Kiitos

Onpa mahtavaa, kun saa nauttia taas tästä hyvästä olosta. Välillä vähän mietityttää, että onko tämä aitoa. Oikeasti ajoittain mietin, että olenkohan vain jotenkin pimahtanut ja kohta palaan taas maan pinnalle pyörimään samoihin ongelmiin kuin aina. Mutta miten niin voisi käydä? Nyt kun liitelen täällä. Ristiriitaista. Tuntuu etten voisi koskaan enää ajatella niin kuin olen aikaisemmin ajatellut. No, turha sellaisia enempää miettiä. Mieli pitää täyttää hyvillä asioilla. Niillä asioilla, joita tahtoo lisätä elämäänsä. Torstaina teen säntillisesti puolen tunnin joogajumpan videon opastuksella. Olen asettanut kokovartalopeilin huoneeni reunalle niin, että voin välillä tarksitaa näyttääkö ryhtini yhtään samalta kuin ohjaajan videolla. Kehitystä on tapahtunut! Mutta ai miten vaikea onkaan notkistaa selkää siten, että lapaluut pysyvät eri asennoissa aina takana. Huh. Ja aika hitaasti saa notkistettua itseään sen viimeisen rajan yli! Venyteltyä spagaatti on lähes täysi, muttei ihan. Se viimeinen tuuma on vielä jonkun kynnyksen takana. Mutta olkoot. Onhan tässä kaikenlaisia vuoria jo kiipeilty. Sitten laitan kauhusarja pyörimään netflixistä. Haunting of the Hill House on tosi hyvä. Tykkään muutenkin välillä katsoa vähän lapsellisia kauhuelokuvia. Mutta tässä näyttelijät ovat erinomaiset ja psykoginen ja draamallinenkin osuus toimii loistavasti. Voin katsoa tällaisia ohjelmia vain päivällä, etteivät vahingossa jotkut jännitysfiilikset jää kummittelemaan juuri nukkumaanmenoaikana. Olen juuri se, joka kurkkii yksin kotona sängyn alle, eikä uskalla roikottaa jalkaa sängyn ulkopuolella. Ihan vain sen fiiliksen vuoksi. Olen pelännyt öisin joskus valtavasti. Olen lapsena ja nuorempana viettänyt satoja iltoja itkien ties mitä pelkoja. Oikeaita tai absurdeja. Mutta olen varma, että olen itkenyt jo oman osuuteni. Minua säälittää se lapsi, joka minä olin. Enkä halua, että tulevaisuudessa joudun enää säälimään itseäni tässä hetkessä. En halua enää itkeä. Paitsi niitä herkistymisen kyyneleitä, jotka nousevat silmiini, kun tajuan miten pitkälle olen nyt päässyt. Aina kun joku tsemppilause iskee sisimpääni täysillä. Niitä kyyneleitä haluan vuodattaa. Perheenjäseneni tulee kylään, ja minä kokkaan jotain hyvää ruusukaalista. Sitten syömme taas lakuja. Javier kommentoi somessa jotain juttua, jota minäkin olen kommentoinut. Lähetämme toisillemme hymynaamat. Se on ihan normaalia, mutta sisintäni kahmaisee pieni etiäinen. Ihan vähän vain. Ehkä siksi, että joskus olen ollut riippuvainen hänen hymiöistään. Mutten ole enää. 

Illalla Elina kutsuu vielä lenkille. Joo myöhäisen illan pikkulenkki! Sopii loistavasti tähän torstaihin. Laitan ensin puuron muhimaan kattilankannen alle lautaselle, ja sitten pakkaudun lämpimiin vaatteisiin. Kuu valaisee pilviä kauniisti. Ja me ollaan näin tehokkaita taas! Illalla vaihdamme pari viestiä Santinkin kanssa. Jotain elokuviin liittyvää. Kumpikaan ei ehdota mitään. Ja minusta tuntuu ettei tarvitse. Kaikki etenee omalla painollaan. En teidä mitä haluan. Ja kerrankin se tuntuu ihan hyvältä. Minä vain olen. Menen virran mukana ja toimin intuitioni mukaisesti. En ole edelleenkään tilivelvollinen kenellekään. Olen vapaa toimimaan näin. Eli en mitenkään. Haluan nähdä Santin. Ja ehkä sitä ehdotankin jos ei hän sitä tee. Mutta tiedän kyllä milloin hetki on oikea. Herään perjantaihin tyytyväisenä. Ennen kuin nouse edes sängystä kiittelen jo tulevasta päivästä. Miten onnekas olenkaan! Minä voin tehdä tänään mitä ikinä haluan! Minä saan viettää päivän työssä, josta pitdän. Saan sivellä hiuksiini ja vartalooni oliiviöljyä ja sitten mennä suihkuun pesemään itseni hyväntuoksuisilla pesuaineilla. Ehkä valitsen tänään mansikan! Saan laittautua kauniiksi. Olen onnekas. Saan pukeutua kivoihin vaatteisiin. Olen tyytyväinen painooni. Tunnen vatsalihakset entistä paremmin kehossani ja pidän siitä. Saan laitettua hiuksetkin riittävän kivasti, vaikka ne ovat sähköiset ja ohuet. Saan viestitellä ystäville ja nähdä vaikka kaikkia. Saan ensin lojua omassa seurassani ja ottaa hölmöjä selfieitä. Juoda lasillisen viiniä ja tanssia lempibiisejäni ihan yksin. Nauraen. Pelkästään siksi, että olen juuri täällä, ja minulla on oma asunto ja vapaus valita miten aikani vietän. Pelkästään jo siksi kuulun maailman onnekkaimpaan kymmeneen prosenttiin. Ja sinä myös. Ja minulla vielä bonuksena on terveyttä ja kauneutta. Ystäviä ja energiaa. Kiitos.