Laiska lokakuu

Perjantaina nousen taas aikaisin ylös sängystä, jotta ehdin keskittyä melko raskaaseen aamuharjoitteluun ennen työpäivän alkamista. Perusvenyttelyihin ja yksinkertaisimpiin harjoitteisiin on helppo päästä mukaan Ja kehityksenkin huomaa nopeasti. Mutta heti kun siirrytään asentoihin, jotka vaatisivat kauheasti lihasvoimaa, niin täytyy olla itseensä vähän pettynyt. En vaan jaksa nostaa jalkaa tuolla tavalla ja pitää sitä siinä. Ei vaan riitä vielä voimat. Eikä notkeus. Eikä aina tasapainokaan. Mutta ei ole muuta mahdollisuutta, kuin jatkaa. Se hyvä olo on silti taattu jos yrittää parhaansa. Ja tekee ne perusjutut, jotka onnistuvat kyllä ja kehittyvät pikkuhiljaa joka kerta. Haaveilin joskus keväällä siitä, että nousisin aina aikaisin aamulla lenkille! Mutta tämä korvaa sen oikein loistavasti. Ehkä paremminkin. Aamun aloittaminen rauhallisella hengittelyllä ja venyttelyllä takaa ihan erilaiset lähtökohdat koko päivälle, kuin viimeisellä torkutuksella ja kauhealla kiireellä töihin lähtö. Voin lämpimästi suositella tätä kaikille. Nyt olen yli kuukauden pysynyt harjoittelurytmissä ja vointini on hyvä. Kaksikymmentäyhdeksän perättäistä hyvää päivää on nyt käsillä. Ja me olemme nyt somekavereita Santiagon kanssa. Se on se rajayykki, joka rikkoo todellisuuksien rajan. Kun toinen siiirtyy sieltä omasta kuplasta riviin muiden vihreiden palleroiden kanssa. Toki tapaamisemme Santin kanssa eivät ole olleet samalla tavalla suljettuja, kuin useimmat Javierin tai Ronin kanssa. Tai Manun. Se kun tavataan aina vain kahdestaan, paikassa, jota kukaan muu omasta todellisuudesta ei tiedä. Henkilöitä, joita kukaan muu ei tunne, tai ole nähnyt. Se oli vallitseva fiilis deittiurani alussa. Epätodellisuus. Yhtäkkiä elämässäni on uusia rasteja kartalla, jota en koskaan aiemmin ollut nähnyt.  Nyt todellisuudet ovat sekoittuneet toisiinsa, ja olen irtaantunut omasta vanhasta menneestä. Nyt nämä ihmiset ja paikat ovat enemmän osa minun pääasiallista todellisuuttani. Ja se sopii minulle oikein hyvin. 

Fiilikseni on siis perjantaina hyvä ja tasainen. En tiedä mitä viikonloppuna tulee tapahtumaan. Todennäköisesti otan kepeän iloisesti yhteyttä Santiin jossain vaiheessa, ellei hänestä kuulu mitään. Mutta oloni on niin perjantainen, että voisin ihan hyvin tavata ystäviäni ja juhlia tänään. Kaverit jo intoilevat vapaaillasta. Se mukava ja fiksu mies kaveriporukastamme, Juha, on kysellyt suunnitelmistani. Ajoitus, ajoitus! Hän on selkeästi tehnyt tuttavuutta enemmän kanssani viime aikoina, mutta itse olen pitäytynyt kaverillisen neutraalina. En voi sählätä nyt juttuani Santin kanssa. Mutta tietysti jos törmäämme illalla niin pidämme hauskaa normaaliin tapaan. Olen kiitollinen tästäkin ystävyydestä. Ja siitä, että meillä on jokin hyvä yhteys, vaikkei se johtaisikaan romantiikkaan. En ole avannut tinderiä enää pitkään aikaan. Olen sulkenut sen ilmoitustoiminnat kokonaan. Tiedän, että siellä on viestejä miehiltä, joiden kanssa olin jo alustavasti puhunut innokkaasti. Mutta nyt en vain pysty keskittymään heihin yhtään. Omaatuntoa kolkuttaa vähän, mutta mikään ei velvoita minua nyt tutustumaan enemää ihmisiin, joita en ole koskaan tavannut. Onneksi en ehtinyt sopia tapaamista kenenkään kanssa. *****

Ja sitten on taas maanantai. Juuri näin minulle käy kun alan voida paremmin. Jotenkin ristiriitaista? Että tarve tuottaa tekstiä vähenee sitä mukaa, kun oloni tasaantuu ja ahdistus kaikkoaa. Perjantaina minulla ei ole ollut mitään valitettavaa, joten jaarittelen vain niitä näitä parin vajavaisen kappaleen verran. Oikeastaan niinhän sen pitäisikin mennä. Että terapeuttinen valituspäiväkirja hiljenee, jos voin hyvin. Toisaalta toivoisin kirjoittamisen voivan olla muutoinkin minua innostava harrastus. Mutta jos pääasiassa kirjoittamiseni sisältö liittyy ongelmiin ja kärsimykseen, niin tietysti materiaali vähenee samassa suhteessa kuin näiden teemojen vaikutus elämääni. Ainakin juuri tällä hetkellä. Olen perjantaina lähtenyt viettämään hauskaa viikonloppua ystävien parissa. Olemme jutelleet Santin kanssa ja olen melkein ajautunut hänen luokseen viikonloppuna, mutta pienet aikataulutusasiat saivat tapaamisen siirtymään tälle viikolle. Oloni on seesteisen tasainen. Ei tunnu ahdistavalta. En panikoi sitä, että tapaammeko me Santin kanssa. Hän on heti maanantaiaamuna lähettänyt minulle mielipiteensä säästä. Minusta tuntuu, että tapaamme kyllä. Minusta tuntuu, että voin vapautuneesti viestiä hänelle mitä vain huvittaa ja ehdottaa suoraan tapaamista, kun siltä tuntuu. Eli ehkäpä illalla! Viikonloppuna Juha on ehdottanut tanssittavan klubi-illan pääteeksi hänen luokseen menemistä. Silleen riittävän rennosti rivien välistä. Mutta olen mennyt kotiin. Myös Nino on herätellyt uudelleen ajatusta yhteisestä lomamatkasta, mutta olen toppuutellut tätä aihetta. Kiireettömyys on kai aika vallitseva olotila juuri nyt. Ja rauha. Eli juuri se mitä olen ajanutkin takaa. Se voi kestää hetken tai pidempään, mutta ainakin hetkestä otetaan nyt taas kaikki irti. Laiskottaa. Ja ärsyttää, että sunnuntaina kotona viikonlopun univelka-päikkäreiden välissä tuli syötyä puoli levyä suklaata. Täytyy taas kiriä tässä asiassa! Olo on vähän väsynyt eikä juuri nyt mikään aktiviteetti tunnu houkuttelevalta, mutta ehkä yllätän itseni kotiinpäästyäni.