei muka jaksa. Mikä voikaan olla epäkohteliaampaa? Mutta koska minä tiedän, että tällainen käytös on hyvin todennäköisesti vain hänelle luontainen toimintamalli, eikä kohdistu henkilökohtaisesti minuun, niin en päästä häntä niin helpolla. Oikeastaan pidän mahdollisena, että Dim jopa testaa minun mielenkiintoani häntä kohtaan. Ehkei hän siedä hyvin epävarmuutta. Aina hän kuittailee sivulauseessa sillä, miten vilkas seuraelämä minulla takuulla on, vaikken ole koskaan antanut viitteitä sellaiseen. Häntä on petetty ja jätetty menneessä suhteessaan, joten ehkä hän on kasvattanut itselleen niin paksun suojamuurin, että oikeastikin odottaa jonkun tulevan puskutrakorilla hänen kotiovelleen. Tai sitten hän on vain kusipää. Entten tentten. No, oma fiilikseni on siis aika paska siitä huolimatta, että olemme saaneet sovittua tapaamisen illalle. Odotan malttamattomana, että Elina saapuu lohduttamaan minua. Mutta kun varmistan hänen saapumisensa, niin Elina kertookin, ettei ehdikään kyläilemään jonkun yllättävän menon takia. Pala kurkussa kasvaa, koska taas minulle tulee se tunne ettei mikään näytä onnistuvan. Aina kerralla kaikki suunnitelmani ja odotukseni tuntuvat romahtavan silloin kun niitä eniten odotan. Olen siis yksin kotona laittautuneena, ja täysin epävarmana siitä, mitä tulee tapahtumaan. Mutta koska minun on pakko saada fiilikseni paranemaan ja aika kulumaan, niin lähden tapaamaan Simoa ja paria ystävää neutraaliin ympäristöön ravintolaan. Missä Akua saati Jukkaa ei ole. 

Saan pari tuntia aikaa kulumaan kuin lentäen viettäessäni juttutuokion Simon ja muutaman muun naispuolisen ystävän kanssa. Puhumme siitä, kuinka epäloogista on, että saatuaan pakit miehet alkavat kiusata ja puhua pahaa naisesta, jota eivät nyt saaneet. Saan kuulla taas, että sekä Aku että Jukka ovat edellisiltana purkaneet turhautumisiaan erilaisin typerin tavoin. Onneksi sentään Jukka tuntuu siirtyneen jo uusiin uhreihin. Koen suurta yhteisymmärrystä näiden kavereiden kanssa, ja olen tosi tyytyväinen, että päätin lähteä tapaamaan heitä. On selvinnyt että Aku on koittanut laittaa Jukan tapaan kapuloita rattaisiin minun väleissäni muihin typerillä jutuillansa, ja tällä kohtaamisella olen saanut asiat korjattua. Hienoa. Juon pari lasillista viiniä ja odotan Dimin yhteydenottoa. Valmistautuneena siihen, ettei sitä tule. Olen jo vähän liiankin leppoisassa tunnelmassa, kun hieman ennen sopimaamme ajankohtaa Dim ilmoittaa olevansa keskustassa odottamassa saapumistani. Huh. Olen ehtinyt turruttaa pois kaikenlaisen turhan jännityksen, ja olen valmis tapaamaan hänet posiitiivisella mielellä. Puhtaalta pöydältä. Saavun sovittuun paikkaan, ja siellä hymyileväinen Dim odottaa minua. Halaamme heti ja Dim alkaa selittää olleensa drinkeillä ystävänsä kanssa. Ystävän, joka viettäisi kanssamme iltaa. Olen tosi helpottunut siitä, että Dim on vähän huppelissa, koska itsekään en ole ihan kaikista kirkasmielisin. Juon nykyään niin harvoin alkoholia, että jo pari lasillista viiniä saa minut hiprakkaan. Ja samalla mietin, että onko tämä merkki siitä, että häntä jännittää niin paljon tapaamiseni, ettei hän uskalla tulla paikalle täysin selvinpäin? Saati yksin? Ja onko se sitten kannaltani hyvä vai huono asia? En tiedä. Menemme siis Dimin kaverin luokse pubiin ja tilaamme lisää juomia. Höpöttelemme ja nauramme paljon. Jossain vaiheessa torun leikkimielisesti Dimiä siitä, että hän on niin vaikeastitavoiteltava, ja Dim puolustautuu ettei tarkoita olla sellainen. Hän on vain laiska ja väsynyt töistä! Muutamaan otteeseen illan aikana Dim osoittaa mustasukkaisuutta sivulauseessaan, tai puhuessaan ystävälleen. Välillä hän suutelee minua baaripöydän ääressä ja sanoo kuinka ihana on viimein tavata. Sitten hän tahtoo tehdä yhteisen videotervehdyksen ulkomailla oleville ystävilleen kanssani. En oikeastikaan ota selvää hänestä pisaraakaan. Mutta meillä on hauskaa, ja päätämme lähteä ajoissa minun luokseni jatkamaan iltaa Dimin kanssa kahdestaan. 

Koen käyttäytyväni aika hillitysti ja mukavasti siitä huolimatta, että olen pitkästä aikaa juonut alkoholia enemmän kuin pari annosta. Dim on myös iloisessa humalassa. Pussailemme toisiamme bussissa matkalla luokseni. Aina välillä Dim alkaa moittia sitä, että halusin lähteä baariin, vaikka mielestäni se idea ei ollut edes minun. Huomaan miten hän koittaa kalastella varmistuksia minulta siitä, kuinka kiltti ihminen olen. Kai se on jotain epävarmuutta hänen puoleltaan? En anna hänelle mitään syytä tuntea mustasukkaisuutta, tai pitää minua jonain biletyyppinä. Vaikka sellainen tarvittaessa olenkin. Sen sijaan selitän etten ole juonut näin paljon alkoholia pitkiin aikoihin. Ja se on totta! Saavumme luokseni ja Dim valittaa väsymystään sekä nälkää. Laitan jotain netfliksistä pyörimään samalla kun valmistan meille pakastepizzaa, joka ei ole koskaan maistunut niin hyvältä. Olemme toisemme kimpussa sohvalla ja nautin siitä kun voin täysin vapautuneesti pussailla häntä. Tiedostan todella vahvasti sen, että teen sen mikä tuntuu oikealta. Ei leikkejä, ei pelejä. Sanon, että olen tosi iloinen, että tapaamisemme onnistui. Hän vahingossa lipsauttaa sivulauseessaan jotain siitä, kuinka voisi tavata perhettänikin joku kerta. Toivon ääneen, että voisimme pian taas tehdä jotain kivaa yhdessä. En aio olla vaikea. Ja jos se lakkauttaa Dimin mielenkiinnon minua kohtaan. Niin olkoot sitten niin. Pian olemme nukahtaneet sylikkäin sohvalle pääni painautuneena hänen rintaansa vasten. En edes muistanut, että Dim on niin pitkä ja raamikas. Ja todella hyvässä kunnossa. Tunnen itseni hänen sylissään pieneksi hennoksi prinsessaksi. Havahdun hereille keskellä yötä ja herätän Dimin, jotta voimme siirtyä sänkyyn. Siinä nukumme tyytyväisinä aamuyhdeksään asti. Halailemme toisiamme ja koitan tarjota aamiaista, mutta Dim ei tahdo mitään paitsi kupillisen teetä ilman sokeria. Ja suihkun. Annan hänelle pyyhkeen ja Dim kulkee alastomana kämpässäni kuin omassaan. Mutta hänellä on siihen hyvät avut. Hän alkaa heti puhella kuinka hänen on varmaan kohta lähdettävä, koska tänään on niin paljon tekemistä ja uusi arkiviikko kolkuttaa ovella. Sanon, että kohta vasta ja painaudun hänen kainaloonsa. Puhumme matkoista ja töistä ja tulevasta vapusta. Mutta emme mistään kauhean oikeasta. Ei mistään vakavasta. Juuri nyt minulla ei ole mitään syytä alkaa tentata miksemme ole ehtineet tavata koko talven aikana. Sen sijaan tyydyn siihen, kun Dim kumartuu suutelemaan minua kesken lauseen. Tyydyn siihen, että rakastelemme ainakin kahdesti, vaikka Dim jossain vaiheessa pyörittää silmiään ja sanoo, että eihän koko sunnuntaita voi vain viettää sängyssä! Ja tyydyn myös siihen, että yhtäkkiä puolen päivän aikaan Dim sanoo, että nyt hänen täytyy lähteä. Kun hän istuu  sängyllä laittamassa sukkia jalkaansa niin halaan häntä takaapäin ja kysyn, että nähdäänhän nopeammin kuin vuoden päästä tällä kertaa. Ja Dim on kauhean aikuismainen ja järkevän oloinen sanoessaan, että tottakai nähdään. Hän ei edes malta odottaa, että laittautuisin valmiiksi ja saattaisin hänet ulos. Mutta hän kyllä kutsuu minut ovelle antamaan pusun ennen kuin lähtee kiireisiinsä kotiinsa olemaan tekemättä mitään. Katsomme toisiamme silmiin tiivisti ja ikuistan sen hetken mieleeni (kuten salaa ottamani selfien sängyssä), koska en voi tietää milloin seuraavan kerran kohtaamme. 

Ei minua loukkaa se, että Dim taas häippäisi omille teilleen vähän liian kiireellä. Se vain kuuluu hänen persoonaansa. Ei minuun. Olen totta puhuen vähän krapulaisen oloinen ja vietän loppusunnuntain oikein mielelläni torkkuen sängyssäni siihen asti kunnes päätän lähteä käymään moikkaamassa perhettäni ja syömässä kauheasti roskaruokaa. Tapaamisemme toteutui. Sehän oli minun tavoitteeni. Mutta onko tilanne jotenkin selkeämpi kuin aiemmin? Ei hitossa. Taas olemme luvanneet nähdä. Taas Dim on vaikuttanut olevansa aidosti kiinnostunut ja miettivänsä mitä kaikkea voisimme jatkossa tehdä yhdessä. Mutta siinä samalla hän on etäinen ja yli-itsenäinen. Ehkä hän on sellainen ihminen, joka ahdistuu helposti ja tarvitsee paljon omaa aikaa. Ehkä hän on sellainen ihminen, joka tarvitsee ylivarmuutta ja jatkuvaa tunteiden varmistelua ennen kuin uskaltaa hypätä täysillä mukaan? Minä en aio yliajatella. Minulla on hyvä fiilis. Minulla on Dim ja ei ole, ihan yhtä paljon kuin aiemminkin. Jos hän ei nyt ole minuun palavasti rakastunut ja kutsu minua luokseen, kuten olemme puhuneet, niin silloinhan tilanne on vain ennallaan. Se tilanne, jossa olen nyt ollut tyytyväinen ja aika onnellinen viime aikoina. Joten ei hätää. Sunnuntaina vaihdamme Javierinkin kanssa jonkun huumoriviestin. Ja nyt maanantaina todistaakseni, etten leiki mitään leikkejä, lähetän Dimille iloisen viestin, jossa vielä totean miten iloinen olen tapaamisestamme. Ja hän vastaa iloisesti mutta valittaen siitä, kuinka olisi tarvinnut viikonloppuna enemmän lepoa. Hän valittaa tuollaisia asioita aika paljon, ja minun on vain pakko sivuuttaa ne minuun liittymättöminä. Niellä ylpeys ja toimia siltä miltä minusta tuntuu. Ja jos haluan panostaa Dimiin ja edes yrittää, niin sitten minun on tehtävä niin. Ja jos se ei riitä, niin se on hänen menetyksensä. Vastaan hänelle vielä iloisesti vihjaillen siitä, että toivottavasti vappuna olisi jo kesä. No more games. Ja sitä paitsi. Hän on kuumempi kuin muistinkaan. En voi niin helposti päästää häntä livahtamaan hyppysistäni!