Kesän viimeiset hetket

Herätessäni maanantaihin en muista ollenkaan että mikä päivä on kyseessä. Joudun oikeasti miettimään, että voiko jo olla maanantai. Ja petyn vähäsen kun tarkasti analysoiden päädyn sihen, että on. Ärsyttää hetken, mutta vain siksi koska olisin voinut mielelläni jatkaa unia vielä pari tuntia. Kestää jonkin aikaa, että palaudun taas tähän todellisuuteen ja muistan missä nyt oikein mennään. Mieleeni ei läsähdä ensimmäisenä Javier tai mikään ahdistava asia. Vaan kevyesti jännittynyt ja malttamaton kärsimättömyys. Onko pakko käydä läpi nämä tavanomaiset arkipäivät, kun voisi olla jossain pitämässä hauskaa! En voi sanoa, että minua suoranaisesti ahdistaisi. Ja jos lievästi jossain taka-alalla se ahdistus olisikin, niin se liittyy lähinnä pahaenteisyyteen ja epävarmuuteen siitä, tuleeko tämä viikko onnistumaan siten kuten odottaisin. Mutta kun aamun edetessä tajuan että en edes tiedä, mitä tarkalleen ottaen odotan, niin olo muuttuu neutraaliksi. Olen väsynyt. Aamukahvin jälkeen olo on edelleen väsynyt ja kahvista tulee paha olo. Olen nukkunut lähes koko sunnuntain, sekä hyvät yöunet vasten uutta arkiviikkoa, mutta silti olen ihan poikki. Yhtäkkiä rauhalliset koti-illat parille seuraavalle päivälle tuntuvatkin oikein sopivilta. Mihinkäs tässä muka oli kiire. Ei mihinkään. Olen osittain vähän pettynyt siihen miten viikonloppu lopulta meni. Mutta tavallaan olen helpottunut. Olen kieltäytynyt tapaamasta Ninoa muihin sovittuihin menoihin vedoten, ja se on ollut täysi totuus. Kuten aavistelin aiemmin, niin olen ennemmin valinnut hauskanpidon ystävieni kanssa, kuin viikonloppuillan viettämisen Ninon seurassa. Näissä asioissa on tietty hierarkia. Eikä koko illan tai yön kestävät viikonlopputapaamiset vanhojen deittien kanssa ylitä juhlimista tai uusien ihmisten tapaamista. Ainoastaan silloin jos muut menot yllättäen peruuntuvat. Tai jos olen ihastunut. Onneksi olen ilmoittanut Ninolle ajoissa muiden menojen vievän koko iltani, joten hän on voinut halutessaan tehdä muita suunnitelmia. Mutta silti hän on viikonlopun mittaan lähetellyt minulle entistä tiiviimmin kivoja kuulumisviestejä, vaikka oma keskittymiseni onkin ollut aivan muualla. Sitä paitsi uskon, että hän on aktiivinen yhteydenpitäjä monien ystäviensä kanssa. Tuskin olen poikkeus, vaikka hän minusta pitäisikin. Myös Manuel on selvästi intoutunut siitä etten suoralta kädeltä kieltäytynyt hänen ehdotuksestaan jatkaa yhteisiä illanviettoja. Hän lähettää minulle vihjailevan viestin siitä, kuinka viikonloppuna olisi hänen ainoa vapaailtansa pitkään aikaan. Mutta vielä vähemmän lähtisin viettämään viikonloppuiltaa Manun luokse kuin Ninon. Melkein ärsyttää, että hän nyt kuvittelee minun juoksevan luokseen entiseen tapaan. Alan muutenkin olla aika varma siitä, etten halua enää aloittaa mitään kaveruutta ylittävää toimintaa hänen kanssaan.

Taas koko viikonloppu on mennyt kaveriporukan kanssa kaikkea hauskaa tehdessä. Olemme olleet puistossa kuuntelemassa musiikkia. Terassilla ottamassa yhdet. Sitten parin eri ystävän luona juhlimassa täysillä. Olemme istuneet vierekkäin Ilen kanssa, mutta pieniä satunnaisia hipaisuja lukuunottamatta, emme ole kehittäneet välejämme sen pidemmälle. Paitsi että lauantaina, kun Ile on lähtenyt muita aikaisemmin kotiin hän on lähettänyt minulle viestin jossa toteaa, että tarvittaessa voisin yöpyä hänen luonaan. Toki siksi koska hän asuu tuhat kertaa paremmalla sijainnilla kuin minä. Mutta myös siksi, että se olisi ollut hauskaa. Ja kutsu olisi koskenut vain minua. En ole kuitenkaan rohjennut lähteä sinne. Kun juhlat ovat päättyneet olen suunnannut väsyneenä omaan sänkyyn nukkumaan. En vaan ole osannut yhtäkkiä keskellä yötä ottaa yhteyttä ja ilmoittaa että olisin tulossa. Se on tuntunut liian vaivalloiselta. Liian läheiseltä. En halua juosta kenenkään perässä. Ei minulla ole niin kiire mihinkään. Mutta silti se on se faktori, joka luo pientä pettymystä ajatellen viikonloppua. Olisi ollut niin kiva herätä jonkun kainalosta hitaaseen sunnuntaihin. Makoilla sängyssä katsomassa jotain turhanpäiväistä ja lähteä iltapäivällä kotiin. Olisin mennyt vain nukkumaan. Olisin pitänyt alusvaatteet ylläni. Olisi vain kiva nukkua jonkun vieressä. Jonkun halauksessa, mutta olla heti ryntäämättä sen intiimimpiin hetkiin. Viimeksi olen nukkunut jonkun kainalossa joskus monen monta viikkoa sitten Javierin luona. Ja tauko on varmasti ollut ihan paikallaan. Sehän on hyvä osa tätä itsenäisyysprosessia. Että on ihan okei nukkua yksinkin. Mutta syksy on tulossa. Pikkuhiljaa voisin luopua jatkuvasta juhlimisesta ja vaihtaa ainakin pienen osan siihen, että toisinaan viettäisikin vain leffailtaa punaviiniä pari lasia juoden ja sitten sinne kainaloon nukahtaen. En vaan yhtään tiedä voisiko se olla Ile vai joku muu. Joka tapauksessa olemme alustavasti sopineet tapaavamme joku arki-ilta tällä viikolla. Ehkä sitten tiedän enemmän. Olen laittanut tinderin taas pois päältä ainakin vähäksi aikaa. En vain jaksa. Tämä on juuri se hyvä maanantaiolo, kun on sen verran väsynyt, että en edes jaksaisi muuta kuin viettää rauhallisen koti-illan. Ehkä huomenna on taas eri fiilis. 

Eli kaikki on ennallaan. Mitään sen kummempaa ei ole tapahtunut paitsi paljon hymyä ja parit hillittömät nauruhetket. Pieniä katseita ja hyviä keskusteluja. Kohta kesä on virallisesti ohi kun syyskuu alkaa. En tiedä minne se katosi, mutta se oli ehkä paras pitkiin aikoihin. Siis oikeasti. Vaikka olen valittanut miten paljon, niin tähän kesään on mahtunut niin loistavia viikonloppuja ja vapaailtoja, etten voi kuin olla kiitollinen. Vaikka olen kärsinyt pahoistakin ahdistushetkistä, niin usein vapaalla ollessani olen ollut ahdistuksesta täysin vapaa. En takuulla ole minään vuonna hymyillyt niin paljon kuin tänä kesänä. Olen myös todistanut itselleni, että heti kun alkaa olla tylsää niin saan kyllä treffiseuraa jos vain haluan. Ja tinderissäkin voi tulla vastaan vaikka kuinka mahtavia tyyppejä. Ja viihdyn hyvin Ilen seurassa. Nyt kun emme ole samassa tilassa niin alan taas empiä kaikkea enkä oikein muista miltä tuntuu olla hänen lähellä. Mutta kun olemme samassa paikassa niin on kiva olla siinä lähellä ja jutella jostain. Pidän hänen äänestä ja tavasta puhua. Siitä, että hän ei mene mukaan niihin kaikista hölmöimpiin vitseihin niin helposti. Ja hän on aina ystävällinen kaikille. Ja positiivinen. Sitten kun hän väsyy eikä jaksa olla iloinen, niin hän lähtee kotiin. Ja niin sen kuuluukin mennä. Katsotaan menenkö joku kerta hänen mukaansa. Nyt tämä tilanne on ollut pysähdyksissä jo aika pitkään, ja varmaan kumpikin ajattelee, että kohta täytyy kokeilla viettää vaikka ilta kaksistaan, jotta saamme selvennettyä fiiliksiämme. Ja kyllähän se minulle sopii. Tänään iloitsen siitä että on aika harmaa päivä. Silloin on kivointa laiskotella kotona. Inhottavana tuntuva selkäkipu häiritsee ihan kauheasti. Mutta se asia on selvityksessä, joten koitan ainakin olla ahdistumatta sen vuoksi.