Slightly MADly deeply

Pidän itseäni oikeasti kuuhulluna, ja uskon noiden tavaankappaleiden vaiheilun vaikuttavan minuun. Ja moneen muuhun. Kerta toisensa jälkeen saan jälkikäteen vahvistuksen jollekin oudolle tuntemukselle tai perusteettomalle pahoinvoinnille. Taas olen ollut aivan veto pois viikonloppuna ja maanantaina täysin ylivoimaisella tavalla, enkä keksi sille mitään parempaakaan selitystä. Minusta tuntuu kuin olisin ollut sairas, mutten kuitenkaan ollut. Minusta tuntuu kuin olisin potenut pientä ahdisusta ja paniikkia, mutta sellaisella täysin ulkoistetulla tavalla. Myös Simo on lähettänyt minulle viestin, jossa kertoo saaneensa pitkästä aikaa paniikkikohtauksen. Nämä hullutukset tuntuvat liian todellisilta ollakseen vain omaa selittelyäni. Mutta toisaalta en kai tiedä miltä sairaudentunnottomuus tuntuu. Oli miten oli, tämäkin osa-alue on nyt liitettävä mukaan tähän kokonaisvaltaiseen elämänparannukseen. Minun täytyy selvittää onko jotain keinoja, joilla voin vähentää reagoimistani universumin tiedostamattomiin liikkeisiin, koska se nyt jo tuntuu melko ylimääräiseltä ja ylivoimaiselta. Vai sieltäkö kaikki nämä vaikeudet ovat yleensäkin olleet lähtöisin? Miten sitä vastaan voi taistella? Tai niihin liikkeisiin mukautua? No, mutta asia on selvityksessä. Siinä missä kaikki muukin. Harjoitukset jatkuvat. Vielä tiistaina minun on vaikea keskittyä mihinkään. Tunnen sen ärsyttävän sekavan olon kaiken taustalla, kun mikään ei tunnu olevan ihan oikein. En saa innostuttua kunnolla edes Santiagon tapaamisesta ennen kuin olen istumassa ennaltasovitussa ravintolassa pehmeissä kauniisti laskeutuvissa hiuksissa ja nätissä yksinkertaisessa meikissä. Olen vähän etuajassa. Ja Santi on vähän myöhässä. Siinä häntä odotellessani pystyn rauhoittumaan ja tunnen olevani oikeassa paikassa. Tarjoilija koittaa tuoda minulle menua, mutta sanon vielä odottavani seuraa. Jazz soi taustalla ja ulkona hämärtyy silmissä. Viimein Santiago saapuu paikalle pukeutuneena kalliisiin ja siisteihin vaatteisiin. Sellaisiin pukutyylisiin, joita ostetaan Stockmannin kalliimmilta osastoilta. Hän tulee heti luokseni, kuten aina, ja antaa minulle suudelman poskelle. Pahoittelee myöhästymistään ja näyttää suloisen viattomalta. Sellaiselta poikamaiselta. Nyt muistan miltä hän näyttää. Tähän saakka minulla on ollut suuria vaikeuksia muistaa hänen kasvojaan. Mutta ajatusten palauttaminen tuollaiseen elävään hetkeen saa hänen kuvansa palautumaan kirkkaasti mieleeni. Näen hidastetusti mielessäni, kuinka hän kuuntelee minua hymyillen valmiina kuulemaan jotain hauskaa. Ja sitten nauramme, koska totean liioitellusti miten helpottunut olen siitä, että hän saapui, koska tarjoilija jo luuli, että minulle tehdään oharit.

On vähän jännittävää tavata tämä äskettäin vielä aivan vieras mies siinä edessäni. Tuntuu kuin emme olisi tavanneet toisiamme ikiaikoihin. Ajatus siitä, että olemme viettäneet niin intiimejä upeita hetkiä yhdessä tuntuu hassulta. Vielä alle kuusi viikkoa sitten hän oli vain yksi oikeallepyyhkäisy muiden joukossa. Mutta nyt yhtäkkiä hän on ihminen, jota olen ajatellut perhosia vatsassa jo monen monta iltaa. Ja minua vähän ujostuttaa siinä hänen edessään. Minusta tuntuu että näytä typerältä. Heiluttelen käsiäni selittäessäni jotain. Kun olemme hississä minusta tuntuu, että seison aivan typerässä asennossa ja vaivaannun, enkä osaa olla itsevarmana, kuten yleensä olen. Javier haukkui tapaani olla liian rennossa asennossa, ja yhtäkkiä se muistuu mieleeni ja tekee minusta maailman kömpelöimmän ihmisen. Olen ihan varma, ettei Santi katsele tällaista typerystä kauaa. Minulla on sporttiset vaatteet päällä ja hän on pukeutunut kuin olisi menossa Wall Streetille. Olen yleensä niin itsetietoinen ja yleisesti hyväksytty, että minua inhottaa olla yhtäkkiä niin ujo ja osaamaton hänen seurassaan. Minua pelottaa, että muutun vastenmieliseksi olemalla edes hetkittäin epävarma. Mutta samaan aikaan en voi sille mitään. Taas päätän, että jos vielä tapaamme niin laitan siistimmät kengät jalkaan. Mutta sitten taas muutan mieleni, ja päätän olla juuri itsenilainen. Eikä Santiago ole mitenkään yli-itsevarma rinnallani. Hän on enemmän kiltin poikamainen kuin mitenkään macho. Paitsi, kun hän lähestyy minua sohvalla ja suutelee intohimoisesti. Haistelee kaulaani ja kuiskaa taas minun tuoksuvan hyvältä. Se on kallis perheenjäseneltäni lahjaksi saatu hajuvesi. Mutta vastaan vain, että so do you. Minä tunnen oloni taas ujoksi, mutta Santi vetää minut käsistä perässään kohti sänkyä, kun on ensin avannut rintaliivini istuessamme sohvalla hengittäessä vasten toisiamme. Kuten joka kerta. Mutta emme ole siellä vielä, vaan istumme siistissä hienossa ravintolassa keskustelemassa ruokailun ohessa kuluvasta viikosta. Santi kertoo avoimesti, mitä on suunnitellut ystäviensä kanssa muille arki-illoille niin, ettei minun tarvitse ollenkaan ajatella hänen tapailevan ketään muuta. Kyselen kiinnostuneena yksityiskohtia, niin että hän saa kertoa urheilujutuistaan ja muista tekemisistään vähintään yhtä paljon kuin minä. Tykkäämme molemmat kertoa asioita ja mielipiteitämme toiselle. Opettaa sellaisia juttuja, mitä toinen ei vielä toisen kulttuurista tiedä. Se on hauskaa. Ehtymätön puheenaihepankki. Joskus Santi keskeyttää minut eikä huomaa sitä edes itse. Se kuuluu hänen persoonallisuuteensa. Hänkin tietää asioita ja haluaa tuosa sen ilmi. Mutta se ei haittaa minua ollenkaan. Kuuntelemme toisiamme ihan yhtä hyvin. 

Kun vuorostani hehkutan risottoa maistellessani sitä, miten paljon nautin pitkästä aikaa saunassa käymisestä, niin Santi toteaa spontaanisti, että voisimme varata saunavuoron hänen taloyhtiöstään. Me yhdessä. Saunavuoron. En näytä hetkellistä häkeltymistäni vaan jatkan keskustelua miettien samalla miten punaiselta ja tyhmältä näytän aina saunan jälkeen. Mutta ehkä siinä vaiheessa emme enää välittäisi sellaisesta, jos joskus pääsemme yhdessä lauteille. Yllätän välillä Santin katsomasta minua jollain ilmeellä, joka saa minut luulemaan, että naamaassani on jokin roska. Tai sitten hän on iloinen seurastani. Kuten minä olen iloinen hänen seurastaan. Katson häntä hymyillen ja koitan puntaroida miten hyvin kestäisin sen, jos menettäisin hänet. Jos hän yhtäkkiä muuttuisi etäiseksi eikä enää tahtoisi tavata. Kuten niin moni muu on tehnyt. Ja sillä hetkellä minusta tuntuu, että selviäisin siitä kyllä. Oloni on niin tasainen ja hyvä, että olen yhtäkkiä taas varma siitä, että kaikki menee kyllä juuri niinkuin pitää. Ja jos tämä henkilö ei halua olla kanssani yhtä paljon, kuin minä hänen kanssaan, niin selviäisin siitä kyllä. Jotenkin kauhean ristiriitaista, että silloin kun olen nauttimassa hänen seurastaan niin minusta tuntuu että selviäisin mistä vain. Sitten olemme siellä hänen kauniissa asunnossaan. Santi on kuunnellut minua aikaisemmin, koska hän kaivaa kaapista esiin lempisuklaatani. Sanon sen ääneen. Opettelen sanomaan hyviä asioita ääneen. Ihan vain siltä varalta, että jos olen aikaisemmin ollut liian kärkäs ja vaikuttanut liian itsenäiseltä. Sellaiselta, etten tarvitse ketään. Siis kun olen tapaillut Ronia ja Javieria. kai miehet haluavat tuntea olonsa tarvituiksi ja halutuiksi. Santi hymyilee tyytyväisenä ja taittaa rivin levystä ja syöttää siitä palan minulle. Sitten puhumme politiikasta. Kritisoin värikkäästi demokratiaa esittäen pitäviä todisteita mielipiteilleni. Sanon, etten henkilökohtaisella tasolla välitä siitä mitä missäkin tapahtuu, jos en koe oikeasti voivani vaikuttaa asioihin. Tai jos ne eivät liity suoraan minuun. Minulla riittää omaakin murehdittavaa riittävästi. Santiago pitää asennettani aika koleana, mutta ymmärrämme silti toisiamme. Ja olemme molemmat kiinnostuneita näistä asioista. Sitten puhumme kouluammuskeluista. Santi toteaa, että jos olisi päätynyt suorittamaan joukkosurmaa, niin ampuisi samantien itsensä. Mutta minä taas säästäisin oman henkeni ja pitäisin tilannetta tilaisuutena tutkia syitä miksi näin kävi. Tällaisia juttuja me innokkaina pohdimme. Mietimme viisautta ja väittelyä. Sitä miten hienoa on voida nähdä asioiden eri puolet, vaikka olisi itse eri mieltä. Sanon, että älykkyyttä on nähdä asiat, mutta viisautta on nähdä asioiden läpi. Santi hymähtää ja lupaa miettiä sanomaani. Eli yhtä löytämääni viisautta, jonka olen ominut omiin ajatuksiini muiden muassa. 

Sitten olemme siellä sängyssä. Santi riisuu paitani ja hieroo selkääni. Hän riisuu itsensä on asettuu päälleni silittelemään minua joka paikasta. Tunnen hänet päälläni. Olemme ihan vähän kömpelöitä. Emme osaa päättää miten haluamme edetä, koska kaikkea tekee mieli samaan aikaan. Pussailen vuorostani Santin rintaa ja napaa hitaasti alaspäin. Hän on suuri. Muistuttaa Manuelia kaikessa sanattomassa kestävyydessään. En osaa sanoa mistä hän pitää, eikä hän näytä sitä herkästi. Mutta se ei ole Santille ollenkaan pääasia, koska hän on miellyttäjä. Hän saa nautinnon siitä, että tuottaa sitä toiselle. Se on ollut vaikea hyväksyä ja tajuta aikanaan esimerkiksi Javierin kohdalla, mutta onneksi nyt minulla on tästäkin stipendit suoritettuna. Antaudun siihen, että hän saa tehdä minut tyytyväiseksi. En häpeile tai koita keskittyä häneen. Vaan olen vaan ja tulen. Ja sanon sen ääneen. Sanon, että you make me too wet. Ja saan Santin ylpeän näköiseksi. Hän sanoo että pitää siitä. Miehille se on kai merkki siitä että nainen nauttii. Vaikka se vie tuntoa ja tuntuu nololta. Nyt en sentään ejakuloi joka kerta. Mutta siksi kai Manuelkaan ei välittänyt ollenkaan siitä jos sohva sotkeutui. Koska hänellekin oli tärkeintä nähdä, että minä olen tyytyväinen. Ja sitten vasta suorituksenomaisesti hoidetaan itsensä loppuun. Ollessaan päälläni Santi kysyy, että mitä haluan. Sanon, että minähän olen jo toisella kierroksella. Kysyn mitä hän haluaa. Santi näyttää taas tyytyväseiltä, kun ilmaisen selkeästi miten hyvältä minusta on tuntunut. Ja se on totta. Vaikka olen tuntenut oloni vähän epävarmaksi, kun hän on niin kestävä ja ilmeetön. Niin otan tästä kaiken irti. Olen kuin villissä roolileikissä, jossa minun tehtäväni on nauttia mahdollisimman paljon. Nyt kun Santi tietää tehneensä minut tyytyväiseksi, niin hän kääntää minut vatsalleen ja lopettaa päälläni. Sitten pussailemme toistemme käsivarsia huohottaen ennen kuin käymme suihkussa ja siirrymme vielä keskustelemaan ties mistä sohvalle. Minulla on päälläni vain alushousut, joihin tunnen Santin pikkuhiljaa valuvan suihkusta huolimatta. Se tuntuu kivalta. Siltä, että meillä on jokin oma salaisuus. Pidän sylissäni sohvatyynyä puolialastoman vartaloni edessä ja Santi silittää jalkojani. Kun hän menee iltapesulle niin kävelen hänen suuren ikkunansa eteen puolialastomana ja toivon, että kaikki naapurit katsovat. Sitten pujahdamme sänkyyn ja sammutamme valot. Santi pitää minua tiukassa halauksessa, kun nukahdamme sikeään yöuneen. 

Rakastan nukkua toisen kanssa. Rakastan kääntyä ja halata tiukasti takaapäin ja painaa kasvoni toisen selkää vasten. Rakastan sitä, kun toinen ottaa silloin kädestäni kiinni ja puristaa sitä merkiksi siitä että tykkää. Ja sitten taas nukahdetaan. Aamulla mietin, että olenkohan kuorsannut. Ainakin jossain vaiheessa olen ihan hiessä. Mutta koitan olla ajattelematta epävarmuuksiani. Herätyskello soi. Halaamme toisiamme sängyssä ennenkuin Santi nousee suihkuun. Juuri näin rakastava pariskunta aina heräisi. Ensin toisensa huomioiden. Santi kävelee alastomana estoitta, enkä melkein kehtaa katsoa häntä. Mutta samalla vatsanpohjaa kihelmöi ajatus siitä, että minä voisin saada hänet. Tämä olisi meidän salaisuus. Minä koitan siistiytyä sillä aikaa kun Santi on suihkussa, mutta silmät ovat vähän turvoksissa enkä voi välttyä arkiselta lookilta. Enkä kai oikeasti haluaisikaan. Eikö hänen pitänyt tykätä minusta kokonaan tällaisena. Epävarmuuksineni myös. Santi antaa minun valita neuleen päälleen kahdesta vaihtoehdosta. Niillä on pieni sävyero. Valitsen sinertävän. Lähdemme yhtä matkaa ulos ja halaamme pihalla. Santi suutelee minua poskelle ja sanoo, että nähdään myöhemmin. Eikä pahaenteisyys valtaa heti mieltäni, kun lähdemme eri teille. Vaikkakin tässä vaiheessa  bussissa istuessani mietin miten typerältä olen varmaan vaikuttanut. Javierin haukut kummittelevat päässäni. Kuljen Rickyn asunnon ohi ja mietin sitä, kuinka hän edellisenä päivänä kysyi, että tahtoisinko häneltä pusuja. Ajattelen tahtomattani, että hän lohduttaisi minua jos tarvitsisin olkapäätä. Sitten toimistolle päästyäni huokailen nettiystävä Singhille sitä, miten pelottavaa tämä on, kun menee niin hyvin. Jotenkin tunnen väliemme vahvistuneen, mutta mikään ei ole siltikään varmaa ja selvää. Aina välillä sanomme jotain, mikä viittaa siihen, että haluamme jatkossakin olla yhdessä. Mutta sitten toisaalta Santiago on niin itsenäisen oloinen, etten tiedä haluaako hän ketään siihen enempää pyörimään ympärilleen. Koen, että voimme kommunikoida vapautuneemmin. Santi näytti aamulla, että hänelle oli tullut sata someviestiä yön aikana. Siksi hän ei aina ehdi vastailla heti. Aion lähettää hänelle sydänhymiöviestin (tai ainakin iloisen) ja toivottaa hauskaa iltaa harrastuksen parissa. Koska voin. Ja sitten jos vielä tapaamme niin aion olla itsevarmempi ja panostaa enemmän. Santiago saa perhoset pyörimään vatsassani. En voi ajatella, että meistä voisi tulla jotain, koska se on liian pelottavaa. Liian paljon menetettävää. Olen ollut tässä tilanteessa ihan liian monta kertaa innoissani. Varmana siitä, että nyt! Nyt saan kokea tämän uskomattoman tilanteen, kun uskomattomasta tulee totta. Nyt viimein joku haluaa minut yhtä paljon kuin minä hänet. Vihdoinkin saan jonkun jonka kanssa jakaa kaiken. Olla se tiimi jolla on omia onnellisia salaisuuksia. Mutten lähde nyt sille linjalle, vaan keskityn hetkeen. Päivä kerrallaan. Come as may.