Nauruterapiaa

Perjantai yllättikin minut pitkästä aikaa olemalla ihan mielettömän hauska. Olen saanut niin loistavaa nauruterapiaa, että vielä maanantainakin vartaloa kihelmöi ihanasti. En jaksa kauheasti murehtia mistään, koska tuollaisen illan vaikutukset loiventelevat positiivisina pitkälle. Parin kaverin kanssa nautimme pitkästä aikaa sellaista täysin luonnonmukaista sieniteetä, että mikään ei olisi saanut iloamme alenemaan. Olo on ollut täysin onnellinen ja energinen koko viikonlopun ajan. Koko kroppa tuntuu orgastiselta. Monen, monen tunnin ajan sienen nauttimisesta olo vain paranee ja paranee. Hymyillen olemme istuskelleet auringossa terassilla ja nauttineet täysillä olostamme. Purskahtaneet välillä hillitsemättömään nauruun. Uskon oikeastikin, että se on äärimmäisen terapeuttista. Kun nauraa niin paljon, että kyynelet tulevat silmistä ja olo on täydellinen. Eikä sitä tarvitse mitenkään peitellä tai koittaa hillitä. Ja minä olen tietenkin iloinnut siitä, että olen edelleen tervetullut kaveriporukkaan. Eikä Akusta ole kuulunut mitään, ja Jukkaakin vähän karteltiin. Siitäkin huolimatta, että hän saapui käväisemään porukassa ja oli taas julkisesti minuun täysin rakastunut täydestä ignoraamisesta huolimatta. Mutta ei siitä sen enempää! Vaan Javierista! Perjantaiaamuna kello kuudelta Javier on ollut hereillä ja tykännyt somessa jostain haikailevasta rakkauskuvasta, joka viittaa ikävöimiseen. Se ei ole kovinkaan hänen tapaistaan. Ja en yhtään tiedä mistä siinä on kyse. Ikävöikö hän minua, vai jotain muuta? Lauantaiaamuna olen jo meinannut laittaa hänelle viestin. Mutta sitten olenkin miettinyt, että entäs jos hän on tapaillut jotain toista, ja minä olenkin vain ollut se hauskanpitokaveri? Lauantai-iltana, juuri kun olen saapunut pikkujuhliin uusien tuttavuuksien luokse, niin Javier viestii minulle viettävänsä koti-iltaa, ja jos tahtoisin liittyä seuraan niin hän odottelee kotonaan. Mutta miksi hän ottaa yhteyttä vasta lauantai-iltana? Minulle tuli heti sellainen fiilis, että Javierin alkuperäiset suunnitelmat eivät toteutuneet ja nyt hän pyytää minua viime hetkellä luokseen, kun ei keksinyt muutakaan. Voiko se olla näin? Jos hän on ikävöinyt minua, niin miksei hän ole aiemmin ehdottanut viikonlopulle leffailtaa, kun tietää että olin sitä odottanut. Onko peli nyt ihan selvä?  Että olenkin vain varavaihtoehto. Vai onko hän vain niin hankala ja ylhäinen, ettei ole viitsinyt tehdä aloitetta itse tai uskaltanut ottaa yhteyttä aiemmin? En usko. Nyt en ollenkaan tiedä mitä ajatella. En peruuttanut kivoihin juhliin osallistumista, ja myöhään yöllä, kun olen jonkun viestin Javierille laittanut, niin hän on jo ollut nukkumassa. Sekin viittaa siihen, että olin vain varavaihtoehto, eikä hän odotellut minun saapumistani yömyöhään kuten joskus aiemmin on tehnyt. Ja kun minä olen vihjannut että sunnuntaikin sopisi hyvin leffapäiväksi, niin Javier ei ole kommentoinut siihen yhtään mitään. Olenko siis kuvitellut hänen suhteensa ihan omiani? Vai mitä ihmettä.

No! Tänään on taas perjantai. Maanantai. Perjantai. Joten kysyn hänen vappusuunnitelmistaan suoraan heti ensimmäiseksi aamulla. Jos hän on ympäripyöreä tai tuppisuinen, niin se vahvistaa teoriaani siitä, etten ole ollut hänen ajatuksissaan perjantaisena yönä. Mutta jos hän ehdottaa tapaamista, niin aion tarttua siihen. Siitä huolimatta, että oloni on niin innokas, että haluaisin vain mennä tapaamaan kavereitani ja viettämään hauskaa juhlailtaa. Niin Javier menisi tänään muun edelle. Huomaatteko etten ole ajatellut juurikaan Dimiä. Aiemmin viestin hänelle kuulumisia lauantaipäivänä, ja sain lyhyen vastauksen väsymyksestä ja vuotavasta nenästä. Olen toivottanut hänelle lepoa ennen vappujuhlia, jolloin hänellä olisi ollut täydellinen tilaisuus kutsua minua luokseen, kuten aiemmin oli puhunut. Mutta Dim on yhtä etäinen ja sanaton kuin aiemminkin. En jaksa tuollaista. En yhtään. Ja kun ajattelen häntä niin en tunne sydämeni kohdalla mitään. Tilanne voisi muuttua jos hän edes yrittäisi. Mutta ehkä häntäkään ei vaan kiinnosta. Ja juuri tänään se ei tunnu missään. Ehkä sitten myöhemmin. Selvästikin Javierilla on minuun suurempi vaikutus. Ja jos hän on täysin innoton ja suunnannut pienen ja vaivalla esiinkaivetun lämpönsä jollekin toiselle, niin ihan varmasti vähän petyn. Mutta se on pientä tämän tyytyväisyyden keskellä juuri nyt. Viikonloppuna Simo kysyi menneestä suhteestani Roniin. En ole puhunut siitä lähes mitään kenellekään. Hassua, että olen käsitellyt häntä varmasti kaikista palavammin teksteissäni, ja hän on herättänyt minussa eniten tunteita. Mutta oikeassa maailmassa hän on jäänyt minun omaksi salaisuudekseni. Ja nyt sain sanottua Simolle ääneen, että koin tosi suuren ja palavasti tuntuvan rakkauden, joka jäi ihon alle. Joka oli kai lopulta sellaista sielunsisaruksellisuutta, ettei romanttisesta suhteesta tullut mitään. Se oli kuin insesti! Ja nauroimme hihittäen kippurassa tälle ajatukselle ainakin monta minuuttia. Ja voi miten puhdistavalta se tuntui. Kertoa rehellisesti se ajatus ja tunne jollekin. Selittää, että kun kerran on kokenut sellaisen sielunräjäyttävän tunteen, niin ei enää samallailla kaipaa mitään keneltäkään. Ja ehkä siksikin on helpompi nyt olla yksin juuri nyt. Tai olla ainakaan tukeutumatta muihin vain saadakseen rakkautta tai lämpöä. Koska on jo sitä täynnä yksinkin. Tai ainakin puoliksi täynnä. Ja tietää, ettei juuri nyt kukaan uusi tuttavuus voi sitä toista puolikasta täyttää odotusteni kaltaisesti. Ricky kysyy, että enkö voi koskaan rakastaa ketään. En tiedä, toivon, että voin! Mutta sitä odotellessa koitan tulla puolikkaasta kokonaiseksi.

Edessä näyttäisi olevan aurinkoinen vappuaatto. En ehkä jaksa kaivaa esille lakkia. Ja huomisellekin on luvattu pilvistä tihkusadetta, jolloin ulkoilmabrunssit saa unohtaa. Mutta tämä ilta alkaa jo innostaa minua. Ehkä jopa toivon, että Javierilla olisi muita suunnitelmia. Toivon, että minä olisin meistä se aktiivisempi ja innokkaampi, jotta Javier voisi joskus jälkikäteen katua sitä ettei tarttunut tilaisuuteen kanssani. En tiedä miksi ajattelen niin, mutta siltä minusta tuntuu. Ehkä juuri siksi, että pidän hänestä ja ikävöin hänen seuraansa. Mutta kai sitten tiedän jossain järjen sopukoissa ettei meistäkään tule sitä vuosisadan rakkaustarinaa. Ja ehkä siksi olisikin vain helpompi kaipailla toinen toista etänä silloin tällöin... No katsotaan miten käy! Kohta alan innostua illasta sen verran, että jos Javier hidastelee vastaamisensa kanssa vielä pitkään, niin olen jo vaihtanut potentiaalisen deittivaihteen juhlaintoon. Ja sitä paitsi hän olisi voinut vastata halutessaan jo ajat sitten. Ehkä olen taas se suunnitelma C, jota ennen pitää selvitellä muita mahdollisuuksia ennen kuin hän uskaltaa vastata. Olenhan toiminut niin itsekin joidenkin kohdalla. Joten en voi valittaa. Radiosta soi hyväntuulista musiikkia ja olo on kaikin puolin leppoisa. Aurinko on iso osa fiilistä etenkin tällaisena päivänä, kun parasta olisi olla jossain ulkona! Ainakin edes hetkisen. BLING. Javier viimein iltapäivällä vastaa vitsailemalla jotain epämääräistä. Ei kerro suunnitelmistaan. Eikä kysy minun. Eli onko tämä nyt todiste siitä, etten minä ole se, jota hän on öisinä tunteina kaipaillut. Vaikka olen joskus aiemmin saanut häneltä keskellä yötä viestissä haikailevan rakkauslaulun. Höh. Ihan vähäsen pistää. En jotenkin silti usko sitä, että hänellä olisi nyt joku muu mielessä. Mutta ehkäpä onkin. Siispä voin hyvällä omatunnolla keskittyä vappuun vailla deittejä. Kun ei Dimistäkään mitään kuulu. Annan Javierin vastauksen hautua hetken. Se alkaa ärsyttää minua. Eikä se yksiselitteisesti kerro minulle riittävästi mitään. Pakko vielä vastata jotain! Siispä toivotan hänelle hauskaa vappua. Ja vielä kerran - ihan vain varmuuden vuoksi - kuittaan iloisesti, että koska näyttää siltä, ettemme ehdi toteuttaa leffatreffejämme suunnitelmien mukaan ennen kuin lippuni parissa viikossa vanhenevat, niin koitan käyttää ne itse. Ja me voisimme palata myöhemmin asiaan Javierin kanssa, kun hänellä on paremmin aikaa. Tiedän, että hänellä on pakollisia menoja tulossa loppuviikolle niin paljon, ettemme ainakaan silloin ehdi tavata. Ja nyt ainakin varmistan, että Javier takuulla tietää, että odotin treffejämme. Eikä minua yhtään haittaa se, että teen mielipiteeni selväksi ja itseni helpoksi, vaikkei hän edes olisi enää muistanut koko lupaustaan elokuviin menosta.