My Favourite Psycho

Heti edellisen tekstin kirjoittamisen jälkeen aloittelimme lauantaita. Roni tuttuun tapaansa on aina aamulla hieman vakavampi ja ahdistuneempi, vaikka on päässyt valovuosien päähän siitä mitä se oli tapailumme alussa. Silloin hänellä tuli hyvin kiire päästä vieraasta eroon. Nyt sentään lähtöoletus on se, että päivä vietetään yhdessä. Paitsi! Paitsi jos hänelle tulee jokin erityinen kutsu, johon ei seuralaisella ole asiaa. Kuten juuri nyt. Roni saa viestin. Näen heti hänen ilmeestään, kuinka hän miettii ahdistuneena, että miten joko pääsisi minusta eroon tai löytäisi jonkin kompromissin. Mutta itsekkyydestään tunnettunä hän toteaa pian, että on saanut erään hyvin tärkeän kutsun pieneen tapahtumaan illaksi. Hän kysyy haittaako minua jos hän menee. Se olisi vasta monen tunnin kuluttua. Ai että alkaa ärsyttää. Juuri kun ajattelin, että vietämme taas yhden hauskan päivän yhdessä. Mutta mitä muutakaan voin tehdä, kuin hymyillä ja sanoa, että harmi ettei me saada yhteistä iltaa, mutta tietenkään ei harmita, koska tilaisuus on Ronille tärkeä. Päätämme, että lähdemme keskustaan välipalalle ja drinkeille siksi aikaa kunnes hänen täytyy jatkaa matkaa. Kysyn näemmekö myöhemmin yössä vai otanko kaikki tavarani nyt mukaan. Roni näyttää hetken mietteliäältä, mutta sanoo sitten, että ota kaikki mukaasi. Kysyn onko hän aivan varma (tietäen hänen mielenmuutoksensa). Kyllä hän on varma. Roni sanoo, ettei voi vapautua jos joutuu stressaamaan sitä, että meidän pitäisi vielä tavata. No kiitti hei. Minua harmittaa oikesti, mutta kerään kamani ja koitan näyttää positiiviselta. Kysyn varalta ystävättäreltänikin, että jos Ronille tulee nyt muuta niin lähteekö hän juhlimaan. Kyllä lähtee. Tytöt ovat ulkona. Hyvä, olo tasaantuu. Lähtiessämme ulos kävelemään aurinko paistaa ja pääsen kokonaan eroon ärsytyksestäni. Hyvä fiilikseni tarttuu Roniin ja pääsemme omaan hyvään flowhumme riippumatta siitä, että nyt aika on taas rajallinen. Korvanapit korviin ja laulamme yhdessä tänä viikonloppuna löytämäämme selkeästi meille kirjoitettua biisiä (kuten aina). Päätämme tällä kertaa lähteä jonnekin, missä emme ole aikaisemmin käyneet, joten otamme ratikan toiselle puolelle kaupunkia. Kuuntelemme musiikkia ja puhumme omia juttujamme hiljaa kikattaen. Sanon Ronillekin, että olin vähän harmissani aikaisemmin, mutta nyt kaikki on hyvin. Hän on samaa mieltä. Menemme kivaan ravintolaan, jossa keksimme jotain typerää läppärilläni, joka minulla on mukanani. Juttelemme äitini kanssa puhelimessa. Saamme seuraa ravintolan muista seurueista. Fiilis kohenee. Nauramme. Vaihdamme paikkaa pari kertaa ja kuljemme tuntemattomilla kaduilla. Sitten Roni toteaa, että hitot hän sinne tapahtumaan menee. Hän on ennemmin kanssani. Ja kelkka kääntyy taas. Oikeaan suuntaan. Arvasin!

Ja vietämme jälleen perinteisen iltamme siellä täällä Ronin ystäviä moikaten ennen kuin päädymme kahdestaan klubille. Kaikki on sujunut hyvin, kunnes yhtäkkiä olemme eksyneet toisistamme hetkeksi. Löydän Ronin terassilta ja hän on minulle vihainen. En ole varma mistä. Meillä oli ehkä aikaisemmin jotain erimielisyyksiä ja Roni koki tulleensa loukatuksi. Roni katsoo minua suoraan silmiin ja sanoo, että häivy. En tarvitse edes kamojani narikasta. Kunhan lähdet. Olen pöyristynyt enkä aio tuosta noin vain lähteä käskystä, mutta menen tilaamaan juoman. Sitten etsin Ronin uudelleen, sillä ajattelen hänen rauhoittuneen. Roni löytyy juttelemasta intensiivisesti jonkun blondin kanssa. Tulen paikalle ja kysyn Ronilta, että mitä hittoa sä nyt sekoilet. Tyttö nousee ja käskee minua häipymään. Mutta sen sijaan Roni nousee ja alkaa saattamaan minua kohti narikkaa. Hän haukkuu minua rumaksi huoraksi ja käskee lähtemään baarista ja jättämään hänet rauhaan. Sanoo, ettemme koskaan enää tapaa. Olen järkyttynyt tästä ja kysyn Ronilta täysin vakavissani, että mitä on tapahtunut. Hän toteaa, että mähän sanoin, että älä koskaan suututa mua. Ja jatkaa haukkumistani. Tulee lähelle kasvojani ja huutaa, että sä olet ruma! Ruma, ruma, ruma! Kolahtaako itsetunto, häh! Ei kolahda. Tuohan on vain typerää, mutta käytös säikäyttää minut. Sanon etten suostu lähtemään ennen kuin hän selittää mitä tapahtui. Roni huutaa ovimiehelle, että voitteko viedä tämän häriköivän naisen ulos. Mutta ovimiehet eivät onneksi reagoi mitenkään. Olen todella järkyttynyt ja Roni näkee sen. En pysty hillitsemään kyyneleitä valumasta hiljaa silmistäni. Roni sättii minua aikansa, kunnes yhtäkkiä tilanne muuttuu kuin salamaniskusta ja hän sanoo ystävällisesti, että lähdetään sitten yhdessä kotiin. Hän on huomioiva ja täysin päinvastainen äskeiseen verrattuna. Ulos päästyämme tajuan miten törkeä Roni on ollut. Minua itkettää ja sanon, etten ollenkaan ymmärrä mitä tapahtui, mutta on varmaan oikeastikin paras että menen sitten kotiin. Roni puolestaan säikähtää ja sanoo ettei se käy. Minun on mentävä hänen luokseen tai hän tulisi minun luokseni. Hän anelee. Olen hämilläni sekä humalassa. Kyyneleet valuvat samalla kun hyppäämme yhdessä taksiin, jossa Roni alkaa pyydellä anteeksi. Hän sanoo että oli vain suuttunut, vaikkei kyennyt edes kertomaan miksi. Itkun lomasta kysyn, että miten ihmeessä voit tehdä noin minulle. Mehän olemme tiimi! Roni pyytelee anteeksi. Taksikuski kuuntelee hiljaa varmaan tällaisiin juttuihin tottuneena.

Hänen luoksensa päästyämme olen edelleen hyvin masentunut tilanteesta ja menen suoraan sänkyyn. Roni halaa minua sängyssä ja pyytelee anteeksi. Sanoo, ettei nyt anna tämän jutun tähän kaatua. Ja kiroaa itseään ja typeryyttään. Sanon, etten tiedä oliko tämä nyt liikaa. Samalla nautin siitä, että kerrankin Roni on se joka halaa ja suukottaa minua sängyssä. Nukahdan. Aamulla on eri ääni kellossa. Heräilen hitaasti ja olen idiootti, koska haluan unohtaa viimeöisen. Painaudun Ronia vasten ja sanon, että saat anteeksi. Hän työntää minut pois ja sanoo, että ehkä sun pitäisi kuitenkin lähteä. Ahaa! Ego on palannut ja häntä hävettää koko tilanne. Ja siitä on helpointa paeta heittämällä todistaja pois. Sanon, että oli ihan oikein että hän pyysi anteeksi, ja minä pyydän anteeksi jos jotenkin eilen hänet suututin. Roni pysyy hetken ilmeettömänä, mutta kääntyy sitten halaamaan minua. Suutelemme ja kerrankin Roni suostuu läheisyyteen aamulla. Se varmaan johtuu siitä, että nyt kun on tilanne jossa hän ei pidä minusta, niin hänen ei tarvitse ajatella tunteita. Vitsailemme jotain tapahtuneesta ennen kuin Roni pomppaa ylös sängystä. Ja vaikka näennäisesti sovimme tilanteen on oma oloni hieman vaillinainen ja myös fyysisesti heikko. Silmät ovat turvonneet yöllisestä itkemisestä. Nousen sängystä Ronin jälkeen ja olen lievästi vaisu. Roni on todella hyvällä tuulella ja nauravainen. Hän toteaa, että pian pitää lähteä kauppaan. Koen että haluan vielä selvittää välimme paremmin, joten sanon että mennään vain, mutten lähde kotiin vielä. Ronin naama venähtää. Hän huudahtaa nimeni ja lähes tuskastuneena sanoo, että sinun on mentävä. Nyt hän tarvitsee yksinäisyyttä (tuttu virsi). Älä takerru!! Istun alas ja sanon, että oloni on kaamea enkä aio lähteä ennen kuin se on parempi. Roni kävelee superahdistuneena eestaas ja laittaa tavarani laukkuuni ja kantaa sen ovelle. Istun alas ja katson häntä rauhallisesti ja sanon, että hän itketti minua yöllä ja oloni ja ulkomuotoni on kauhea. Nyt Roni saisi sen verran kantaa vastuuta, että käyttäytyy normaalisti, menemme yhdessä kauppaan ja palaamme ainakin hetkeksi takaisin ja todistamme, että sovinto oikeasti pitää. Yhtäkkiä Ronin koko ilme taas muuttuu, ahdistus katoaa ja hän sanoo, että selvä tehdään niin.

Matkalla kauppaan vitsailemme Ronin haukkumisista minua kohtaan. Kuittailen hänelle sopivassa tilanteessa ja Roni nolostuu, mutta peittää sen ylimielisyyteen. Yritän suhtautua kepeästi siihen, että tuollaisen purkauksen jälkeen käyttäydymme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan asiasta vitsaillen. Hämmästelen omaa asennettani. Miten voin sivuuttaa näin helposti koko jutun? Roni sanoo, että älä nyt liikaa esitä olevasi häntä parempi ja saamme siitäkin aikaiseksi hyväntahtoista naljailua. Pystymme nauramaan tilanteelle. Kysyn onko hän aina tuollainen suuttuessaan. Eli täysin ylireagoiva ja heti pokaamassa uutta yöseuraa lohduksi. Roni toteaa, että hän varoitti useaan kertaan suututtamasta itseään. Sanon, että toivon todella ettei hän kohtele minua enää noin. Kysyn, että mitä jos olisin lähtenyt hänen käskystään ja olisin nyt kotona ja me olisimme täydessä välirikossa. Roni näyttää säikähtäneeltä. Tilanne on pelastettu ainoastaan siksi, että en suostunut hänen käskystään häipyä, en yöllä enkä aamulla. Kesken kävelyn Roni pysähtyy ja pyytää katsomaan häntä, ja sanoo olevansa oikeasti pahoillaan. Nyökkään ja sovimme, että asia on sovittu ja taaksejätetty. Kaupassa valikoimme normaalisti mehua ja kivennäisvesiä, ja vaikka tunnelma kepenee, niin se ei ole vielä täysin normaali. Tunnen lievää pinnanalaista epävarmuutta välillämme. Hänen luoksensa päästyämme oloni on aika paha krapulasta johtuen, joten ilmoitan meneväni makkariin lepäämään. Ihan vain ilmoitan. En kysy. Roni jää tekemään omia juttujaan ja korkkaa oluen. Kas näin hän saa sitä yksinäisyyttäänkin. Roni soittaa täysillä musiikkia ja naureskelee yksinään toisessa huoneessa, kun otan parin tunnin päiväunet. Noustessani Roni on ehtinyt pestä lattiat (pyörittää lattioilla vanhaa märkää moppia). Menen hänen luokseen ja toivotan ylenpalttisen positiivisesti hyvää huomenta ja hymyilen. Päätän, että saan hyvän tunnelman takaisin jos se minusta riippuu. Alamme katsella hauskoja videoita ja kuuntelemme yhdessä musiikkia. Yhtäkkiä unohdamme kaiken kurjan ja nauramme ja keksimme hölmöjä juttuja yhdessä. Roni koskettaa minua ohimennen. Hymyilemme toisillemme. Aika kuluu iltaan asti. Yhtäkkiä Roni ehdottaa, että kävelisimme läheiseen ravintolaan syömään. Voit jättää tavarasi tänne. Ah, kaikki on palautunut normaaliksi. Johtuuko se siitä, että Roni on ehtinyt tissutella itsensä leppoisaksi? Kävelemme yhdessä vielä ilta-aurinkoisella kadulla. Puhumme intensiivisesti jostain syvällisistä asioista ja perheistämme. Ravintolassa tilailemme erilaisia annoksia, jotka päätämme jakaa. Tarjoilija kertoo meille jotain hauskaa liittyen asusteisiin, jotka olemme taas pukeneet päälle. Skoolaamme. Lasi viiniä ja siideri. Roni haluaa puhua elämäntarkoituksesta, maailmasta ja meistä (kuten usein. Teoriamme ovat jo aika kehittyneitä!). Hän sanoo, että uskoo, että me olemme puolikkaat, jotka täydentävät toisensa. Eli hän ajattelee samoin, kuin olen jo kauan sitten pohtinut. Mutta hän myös sanoo, että pelkää pääsemmekö yhdessä liian suureen vauhtiin. Sitten taas puhumme tulevaisuudesta. Roni miettii mikä suknimi olisi meille hyvä. On uskomatonta, miten nämä asiat heittelevät. Huh.

Kävelemme jutuillemme nauraen takaisin Ronin luokse. Kaikki tuntuu olevan taas täydellisesti. Käymme yhdessä kaupassa ostamassa illaksi jotain pientä hyvää, koska sovimme, että katsomme yhdessä elokuvan. Ah, mainiota. Taas olemme täydellinen vastapari. Saapuessamme Ronin luokse huomaamme miten kauniisti linnut laulavat läheisessä metsässä. Lähdemme kävelylle pimenemään iltaan metsään ihmetellen lukuisten erilaisten lintujen ääniä. Korvia huumaavaa. Kevät on todella tulossa. Ja se tuntuu kivalta sittenkin. Roni sanoo, että ihanaa kun joku ymmärtää häntä ja katsoo minua hellästi. Sitten palaamme kotoisaan lämpöön Ronin luokse ja vietämme pari tuntia lukien sana sanalta erään uuden hyvän biisin sanoja ja löydämme sieltä meille henkilökohtaista sanomaa. Roni toteaa ääneen, että onpa ihanaa, että löysimme tämän biisin! Totean siihen, että olen lähettänyt tämän hänelle jo kauan sitten, mutta hän ei näköjään ole silloin vaivautunut kuuntelemaan koko biisiä. Ronin defenssi nousee esille taas ja hän toteaa, että no eipä varmaan kiinnostanut mitään sun linkkejä silloin avata. Katson häntä merkitsevästi. Nino myös viestittelee kuulumisia omasta viikonlopustaan ja vastailen neutraalisti. Lisäksi joku iänikuisen vanha tinderi edelliskesältä kysyy kuulumisia. En jaksa keskittyä nyt. Lopulta hyppäämme Ronin kanssa sänkyyn katsomaan elokuvaa, johon Roni haluaa, että keskityn täysillä, koska sillä on älykäs sanoma. Roni itse nukahtaa hetkeksi kesken elokuvan, jonka on jo nähnyt aiemmin, mutta itse pysyn kerrankin hereillä. Kun Roni nukkuu hän näyttää niin harmittomalta ja suloiselta. Hän halaa minua ennen kuin vaihtaa asentoa nukahtaessaan kunnolla. Aamulla Roni vetäytyy minusta erilleen kuten usein. En halaa häntä kuten yleensä vaan annan hänen olla rauhassa. Nousen ennen Ronia ja hipsin toiseen huoneeseen tekemään pari työjuttua ennen kuin lähden toimistolle myöhemmin. Roni ei nouse. Hän ei ole hyvä aamuisin. Hän toivoo, että lähtisin jo. Tunnen hänet sen verran hyvin. Aina se lievä ahdistus ja se keinotekoinen yksinäisyydenkaipuu palaa häneen aamulla. Kun alkoholi on kadonnut verestä ja pitää hetkeksi kohdata todellisuus. Etenkin kun edessä on arki eikä uusi juhlapäivä. Mutta siedätyshoito alkaa toimia! Olen ihan rauhassa. En kiirehdi Ronin takia. Kuten olen hänelle aikaisemminkin sanonut, etten jaksa välittää tuollaisesta aivan turhasta hätäilystä. Kyllä hän taas saa yksinäisyyttä aivan pian joka tapauksessa. Ennen lähtöäni menen Ronin luokse makuuhuoneeseen. Sanon, että olen lähdössä. Hän piiloutuu kokonaan peiton alle (en tarvitse halia!) ja toivottaa hyvää työpäivää (mene jo, mene jo!). Toivotan hänelle hyvää työkokousta ja kysyn, että palaillaanko viimeistään sitten, kun hänen tärkeä työjuttunsa on alkuviikosta valmis. Roni sanoo joojoo. Sitten sanon hitaasti, että olen miettinyt, että on varmaan minulle itselleni nyt parasta olisi se, että (Roni säpsähtää peiton alla), en vastaa myönteisesti saamiini kutsuihin koskien tätä viikkoa ja vappua. Ilmoita jos mielestäsi olisi järkevää toimia toisin, koska se on sitten iso juttu. Ja lähden töihin. Tyytyväisenä siitä, että sanoin kaiken mitä haluan. Ehdimme viikonlopun aikana pahan välikohtauksen lisäksi puhua suhdeasioista (taas). Ehdimme puhua siitä, että olemme tiimi, olemme toistemme vastaparit. Edelleenkin tästä voi vielä tulla jotain. Ja nyt asia eteni siten, että sanoin kieltäytyväni muista jutuista hänen takiaan. Kai hän sen ymmärsi. Onko se oikea ratkaisu? Joudun viestimään Dimille. Se pistää vähän.