Taas tyytyväinen

Keskiviikkona työpäivän aikana ihan vähän jännittelen omaa fiilistäni. Se pelko ja taas eläväksi muuttunut muisto hallitsemattomasta ahdistuksesta käy mielessä. Mutta onnekseni saan julistaa taas, että lähtiessäni töistä hymyilen. Automaatiolla. Uskomatonta, miten nopeasti voi unohtaa miltä tuntuu tuntea normaalia tyytyväisyyttä ja hymyillä ilman syytä. Tai siitä syystä että kaikki vain on okei. Kadotin tuon taidon hetkeksi ihan kokonaan. Ihan niinkuin olin unohtanut miten kauhea tuo ahdistus on. Niin tässä pikkuhetkessä olin unohtanut miltä tuntuu olla ilman ahdistusta. Se on niin kokonaisvaltaista. Molemminpuolisesti sokaisevaa. Pelottavaa! Mutta kun havahdun siihen, että kävellessäni töiden jälkeen bussiin hymyilen auringonpaisteessa ja tulevaisuus näyttääkin taas ihan valoisalta, niin koitan muistaa nopeasti olla kiitollinen. Koska silloin kun ahdistus on lievänäkin päällä, niin se on kuin keskittymishäiriö, joka ei anna mahdollisuutta jäsentää hyviä ajatuksia loppuun asti. Mutta nyt nautin lämmöstä. Myhäilen hymyillen yhä tapaamistamme Javierin kanssa, vaikken uskallakaan toivoa liikoja. Ja iloitsen täysillä siitä, että olen menossa tapaamaan erästä uutta ystävää johon olen tutustunut tänä vuonna kaveriporukan mukana. Minä aikuinen ihminen menen käymään kahvilla toisen aikuisen ihmisen luona, koska tulemme juttuun ja haluamme olla toistemme kavereita. Kuulostaa niin helpolta ja luonnolliselta, mutta koskaan entisessä elämässäni en olisi pystynyt tai halunnut tehdä tällaista. En ole kai koskaan aikaisemmin saanut uusia ystäviä aikuisiällä. Ehkä joistain työtovereista. Mutta että nyt olen se iloinen ja sosiaalinen tyyppi, joka rohkenee ottaa yhteyttä uusiin tuttavuuksiin! Osaa jutella niitä näitä ihan selvinpäinkin ja ehdottaa yhteistä tekemistä. Vieläkään en tunnista itseäni kaikista näistä uusista toimintamalleista, joita olen omaksunut omikseni. Välillä ajattelen, että teeskentelenkö. Onko tämä jotain valheellista esitystä! Mutta ehkä olen vain oikeasti muuttunut. Olen mukautunut muuttuneen tilanteeni tarpeisiin. Koska ajatus viikonloppuna yksinolosta ja toimettomana kotona istumisesta on minulle kauhistus, niin yhtäkkiä minulla onkin taitoja saada uusia ystäviä. Ottaa yhteyttä ja tehdä aloitteita. Ehdottaa, että mitäs jos vaikka koodailtaisiin viikonloppuna ja tehtäisiin yhdessä jotain kivaa. Ja se toimii ainakin välillä. Ja otan tästä ainakin jonkinlaiset ansiot itselleni. Tietoisesti kieltäydyn olemasta se ihminen, joka harmittelee, ettei viikonlopuksi ole mitään kivaa tekemistä. Lähes aina olen jotain keksinyt. Aiemmin enemmän yksin. Mutta nyt yhä enemmän uusien ystävien kanssa. 

En ole menettänyt kokonaan kaveriporukkaa Akun ja Jukan tempausten vuoksi, vaan asetelma menikin jotenkin ympäri. Ja uskon Akun palaavan porukkaamme vielä. Ja sen lisäksi olen panostanut laajentamaan tuttavapiiriäni, koska se on turvaverkko. Viikonloppuisin usein olemme liikkuneet aktiivisesti eri porukoissa, ja nykyään pidän huolta, että tutustun uusiin tyyppeihin ja vaihdamme somet, jotta yhteydenpito jatkossa helpottuu. Ja se toimii. Lisäksi koitan vaihdella kuulumisia aktiivisemmin vanhojen kavereiden kanssa. Ja olen kauhean iloinen esimerkiksi siitä, että pidämme aika tiiviisti yhteyttä Ninon kanssa. Ja olemme sopineet tapaavamme jossain kurvissa taas Manuelinkin kanssa. Nämä asiat ovat minulle kauhean tärkeitä etenkin silloin jos deittielämä ei toimi, tai jos ahdistuskausi tulee. Mutta myös nyt, kun kaikki tuntuu olevan ihan hyvin. Keskiviikkona palaan kotiin iloisena ja vietän aikaa perheeni kanssa. Käymme ulkona syömässä, ja sitten katsomme sarjoja, koska ulkona ei ole ihan pakko olla koko iltaa, vaikka olisikin lämmin. Ja mietin Javieria. Ja saan sanoa, että ennusteeni ei osunut tapaamisestamme oikeaan yhtään, koska fiilikseni on vieläkin lämmin ja hyvä. Lähetän hänelle enempää miettimättä ihan turhan viestin siitä, kuinka en ole yhtään päiväunien tarpeessa, vaikka valvoimme pitkään ja heräsimme pussailemaan keskellä yötä. Ja Javier vastaa heti, ja tekee säästä ja sateenkaarista asiaa monen turhan viestin verran. Voi kunpa hänestä tuntuisi samalta kuin minusta. Että kun ajattelee toista niin vatsanpohjaa kutkuttaa. Ja välillä havahtuu siihen, että haaveilee elävin kuvin ja vuorosanoin seuraavasta kohtaamisesta. Päästän taas itseni haaveilemaan hölmösti kaikesta. Ja tiedosta riskit, mutta entäs sitten. Laajemmassa mittakaavassa ajateltuna meidän on elettävä nykyhetkessä, ja jos juuri nyt taas minusta tuntuu näin hyvältä ja ihastuneelta, niin otan siitä kaiken irti. Itkeä ehtii taas kun syitä löytyy. Tai muuten vain. Nyt on perhosten ruokkimisen aika. Olen kauhean helpottunut, ettei ajatus yhteydenpidosta Javierin kanssa tunnu vaikealta. Ja olen helpottunut siitä, ettei juuri nyt minusta tunnu siltä että on kiire. Nyt välimme ovat mahdollisimman hyvät. Ja olen aivan täysin varma, että tunteet ovat ainakin osittain molemminpuolisia. Sitten käytäntö on ihan eri asia. Mutta se lutviutuu tässä päivä kerrallaan. Jos ikävöin Javieria enkä kuule hänestä mitään aiemmin, niin todennäköisesti ehdotan viikonloppuna yhdessä heräämistä. Helppoa ja vaivatonta yhdessäoloa. Sitä että voi mennä toisen luokse nukkumaan vaikka keskellä yötä, vain siksi koska on ikävä. Eikä tarvitse vaihtaa lakanoita tai suunnitella sen enempää treffien sisältöä aikatauluja stressaten. Olimme siinä tilanteessa joskus. Ja voimme päästä siihen ja sen yli taas. Ja olen niin iloinen, että otin sen jo puheeksi. Että ikävöin niitä yhteisiä viikonloppujamme.

Herään torstaihin täynnä toivoa ja ilman tuntuvaa ahdistusta tai pelkoa siitä. Mutta olen nähnyt ällöttävää unta. Muutamia kertoja aiemminkin olen nähnyt tosi aidontuntuista unta siitä, että olen sängyssä oman perheenjäseneni kanssa. Ja tilanteessa ei ole mitään hyvää tai normaalia. Unessa minulla on vahva syyllisyyden tunne ja olen häpeissäni. Enkä ollenkaan tajua miten olen päätynyt sellaiseen tilanteeseen, tai miksi ylipäätään näen tuollaista unta. Googlen mukaan tällaiset unet ovat aika normaaleja ja voivat viestiä ylipäätään läheisestä suhteesta perheeseeni. Ehkä siitä, että olen jossain vaiheessa kokenut laiminlyöväni heitä jotenkin. Inhaa, mutta en aio miettiä sitä sen enempää. Tänään aion viettää kivan koti-illan. Lakanta vaikka kynnet parvekkeella yhden valkkarilasillisen kera. Ehkä teen kotitöitä. Pesen pyykkiä ja varmistan, että saan lempikesävaatteeni käyttöön viikonlopuksi. Koitan syödä niukemmin, jotta vatsaa ei turvottaisi huomenna. Koska haluan ehkä pukeutua kesävaatteeseen, joka näyttää hyvältä vain hoikalla vatsalla. Aiemmin tällä kesäkaudella minusta tuntui tosi hyvältä pystyessäni käyttämään sellaisia vaatteita, ja aion ottaa tästäkin kaiken irti vielä kun voin. Eihän sitä tiedä missä kunnossa on taas ensi kesänä! Se nyt vain on tosiasia. Minua ei lainkaan haittaa ottaa välillä kevyemmin, jotta saan tuntea näyttäväni hyvältä. Minulle se fiilis on sen arvoista. Olen innoissani tulevasta viikonlopusta, vaikken olekaan lyönyt lukkoon mitään kenenkään kanssa. Tiedän, että tulossa on kaikenlaisia pikkutapahtumia, joihin eri ystävät ovat menossa. Ja saan varmasti ajan kulumaan ja taiottua hymyn tarvittaessa huulille, vaikkei Javier olisi samaa mieltä kanssani samassa sängyssä nukkumisesta. En toivo, että viettäisimme heti kaikki viikonloput yhdessä. Vaan haluan nähdä ystäviäni ja pitää hauskaa heidän kanssaan! Mutta siinä välissä on monen monta hyvää kompromissia.