Dancefloor calling!

Olen itsekin yllättynyt siitä miten stoalaisen rauhallisesti ja välinpitämättömästi suhtaudun siihen, että käytännössä vain minun laastarointiini ja tunnustuksettomaan rakastamiseeni valjastettu Javier omistaa todistetusti muutakin elämää, kuin minun tapaamiseni odottelun. Asia on silti käynyt aina välillä mielessäni samalla kun erilaiset toiminnalliset haaveiluni pyörivät päässäni kuten aina. Kävellessä ulkona tai muuten vaan jumittaessa uppoudun usein käymään läpi kuvitteellisia keskusteluita tai harlekiinipokkareista (en tosin ole niitä lukenut) imettyjä juonenkäänteitä koskien rakkauselämääni. Tai joskus olen se supersankari joka pelastaakin ohikulkiessa terroristi-iskun ja toisinaan olen kyynelsilmässä miettinyt kuinka kauniin puheen pitäisin jonkun hautajaisissa. Ja toki joku tuntematon henkilö tahtoo fantasiassani lahjoittaa juuri minulle 90 miljoonan lottokupongin. Niin nytkin olen käynyt ajatuksissani tahattomasti läpi sitä, että mitä jos Javier ehdottaisikin, että voisi tulla minun luokseni yöksi sillä aikaa, kun vieras olisi hänen luonaan. Heti tuollainen ajatus ilahduttaa minua ja saa sydämen sykähtämään. Sitten taas mietin, että kyseessä on aivan varmasti entinen heila, ja nyt he tottakai hyödyntävät täysin siemauksin tämän kohtaamisen vanhojen muistojen verestämiseen käytännössä. Tämä johtaa taas siihen ajatukseen, että minä olen itse torjunut Javierin niin monta kertaa, että hän on ehtinyt sopia tämän vierailun jo kauan sitten niiden kuukausien aikana, kun on joutunut henkisesti luopumaan minusta (toki sydän vereslihalla). Ja nyt olenkin tullut takaisin. Sitten taas palaan unelmoinneistani maan pinnalle ja ajattelen, että hän on vapaa tekemään mitä tahtoo, ja sitä paitsi kyseessä ehkä onkin vain oikeasti kaveri. Ja ehkei hän edes pidä minusta niin paljoa! Ja joka tapauksessa haihattelu on turhaa, koska en aio kysyä asiasta enempää, eikä sillä ole loppujen lopuksi mitään väliä. Näin hyvin tähän suhtaudun.  Kyllä suhtaudun. En ajattele asiaa harmittelun kannalta yhtään. En, en. Silti perjantaiaamuna vilkaisen Javierin aktiivista somea ja mietin, että tapaammekohan ennen pääsiäistä, vai onkohan hän vain innoissaan nyt tuosta vieraasta ja keskittää häneen kaiken huomionsa ja energiansa. Sivuuttaa minut! Ja pieni mustasukkaisuuden pistos on pakko myöntää. Näin helposti se taas käy. Heti kun toinen ei vaikutakaan olevan olemassa vain minua varten niin perusteeton omistuksenhaluni herää henkiin ja tahtoisi alkaa käyttäytymään lapsellisesti. Mutten anna niin käydä tällä kertaa. Kaikki on mennyt minun ja Javierin välillä niin hyvin nyt kun olemme tapailleet taas lähes viikoittain ja pitäneet löyhästi yhteyttä. Eikä ole mitään tarvetta muuttaa sitä. En kuitenkaan oikeasti edes haluaisi tiivistää yhteiseloamme, joten miksi ihmeessä edes mietin koko asiaa. Siksi koska käytäntö ja järki on ihan erillään tunnesiteistä. Siksi. Mutta se syy miksei suhteemme voi toimia on edelleenkin kiinni niin erilaisissa tulevaisuudentoiveissamme, joten on ihan turha tuhlata henkisiä resursseja tähän juttuun enempää. Pinnallista hauskanpitoa ehdimme varmasti jatkaa kyllä myöhemmin ihan niinkuin tähänkin asti.

Olen taas nähnyt mitä kummallisimpia unia. Yksi unista on tuntunut tosi realistiselta. Siinä olen kierrellyt erilaisissa toimipaikoissa, joissa tehdään testejä elämillä. Oikeassa elämässä välttelen viimeiseen asti näkemästä mitään eläinten kärsimykseen liittyvää. Ei siksi, että sitten voisin kuvitella maailman olevan jotenkin parempi paikka. Vaan vain siksi, ettei maailman kauheuksien tuijottelu paranna eläinten (tai minkään) hyvinvointia laisinkaan. Se vain pahentaa omaa oloani, enkä pääse niistä kuvista päässäni eroon. Vieläkin joskus verkkokalvoilleni palaa se kuva, jossa kissa makaa tyytyväisen näköisenä sängyllä, johon joku on koonnut kasan erilaisia työkaluja ja välineitä, ja kysyy kuvatekstissä, että millä aloittaisi kiduttamaan kissaa. En ole tietenkään katsonut tuota viestiketjua yhtään pidemmälle. Mutta silti muistan aina sen kissa ilmeen ja toivon, että joku vain vitsaili inhottavasti. Toinen kuva josta en tunnu pääsevän eroon on susikoira, joka katsoo kameraan ollessaan kaameassa sadististen ihmisten aiheuttamassa tilanteessa (jota en edes pysty kirjoittamaan auki) ja se ilme on niin viaton. Ja olen itkenyt sen vuosikausia sitten vahingossa aukiklikatun kuvan takia varmaan useita turhia kyyneleitä. Se on pamahtanut usein päähäni juuri kun olen ollut nukahtamassa ja silmäni rävähtävät auki ja olen joutunut nousemaan sängystä tekemään jotain, jotta unohtaisin koko muiston. Joskus lapsena olen ollut yltiödramaattinen näissä asioissa ja vaatinut selitystä sille, miten maailmassa jotkut joutuvat kärsimään niin paljon. Silloin äitini sanoi, että nyt lähettämämme rukoukset tavoittavat myös menneet tapahtumat. Joten jos nyt muistamme iltarukouksissamme joskus aikanaan kärsineitä, niin se voi helpottaa heidän silloin kokemaansa kärsimystä. Ja kai se ajatus silloin auttoi minua. Ja olen lähettänyt useita rukouksia muun muassa isoisäni kuolinhetkeen. Ollessamme lomamatkalla Jukan kanssa pelkäsin, että törmäisimme ruokatoreilla niihin julmiin myyntikojuihin, joissa ahtaat häkit on tungettu täyteen ruoaksi päätyviä toistensa päällä lojuvia armoa katseellaan anovia eläimiä. Mutta onneksi vältyimme niiltä. Silti muistan sen kanan, joka oli laitettu jossain kylässä pienen olkikorin alle, jossa se joutui kai viettämään koko päivänsä kuumassa auringonpaahteessa. No, joka tapauksessa. Unessa on lammas, jota joku tutkija innokkaana esittelee minulle. Lampaat ovat niin säyseitä ja kivoja. Mutta unessani lampaan pää on avattu niin, että sen aivot ovat näkyvillä kuin Hannibalin lounas. Lammas katsoo minua lempeästi ja on hereillä. Se on niin kiltti ja hyväntahtoinen, ja tunnen sen unessani vahvasti katsoessani sitä silmiin. Lammas luulee, että tämä on sen elämäntehtävä, jonka se aikoo suorittaa parhaansa mukaan ihmiseen luottaen. Tutkija pyytää minua ottamaan pussillisen jääpaloja käteeni ja painelemaan sillä lampaan paljaana olevia aivoja. Ja jostain syystä teen työtä käskettyä. Painellessani kylmää pussia lampaan aivojen eri osiin sen ilme vaihtelee, ja tutkija kertoo minulle innokkaana, että kun jääpussi on oikeassa kohdassa niin lammas ei enää muista mitään kurjuuksia mitä sille on tehty. Miten paradoksaalista!

Jukka lähettelee minulle viestejä heti perjantaiaamuna. Hän on soittanut minulle edellisiltana ja halunnut jutella pitkään. Puhelussa Jukka on vähätellyt sitä tyttöä, joka on häneen toivottoman ihastunut. Tyttö jota Jukka on häikäilemättömästi käyttänyt hyväkseen yrittäessään tehdä minuun jotain naurettavaa vaikutusta. Hän selittää, että tyttö on juuri kysynyt hänen viikonloppusuunnitelmistaan. Ja ärsyttävän läpinäkyvästi Jukka selittelee, ettei edes tunne hyvin tuota koko ihmistä, eikä tosiaankaan ole hänestä kiinnostunut. Miksi hän edes ottaa mitään yhteyttä! Sanon vain, että minun puolestani kaikki ovat tervetulleita mukaan, jos aiomme viettää iltaa jossain. Jukan äänensävy värähtää kun hän lipsauttaa, että oli mennyt selittämään tytölle, että koska minä tahdon ehkä käydä tanssimassa klubilla, niin ei mukaan ehkä mahdu enempää porukkaa. Inhoan sitä, miten Jukka väittää muille minun estävän jonkun osallistumisen mukaan. Juuri tuollainen syyntakeetomasti pahansuopa ihminen, joka heittelee kapuloita rattaisiin muiden ihmissuhteissa esittäessä viatonta sivullista. Hän aina nauttii siitä, jos joku ei pidä minusta ja varmaan haaveilee minun nojautuvan hänen seuraansa jos muut hylkäävät minut. Pyh! Nyt hän taas kertoo hankkineensa lahjakortteja kylpylään, mihin reagoin neutraalisti. En aio koskaan lähteä hänen kanssaan kahden kesken kyplyään. En ikinä. Hän on mahtava kaveri silloin kun osaa antaa typerien ja epärealististen fantasioidensa olla vaikuttamatta käyttäytymiseensä. Toistan edelleen. Mahikset ovat nollassa. Ja toistan sen tarvittaessa suoraan hänellekin taas tuhannennen kerran. Laitan täysillä soimaan dj-setin, mitä olisi mahdollista mennä kuuntelemaan illalla. Ja vaikka ensialkuun fiilikseni ei ole ollut kovin perjantainen, niin kun basso alkaa pomppia korvissani, niin tiedän, että tänään on pakko päästä transsimaan pitkästä aikaa. Sen tunteen innoittamana lähetän heti viestin hyvälle tanssikaverilleni Karrille. Olisi hauska törmätä häneenkin tanssilattialla. Mutta mukaan saattaa hyvin eksyä myös muut kaverit. Ehkäpä Elinakin! Jopa Jukka väittää olevansa innoissaan lähdössä klubille, vaikka ei koskaan tanssi ja suurin piirtein itkee jos joutuu maksamaan sisäänpääsymaksun jonnekin. Eli tänään on luvassa energistä tanssia, kunhan mikään ei mene pieleen. En malta odottaa.