Pieni yliajattelu ennen illanviettoa

Vaikka olen torstaina tosi väsynyt vähäisten yöunien jälkeen, niin en melkein malta odottaa viikonloppua. Mitään erityistä ei ole edes tiedossa, mutta hyvät säätiedotukset kohottavat mielialaa. Aiomme juhlistaa loistavaa kesää nauttien säästä ulkona yhdessä ystävien kanssa. Torstai-illan aikana vaihtelemme viestejä parin kaverin kanssa, ja Ilekin lähettää kuulumisiaan pitkin iltaa. Olen tykännyt siitä, että lähipiirissä on jonkilaista potentiaalia. Kavereihin kuuluu ihmisiä, jotka saavat minut tuntemaan oloni hyväksi. Mutta en halua innostaa Ileä liikaa. Olen viesteissä neutraalin iloinen. Kuten kaikille kavereille. En halua kiirehtiä mihinkään. Enkä halua luoda liikaa toiveita, jos en haluakaan jatkaa flirttailua. Haluan pidättää oikeudet muutoksiin itselläni mahdollisimman pienellä vaivalla. Tällainen fiilis alkaa korostua heti kun yhteydenpitomme on muuttunut aktiivisemmaksi ja lämpimämmäksi. Melkein pelästyn, että tykkääkö hän oikeasti minusta. Ei ehkä haluakaan vain saada minua yökylään. Mutta mitä jos päätyisinkin heräämään hänen vierestään ja sitten hän muuttuisi etäiseksi ja katoaisi linjoilta. Olisi minuun pettynyt. Nolostuisin kaveripiirin edessä. Joudunko nyt johonkin vastuuseen siitä etten työntänyt häntä pois nojailemasta minuun. Apua! Tästä tietysti alkaa jonkinlainen päänsisäinen jossittelu ja epävarmuus. En halua vaarantaa kaverisuhteita. Enkä edes voi tietää voisiko välillemme tulla mitään pientä flirttiä enempää. Ja sitä paitsi, eihän Ile täytä kovinkaan paljoa niitä kriteereitä, joita joskus muinoin listasin. Ja miksi ylipäätään ajattelen sitä, jos kerran luovuin kriteerilistasta? Ehkei sekään asia ole ihan niin yksinkertainen kun olen kuvitellut. On mahdollista, että minä itse vain kuvittelen sen henkisen yhteyden riittävän. Intohimon ja rakkaudentunteen. Mutta kuten Javierin kohdalla jo aloin epäilemään, niin ehkei se riitäkään. Javierhan toki ylittää monet käytännölliset kriteerini mennen tullen. Kun puhutaan vaikkapa varallisuudesta, ulkonäöstä ja koulutuksesta. Mutta olisin ollut epätyytyväinen hänen moniin tapoihinsa. Olisin ollut ylpeä ja tyytyväinen hänen kanssaan yhdessä muiden edessä. Mutta hyvin todennäköisesti valittanut epäonneani suljettujen ovien takana ja ystävilleni, kun Javier on taas kiukustunut jostain pikkuasiasta. Tai ei halua vastata viestiini. Tai viettää ennemmin aikaa ystäviensä kuin minun kanssani. Tiuskii kaupassa. Ja kotona pyytää minua hieromaan selkäänsä, muttei ikinä tee vastapalvelusta. Ilmoittaa ääneen mitä aikoo mennä tekemään vessaan. Vihjailee jatkuvasti kotitöiden tekemisestä ja vertailee minua muihin. Kuolaa televisiossa näkyvien naisten perään. Pidemmän päälle nämäkin vähäisiltä kuulostavat seikat olisivat ehkä saaneet minut perääntymään suhteesta. Katumaan sitä. Mutta koska pelkään niin paljon yksinoloa, niin en olisi varmaan laskenut irti Javierista, kuten en osannut tehdä edellisessä pitkässä suhteessa. Olisin jossitellut ja selitellyt itselleni miksi suhdetta pitäisi jatkaa. En olisi halunnut laskea Javieria sinkkuna maailmalle. Olisin jatkanut epäonnisesta viikosta toiseen ahdistuksen kanssa painiskellen.

Mutta eiväthän nuo Javierin niin sanotut huonot puolet ole rinnastettavissa siihen, jos joku ei ole korkeasti kouluttautunut, mutta osaa keskustella ja huomioida minut ilolla. Onko muka pankkitilin saldo tärkeämpi, kuin se, että halutaan viettää kaikki mahdollinen aika yhdessä ja tutustuttaa toinen kaikkiin omiin ystäviin. Koska toisen seurassa on niin kiva olla. Ja juuri se on se, mikä meillä Ilen ja kaikkien kavereiden kanssa toimii. Olemme ylpeitä siitä että saamme olla ystäviä. Ikään kuin säteilemme iloa ja hauskuutta, jonka haluamme jakaa mahdollisimman laajalti. Olen nähnyt miten tyytyväisesti Ile nauraa, kun on saanut esitellä minut kaukaisemmille kavereilleen, ja sitten meillä on ollut tosi hauskaa. Sellaista vilpitöntä onnellisuutta. Kukaan ei välitä mitä kouluja toinen on käynyt. On saattanut mennä kuukausia, etten ole edes tiennyt mitä kukin tekee arkipäivinään. Ja se on arvokkaampaa kuin hienolta näyttävä työpaikka. Toinen voi osata keskustella sivistyneesti ja syvällisesti, vaikkei olisi käynyt kouluja. Toisella voi olla suuri henkinen pääoma, vaikka asuisi pienessä vuokrakämpässä ilman säästöjä. Ehkä tämä ajattelumalli vaatii vielä sopeutumista, vaikka olenkin sen perään teoriassa kuuluttanut jo pitkään. En halua kaivaa esille kriteerilistaani. Mutta en voi myöskään helposti muuttaa ajatuksiani ja tunteitani näissä asioissa. En voi sille mitään, että jotkin ulkoiset asiat tuntuvat merkitsevän minulle paljon. Minun pitää tykätä toisesta ulkoisesti. Se pituus. Enkä tiedä miten suhtautuisin ihmiseen, joka ei osaa ollenkaan huolehtia vaikkapa taloudestaan? Mitä jos toisella olisi kovat velat ja luottotiedot menneet? Tällaiset jutut alkaisivat häiritä minua takuulla. Ja mitä Ileen tulee (vaikken nyt juuri halua ruokkia ajatuksiani hänestä liikaa), en tällä hetkellä muista ollenkaan onko hän minua pidempi. Minulla ei ole hajuakaan hänen raha-asioistaan. Ja se on aika hauskaa. Kuitenkin, jos harkitsisin edes mitään tapailua kenenkään kanssa, niin minun on mietittävä, että esittelisinkö juuri tuon ihmisen - kuka tahansa se olisikaan - tyytyväisenä vanhemmilleni. En koskaan halua hävetä toista. Ei siksi että toisessa olisi jotain vikaa. Vaan siksi, että sellainen tekee minusta huonomman ihmisen. Ja jos en voi muuttaa tätä piirrettä itsessäni, niin minun ei pidä altistaa ketään siihen asemaan seurassani. No, mutta. Haluan toimia fiiliksen mukaan, enkä yliajatella. Jos minusta tuntuu kivalta, niin sitten keskityn siihen, mikä saa minut tuntemaan oloni kivaksi. On kuitenkin hyvä purkaa näitä yliajatuksia pois päästäni ennen ulos lähtemistä. Tänään tanssitaan ja nauretaan.