Be zen

Olen ollut ihan liian tasainen edes oikein huomatakseni, että taas on perjantai! Minulla on mukavia suunnitelmia koko alkuillaksi perheeni kanssa, ja kerrankin fomo ei ole pilaamassa tunnelmaa ollenkaan. Joskus olen kokenut vaikeaksi irrottautua omasta vapaaillastani viikonloppuina mihinkään sukuveloitteisiin tai tapahtumiin, joista en pääse tarvittaessa pois. Mutta nyt odotan innolla kivaa iltaa! Ja kuka ties vielä loppuillasta jaksan lähteä tekemään jotain muuta ystävieni kanssa. Mutta ei saa juhlia liikaa! Koska huomiselle olemme sopineet treffit Santin kanssa. Selvisin hienosti siitä, ettemme me tavanneet arki-iltana, vaikka sitä alunperin toivoin. Tällä hetkellä minusta tuntuu ettemme ole tavanneet ikuisuuksiin. En muista taaskaan miltä hän näyttää. Ja jotenkin tuntuu, kuin emme olisi olleet tekemisissä ikiaikoihin, vaikka olemme vaihdelleet viestejä lähes joka päivä. En ole stressanut viestimisasioita ollenkaan. Torstaina kärsin kovasta päänsärystä, koska olimme keskiviikkoiseen tapaan tavanneet Elinan kanssa lasillisilla. Mutta tällä kertaa tapaamisemme ei loppunutkaan pariin sivistyneeseen punaviinilasilliseen. Vaan eksyimme sattumalta mukaan tapahtumaan, jossa nautin sen verran liikaa alkoholia, että se tuntui vielä torstaisena työpäivänä vaimeana jomotuksena ohimoilla. Hyvä muistutus taas siitä, etten enää halua juoda vapaailtoinani paria annosta enempää. Tapasimme tuolloin myös Ilen ja pari muuta kaveria. Mutta se ilta saa muutoin jäädä unohdettujen arkistoon. Humalaisen keskiviikon jälkeen minulla oli siis pitkästä aikaa myös pieni moraalikrapulan hetki. Eli jouduin heti herätessäni pikaisesti käydä mielessäni läpi, että tuliko nyt sanottua jotain tyhmää. Tai näytettyä ihan hölmöltä. En enää ikinä mene siihen pubiin! Mutta noustuani nappaamaan särkylääkkeen suuhun ja pesemään edellisillan meikit pois kasvoilta, olen vilkaissut puhelintani, jossa on jo kivat aamutoivotukset Ileltä ja muilta edellisillan seuralaisilta. Ei syytä huoleen siis! Shake it off! Kuten joogaopastajani aina sanoo videolla. Ja niin teen aika tehokkaasti. Kuitenkin tuo lievästi orpo olo saa minut haluamaan ottaa yhteyttä Santiin varmistaakseni, että hän on vielä turvasatamani viikonlopulle, vaikka olinkin hölmö eilen (vaikkei hän sitä tiedä). Ja juuri kun aamupäivällä alan kirjoittaa hänelle viestiä, niin hän ehtiikin ensin. BLING. Ihan samaan aikaan. Näin meille kävi usein Ronin kanssa. Ronin, joka vaikuttaa onnelliselta edelleen.

Keskiviikkoa lukuunottamatta olen nauttinut rauhallisista koti-illoista. Olen keskittynyt kotitöihin ja kokkailemaan jotain mitä en ole aiemmin tehnyt. Olen katsonut netflixiä perheenjäsenten kanssa ja ollut stressaamatta mistään. Ja niin teen nytkin. En stressaa. On perjantai ja pahaenteisyys ei ole varmaan koskaan ollut näin kaukana minusta. Mietin jopa, että miltä minusta tuntuisi jos treffit Santin kanssa peruuntuisivat? Osaisinko suhtautua siihen näin rauhallisesti luottaen tarkoituksenmukaisuuteen ja maailmankaikkeuden järjestelyyn. Sanoisinko vain hymyillen, että voi harmi. Ja tekisin sitten muita suunnitelmia iloisesti vaikka ystävieni kanssa. En tiedä! Tällä hetkellä minun on vaikea kuvitella, että ahdistuisin ja romahtaisin henkisesti. Mutta on se mahdollista. Niin on käynyt monesti. Monta kertaa viime hetken peruutus on saanut minut itkemään ja tuntemaan paniikkia. Mutta ehkä olen nyt viimein saanut ahdistuksen valjastettua aisoihin, niin ettei se enää alkaisi hallitsemattomasti määrätä käyttäytymistäni ja tunteitani. Lähetän iltapäivällä Santille hauskan viestin, jossa kerron omista illan suunnitelmistani, ja kysyn aikooko hän tänään tehdä jotain hauskaa. Mutta viimeistään huomenna sitten keksitään jotain! Sanon, ja jään odottamaan kärsivällisesti hänen vastaustaan. Monta kertaa Santi on vastannut vasta illalla päästyään töistä. En tiedä onko hän oikeasti niin kiireinen työpäivänsä aikana, mutta ei sillä ole oikeastaan väliä. Muutama tunti sinne tänne.  Haluan vain varmistuksen, että tapaamme huomenna, kuten olemme sopineet. Ja tietysti salaa toivon, että hän ei tapaisi tänään ketään toista ja varmistaisi sen minulle kertomalla vaikka, että aikoo laiskotella kotona. Jotenkin oudosti minusta tuntuu, että hän odottaa kyllä minua. En tiedä miksi ajattelen nyt näin, kun olen itsekin tapaillut aikaisemmin yhtä aikaa eri miehiä. Olen tarvinnut tyhjille vapaapäiville täytettä. Olen sopinut tapaamisia samalle viikolle, ettei vain ehtisi olla yksin. Mutta nyt minulle ei ole tullut mieleenkään tavata romanttisessa mielessä ketään muuta näinä välipäivinä. Olisiko se oikein minulle jos paljastuisi, että hän pyörittelee muita naisia (kuten Javierin tyyliinkin sopii) ja kehittää suhdettaan minuun siinä sivussa? Ihan niinkuin Javier. Loukkaantuisin ja yllättyisin. Mutta selviäisinkö siitä aika hyvin? Juuri nyt minusta tuntuu että selviäisin. Sanoisin suoraan, että voi harmi, näin tilanteen aivan eri valossa! Ja sitten kiittäen hyvästä seurasta lähtisin eri suuntaan. Enkä suostuisi jäädä mihinkään limboon enää koskaan. Niin toimisi järkevä itsenäinen ja omanarvontuntoinen nainen. Eli minä.

Kaikki näyttää tällä hetkellä aika mainiolta. Olen keskittynyt niin pitkään itselliseen hyvinvointiin tähtääviin teemoihin, että ne ovat väkisinkin liimautuneet säröille kuluneiden silmälasieni päälle. Niiden, jotka ehkä voivat taas joskus olla vaaleanpunaiset. Olen havainnut että kaikki nämä pikkuasiat kuuluvat jollain tavalla yhteen. Mindfullness, jooga, liikunta, ruokavalio, mielenrauha, sielunkumppanuus, tähdet ja planeetat ja maailmankaikkeus (aka. Jumala). Yhtäkkiä ympärilläni monet tahot julistavat sanomaa sieluista ja kohtalosta. Ja se jos mikä sopii minulle. Silleen järkevän maltilliseen tapaan. Haluan heittäytyä siihen. Siihen, että minun tarvitsee vain olla ja mennä virran mukana. Toimia oikein ja intuitioni mukaan. Ja muu on huolehdittu jo puolestani. Ihanaa. En malta odottaa kivaa iltaa. Ja huomista! Santi ei ole vielä vastannut. Mutta jotenkin uskon kaiken menevän kuten olemme sopineet. Ja jos ei, niin saisin taas kokeilla oppitasoani. Joko olisin valmis kohtaamaan vastoinkäymisiä tyynenä ilman pitkäkestoista ahdistusta. Kaikenkaikkiaan siis fiilis on hyvä. En ole juurikaan ajatellut Javieria. Heti kun ahdistukseni loppui reilu kuukausi sitten, niin en ole katsellut menneeseen samalla tavalla kuin ahdistuneena. Javier on päivittänyt someaan ja hän näyttää mielettömän komealta. Ihan vähän sisintä on pistänyt, kun näen miten komealta hän näyttää. Heti mietin miten paljon naisia hän saa saatettua sänkyynsä, jossa joskus oli minulla oma puoli. Mietin Jackia, koiraa, johon olin niin kiintynyt, ja jota Javier rakasti palavasti. Haikeaa. Haikeaa, että siitä kaikesta on pitänyt luopua. Mutta. Shake it off. Saan pitää arvokkaat kokemukset ja muistot. Päätä vähän särkee. Ja voisin ottaa päikkärit. Mutta piristyn takuulla kun pääsen kotiin siistiytymään pikaisesti ennen perhevelvollisuuksia. Myöskään ruoansulatukseni ei ole vielä kunnossa. Monta viikkoa on kulunut ja enimmäkseen vatsa on kuin täyteen puhallettu ilmapallo. Ei toimi kunnolla. Mutta olen maltillinen. Kunhan olen terve niin siedän tämän epämukavuuden, ja opin nauttimaan luumujen syömisestä. BLING. Santi vastaa ja kertoo avoimesti suunnitelmistaan ennen tapaamistamme. Kaikki soljuu kuten pitääkin. Vai sanooko hän viettävänsä tänään leffaillan kotonaan puhelin suljettuna antaakseen ymmärtää että on yksin, vaikkei olisikaan? Pakko myöntää, että ajatus siitä, että hänellä olisi tänään yövieras ärsyttäisi minua. Mutta nyt ei tarvitse ajatella niin.