Aurinkomyrsky

Maanantaina olen kaikkien muiden suunnitelmien vastaisesti nukahtanut sohvalle työpäivän jälkeen, vaikka televisio on huutanut täysillä vieressä. Puhelinkin on pippaillut siinä korvan juuressa, mutten ole jaksanut edes katsoa kenellä on asiaa, kun olen ollut niin poikki. Selkä on ollut ennätyksellisen kipeä ja säteillyt jalkoihin niin että paikallaan on vaikea pysyä. Ei ole hyvä seistä. Ei ole hyvä istua. Aina välillä tällainen lyhytkestoinen kausi tulee, ja se vie keskittymisen kaikelta muulta. Päiväunien jälkeen olo on sellainen ärsyttävän tyhmä ja tokkurainen. Mutta Santilta tullut iloinen viesti piristää minua heti. Ainakin näennäisesti.  Santi kertoo saaneensa yllättävän palveluksen joltain työkaveriltaan ja hehkuttaa sitä sydänhymiöin. Mietin, että onko hän oikeasti niin innoissaan tuosta pienestä asiasta, vai tahtooko hän lähettää minulle sydämiä. Ja vaikka kaikki on ihan hyvin, niin minua lievästi ahdistaa. Huomaan miten se ei liity oikeasti mihinkään mitä on tapahtunut. Ehkä se, että tapaamisemme peruuntui viikonlopulta laukaisi epävarmuuden. Ehkä minusta tuntuu ettemme ole nähneet ikuisuuksiin ja taika väliltämme olisi katoamassa. Ehkä on vain jokin lyhytaikainen kausi, jonka aikana mikään ei oikein tunnu hyvältä. Energiat ovat vähissä. Joka paikkaa särkee. Niskat ovat ihan jumissa. Ja vaatteet istuvat huonosti. Hiukset on ärsyttävästi. Ja mikään ei vaikuta onnistuvan. Tällaisia päiviä välillä tulee. Se voi liittyä hormonitoimintaan tai vaikka siihen kuuhun. Nämä päivät vaan on pakko sietää tekemättä mitään hätiköityjä ratkaisuja. Omiin ajatuksiin ei voi luottaa. Nytkin mietin, että onkohan karsimaattisen flirttaileva Santi ehdottanut tuolle naispuoleiselle työtoverille korvaukseksi illallista tuosta palveluksesta. Siis haloo. Miten idioottimainen ajatus tuo on? Olenko minä sairaalloisen mustasukkainen tai epävarma? Vai kuulenko vain jotain huonon päivän ahdistusajatuksia väkisin? Koitan olla antautumatta ahdistukselle. En missään nimessä anna näiden tyhmien ajatusten näkyä itsestäni ulospäin. Olen ennemmin vähäsanaisen iloinen, kuin sanon mitään liikaa. Sitenhän pilasin kai asiat Javierin kanssa. Hyväksyin ahdistuksen juttuvinkit. Lähden perheenjäsenen kanssa kävelylle ja ruokaostoksille saadakseni raitista ilmaa. Siinä sivussa huomaan miten paljon minua häiritsee ettemme ole sopineet uutta tapaamista Santiagon kanssa. Pelkään, ettemme enää ikinä tapaa. Jos ajattelen asiaa liikaa saattaisin panikoitua. Mutta samalla tajuan miten irrationaalisia nämä pelot ovat. Ne eivät ole oikeita. Eivätkä ne ole lähtöisin minusta. Voisin itse alkaa tehdä ehdotuksia parantaakseni oloani. Mutten suostu siihen, kun lievä ahdistus on päällä. 

Heti kun olen päässyt ulos ja pystynyt siirtämään keskittymiseni ruokaostosten miettimiseen, niin ahdistunut olo hieman laimenee. Olen tyytyväinen että olen onnistunut omasta olostani huolimatta olemaan ulospäin tasainen ja hätäilemätön. Ja siinä kotiinpäin kävellessä saan viestin Santiagolta. Tadaa, taas se palkitaan, että en ole antautunut ahdistuksen armoille, vaan onnistunut pidättelemään sitä ansaitsemassaan jalkapuussa. Santi kysyy kuinka kiireinen olen. Hän olisi vapaa kaikkina muina päivinä paitsi yhtenä arki-iltana (miksi! Ahdistus huutaa jostain kaukaa. Hänellä on varmaan treffit! Mutten kuuntele sitä). Hymähdän tyytyväisenä. Ja havainnoin heti, ettei ahdistusetiäinen siltikään mykkene kokonaan. Se keksii ihan minkä tahansa syyn kiusata minua, vaikka kaikki sujuisi juuri kuten olen toivoinutkin. Se vaikuttaa koko olotilaani henkisesti ja fyysisesti. Ja siksi se ei ole todelline. Ja juuri siksi, sille ei saa antaa mitään painoarvoa. Siksi juuri silloin, kun se vähääkään etiäisenä tökkii minua, ei saa tehdä mitään erityisiä oma-aloitteisia yhteydenottoja tai ratkaisuja. Koska se voi vääntää täysin hyvän asian väkisin vaikeaksi. Mutta ei juuri nyt. Odotan hetken ja sitten ehdotan Santiagolle tapaamista heti seuraavalle päivälle. Jep, miksei! Kumpaakin ehkä harmittaa ettemme onnistuneet tapaamaan viikonloppuna, joten mitä turhaan enää viivytellä, kun on varmistunut, että kumpikin odottaa seuraavaa tapaamista. Pian Santi vastaa ja sanoo sen sopivan oikein hyvin. Vaihdamme pari humoristista viestiä pitkin iltaa ja minä nukahdan sohvalle jo iltakahdeksalta. Siksikin arvioin nyt kyseessä olevan jokin täysin ulkoinen tekijä, joka on sekoittanut hetkeksi pasmani. Koska olen tajuttoman väsynyt ja särkyinen. Herään tiistaihin. Olen saanut kaiken mitä olen voinut haluta parhaan lopputuleman mukaisesti. Olemme kuin olemmekin sopineet tapaamisen Santin kanssa jo heti tälle illalle! Mutta silti oloni on ärsyttävä. Vaatteet eivät istu. En pysty keskittymään kunnolla nauttimaan sovituista treffeistä kun joka paikkaa särkee. Huomaan, että on meneillään geomagneettinen myrsky, joka vaikuttaa moniin ihmisiin juuri näin, kuten se minuun on vaikuttanut. Tutkin aihetta enemmän, ja saan selville, että tämä asttronominen tapahtuma voi vaikuttaa parasympaattiseen hermostoon, serotoniinitasoihin, verenpaineeseen ja moniin muihin oleellisiin asioihin, joilla on tekemistä ahdistuksen ja paniikin kanssa. Uskomatonta. Jo ennekuin olen edes tiennyt mitään tällaista olevan meneillään olen todistanut sen oireet itsessäni. Ei siis tarvitse kuin odottaa maltillisena ja opetella siinä samalla hillitsemään tätä olotilaa. Ja keskittymään iloitsemaan Santin tapaamisesta. 

BLING. Kesken aamupäivän saan viestin Juhalta. Siltä kivalta mieheltä, jonka kanssa taas olimme samassa ystäväporukassa viikonloppuna. Hän sanoo, että jos joskus tahtoisin tehdä jotain muutakin kuin hengailla isossa porukassa, niin hän voisi keksiä jotain kivaa. Keskustelemme kaverillisen iloisesti, mutta tiedän, että hän veisi minut treffeille jos toivoisin. Teoriassa tämä ilahduttaa minua. Mutta koska oloni on edelleen todella ärsyyntynyt niin en pysty keskittymään mihinkään riittävästi. Huomaan ajattelevani haikeana vaikka mitä typeriä juttuja. Enkä pysty edes keskittämään fokusta iltaan, joka on tarkoitus viettää Santin kanssa. Kuuntelen luentoa geomagneettisesta myrskystä ja sieltä luetellaan kaikki oireet joista kärsin. Luennoitsija sanoo: this too shall pass. Nauraen. Koska hän tietää että se on pian ohi. Toisaalta minua ärsyttää, että selkeästi olen yliherkkä näille muutoksille tuolla jossain kaukana, ja joille ei voi mitään. Mutta toisaalta taas olen helpottunut että ololleni oikeastikin löytyy selitys itseni ulkopuolelta. Käy järkeen. Siksi viikonloppukin kai meni miten meni. Koitan keskittyä hetkeen ja tehdä oloni mahdollisimman mukavaksi ja toivoa, että Santiagon tapaaminen piristää minua. Ehkä pääsemme askelta syvemmälle tapailussamme. Tai sitten vain olemme yhdessä tekemättä mitään erityistä. Paitsi toivottavasti uusien sen ihanan sunnuntaiaamun josta tuntuu olevan ikuisuus aikaa.