Deitinkesyttäjä

Akun dramaattinen ja osittain pelottavakin ailahtelu ei onnistu pilaamaan torstai-iltaani. Kun hän matkustaa lähes tunnin kaupungin ihan toiselle laitamalle epäonnistuneelta ja harhakuviin perustuvalta kosintaretkeltään, niin minä onnistun kokoamaan itseni ja keräämään luottamusta siihen, että viikonloppu tulee onnistumaan odotetulla tavalla. Tänään perjantaina voin tehdä mitä haluan. Kunhan olen huomenna täysissä sielun ja ruumiin voimissani valmiina tapaamaan Dimin. Mitä en malta odottaa! Näin se vain menee. En sano että se on mitenkään reilua. Olenhan itse ollut samassa tilanteessa monta kertaa. Mutta en usko, että sille voi yhtään mitään, että toinen henkilö ei saa vallattua mielestäni itselleen mitään palaa vaikka kuinka sitä toivoisi, kun taas toinen saa vatsani kihelmöimään ja valtaa ajatukseni täysin. Tunteita ei voi valita! Ainakaan helposti. En ole tuntenut missään vaiheessa Akua kohtaan yhtään mitään. En fyysistä vetovoimaa. En ihastusta. Olen ainoastaan iloinnut ystävästä. Ja vaikka olen aina toitottanut, että loppujen lopuksi millään muulla kuin kemialla ei ole mitään merkitystä siinä vaiheessa kun ihastuu. Niin siltikään Aku ei yllä sille tasolle, missä ne miehet ovat (Jukkaa lukuunottamatta), joita olen tapaillut ja joihin olen ihastunut. Tästä puuttuu juuri se myhäilevä ylpeys mitä pitää tuntea kun saa olla toisen kanssa. Hän on kasvoiltaan komean näköinen ja lihaksikas. Mutta siltikään mitään kipinää tai mielenkiintoa ei puoleltani synny. Toisin kuin Javierin kanssa. Tai Dimin kohdalla, jonka iloiset kasvot saavat minut väkisinkin hymyilemään. Kun olemme vierekkäin niin minun tekee mieli painautua hänen rintaansa vasten. Koska (hän on niin pitkä ja komea ja) välillämme on kemiaa ja kipinöitä. Molemmin puolin! Ja valitsisinko minä tuntea näin juuri näitä miehiä kohtaan? En todellakaan. Nämä ovat juuri niitä miehiä, joiden kanssa riski sydänsurulle on suuri. Niitä, jotka eivät samalla tavalla ehkä pidä suhdetta minuun erityisen kullanarvoisena, koska heillä on mahdollisuudet kehen tai mihin tahansa. Nämä miehet, joilla on naissuhteiden lisäksi paljon muuta ajateltavaa ja elämänsisältöä. Miehet jotka ovat kanssani samassa tilanteessa siinä suhteessa, että heidän ei tarvitse tyytyä mihinkään. Että treffit ja joku ihastunut hempukka on ihan arkipäivää. Mutta juuri siksi koen olevani heidän kanssaan enemmän samalla viivalla. Koen, että jos me valitsisimme joku kaunis päivä aloittaa jonkinlaisen suhteen, niin kumpikaan ei ole altavastaaja. Kummankaan ei tarvitse kokea tyytyvänsä johokin. Ja sitä minä haluan. Haluan voida sanoa salamyhkäisesti hymyillen, että meillä on kummallakin ollut värikäs menneisyys, mutta kesytimme toisemme. 

Ensimmäiseksi aamulla Aku aloittaa syyllistämään minua siitä, kuinka olen johtanut häntä harhaan. Mittani on aivan täysi ja kysyn suoraan, että miten voin johtaa harhaan sillä ,että olen monta eri kertaa sanonut olevani vain ystävä. Kun hän on yrittänyt koskea minua illanvietoissamme niin olen pyytänyt häntä lopettamaan ja antamaan minulle tilaa. Olen sanonut etten tahdo tapailla häntä. Mutta Aku väittää, että en ole ollut riittävän selkeä. Olen teoillani antanut ymmärtää jotain aivan muuta kuin mitä olen sanonut. Minun olisi hänen mielestään pitänyt jatkaa lausettani selkokielisesti selittämällä, ettei välillemme voi myöskään koskaan tulevaisuudessa tulla yhtään mitään muuta kuin ystävyyttä. Koska nyt olen jättänyt kaikki mahdollisuudet tulevaisuudelle auki! Sanon suoraan, että hän käyttäytyy ihan samallailla kuin Jukka. Totean, etten ole tehnyt mitään väärää, jotta hänellä olisi mitään oikeutta syyllistää minua. Aku kieriskelee itsesäälissä ja sanoo vihaavansa itseään. Hän tahtoo juoda itsensä sammuksiin. Sanoo ettei koskaan ansaitse onnea missään asiassa. Kysyy, että voiko tulla luotani hakemaan jonkun rommipullon, jonka olen kuulemma luvannut hänelle. Vastaan, etten ole koskaan luvannut hänelle rommipulloa, vaan olen joskus illanvietoissamme todennut, että voisin tuoda sen mukanani vaikka Simolle, missä siitä pitävät voivat sitä nauttia. Koska itse en pidä rommista. Ja lisään, ettei hänen missään tapauksessa ole hyvä tulla enää luokseni. Ja kun Aku sättii itseään ja itkee, että miten voi olla johtanut itseään niin harhaan. Niin en voi todeta, kuin että toivon hänen pääsevän tästä pian yli. Vielä viimeisenä oljenkortena Aku kysyy, että enkö ole missään vaiheessa tuntenut häntä kohtaan mitään. Ja sanon, että ainoastaan kaveruutta. Ja Aku vastaa ettei usko minua. Hän ei lopeta sekavia ja syyttäviä viestejään koko aamupäivän aikana. Ihan samallailla kuin Jukkakin, hän syyttää minua hyväksikäytöstä ja lupaa ettei koskaan enää auta minua missään. En ole koskaan tarvinnut häneltä mitään, enkä tarvitse, joten annan hänen meuhkata ihan keskenään. Toivon todella etten törmää häneen pimeällä kadulla.

Vaihdan muutaman mukavan sanan Simonkin kanssa, enkä avaa hänelle minun ja Akun välirikosta mitään. Haluaisin kovasti nähdä näitä ystäviäni, mutta vain jos Aku ei ole siellä. Hän vaikuttaa nyt niin epävakaalta, että olen joutunut pyytää häntä lopettamaan minulle viestimisen kunnes on saanut mielensä rauhoitettua. En tunne häntä riittävän hyvin, jotta voisin olla ihan varma, ettei hän tällaisessa mielentilassa tekisi jotain typerää. Alan jopa miettiä, että pitäisikö minun kutsua Dim suoraan minun luokseni, jottemme vahingossakaan törmäisi Akuun missään. Mutta ehkä liioittelen. Ainakin toivon niin. Mietin illalla tilanteen mukaan, että mitä aion tehdä. Joka tapauksessa minun on tänään nukuttava hyvät yöunet, jotta olen täysin freesi Dimin tapaamista varten. Silläkin uhalla, että hän tekisi minulle oharit. Jos niin käy, niin lohduttaudun sitten lauantai-illan suurin kemuihin, joihin voin mennä vaikka yksinäni. BLING. Iltapäivällä Aku ilmoittaa olevansa täysin rauhoittunut, ja pahoittelee minun lyttäämistäni. Nyt kuulemma hän osaa käyttäytyä kuin ystävä. Ihan niinkuin Jukkakin on aina väittänyt ennen kuin räjähtää. Aku ehdottaa, että voisimme tavata illalla ihan normaalisti niin kuin tähänkin asti. Vastaan jotain hyvin lyhyesti ja neutraalisti. Niskakarvani nousevat pystyyn, kun toisen jutut menevät aivan laidasta laitaan pienessä hetkessä, enkä tosiaankaan luota tähän yhtäkkiseen mielentilanmuutokseen. Nyt vain on toivottava, ettei mikään mene pieleen Dimin tapaamisen suhteen. Tai että välimme ainakin tulevat viimeinkin selviksi. Ja ettei mitään turhaa draamaa kehkeydy enää kenenkään taholta. Tässä sivussa ikävöin hetken Javieria ja varmistan vielä kivalla viestillä, että hän on toipumassa hyvää tahtia sairastelustaan. Minun tekisi melkein mieli kysyä, että tarvitsisiko hän vaikka apteekista jotain (mutten kysy). Ja toivon, että hän tarvitsisi minua.