Tiistaina olin siis lähtenyt suoraan töistä javierin luoksen. Ehostauduin vähän ja laitoin hiukset kivemmin kiinni. Vähän huulipunaa ja aurinkolasit naamalle. Aurinko paistaa, ihan hyvä tunnelma, vaikka pieni epäröinti siitä, että mitä me oikein teemme? Olemmeko me kavereita, jotka tykkäävät hengailla yhdessä, vai missähän mennään? En tiedä, mutten mieti sitä hetkeä enempää. Ostan ison pussillisen sitruunoita Javierin pyynnön mukaisesti kivasta keskisuuresta marketista ja kuljen läpinäkyvää pussia kannellen kohti hänen kotiaan. En ota bussia, haluan kävellä! Ja mielessäni mietin When Life Gives You Lemons... Kuuntelen täysillä Aleksanteri Hakaniemen biisiä 15. Ja muutamaa muuta. Kävelymatka on liian lyhyt, koska en ehdi kuunnella kaikkia haluamiani biisejä. Ilmoitan, että olen matkalla ja Javier vastaa katselevansa televisiota kotona. Jännittävän tavallista. Saavun hänen kodilleen ja päätän taas koputtaa. Haluan kokeilla kuuleeko hän koputukseni nyt. Ei kuule, eikä Jack reagoi, vaikka koputan lujaa. Sitten soitan ovikelloa ja Jack juoksee heti oven taakse ja Javier avaa oven. Kun selitän etteivät he vain kuule koputusta jostain syystä, niin Javier puolustautuu sen johtuvan siitä kun naapureissa kopistellaan niin usein. No ihan sama. Saavuttuani Javier laittaa katsomansa ohjelman pois ja ottaa pakastimesta kaksi siideriä, hyviä valintoja! Kiitän häntä huomioimisestani ja Javier laittaa juomat valmiiksi pakkaamaansa piknik-koriin. Siellä on viltti, ja lasit ja jotain pientä syötävää. Mansikoita ja pähkinöitä! Oi, aika suloista. Hän on järjestänyt meille piknikhetken kivaan aurinkoiseen iltaan, vaikka tuuli onkin viileä. Otamme heti Jackin mukaan ja menemme ulos etsimään sopivan aurinkoisen ja tuulensuojaisen paikan, jossa istumme herkuista ja juomista nauttien ja sujuvasti eri aiheista jutellen. Javier on oikein myötäilevä ja huomioiva eikä pienintäkään aihetta kiistelyyn synny. Ei, vaikka vitsailen avoimesti ja sanon mitä haluan. Tuuli on kylmä ja pian näpit ovat ihan jäässä, mutta olemme ulkona urheasti ainakin pari tuntia. Sitten keräämme piknikkimme ja lähdemme takaisin sisälle. Javier sanoo, että voisi kokata jotain ja sitten voimme katsoa elokuvan. Niin sovittelevana ja kilttinä. Joo, sopii, edelleenkin ihanan normaalia. Lähes liian normaalia.
Sisälle päästyämme Javier alkaa valmistaa perunoita, papuja ja sienimunakasta. Sanon, että voin auttaa, mutta Javier haluaa palvella minua. Ohi kävellessään hän koskettaa käsiäni tai kevyesti halaa minua. Erikoista. Lojun sohvalla ja juoruilen juttuja, joita tytöt jakavat ryhmäkeskusteluissamme. Javier nauraa jutuillemme ja kyselee kiinnostuneena lisää. Laitan jonkun ohjelman pyörimään ja Javier kokkaa ja on tietokoneellaan tekemässä samalla omia juttujaan. Hengailemme siinä kuin mikäkin vanha pariskunta tyytyväisinä hiljaa omissa jutuissamme välillä jotain kommentoiden. Jotenkin ristiriitaisen outo tunne. Javier kattaa pöydän ja tekee meille kauniit annokset. Ruoka on hyvää, vaikka itse olenkin tottunut käyttämään paljon enemmän mausteita. Lisään ruokaan suolaa. Kiitän ja hoidan tiskit. Loppuillan istuskelemme sohvalla Jackin kanssa katsellen eri ohjelmia ja ottaen rennosti. Hammaspesun jälkeen menemme sänkyyn. Ei seksiä (!). Halaamme ja Javier sanoo, että kiitos kun tulit, oli kiva päivä. Hmm, joo, olen kai samaa mieltä. Oudon normaali päivä, jonka substanssista en oikein ota selvää. Mutta onko sillä nyt niin väliä. Ennen nukahtamista Javier toteaa, että "And look, no fights", johon vastaan "..yet!", ja nukahdamme nopeasti. Saavun edellä kuvatun aamun jälkeen töihin vähän ajattelemaani myöhemmin matkalta nappaamieni eväiden kanssa. Edellispäivän herkullisen näköinen leipä runsaine täytteineen maksoi kivassa kahvilassa kaksi euroa. Lisäksi ostin ihanan tuplasti hinnakkaamman kauramansikkaherkun, jota en voinut vastustaa. Näin siinä käy kun olen Javierilla. Siellä on juuri nämä parhaimmat aamiaispaikat liian houkuttelevina matkan varrella. Heti aamulla hän kysyy nukuinko pommiin ja nauramme asialle. Vilkaisen onlinessa olevaa Ronia. Mietin, että milloinkohan hän ottaa yhteyttä. Se tuntuu jotenkin tosi kaukaiselta. Mutta ennemmin tai myöhemmin tarvitsen sieltä tavarani. Olen utelias näkemään, millainen oma fiilikseni tulee olemaan hänet nähdessäni, tai hänen kanssaan jutellessani. Mutta tänään keskityn lenkkeilyyn ja koti-iltaan, sillä sitten olisi edessä kivan Harrin tapaaminen ehkäpä jo huomenna.
Lounaan ohessa (liian täyttävän aamulla mukaan napatun lounaan) vilkaisen huvikseni säätiedotusta. En yleensä seuraa mittareita tai ennusteita liikaa, mutta nyt on hypetetty niin paljon säiden lämpenemistä, että haluan varmistaa miltä tulevat päivät näyttävät. Ja niinhän siinä on käynyt, että keskiviikon kohdalla aikaisemmin paistatellut aurinko on vaihtunut pilviin. No se ei tänään haittaa, mutta pilviä on myös huomisen kohdalla ja viikonlopun yhä aurinkoiset ennusteet ovat ropahtaneet muutamalla asteella. Pieni harmitus! Mutta ehkä tästä selvitään. Laitan musiikin sijaan Sami Minkkisen luotsaaman NLP-verkkovalmennuksen soimaan korviini. Vaikka oloni on viime päivinä ollut aikaisempaa tasaisempaa, niin silti olen valmis ottamaan kaikki välineet elämän- ja mielenhallintani tueksi. Kuuntelen alkuperehdytystä siitä, mistä NLP:ssä (Neuro-Linguistic Programming / aivojenkäyttöohjekirja) on kyse. Ensivaikutelmalta minusta tuntuu, että kyse on pitkälti juuri niistä samoista teemoista, joita olen yrittänyt itseeni muualtakin imeä. Eli omaa mieltä ja omia ajatuksia ei tule uskoa tuosta noin vain. Pitäisi keskittyä hetkeen itsensä ulkopuolella, siihen tilaan ja oloon missä sillä hetkellä on. Hauskana vertauksena materiaalissa tuodaan ilmi, että omaa mieltään suodattamattomana kuunteleminen on kuin ajaisi autolla ja tottelisi navigaattoria ilman minkäälaista omaa harkintaa. Moni on sitä tehdessään päätynyt ojaan. Tarkoituksena on vahvistaa kykyä siirtämään stressaavien ja haitallisten ajatusten tilalle myönteisiä tuntemuksia herättäviä asioita. Ei kannata tuhlata murehtimista asioihin joihin ei voi vaikuttaa. "Parasta menneisyydesä on se, että se on ohi" (ja joskus ikävintä?). Turha itkeä jos maito on jo kaatunut! Suurin osa ihmisen peloista ja stressiä aiheuttavista asioista on vain ajatuksia. Ei oikeita asioita. Ihminen pelkää sitä mitä saattaa tapahtua. Ja sehän on järjetöntä ajan hukkaa. Monessa tilanteessa koen olevani tässä ideologiassa aika pitkällä. Pystyn muuttamaan arkisia tapojani ja muihin ihmisiin suhtautumista itselle optimaaliseen asentoon. En koe joutuvani tilanteisiin, jotka olisivat minulle vaikeita tai joita joutuisin murehtimaan jälkikäteen. Jos joku on minulle töykeä tai toimii väärin, niin en koe sen vaikuttavan omaan itseeni juuri mitenkään. Pystyn olla murehtimatta asioita, joille en voi mitään. Paitsi! Näissä lähimmissä parisuhdeasioissa. Näen joskus pieniä välähdyksiä siitä tasaisuudesta, jonka voisin saavuttaa. Mutta se on vielä kaukana. Oppiminen hallitsemaan sitä, minkälaisiin ajatuksiin keskittää fokuksensa, ei ole passiivinen taustalla tapahtuva muutos, vaan aktiivinen toiminta jota täytyy tietoisesti suorittaa. Kunnes siitä parhaimmillaan tulee automaatio. Tässä verkkokurssin aloituksessa on kyse perusteista. Koen aika hyvin tuntevani perusteet. Useimmat käsitellyt asiat ovat minulle jo hyvin tuttuja. Mutta toivon, että materiaaleissa joihin tutustun jatkossa lisää on minulle uusia ja hyödyllisiä toimintamallisuosituksia ja pääsisin omassa tilanteessani eteenpäin.
Iltapäivällä olen saanut lyötyä lukkoon lenkin alkuiltaan parin ystävän kanssa. Hyvä! Koska Javier (joka viestii minulle iloisena pitkin päivää) pakotti minut eilen syömään vaikka ja kuinka paljon! Ja aamulla hairahduin herkkuihin. Olo on turvonnut ja syyllinen. Siispä vaikka sää näyttää harmaalta, niin lenkille on mentävä. Yhtäkkiä mietin, että taidan haluta lenkin jälkeen lasillisen viiniä omalla tutulla paikallani pitkästä aikaa. Nimittäin huomaan hieman enemmän vilkuilevani ajatuksissani Ronia. Joo, nyt pitäisi tietenkin hyödyntää oppejani ja vaihtaa negatiivisuuksia herättävät ajatukset myönteisiin. Ja sitä teenkin. Mutta jotenkin pieni ahdistus häneen liittyen havahtui ainakin hetkeksi. Päästin mieleni lipsahtamaan siihen, että entäs jos me ei oikeasti taas nähdäkään pitkään aikaan. Tai jos taika on nyt kadonnut. Vaikka niin pelkäsin viimeksikin eikä se ollut. Mietin, että mitä jos tapaaminen ei ole Harrin kanssa hyvä. Mitä jos en keksikään viikonlopulle mitään kivaa ja olisin vielä roniton. Mutta sitten hengitän rauhallisesti. Mikään mitä minun ja Ronin välillä tulee tapahtumaan ei liity nyt tähän päivään. Haluanko vaikuttaa tämän hetkisiin väleihimme jotenkin? Haluanko sen epävarmuuden ja torjunnan osakseni? Haluanko viestiä? Ei, juuri nyt en halua. Ehkä sekin hetki on lähellä, mutta ei ihan vielä ainakaan. Silti en voi kieltää ikävää ja kaipuuta puolikastani kohtaan. Voi kunpa joskus voisin suhtautua häneen aidon sisaruksellisesti. Voiko tämä mielenaleneminen johtua siitä kuinka kylmältä ja harmaalta ulkona näyttää? Olenko nyt ripustanut hyvinvointini kesän harteille.
Harmaasta säästä huolimatta reipas lenkki tekee hyvää. Lenkillä saan ääneen todeta, että aion ottaa nyt mahdollisimman rauhallisesti. En halua mitään vakavaa juuri nyt Javierin kanssa. Se vaihe oli ja meni ja pitää pikkuhiljaa katsoa tuleeko sitä enää. Olen hieman etääntynyt Ronista, ja yritän pitää itseäni viileänä sen suhteen jatkossakin. Saan sanoa, että tuleva kesä innostaa, eikä tunnu siltä että pitää hätäillä minnekään. Ystävä on samoilla linjoilla. Mitään vakavampaa ei pitäisi miettiä ennen kuin kesä on ohitse! Saa nähdä..! Olen muutellut näkemyksiäni ja mielipiteitä niin ahkerasti etten enää luota omiin pidemmän tähtäimen ennusteisiini. Javier jatkaa jutteluaan minulle koko lenkin ajan ja sieltä (alkon kautta) palattuani. Hän on selvästi jotenkin innoissaan siitä että välimme ovat palautuneet. Ei kai se haittaakaan! Minulla on vielä niin äskettäin ollut tunteita muualla, etten pääse heittäytymään ihan samalla innolla tähän juuri nyt. Vaikka olenkin iloinen, että Javier on taas kuvioissa, enkä ole häntä menettänyt. Kaadan itselleni lasillisen viiniä ja kivennäisvettä. Ei mikään kova hinku, mutta tarvitsen jotain pehmentämään lievähköä jännitysoloa. Lipsahdan vilkaisemaan, että Roni on yhä kaukana täältä. Jostain syystä se helpottaa oloani. En ole siis syyttä suotta keskittynyt muuhun. Ei hän edes ole täällä. Ja samalla ajattelen, että varmasti kun hän tulee niin kuulen hänestä. Hörppään kulauksen hyvää viiniä ja mietin, että kävisinkö suihkussa jo tänään ennen mahdollisia huomisillan treffejä, jottei tulisi liian kiire. Mietin kuinka kauhea ihminen olen, että olen taas saanut itseni jaettua näin moneen suuntaan. Mutta en ole luvannut kenellekään mitään. En ole sopinut kenenkään kanssa mitään, vaikka olen yrittänyt. Olen yrittänyt aiemmin luoda pelisääntöjä sekä Javierin että Ronin kanssa. Ja tullut torjutuksi. Joten toimin puhtaalla omallatunnolla. En vain halua loukata tai satuttaa ketään. Ainakaan enempää kuin he ovat satuttaneet minua. Jännitän vähän huomista! Sillä tavoin positiivisesti. En ole tehnyt tällaista pitkään, pitkään aikaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti