Oma oravanpyöräni

Olen tullut niin hyvälle mielelle siitä, että Dim ei olekaan vielä pois kuvioista, että kaikenlainen turha ahdistus tai stressaaminen vaipuu saman tien sinne mistä tulikin. Tietysti tiedän, että tapaamisemme ovat aiemminkin peruuntuneet viime hetkellä, enkä voi nytkään odotella liikoja. Eikä hän edes jatka enää keskustelua kun olen jo myöntynyt tapaamiseen. Mutta ainakin hän on siellä! Taas ja edelleen. Nyt voin huoletta odottaa ainakin jonkin aikaa, ennen kuin selvitän leffadeittiemme kohtalon Javierin kanssa. Innostuksessani unohdan hetkeksi kokonaan sen, että olen varannut alkukesälle muutaman päivän kaupunkiloman Eurooppaan perheenjäseneni kanssa. Ei mitään ihmeellistä, mutta uusi kiva kaupunkikohde, johon mielellään tutustuu pari päivää toivottavasti kesäisemmässä säässä kuin täällä. Nauran myös hääkirkkomuistutukselle, jonka olen asettanut puhelimeeni joskus, ja sittemmin unohtanut. Aikaisemmin tavoitteenani oli päästä naimisiin ennen kuin täytän kolmeviisi. Pidin sitä realistisena. Ja vieläkin olisi ihan hyvin aikaa, vaikken tänä vuonna kirkkoa varaisikaan. Mutta en ole enää ajatellut mitään takarajoja pariutumiselleni vähään aikaan. Silloin kun Javier yli vuosi sitten alkoi hempeillä minun suhteeni, niin hän lupasi mennä kanssani naimisiin ennen kuin aikarajani täyttyisi. Toki humoristisesti liikaa paljastamatta tunteitaan. Mutta silti. Niin hän sanoi. Mitäköhän tekisin juuri nyt jos olisin tarttunut tilaisuuteen ja sanonut, että selvä! Aloitetaan oikea parisuhde. Mutta sen sijaan hylkäsin hänet ja lähdin hajottamaan sydäntäni Ronin perään. En kuitenkaan usko toimineeni väärin, koska joidenkin asioiden on vain pakko tapahtua, jotta asiat kehittyvät oikeaan suuntaan. Jotta opin ne asiat, jotka minun on opittava jotain tulevaa asiaa varten. Ja voi Luoja, miten paljon olenkaan oppinut viime vuoden aikana. BLING. Olen juuri laittanut tiskikoneen pyörimään ja pyykit koneeseen, ja istunut katsomaan Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa läppäri sylissäni, kun saan tekstiviestin. Ennen kuin katson näyttöä toivon nopeasti, ettei se ole puhelinliittymäni tai veikkausmainos. Ja se on Dim! Dim, joka sanoo, että toivottavasti voimme tulla luokseni sen jälkeen, kun olemme tehneet jotain viikonloppuna. Perhoset ovat elossa. Niitä riittää nähtävästi vähän jokatoiselle toissavuoden deitilleni. Muttei kenellekään uudelle. Jes, hihkun, ja suunnittelen heti, että siirrän imuroimisen huomiselle, jotta koti on mahdollisimman siisti uuden vieraan saapuessa. Lakanatkin täytyy vaihtaa. Hymyilyttää. Dim lähettää minulle vihjailevan sydänpusunaaman, ja vatsassani kihelmöi taas. Näin helppoa se on. Hmm. Hyvää viiniä on riittämiin. Mitäs jos hän haluaa aamulla kahvia, eikä minulla ole edes kahvinkeitintä! Riittääköhän pikakahvi? Selviääköhän vihdoinkin, että missä hän on pakoillut tämän koko ajan. 

Annan itselleni täyden luvan kieriskellä innostuksessa ja odottavassa jännityksessä ihan niin kauan kun vain voin. Tiedostan kyllä riskit ja realiteetit. Ja sen, että olen edelleen tunteissani jakaantunut ja tiedoton. Kun alkuinto Dimin yllättävästä väliintulosta (jonka toki itse aikaansain) tasaantuu niin minulle tulee vähän huono omatunto, kun mietin, että mitähän Javier tekee ja ajattelee. Koitan puolustaa käytöstäni sillä, että kun viime torstaina ehdotin ravintolaa leffaillan yhteyteen, niin Javier ei juurikaan tarttunut tähän ehdotukseen ja ympäripyöreästi totesi ulkonasyömisen voivan olla mahdollista. Lisäksi hän kutsuu minua joskus sukunimelläni, ikäänkuin korostaen kaveruuttamme. Aika säälittäviä oikeutuksia? Mutta ei mikään ole menossa Javierin kanssa nyt pieleen, vaikka kerran tapaisin Dimin. Mehän olemme sitä paitsi sopineet tapaavamme Dimin kanssa jo kauan kauan sitten, joten pidän vain vanhan lupauksen, jos onnistumme kohtaamaan. Sitä paitsi aion tavata myös Javierin jos hän sitä ehdottaa, ja jos saan vain aikataulut sopimaan. Niin, että voinko olla puhtaalla omallatunnolla? Olen ollut vastaavissa tilanteissa aikaisemminkin, ja usein käytän nämä hetket hyväkseni aika räikeästi. Olen emotionaalisessa turvassa pienen hetken. Kahden kainalon välissä. Pystyn kääntämään tilanteen toisen syyksi ihan vaivatta ja siten ansaitsemaan puhtaan omatunnon itselleni. Nyt voisin esimerkiksi sanoa Javierille, etten ehkä voi enää kauaa tapailla häntä, koska tunteeni taas nousevat esille ja sydän vain tulisi särkymään. Tekeydyn viattomaksi uhriksi (vaikka se onkin totta). Koska tiedän, että hän säikähtäisi ja perääntyisi heti. Ainakin hetkeksi. Kuten aiemminkin. Sanoo ettei halua tai osaa puhua tuollaisista asioista. Siten se olisi hänen syynsä ettemme tapaa. Tai että tapaan jotain toista. Sitten sanani muhisivat hänen mielessään, kun olen ne kerran istuttanut hänen päähänsä. Ja heikommalla hetkellä hän saattaisi ajautua taas ikävöimään minua ja kenties kokisi tuntevansa samoin. Koska se mahdollisuus jostain suuremmasta tulisi taas realistisemmaksi. Hänen ei tarvitsisi olla epävarma minun tunteistani, mikä on varmasti suurin esto hänen aloitteillensa. Ehkäpä hän sitten jossain vaiheessa kokeilisi kepillä jäätä kanssani, ja minä saattaisin taas pilata kaiken odottelemalla Dimiä, joka kuitenkin pian lähtee taas varmaan maasta koko kesäksi ja katoaa linjoilta. Sitten palaan Javierin luokse, mutta kaikki alkaa alusta. Tämähän on se minun oravanpyöräni, jota me olemme testailleet jo pariin kertaan muutenkin. Jos olisin varma, että Javier suunnittelee vakavampaa suhdetta minuun. Ja jos olisin varma, että meillä voisi olla tulevaisuus. Niin en tekisi näin.

Pete Parkkonen alkaa laulaa eiliseen teemaan liittyen: Vaik sä sanoisit miljoona kertaa ei kiitos, antaisin silti kaiken mitä mulla on. Niin just. Ahdistavaa. Mutta sitä puheenaihetta ei tarvitse tänään miettiä enempää. Nyt voin keskittyä vielä yhteen kivaan (ja aurinkoiseen!) arki-iltaan ennen jännittävää viikonloppua! Pidän koko ajan mielessäni, että on mahdollista, etten tapaa taaskaan yhtään ketään. Dim saattaa peruuttaa kaiken kuten aiemmin. Ja Javierilla saattaa olla jotain aivan muuta ajateltavaa. Mutta minulla on aina varasuunnitelmia, joiden varaan voin tyytyväisenä heittäytyä jos ensisijaiset aikeet eivät toteudukaan. Enää en aio laittaa kaikkia munia samaan koriin. Viikonloppuna on esimerkiksi ihan huippujuhlat, joihin osallistuisin varmasti jos treffit peruuntuvat. Joten ei hätää. Kaikista pahinta olisi se jos olisin viettämässä deitti-iltaa Dimitrin tai Javierin kanssa ja sitten törmäisin jompaan kumpaan heistä jossain. Elämme kuitenkin pienessä kaupungissa ja olen moneenkin kertaan törmännyt johonkin deittiini siellä täällä. Eikä se sinänsä haittaa, koska olemme kaikki vapaita tekemään mitä tahdomme. Mutta itse olisin ihan palasina jos näkisin Javierin treffeillä toisen kanssa. Eikö ole kummallista, että tällaista pystyy tekemään, vaikka oikeat tunteet on pelissä? En vieläkään oikein tajua, että miten voin olla ihastunut johonkin henkilöön, ja silti intoilla jonkun toisen tapaamisesta ihan aidosti. On vain pakko taas kerran myöntää, että vakavia tunteita voi olla montaa ihmistä kohtaan samaan aikaan. Siksi koska kaikki on niin epävarmaa, eikä mihinkään voi luottaa. Koska on sallittua viettää ihania treffihetkiä ja sitten tehdä mitä lystää. Koska oravanpyörä vaan pyörii vuodesta toiseen, ihan sama mitä tekee. Olen kyllä hyvin yllättynyt edelleenkin, että kaikki nämä henkilöt, jotka ovat minulle tärkeitä nyt, ovat niitä ketkä olen tavannut lähes pari vuotta sitten sinkkuuteni alkumetreillä. Ehkä siksi koska silloin minulla oli aidot odotukset vakavasta parisuhteesta ja annoin heille palasia sydämestäni. Siksi pystyn tuntemaan heitä kohtaan oikeita tunteita. Mutta enää kenellekään uudelle ei ole mitään sijaa. Enää en luota mihinkään tulevaisuuteen kenenkään kanssa, joten uudet tuttavuudet jäävät kaveritasolle, tai pinnallisiksi ohimeneviksi suhteiksi. Ja hyvä ehkä niin.