I need a rehab from you

Ehkä toinen lasillinen viiniä. Ehkä kolmas. Lauantaina siis istuskelen vakkaripaikassani omalla vakkaripaikallani. Yhtäkkiä paikka alkaa täyttyä porukoista, joilla on suomipaitoja päällä. Olen ihan varma, että tämän päivän pelin olisi pitänyt jo loppua, mutta näyttää vahvasti siltä, että se on vasta alkamassa. Fiilis ympärillä nousee. Joku pieni porukka kysyy onko pöydässäni tilaa ja he istuvat seuraamaan alkavaa ottelua viereeni. Menen hakemaan uuden lasillisen viiniä. Törmään tiskillä aiemmin törmäämiini vanhoihin opiskelukavereihin ja vaihdamme pari vitsiä siitä, kuinka innostunut olen matsista. Mitähän oikein keksin! Harri vastaa ystävällisenä ja asiallisena aiemmin lähettämääni viestiin. Hän on viettämässä rauhallista iltaa muualla. Hän tosiaan taitaa olla sellainen astetta kiltimpi tyyppi. Ensivaikutelmalta hän on itsevarma ja hauskakin, mutta nyt kun olemme viettäneet enemmän aikaa yhdessä, niin näen hänet hieman vakavana ja sosiaalisesti ehkä vähän pidättäytyvänä. Minusta tuntuu, ettei hän puhu spontaanisti omana itsenään vaan harkitsee lauseitaan liian tarkkaan. Pihalla istuskellessamme hän hieman epäröiden laittoi käden harteilleni. Juuri sellaista pientä jännitystä, jota en itse osaa enää potea. En tiedä onko se mitenkään huono asia. Se, että toinen on ehkä epävarma tekee hänestä vähemmän viehättävän? Ehkä. Ja verrattuna yltiöitsevarmaan ja sosiaaliseen Roniin on kontrasti huomattava. Hän rakastaa itseään niin paljon ja tuo sen ilmi niin, että se varmaan oikeasti vaikuttaa muiden suhtautumiseen ja tunteisiin häntä kohtaan. En voi sille mitään, että en pysty juuri tällä hetkellä antamaan sataprosenttista huomioitani ja keskittymistäni muualle. Se vie aikaa. Minusta tuntuu, että olemme ajautuneet erilleen Ronin kanssa ja se osittain tuntuu hyvältä ratkaisulta. Mutta silti se vie aikaa. Tottua erilaiseen seuraan. Kaikki seura on niin erilaista verrattuna minun ja Ronin symbioosiin. Ja se vähän kirpaisee. En haluaisi luopua siitä tai alentaa kriteereitäni. Haluan sen ihanan yhteisen hulluuden tunteen ja sielunkumppanuuden. Mutta tiedän, että kun aikaa kuluu niin unohdan sen ja alan entistä enemmän ajatella, että parempi näin. Ja nähdä hyviä puolia tasaisissa ja "tylsissä" miehissä. Alan ajatella, että on oikein vaihtaa se ihana hulluus tasaisuuteen ja normaaliin läheisyyteen. Ehkä. Toivon niin. En ole kuullut Ronista mitään, enkä ole halunnut häneen olla nyt missään yhteydessä, mutta aina vähän väliä hän tulee mieleeni. Siellä hänellä - missä ikinä onkaan - on vielä tunteitani, jotka nyt kaikki vaikeus on saastuttanut. 

No anyways. Istun meluisassa ja täydessä ravintolassa. Viestin ystävättärelle, josko tapaisimme, koska kotiinmenofiilis alkaa väistyä. Pian hän saapuukin oman työtoverinsa kanssa paikalle. Tilaamme pöydän täyteen viiniä. Pullottain. Nauramme ja humala nousee. Pullot tyhjenevät. Peli loppuu ja Suomi häviää, ihan sama. Sitten kadotan muutaman hetken jonnekin. Ja kadotan ystäväni myös. En ole pitkään aikaan ollut moisessa tilassa. Muistan pienen hetken, kuinka olen liittynyt johonkin ihan vieraaseen seurueeseen. Nauran ja juttelen heidän kanssaan. Yksi miehistä suutelee minua enkä välitä, vaan minua naurattaa. Hän antaa minulle pillerin, jonka sanoo olevan ekstaasia ja laitan sen laukkuuni (se on siellä kai vieläkin, pitää heittää pois varmaan). Aika riskaabelia ettenkö sanoisi. Sitten seurue lähtee ja tunnen helpotusta. Kadotan taas muistini ja seuraavaksi olen bussissa viestimässä Javierille. Hän pyytää minua hyppäämään pois bussista omalla pysäkillään, koska on myös ulkona ja haluaa mennä kanssani hakemaan pizzaa. Olen varmaan viestinyt hänelle ensin, koska olemme vaihtaneet jo useita viestejä, kun herään tajuamaan tilannetta. Toimin yllättävän selkeästi black-outista huolimatta. Kaikki viestit on kirjoitettu selkeästi ja olen ostanut bussilipun, kun kortistani on taas loppunut arvo. Sovimme tapaavamme Javierin kanssa tutun yöravintolan edessä. Yhtäkkiä olen taas ihan tolkuissani. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, että olen poistunut aiemmin baarista (toivottavasti olen lähtenyt itse omin avuin). En muista sekuntiakaan siitä, että olen kulkenut bussille. En todellisuudessa tiedä kuinka paljon aikaa olen hukannut. Näin ei ole käynyt pitkiin aikoihin. En ota kauheaa stressiä, koska en tällaisessa tilassa koskaan päädy muualle kuin kotiin tai muuhun tuttuun paikkaan. Ja joskus nukahdan bussiin. Tapaan Javierin sopimassamme paikassa. Hän on vähintäänkin yhtä kujalla, kuin minä hetkeä aikaisemmin. Mutta sellaisessa iloisessa ja kivassa humalassa. Haemme pizzan, kaikki sujuu hyvin. Kuljemme hänen luokseen. Menen heti Jackin kanssa pienelle kävelylle ulos. Olen yllättävän järjissäni. Laitan Javierin jäljiltä jääneet pizzapalat jääkaappiin ja siivoan jäljet. Sitten menemme nukkumaan. Kello on vasta kaksi! Eli aika hyvin loppujen lopuksi.

Aamulla helpotun kun muistan, että olen Javierilla. Halailemme toisiamme sängyssä. Javier on pitkästä aikaa todella aktiivisella ja innokkaalla tuulella. Ei ongelmia toimintakyvyssä. Hän on vaihtanut sänkyyn täysin valkoiset lakanat edelliskäyntini jälkeen. Hän vaihtaa lakanoita jatkuvasti. Todennäköisesti tavoitteenaan saada uutta yöseuraa. Makaamme alastomina sängyssä ja valitan kuumuutta! Totean, että olinkin unohtanut tämän seikan kesästä, että sisälläkin voi olla tuskaisen kuuma. Javier sanoo, että hei, asiat voisivat olla pahemminkin, hän olisi saattanut herätä jonkun toisen vierestä. Hah, nauran hänen jutuilleen. Olemme oikein hitaita. Poikkeuksellisen nihkeän aamun jälkeen käyn suihkussa. Minulla on hyvä olo. Puen päälle ne samat vaatteet nyt kolmantena päivänä peräkkäin. Onneksi mukanani on sentään ollut puhtaat alusvaatteet. Ei ole kiire minnekään. Kysyn ystävättäreltäni, että mihin hän oikein katosi, eikä hän edes muistanut meidän tavanneen laisinkaan. Ulkoilutan oikein hitaasti Jackin ihanassa lämpimässä auringonpaisteessa. Javierilla on paha olo joten hän jää makaamaan sohvalle. Palattuani syömme eilisiä tähteitä. Yritän vihjailla, että voisimme mennä ulos, mutta Javier ei halua. Katselemme hölmöjä tv-ohjelmia ja nettivideioita ja kulutamme sunnuntaita aikalailla juuri siten, kuin sitä pitääkin kuluttaa. Hieron Javierin selkää ja juttelemme kivasti niitä näitä. Alkuillasta Javier ehdottaa, että voisimme tehdä itse uunipizzaa iltapalaksi. Joo kiva idea! Hän ehtikin kuittailla pariin otteeseen siitä, miten en ole kokannut hänelle riittävästi, mutta onneksi ymmärtää ettei se ole mielipuuhaani edelleenkään. Otan Jackin ja kävelemme lähikauppaan hakemaan täytteitä pizzaan. Sillä aikaa Javier valmistelee pohjan. Ostan pizzatäytteiden lisäksi sipsejä ja suklaavanukasta jälkiruoaksi. En ole syönyt paljoakaan edellispäivänä saati tänään, joten nyt saa herkutella! Jack on närkästynyt, kun joutuu odottamaan minua kaupan ulkopuolella, mutta loikkii iloisena, kun saavun vapauttamaan hänet tolpan päästä. Saapuessamme takaisin Javier on imuroimassa ja pizza odottaa valmiina loppuja täytteitä. Mukavaa. Valmistan pizzan loppuun (paaljon juustoa!) ja laitan sen uuniin. Javier puhuu pitkän puhelun ystävänsä kanssa kielellä josta en ymmärrä mitään. Vaihtelen kanavaa ja olen kuin kotonani. Nykyään olen hänen luonaan kuin kotonani hyvin helposti. Syömme pizzaa, sitten pussillisen sipsejä. BLING. Harri kysyy, että voisimmeko tavata ennen helaviikonlopun kiireitä. En saa mitään ihanaa tunnereaktiota, mutta koska olen päättänyt, etten torppaa mitään tai ketään Ronin vuoksi, niin vastaan, että nähdään vain. Hän on kohtelias ja fiksu. Ehkä sellainen insinöörimäinen, vaikkei olekaan insinööri. Eikä hän urheilullisuudesta huolimatta ole vartaloltaan mikään adonis, ja veikkaan että hän on parilla sentillä liioitellut pituuttaankin. Mutta aion tavata hänet ja katsoa täysillä mitä tapahtuu. Ensireaktionahan pidin hänestä. Pidin hänen ulkonäöstään. Ja olen tietenkin iloinen, että hän pitää minusta, vaikka olen ollut oma itseni mahdollisimman rehellisesti. Tosin, emme tiedä toisistamme juuri mitään. Hän ei ole kauheasti kysellyt mitään, enkä ole oma-aloitteisesti kertonut mitään esimerkiksi asumisjärjestelyistäni. Ja se, että en pysty nyt herättämään erityisiä tunteita ketään kohtaan tekee omasta asenteestani jotenkin vaivattomamman. En yhtään mieti millaisen kuvan itsestäni annan tai mitä ja milloin viestin, koska en niin paljon välitä seurauksista. Ja aika parantaa. Sä haihdut hiljaa pois, kun aika parantaa.  Ajan mittaan mitkä tahansa tunteet ovat mahdollisia. Ja tunteettomuudet.

Javier nousee aamulla taas reilusti minua aikaisemmin. Hän halii minua aamulla ja saan suukon olkapäälleni ennen kuin hän lähtee töihin. Hän on muutenkin pussaillut minua huomattavasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Hän hokee sängyssä ollessamme nimeäni ja haluaa, että minä sanon hänen nimensä. Uskon, että se vetoaa jollain tavalla hänen tunteisiinsa ja hänen pinnallisesta kylmyydestä huolimatta, tunteet on sitä mitä hän tarvitsee. Nousen tällä kertaa ajoissa. Puen päälleni maanantain työpäivään perjantaiset vaatteeni. Paidassa ei näy enää ollenkaan tahroja ruoasta, jota kaadoin päälleni, ja housutkin sain aika vaivatta siistin näköisiksi. Ei kukaan huomaa mitään. Ostan jättikahvin ja taas vaikka mitä herkullisia välipalaleipiä mukaani, kuten aina. Keskityn hyvin töissä. Toivotamme Harrin kanssa toisillemme hyvää maanantaita. Ossi kysyy saako taas soittaa, mutta nyt sanon keskittyväni oikeasti työjuttuun. Singh kertoo, että tyttö jonka kanssa hänen piti edellisiltana pitää skypetreffit teki oharit. Lohduttelen häntä muutamalla viestillä. Tytöt suunnitelevat pientä kokoontumista seuraavalle viikonlopulle. Tällä viikolla keskiviikkokin on perjantai. Pitkä viikonloppu. Vielä muutama viikko sitten olin varma, että olisin varmasti keksinyt jonkun miniloman tai muuta kivaa (kuvitelmissani Ronin kanssa) näille tuleville päiville, mutta nyt näyttää siltä, ettei mitään erityistä ole tiedossa. Jonkun tasaisen ja normaalin ihmisen kanssa varmaan lomienkin suunnittelu voisi joskus toimia, koska Roni ei kestä minkäälaista ennakointia laisinkaan. Ahdistus räjähtää käsiin jos hän on kiinni minkäänlaisissa sitoumuksissa. Pyh. Kyllä on välillä ikävä häntä. Tai siis meitä.

Töistä kotiuduttani siivoan heti vaatekaapin loppuun. Saan taas ison kasan vaatteita kiertoon. Kaikki ylimääräinen pois! Olo ei ole kauhean ahdistunut. Ja taas on maanantai. Kuitenkin ajoittain sellainen ärsytyksen ja turhautumisen ja tuskan aalto säikäyttää minut. Olen valmis hyväksymään sen, että taas Roni on luisunut pois. Mutta ei se sormea napsauttamalla tapahdu. Järjellä tajuan miten haitallinen hän on minulle. Mutta sydämellä en. En voi muuta kuin odottaa, että pääsen taas asiasta yli, jotta voin antaa oikean mahdollisuuden jollekin muulle. Vilkaisen viinihyllyäni ja bongaan sieltä ainakin pari heti juotavissa olevaa valkoviiniä. Illalla saatan tarvita sitä. Sovin ystävättären kanssa lenkin. Vaikka ulkona onkin paahtavan lämmin. Tai ehkä juuri siksi. Samalla käyn kaupassa hakemassa kivennäisvettä. Ja koitan vain saada maanantain kulumaan. Ei kiusausta ottaa yhteyttä Roniin. Olen ikään kuin luovuttanut hänen suhteensa. Hän saa ilmoittaa sitten kun pystyy miten ja milloin saan tavarani takaisin. Vaihdoimme pari viestiä aamu kulusta Javierin kanssa. Sunnuntaita viettäessämme hän kertoi aikovansa tavata jonkun vanhan tuttavansa (she) tulevana viikonloppuna, sekä tapaavansa jotain ulkomailta tänne matkustavaa työtoveriaan. Otin sen selityksenä sille, ettemme ehtisi nähdä. Se on ihan fine. Mutta sitten Javier alkoi selitellä, kuinka se tuttava on naimisissa ja niin edelleen. Aivan kuin hän haluaisi varmistaa, etten luule hänen järjestelevän mitään treffejä itselleen. Mutta koska en pysty tässäkään tilanteessa olemaan niin kovasti sydämelläni mukana, niin suhtaudun kaikkeen melko välinpitämättömän kevyesti. Olen myös huomannut viime viikkojen aikana, että en ole oma-aloitteisesti pystynyt olemaan hellä ketään kohtaan. Javieria voin halata nukkuessa. Mutta muutoin ei pysty spontaanisti ottamaan fyysistä kontaktia toiseen. Koska en halua. Nautin läheidyydestä ja siitä jos joku halii minua, mutten pysty siihen itse aktiivisena osapuolena. Toivottavasti pian haluaisin halata ja suudella jotain, joka sitä haluaa. Juuri ennen lenkille lähtöä Javier kiittää, että hoidin aamulla koiran ja kysyy työpäiväni kulusta. Ehkä hän pitää minusta taas. Voi kunpa pian voisin aidosti innostua muiden yhteydenotoista pian.