Pikkupalkintoja

Torstaina voisin lähteä taiteiden yöhön. Voisin mennä lasillisille Elinan kanssa. Voisin vastata myöntävästi Rickyn kutsuun, tai pikemminkin aneluun, viettää yhteinen leffailta. Oikeastaan jo melkein myönnyn. Oikein odotan mielessäni sitä, että hän myöntäisi kaipaavansa minua. Pahoittelisi sitä, että on ollut niin etäinen edellisillä tapaamisillamme. Ja kun hän sanoo taas rakastavansa minua ja haluavansa katsoa kanssani elokuvan. Ja halata minua. Niin ihan pienen hetken melkein haluaisin mennä. Ehkä jopa menisin, jos se ei vaatisi vaivannäköä siistiytymisestä ja pukeutumisesta ja kulkemisesta. Ehkä menisin jos en pystyisi sanomaan hellyyttä kaipaavalle ja jossitteluja korvaani kuiskivalle yksinoloa pelkäävälle ahdistukselle ei. Tai jos ei mieleeni juolahtaisi mielikuvia siitä, että kenties Ricky on tapaillut jotain toista ja siksi ollut hetken aikaa niin etäinen minua kohtaan. Joten pysyn kannassani. Sanon lievästi marttyyrina, että hänellä oli tilaisuutensa. En ota tästä väliemme tyrehtymisestä syytä itselleni. Edellisten viikkojen aikana olen vieraillut hänen luonaan ainakin muutaman kerran. Eikä hän jutellut kanssani paria tavua enempää mitään. Eikä tapaamistemme jälkeen ollut yhteydessä kanssani normaalisti. Ricky toteaa lopulta My bad, ja tyytyy kieltävään vastaukseen. Olen aika ylpeä itsestäni, että siitä huolimatta, että minulla olisi monta aktiviteettivaihtoehtoa illalle, olenkin päättänyt jäädä yksin kotiin. Ei siksi, että kotona oleminen olisi jotenkin ihmeellistä, mutta juuri tänään minusta on tuntunut siltä, että jonnekin pitäisi mennä. Että menetän jotain jos vain jään kotiin. Vaikka olen väsynyt, niin silti lievä ahdistus on saanut ajatuksen koti-illasta tuntumaan yksinäiseltä. En tiedä johtuuko se siitä, että niin moni tuttava aikoo juhlistaa taiteiden yötä ja on poikkeuksellisesti liikenteessä arki-iltana. Mutta olen kuin olenkin saanut yllättäen aktivoituneen fomon kuriin. Ja kaatanut itselleni lasilisen viiniä. Päättänyt nauttia omasta illasta ihan yksin. Vaikka väkisin. Ja se on melko harvinaista! Yleensä olen laatinut arkipäiville kaikenlaista pientä ohjelmaa katkaisemaan joskus pitkältä tuntuva ilta. Mutta nyt en aio edes tehdä ruokaa, vaan päätän pitää irtioton kaikesta ylimääräisestä. Pakotan ahdistukset ja fomot sietämään tämän.

Ja heti kun olen lopettanut jossittelun ulos lähtemisen suhteen, niin epävarmuus katoaa. Tuntuu kuin olisin läpäissyt pienen testin menestyksekkäästi ja saanut palkinnoksi hyvän fiiliksen. Tyytyväisenä siemailen viiniä ja selailen illan ohjelmavalikoimaa. BLING. Kiva kaveri lähettää minulle kuvaviestin. Muutama ystävä on istumassa iltaa hänen luonaan, eikä tilannekuvien vaihtelu ole mitenkään tavatonta. Voisin olla siellä itse, mutta päätös kotiin jäämisestä tuntuu edelleen vahvasti oikealta. Ja nyt saan kuvan, jossa Ile suutelee vierasta henkilöä, todennäköisesti naista. Hmm. Onkohan ystäväni havainnut lievän flirttailumme Ilen kanssa, ja haluaa tarkoituksella lähettää minulle tällaisen kuvan? Vastaan normaalisti reagoiden huumorilla, ja selittäen että itse päätin olla tekemättä tänään mitään. Eikä kuva aiheuta minussa mitään sen suurempaa reaktiota. Osittain se vaikuttaa vitsiltä, jota ei ehkä tule ottaa tosissaan. Tai sitten en vain kauheasti välitä mitä Ile missäkin tekee. Tunnen ehkä jopa jotain lievää helpotusta. Koen heti vastuun Ilen tunteiden mahdollisesta loukkaamisesta lievenevän. En ehdi miettiä tuota sen enempää, kun yhtäkkiä saan viestin Karrilta. Saman tien ajattelen, että palkinnoksi yksinolon valitsemisesta saan yhteydenoton joltain potentiaaliselta ihmiseltä! Hah. Vaihdamme kuulumisia ihan niinkuin aina ennenkin. Nautin pitkistä ja nokkelista keskusteluistamme. Spontaani treffi-iltamme muutama viikko sitten ei ole pilannut yhteydenpitoamme. Vaikkakin olisin ehkä toivonut väliemme tiivistyvän tapaamisemme jälkeen enemmän. Olisin ehkä halunnut Karrin innostuvan minusta. Mutta nyt taas intoudumme runoilemaan haikutavutuksella toisillemme siitä, miten kiva on olla pimeänä iltana peiton katsomassa netflixiä. Jonkun kanssa. Hymyilyttää. Kumpikaan ei tee mitään ehdotuksia, mutta ei tunnu siltä että juuri nyt pitäisikään. BLING. Nino lähettää minulle tuttuun tapaan terveisiä tien päältä. Ensin hän tahtoo kertoa hauskoista kuulumisistaan ja kiireisesti alkaneesta syyskaudesta. Mutta sitten hän yhtäkkiä kysyy, että voisimmeko lähteä yhteiselle matkalle. Jonnekin missä ei tarvitsisi miettiä yhtään mitään. Viettää lepoaikaa ihan kahdestaan. Hymyilyttää väkisinkin, koska olen juuri hetki sitten pohtinut taas matkakuumettani. Ja näin positiivinen yhteydenotto tuntuu taas palkitsevalta. Vastaan Ninolle, ettei se välttämättä väärin olisi. Tiedän, että meillä olisi yhteiselllä lomalla hauskaa. Ainakin jonkin hetken. Mutta minun tulisi kuitenkin tarkasti harkita saattaisiko yhteinen matka olla harhaanjohtavaa hänen mahdollisia tunteitaan kohtaan. Asia jää ilmaan leijumaan jännittävänä mahdollisuutena. Uskon, että palaamme tähän keskusteluun myöhemmin. BLING. Ja seuraavaksi, kuin täydellisesti ajoitettuna, saan viestin Ileltä, joka kertoo illan suunnitelmista iloisena. Kenties ihan tietämättömänä, että olen vähän aikaisemmin saanut ihailla hänen ehkä arvoitukseksi jäävää pusukuvaansa. Vastaan ihan normaalisti, koska ei ole mitään syytä olla vastaamatta. Ja Ile jatkaa viestittelyä yhä lämminsävyisemmin ja ujuttaa jokusen sydämenkin mukaan viestinvaihtoon. Hymähdän tyytyväisenä, mutta hieman välinpitämättömänä. 

Pysyn hyväntuulisena koko torstai-illan. Olen sopinut itselleni ensitreffit viikonlopun avaukseksi perjantaille, mikä ajatuksena tuntuu vielä torstaina ihan kivalta. Vaikka odotukset ovat melko matalalla. Eikä tämä mies ole ilmoittanut pituuttaan esittelyssään. Mutta viimeksihän komea ja kiva Elias vahvisti sen, etteivät kaikki ne miehet ole lyhyitä, jotka jättävät pituutensa mainitsematta. Hänestä ei ole kuulunut mitään. Olen järjestänyt nämä deitit hetken mielijohteesta, kun orastava innostukseni Ileä kohtaan sai pienen kolauksen. Ehkä olen jotenkin pelännyt, että ahdistus iskee kovemmin jos pieni potentiaali Ileä ajatellen katoaisi ilman back up plania. Ja siten olen varautunut ennakoivasti hankkimalla muuta ajateltavaa. Ja mikäs siinä. Etenkin nyt! Vaikka voisin aivan yhtä hyvin jättäytyä kokonaan miettimästä mitään potentiaalia kenestäkään ja keskittyä vain itseeni. Nukun koko yön kohti perjantaita heräämättä kertaakaan yön aikana. Olo on aamulla vähän unenpöpperöinen, mutta melko hyvä. En erityisesti pode ahdistusta. Vaikka nyt ajatus illan treffeistä ei tunnu mitenkään erityisen innostavalta. En ole peruuttanut sovittuja treffejä koko sinkku-urani aikana kuin vain kerran. Ja se oli silloin kauan kauan sitten, kun pääsin viettämään ihanaa kesäpäivää Carloksen ja hänen ystäviensä kanssa. Siitä en halunnut kieltäytyä, joten peruutin ensitreffit, jotka olin ehtinyt sopia samalle päivälle. En peruuta treffejä siksi, että ajatus niistä on stressaava tai tympeä. Mutta en harmistuisi jos toinen joutuisi perääntymään. Näkisin ennemmin vaikka Karrin! Siitäkin huolimatta että minulla on ollut omat epäilykseni mahdollista suhteen kehittymistä kohtaan häntä ajatellen. Niin silti pidän hänestä. Silti koen välillämme kemiaa. Kuka tietää milloin taas kohtaamme! Muutoin minulla ei ole erityisiä suunnitelmia viikonlopulle. Ehkä joku toinenkin deitti saattaisi järjestyä johonkin väliin. Niin ainakin olen alustavasti kai jonkun tapaamattoman tinderin kanssa sopinut. Sen aika kiinnostavan, jonka lookista tykkään. Ainakin kuvien perusteella. Mutta menee miten menee, niin koitan toimia fiiliksen mukaan oikeita ratkaisuja tehden.