Keskiviikko sujuu erinomaisesti. Olen iloisella ja rennolla tuulella valmistautumassa tapaamaan Elinan, ja lähetän huolettomasti Santille kuulumisviestin. Jotenkin sen vain tuntee, kun asioita voi tehdä huolettomasti. Ja noilla hetkillä tuntuu myös ettei lähes mikään vastaus saisi vallassa olevaa hetkeä romutettua. Olemme päättäneet mennä ulos syömään kauniin sään innostamana ja laittaudun nätiksi. Vaikka huonole hiuspäivälle ei vaan voi mitään. Santi vastaa lyhyesti kuten usein tekee. Ja minä vastaan hänelle hymiöllä. Istumme terassilla syömässä herkullisia ja vähän epäterveellisiä ruokiamme, ja Santi jatkaa keskustelua. Ja ei mene kauaakaan, kun hän jo kysyy loppuviikon suunnitelmiani. Minulla on jopa niin hauskaa olla siinä nauttimassa ruoasta Elinan ja toisen ystävän kanssa, että Santille vastaaminen jää vähemmäle huomiolle. Mutta vain siksi, että saan taas tuntea kaiken olevan hyvin. Sovimme alustavasti tapaavamme perjantaina. Hymyilyttää. Silti innostumme ihan liikaa ystävien kanssa ja päädymme vielä illan päätteeksi hakemaan pikaruokaa matkaan, ennen kuin kello kymmeneltä illalla suuntaamme omiin koteihimme mässyttämään. Loistava ilta! Muutamia hölmöjä selfieitä, innokkaita keskusteluja ja kauheasti naurua. Liika syöminen kaduttaa kyllä, mutta ei auta muu kuin ottaa se takaisin liikunnalla ja syömällä terveellisemmin taas enimmän osan muista päivistä. Nukun hyvin ja herään iloisena torstaihin. Tällä kertaa edes etiäinen ei töki minua rintaan aamulla. Onko syksy koskaan näyttänyt näin kauniilta? En voi olla kommentoimatta upeaa ruskaa työkavereille, joiden kanssa kävelemme ulkona yhteiselle lounashetkelle. Miksen ole aiemmin huomannut miten kauniilta kaikki näyttää syksyllä? Toki olen fiilistellyt syksyn tunnelmia. Mutta muistan, kuinka en ole edes välittänyt maisemista. Ja nyt silmäni ovat avautuneet tällekin asialle. Olen lukenut jostain, että kun sielun silmät aukeaa niin näkee kauneutta joka paikassa. Ja siltä minusta tuntuu. Olen taas pystynyt keskittymään kokouksiin ja oikeasti kuuntelemaan mitä muilla on sanottavana, vaikka tilaisuudet joskus ovat enimmäkseen tylsiä. Olen osallistunut kahvipöytäkeskusteluihin innokkaasti jakaen omia mielipiteitäni muille. Olen jopa ylittänyt itseni ja lähtenyt parin työkaverin kanssa kokeilemaan jotain liikuntajuttua kertaluontoisesti. Ihan vain koska tilaisuus tuli eteen ja tartuin siihen. Olen yleensä ylitarkka omasta ajastani, enkä ole helposti lähtenyt mukaan mihinkään mistä en ole ollut ihan varma. Koska pidän omaa aikaani niin tärkeänä. Mutta nyt yhtäkkiä minulla ei ollut kiire minnekään. Se on sitä hetkessä elämistä. Ja torstaina ei ollenkaan haittaa etten kuule Santista mitään. No okei, ehkä vähän ärsyttää ettei hän halua pitää innokkaasti yhteyttä joka päivä. Mutta jos vain tapaamme, niin aion ottaa väleistämme enemmän selvää. Ehkä rohkaistun ja kysyn, että mitä hän oikein meidän jutulta toivoo. Toivottavasti tapaamme. Petyn kyllä jos emme! Mutta enköhän sitten keksi jotain muuta.
Herään innokkaana perjantaihin. Meidän on määrä tavata Santiagon kanssa. Olen nukkunut aika hyvin puhtaissa lakanoissa, jotka olen edellisiltana vaihtanut sänkyyn. Ihan vähän ajatellen sitä, että Santi saattaisi eksyä minunkin luokseni kylään. Venyttelen ja kuuntelen aamuradiota. Töihin kävellessäni kiittelen kaikista hyvistä asioista. En tunne ahdistusta. Pääsen toimistolle ja aion keskittyä hyvin päivän kokouksiin. BLING. Santi lähettää minulle viestin, jossa ei lue mitään muuta kuin, ettei hän voi hyvin. Heti pettymyksen aalto vavahtaa lävitseni ja saa minut nieleskelemään. Samantien kuitenkin päätän, että tämä on loistava tilaisuus opetella olemaan antamatta ahdistukselle tai pahaenteisyydelle sijaa. Minua harmittaa, mutta uusi minä osaa suhtautua tällaisiin juttuihin oikeassa mittasuhteessa. Tietysti minä heti mietin, että onko hän oikeasti sairas. I'm not feeling well. Se voi tarkoittaa mitä vain. Ehkä se on sairaus. Mutta se voi tarkoittaa myös sitä, että hän on tullut toisiin ajatuksiin deittailumme suhteen. Se voi tarkoittaa, että hänelle on tullut jokin muu kiinnostavampi meno, johon tahtoo tarttua, koska minut on jo koluttu läpi. Heti ajattelen vaistomaisesti pahinta. Yleensähän viime hetken peruutukset ovat liittyneet juuri siihen, ettei minua ole haluttu syystä tai toisesta nähdä. Ja nyt mietin, että miten välttyisin siltä, ettei tämä asia jää vaivaamaan minua. Työkaveri on vieressäni ja selittää minulle jotain asiaa. Ajatus vähän harhailee, mutta hengähdän syvään ja päätän keskittyä hänen asiaansa. Tässä on selvästi kyse päätöksistä. Minä päätän miten reagoin tilanteeseen. Minä päätän annanko sen vallata mieleni. Minä päätän mitä vastaan Santille. Kun työkaverin asia on käyty läpi keskityn tähän pieneen takaiskuun. Ja koska uusi minä ei halua ottaa yhtään riskejä ajan tuhlaamisesta, eikä murehtia mitään turhaan. Niin päätän, että vastauksellani selvitän tilanteen heti. Voi harmi, parane pian! Ja sitten lisään kepeästi, että luvataanhan me, että voidaan aina puhua avoimesti jos tullaan toisiin ajatuksiin tai joudutaan keskittymään muuhun. Viime hetken peruutus saa tämän ajatuksen mieleeni. Ja me ollaan niin fiksuja, että voidaan sanoa mitä oikeasti ajatellaan. Ja kiva hymiö. Ja sitten lähetä!
Olinpas suorapuheinen, mutta jos se saa oloni nyt kevenemään ja Santin kertomaan tarkemmin tilastaan, niin hyvä. Ja tämä linja sopii hyvin jatkoksi siihen, kun aikaisemmin olen kysynyt, että onko hän varmasti sinkku. Vähän huumorilla. Mutta silti tehden selväksi omat ajatukset. Miksei? En halua tuhlata omaa aikaani. Olemme viettäneet jo aika paljon aikaa yhdessä ja Santi kyllä tietää miten avoin olen puhumaan mistä tahansa. Hän tietää että voin sanoa tällaisia juttuja pilke silmässä, niin että ne voidaan vain kuitata pois alta, eikä jäädä vellomaan. BLING. Ja pian Santiago vastaa iloisesti, ettei tietystikään siitä ole kyse. Hän selittää tarkemmin tilastaan ja sanoo, että hän koittaa parantaa itseään, jotta voisimme sitten tehdä jotain kivaa. Noniin hyvä. Näin selvensin tilanteen ja sain oman oloni parannettua. Tosin en ole varma aikooko Santiago parantua täksi illaksi vai toiseksi päiväksi. Mutta minä tyydyn tähän tilanteeseen nyt ja odotan kärsivällisesti ja coolisti, että mitä tapahtuu. Ja olen jopa hieman yllättynyt miten hyvin hallitsen stressiä tässä tilanteessa. Juuri viime hetken peruutukset ovat minulle se punainen vaate, joka voi saada paniikkiahdistuksen aktivoitumaan. Edelleenkin koen olevani vähän traumatisoitunut kaikista niistä kerroista, kun Roni muuttikin mieltään. Ja muistan sen kerran kun Javier peruutti sovitut treffit ja sai minut itkemään itsesäälissä. Nyt toimin toisin. Nähtävästi vieläkin heti epäilen pahinta ja valmistaudun pettymykseen. Ja olen jopa valmis nolaamaan itseni tuomalla julki oikeat ajatukseni, jotten joutuisi jossittelemaan kärsimättömänä. Vai nolasinko, viestit alla? No. On siis perjantai. Tapahtuu mitä tapahtuu, niin ensin laittaudun kotona. Kuun mukaan tänään on hyvä päivä pestä hiukset. Siispä odotettavissa on hyvä hiuspäivä! Ja sitten tapaan Elinan viikonlopunavauslasillisilla. Ja sitten kohtalo näyttää tapaanko Santiagon vai keksimmekö kavereiden kanssa omat juhlat. Oikeastaan kumpi tahansa vaihtoehto saa minut iloiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti