ihan okei

Ehkä se on tämä kesäkausi, joka tekee ihmisistä vähän huolettomampia, koska taas kerran illalle alustavasti sovitut drinksut uuden tinderin kanssa jäävät toteutumatta, koska kumpikaan ei illalla riittävän ajoissa ota toiseen yhteyttä. Vietämme varmaan molemmat liian hauskaa aikaa omien ystäviemme kanssa. Vähän salaa toivoen, ettei tarvitsisi lähteä tapaamaan ketään uutta tyyppiä ja stressaamaan treffeistä. Näitä vastaavia peruutuksia on nyt sattunut parikin, mutta koska mitään tarkkaa ei ole ollut sovittuna, niin se on ihan fine. Ei tässä niin kiire minnekään ole. Ja sitä paitsi. Todellakin vietän keskiviikon oikein mieluusti kivojen kavereideni kanssa puistossa ja terassilla. Pari uuttakin kivaa tuttavuutta on mukana. Kaikki nauravat hölmöille jutuillemme ja haluavat sopia milloin seruaavan kerran lähdetään viettämään yhdessä aikaa. Mukana on Ilekin, ja meillä on tavallista hauskempaa. Halataan ehkä tavallista tiukemmin, kun yöllä täytyy lähteä eri teille arkivelvoitteiden vuoksi. Illalla saan vielä Ileltä viestin, että olipas hauskaa. Ja aamulla vielä toivotuksen hyvään työpäivään. Jep, olen aika varma, että välillämme on jotain kemiaa. Ei ehkä mitään tajunnanräjäyttävää. Ei ehkä edes romanttista. Mutta jotain. Ajaudumme yhä useammin samaan porukkaan ja välillä uppoudumme keskusteluun muita tiiviimmin. Ja ihan avoimesti kehumme, kuinka hyviä tyyppejä me ollaankaan. Hah. Ja kyllä. Se on tehnyt torstaihin heräämisestä astetta paremman. Oikeastaan illalla sohvalle nukkumaan mennessäni tunsin jotain pientä odottavaa jännitystä. Ja kun puhelimeeni tuli viesti Ileltä siitä, miten hauskaa taas oli, niin hymyilin tyytyväisenä kaiken muun unohtaen. Aamulla ahdistus ihan vähän välähtelee mielessä. Muistuttaa Javierista. Mutta aika pian saan ajatukset suunnattua näihin lukuisiin hienoihin mahdollisuuksiin, joita ympärilläni on. Heti aamulla vaihdamme pari viestiä Ilen kanssa. Ninokin tahtoo kertoa kuulumisia, ja varmaan toivoisi tapaamista lähipäiville. Ajankuluksi kerron vitsikkäästi saamistani ohareista sellaiselle tapaamattomalle tinderille, jonka kanssa flirttailemme viesteissä paljon ja ymmärrämme toisiamme. Mutta hän on liian röyhkeä ja itsevarma ja suhdevastainen, etten ole vielä jaksanut vaivautua lähtemään edes niille drinkeille hänen kanssaan. Ehkä joku päivä. Juuri tuollaiset tyypithän vetävät minua puoleensa.

Tänään pitkästä aikaa on rauhallinen koti-ilta edessä. Ehkä jopa kokkaan jotain hyvää! Ja katson sarjoja, joita en ole ehtinyt seurata päiväkausiin. Juuri nyt olo on toiveikas, eikä ahdistus yritä vetää minua sivuraitelle liian voimakkaasti. Minulla on sovittuna perjantaille yhdet treffit, joiden en usko peruuntuvan. Mutta joita kohtaan minulla ei ole sen kummempia odotuksia. Ehkä jopa enemmän odotan kesäistä viikonloppua ja vapaata oleskelua ulkona ystävien kanssa. Ehkäpä jokin spontaani treffitapaaminen jossain välissä voisi piristää viikonloppua, ellei flirttailu Ilen tai toisen kiinnostavan kaveriporukan tyypin kanssa syvene yllättäen. Uskon, että mitä enemmän syksyä kohti mennään, niin sitä enemmän sinkut tahtovat deittailla vakavammin ja löytää seuraa peiton alle katsomaan sarjoja sunnuntaiaamuihin. Olen tällä viikolla koittanut laitella Karrillekin viestiä, koska tykästyin häneen odotettua enemmän. Mutta tällä kertaa taas kaikki tuntuu kiireettömältä. Ajelehdin tilaisuuksista toisiin ja katson mitä tapahtuu. Niinhän se pitäisikin mennä. Silti jotenkin haluaisin todistaa Javierille, että minulla menee ihan hyvin. Että minulla on hyviä kavereita ja paljon kivaa tekemistä. Että tyypit keitä tapailen ovat komeita ja hyviä tyyppejä. En tiedä miksi minusta tuntuu siltä, että tällaista asiaa pitäisi todistella. Ehkä yllätystapaamisemme kaivelee minua yhä, ja pelkään että hän näki minut huonossa valossa. Mutta eiköhän näitä tilaisuuksia vielä tule. Ja kai kaikella on tarkoituksensa. Ehkä kohtaamisellamme oli Javierin etenemiselle omissa asioissaan jokin merkitys. Juuri nyt hänen ajattelunsa ei pistä sisintäni. Ehkä sitten taas illalla. Mutta ainakin olen pystynyt vaikeammallakin hetkellä erottelemaan ahdistuksen irtonaiseksi itsestäni. En ole antanut sen päättää tekemisiäni. Suunta on oikea. Radiossa soi Haloo Helsingin uusi biisi, josta en niin välitä. Mutta siinä on taas osuvat iskulauseet tämän hetkiseen tilanteeseeni: 

https://lyricstranslate.com/en/haloo-helsinki-kaksi-ihmist%C3%A4-lyrics.html

Kaksi ihmistä

Ja elämä voi särkyä

Kaikki tapahtuu yhtäkkiä

En ymmärrä

Mutta viha kun vaihtuu

Ja surukin haihtuu

Niin mitähän jäljelle jää?

Kaksi ihmistä, joilla elämä on edessä

Kaksi ihmistä

Ja elämä voi särkyä

Kaikki tapahtuu yhtäkkiä

En ymmärrä

Mutta viha kun vaihtuu

ja surukin haihtuu

Niin mitä jäljelle jää?

Kaksi ihmistä, joilla elämä on edessä

Jep. Elämä jatkuu. Ikävän tunteet ovat vain väliaikaisia. Kun ne haihtuvat, niin ei ole muuta kuin oma elämä edessä kaikkine uusine vaiheineen ja tunteineen. Eikä se ole mikään surun aihe ollenkaan. 

https://lyricstranslate.com/en/haloo-helsinki-kaksi-ihmist%C3%A4-lyrics.html

Kaksi ihmistä

Ja elämä voi särkyä

Kaikki tapahtuu yhtäkkiä

En ymmärrä

Mutta viha kun vaihtuu

Ja surukin haihtuu

Niin mitähän jäljelle jää?

Kaksi ihmistä, joilla elämä on edessä

https://lyricstranslate.com/en/haloo-helsinki-kaksi-ihmist%C3%A4-lyrics.html

Mutta viha kun vaihtuu

Ja surukin haihtuu

Niin mitähän jäljelle jää?

Kaksi ihmistä, joilla elämä on edessä

https://lyricstranslate.com/en/haloo-helsinki-kaksi-ihmist%C3%A4-lyrics.html

Mutta viha kun vaihtuu

Ja surukin haihtuu

Niin mitähän jäljelle jää?

Kaksi ihmistä, joilla elämä on edessä

Epäarki vol 4

Maanantai, joka ei taaskaan tunnu maanantailta, koska voin istua syömässä aamiaista lempparilahvilassani lounasaikaan. Ihan itsekseni, tilata pöytään suuren laten ja kakkua. Just sitä mikä sattui tänään näyttämään parhaalta. Kakkua aamiaiseksi. Silmääkään räpäyttämättä. Entinen minä ei olisi tehnyt niin. Koska ei herkkuja voi syödä ennen ruokaa. Mutta nykyään annan itseni ostella kaupan tyhjäksi fazerin pähkinäsuklaalevyistä ja juustonaksuista, kun joskus mennessäni kotiin on päällä kauhea Binge Eating -kohtaus. Enkä melkein ikinä malta odottaa, että pääsen kotiin, vaan jo matkalla alan napsia vähintäänkin suklaata, vaikka olen haaveillut valmiiksi sen pakastepizzan tai lihiksen kaikkin täytteineen. Se on hauskaa. Siis se kun jotkut kukkalajikkeet saavat aikaan kauheat "munchit", ja kaikki maistuu monta kertaa paremmalta kuin normaalisti. Välillä oikein innolla odotan että pääsen yksin kotiin katsomaan sarjaa, jonka juonikin on noina iltoina paljon hauskempi. Mutta nyt satun vain maistamaan kakkua kahvin seurana ihan vain koska voin. Fiilis on voimaantunut ihan vain siitä syystä, että voin istua yksin kahvilassa nauttien herkuista välittämättä siitä, että joku mies tuijottaa aina kun otan palan kakkua haarukkaan ja syön sen liioitellut hitaasti. Siitä että olen tarkoituksella valinnut keskeisen paikan, josta näen kaikki ja kaikki näkevät minut. Valtaan koko pöydän minulle ja egoilleni nostamalla jalan tuolille. Että olen siellä kaikkien normaalien ihmisten joukossa, mutta tunnen oloni erityiseksi. Ehkä moni muu kokee samoin, mutta sehän on vain hauskaa. Ehkä tuo juuri tuo joka istuu myös yksinään ja katselee muita tyytyväisen näköisenä. Vieressäni on reppu jossa on sattumalta satojen eurojen arvosta viihdykkeitä, jotka järkyttäisivät monia. Aiheuttaako tämä jotain kieroa ylimielisyyttä minussa? Ja puhelimessani on monen monta kivaa uutta ja vanhaa henkilöä, joihin saan tutustua haluamallani tavalla. Ei ahdista. Ei ainakaan nyt. Ehkä suhtautumiseni kiireettömyyteen alkaa luonnistua. Pikkuhiljaa. Omatuntoa vähän kaivelee, kun en jaksanut edellispäivänä tavata sitä mukavaa miestä, johon tormäsin joskus kadulla. Ja jonka olen ohimennen tavannut pari kertaa. Koska hän niin rohkeasti pyysi numeroani ja aina ehdottelee järkevää tekemistä, kuten kävelyä luonnossa. Mutta jota kohtaan en vaan tunne mitään kipinää. Viestin hänelle jotain kivaa ihan vain ajankuluksi, ja korvatakseni eilisen vitkutteluni.

Olen herännyt muutama tunti sitten Rickyn sohvalta siihen, kun hän on eteisessä ohjeistamassa lapsiaan pukeutumaan reippaasti lähtöä varten. Lasten pienet ja kiltit äänet kuuluvat eteisestä, kun he pohtivat että pitäisikö jalkaan laittaa sukat vai ei. He eivät tiedä että olen siellä kylässä, ja ihan hiljaa puen päällysvaatteet ylleni ihan vain varmuuden vuoksi. Ennen kuin ovi kolahtaa kiinni Ricky huikkaa minulle olohuoneen ovelta, että hän tulee kohta takaisin. On aikaista. Aurinko vilkkuu verhojen välistä ja muistuttaa siitä ahdistuksesta, joka sanoo ettei sisällä saa olla jos ulkona paistaa aurinko. Mutta nykyään en enää anna sen sanella tekemisiäni, joten hylkään aika nopeasti ensimmäisen ajatuksen siitä, että pakenen äkkiä paikalta. Vaan sen sijaan avaan ikkunan ja verhot. Kerään edellisillan roskaruokajätteet roskikseen. Pesen hampaat. Ja laitan aamuradion päälle. Ja aloitan taas uuden arkiviikon. Ja se tuntuu ihan ookoolta. Opettelen tietoisesti karkoittamaan sen tunteen että olen väärässä paikassa. Aina juoksemassa jotain karkuun tai jonkun perään. Jonkin ajan kuluttua Ricky tulee takaisin. Hän on melko ilmeetön ja hiljainen, mutta olen oppinut viime aikoina että hän ei välttämättä ole äänessä jos ei oikeasti ole asiaa. Ja hän on myös vähän ujo ja epävarma lähelläni.

***
Ehdin naputella näin itsevarmoja tekstejä kännykälläni maanantaina, jonka jälkeen lähdin terassille miespuolisen ystävän ehdotuksesta. Joku hauska tyyppi samasta kaveriporukasta. Olemme siellä varjoisella terassilla nauraneet ääneen hölmöille jutuille, kunnes katseeni on bongannut viereiseltä terassilta Javierin komeana omien ystäviensä seurassa. Vilkutan, ja hän nousee ylös ja tulee halaamaan. Esittäytyy ystävälleni, joka on sellainen hassu. En usko, että kukaan kuvittelee meidän olevan pari. En osaa oikein käyttäytyä luonnollisesti vaan hymyilen hermostuneena ja unohdan miten puhua englanniksi. Kauhea tilanne. Puhumme jotain työviikosta ja lomapäivistä. Javier kysyy miten voin, ja naurahdan pitäen pienen tauon ja sitten sanon, että hyvin tietysti. Ystäväni kysyy, että haluanko minä liittyä toiseen pöytäseurueeseen ja nauraen toppuuttelen, ettei tarvitse. Halaamme vielä pikaisesti ennen kuin Javier siirtyy oman pöytäänsä. Meillä on vielä täydet juomat juomatta ystäväni kanssa. Koitan ottaa rennosti ja keskittyä juttelemaan kaikesta turhasta. Ja tervehtimään sattumalta ohikulkevaa kaveria. Onneksi hän on tosi komea mies. Javier seuraa tilannetta sivusilmällä. Tuntuu, että nauran ylipositiivisesti koko ajan. En katso Javieria. Toivon ettei hän kuule tyhmiä juttujamme. Kun nousemme koitan napata hänen katseensa, jotta voisin vilkuttaa heipaksi, mutta Javier on tarkoituksellisen keskittynyt oman ystävänsä juttuun, vaikka näkee kyllä, että teemme lähtöä. En mene erikseen sanomaan mitään. Olisiko pitänyt? Javier on juuri sellainen, joka varmaan on loukkaantunut, kun vain lähdin tervehtimättä. Mutta onko se minun ongelmani. Olen tullut kotiin ajoissa nukkumaan. Ja herännyt aamulla ahdistavaan oloon. Uusi takapakki, joka laukaisee ahdistuksen. Mutta ehkä vain pieneksi hetkeksi. Kirjoitan jotain Rickylle vain saadakseni jotain huomiota jostain. Ja samalla parille tinderille. Pitikö minulla olla ensitreffejä tällä viikolla? Tänään sopisi kyllä. Minun tekisi mieli aloittaa keskustelu Javierin kanssa. Pahoitella, että vain häippäsin paikalta. Selittää kuka se kaverini oli, ettei hän vain kuvittele että olin treffeillä. Mutta se on ahdistus joka nyt puhuu. Sen sijaan viestin jotain kivaa Ninolle, joka aina vastaa kohteliaasti ja iloisesti. Nyt äkkiä muuta ajateltavaa. Ehdotan parille sukulaiselle yhteistä aamiaista. Liikkeelle ja vauhdilla.

Onnea on

Minulla on kuin onkin ollut niin hauskaa, että viettäessämme mainion perjantain jälkeen lauantaipäivää puistossa yhdessä ison ihanan kaveriporukan kanssa, joudun motivoimaan itseni ottamaan Javieriin yhteyttä. Juuri niin siinä välillä käy, että onkin niin hauskaa, ettei meinaa kiinnostaa edes lähteä potentiaalisen rakkauden luokse. Mutta juuri tätä olen harjoitellut. Eli ennakointia. Ja koska tiedän, että jälkikäteen olisin halunnut kuitenkin nähdä Javierin, niin auringossa hymyillen makoillessani lähetän hänelle viestin, jossa ehdotan tapaamista. Tänään tai  huomenna. Ja toivon, että hän haluaisi tavata vasta sunnuntaina, jotta voisin juhlia vielä yhden päivän. Ja olen niin onnellisella tuulella, etten välitä yhtään mitä hän vastaa. Mutta kun Javier pian ehdottaa rentoa yhteistä sunnuntai-iltaa, niin kaikki tuntuu täydelliseltä. Se tunne, kun mihinkään ei ole kiire ja saat juuri sen mitä haluat. Hymyilen vain entistä syvemmin ja siirrän Javierin ajattelun seuraavaan päivään. Ja nautin siitä, kuinka meillä on monen monta tuntia aikaa nauttia parhaasta seurasta, loistavasta musiikista ja hauskanpidossa ihanassa ulkoilmassa. Välillä intoudumme tanssimaan siellä kirkkaassa päivänvalossa, kuin mitkäkin hipit. Ja välillä otamme hassuja valokuvia. Sitten taas nauraa räkätämme jonkun hyville jutuille. En olisi halunnut viettää tuota päivää millään muulla tavalla. Ja tunnen suurta iloa kun tiedän, että tulemme vielä todennäköisesti viettämään useita yhtä kivoja päiviä tulevan kesän aikana. Sittenkin! Sittenkin sain tämän, mistä ennen kesää haaveilin. One big happy family. No okei, venähtihän se päivänvietto sunnuntaiaamuun saakka. Jolloin siirrymme ystävän luota kello seitsemältä vielä hetkeksi aamuaurinkoon kostealle nurmikolle viimeistelemään viikonlopun. Ja siinä samalla ajattelen, että saan pian nähdä Javierin ja koko viikonloppu on ollut täydellinen. Paitsi sen suhteen, etten onnistunut tapaamaan Karria, joka olisi ollut valmis lähtemään kanssani ulos lauantaipäivänäkin. En vaan kyennyt irtaantumaan meidän porukasta. Ja sitä paitsi. Minullahan on Javier. En pysty jakaantumaan muualle. En etenkään, kun olen saanut vahvituksen sille, että tapaamme ihan pian. Siispä sunnuntaiaamuna lähden äkkiä käymään kotona siistytymässä. Ja nukun kolme tuntia. 

Sitten herään uuteen päivään lievän päänsäryn saattelemana. Mutta se on pientä se. Minulla on ihan sama mitä pahaa oloa poden, niin voin tehdä sen myös Javierin luona. Ja taas olen aktiivinen ja oma-aloitteinen koska voin ja haluan. Ja koska se näköjään toimii. Ja heti puolen päivän aikaan otan häneen yhteyttä, ja saamme sovittua tapaamisen ravintolaan, jossa ensin söisimme vatsat täyteen. Tuntuu taas niin oikealta ja hyvältä kävellä sille ravintolalle, jossa olemme kerran aiemminkin käyneet. Javier on ehkä vähän saita ja tykkää tästä edullisesta buffetravintolasta. Ja niin pidän minäkin. Istun odottamaan häntä terassille kevyesti ehostautuneena kauniissa kesäisissä vaatteissa. Sellaisissa, joissa on hempeitä värisävyjä ja kukkia. Ja oikein hätkähdän, kun niin komea ja ihana Javier saapuu taas luokseni. Vielä kahden vuoden tuntemisen jälkeen hän saa perhoset hypähtelemään vatsassani pelkästään ilmaantuessaan paikalle. Onko se sitä hitaasti kehittyvää aitoa rakkautta, joka syntyy ystävyydestä? Hymyilen omahyväisesti ja nousen ylös häntä vastaan ja halaamme tiukasti. Ja toivon, että koko terassi näkee. Olen itse vähän väsyneellä tuulella, joten olen iloinen kun Javierilla on niin paljon kerrottavaa menneestä viikostaan, ettei minun tarvitse kuin hymyillä ja nyökkäillä vieressä. Jotenkin sellainen hassu ristiriitainen olo. Että toisaalta hänen tekemisensä ei kuulu minulle tällä hetkellä millään tavalla. Mutta silti hän kertoo kaikki mahdolliset yksityiskohdat menemisistään aikatauluja myöten. Ehkä se on hänen tapansa selittää asiat kenelle tahansa. Pienen paaston jälkeen on kiva syödä mausteisia herkkuja hitaasti kepeistä aiheista rupatellen. Sitten yhtäkkiä viereisen pöydän juopunut ja vainoharhainen mies ärsyyntyy siitä, että puhumme englannin kielellä ja alkaa meuhkata suomeksi siitä, kuinka kyllä tietää mitä me puhumme. Että turha esittää yhtään mitään! Sitten hän osoittaa minua sormella ja sanoo minulle fucking idiot! Javier ei ymmärrä mitä sössöttävä mies puhuu, vaikka muutoin osaakin suomea aika hyvin, ja meinaa jo nousta paikaltaan. Mutta sanon Javierille, että kyesessä on vain lievässä deliriumissa pyörivä harmiton tapaus, jonka voimme sivuuttaa kokonaan. Kysyn rauhallisesti mieheltä suoraan silmiin katsoen, että onko hänellä jokin ongelma. Ja mutisten omiaan hän istuutuu takaisin paikalleen. Sivuutamme hänet kokonaan ja jatkamme normaalisti keskusteluamme. Huomaan, että Javieria kohtaus on häirinnyt hieman enemmän kuin minua. Mutta sanon hänelle, että itse törmään jatkuvasti tuollaisiin tapauksiin, jotka jostain syystä haluavat haastaa kanssani riitaa ilman mitään syytä. Mutta eivät ne tilanteet ikinä johda mihinkään, koska itseäni ei kauheasti tuollainen liikuta. Ja pian se hölisevä mies, joka ehti häiritä meidän illallishetkeä, könyää taas ylös paikaltaan ja tulee pyytelemään anteeksi huonolla englannillaan ja  tahtoo kätellä meitä. Ootte hyviä tyyppejä. Huoh. En tiedä miksi vedän näitä tilanteita puoleeni jatkuvasti. Mutta Javierin näkökulmasta tilanne saattoi olla rasistinen. Koska tyyppi hermostui kai siitä että emme puhuneet suomen kieltä. Tai siitä, että minä olin onnellisen näköisenä siinä juttelemassa miehelle, joka ei puhu suomea. Mutta ihan sama. 

Syötyämme pitkään ja hartaasti kivalla lämpimällä terassilla, kävelemme rauhallista kiertoreittia kaupan kautta Javierin luokse. Juuri nämä jutut on niitä parhaita. Että kävellään vierekkäin, ja vähän kädet vahingossa hipaisevat toisiaan, mutta emme vielä uskalla ottaa toisiamme käsistä kiinni. Vain kerran olemme niin tehneet. Ja silloin olimme pilvessä. Sitten menemme kauppaan ja mietimme että mitä oikein otetaan. Ja saan pakata ostokset kassiin kuin vaimo samalla, kun toinen hoitaa maksun kassalla. Ja toivoisin, että voisimme tehdä näin aina. Javierin luona rojahdamme vain sohvalle. Olen aika väsynyt ja kevyesti huonovointinen, mutta niin on onneksi Javierikin, joka ei eilisen krapulansa vuoksi edes halunnut tavata. Joten katselemme elokuvia välillä jotain naurahtaen kommentoiden. Javier korjailee asentoaan siten, että pääsen häntä vähän lähemmäs ja koskettaa välillä selkääni. Ihan vain kaiken tylsän väsymyksen keskellä muistutukseksi siitä, että tykkäämme toisistamme. Mutta emme jaksa edes harrastaa seksiä. Viimeisen toimintajännärin jälkeen laahaudumme hammaspesujen kautta sänkyyn. Ja aina siellä viimeistään Javier ottaa minut kunnon halaukseen. Painaa kiinni kainaloonsa ja ottaa tiukasti minua kädestä kiinni. Se tuntuu siltä, kuin niiden sanojen sijaan, joita on niin vaikea sanoa, halutaan lähettää se rakkaus ja varmuus toiselle pitämällä ihan lähellä. Suutelemalla niskaa. Ottamalla kädestä kiinni tiukasti heti jos ote meinaa livetä. Ja kevyesti kuiskaten vielä jotain turhanpäiväistä ennen kuin nukahdamme toistemme syliin. Onnellisina. Heräämme noin nanosekuntia myöhemmin herätyskelloon. Kaivaudun entistä tiukemmin kiinni Javierin kainaloon. Sanon, että haluan sunnuntain enkä maanantaita! Javier nauraa ja silittää minua, ja nousee valmistautumaan hieman aikaisemmin töihin. Emme harrasta seksiä. Mikä on tosi harvinaista. Mutta ei silloin kun Javierilla on kiire tai häntä väsyttää. Ja eikö se juuri kerro jostain muusta? Että voimme viettää deitti-iltoja, joiden tarkoituksena ei olekaan vain puutteiden karsiminen. Vaan tapaamme koska haluamme viettää aikaa yhdessä. Halia ja pussailla. Vai onko hänellä juuri ollut jotain muuta seuraa, jonka takia hän pitää parempana olla heti hyppäämättä sänkyyn kanssani? Näh, en usko! Ja aamulla kun Javier tulee luokseni sänkyyn antamaan minulla halauksen, niin kumarrun suutelemaan häntä suulle. Aamuhengityksestä viis! Haluan saada suudelman suulle selvin päin. Niinkuin kaikki parhaat avioparit tekevät! Pusu aina nähdessä ja lähtiessä (no edes joskus vaan). Koska se on niin kivaa. Ja kaikki toimii ja tuntuu oikealta. Nappaan särkylääkkeen naamaan ja nukun vielä hetken ennen kuin nousen ja varmistan, että sänky on pedattu tosi kauniisti, eikä minnekään jää mitään sotkuja. Sitten hymyillen suljen oven tietäen, että tulen kyllä tänne takaisin. 

Taas olen siis innoissani ja täysin varma siitä, että no nyt! Viimeistään nyt olemme kohta sillä kynnyksellä että on aika puhua tapailustamme. Enää ei saa tulla mitään epävarmoja muutamien viikkojen taukoja, joiden aikana mitä tahansa ehtii tapahtua ja mennä pieleen. Sunnuntaina ohimennen puhuimme kesän tulevista matkoista ja jotenkin sain sellaisen tunnelman, että ehkä Javier voisi toivoa meillä yhteistä lomaa. Mutta näissäkin asioissa vaan on puhuttava ääneen. Jos kerran haluan matkalle hänen kanssaan, niin minun on sanottava se hänelle. Eihän hän muuten voi sitä tietää. Joten laitetaan tämäkin tähän kehistysasialistalle. Eli suora puhe lomailuista, kun tilaisuus seuraavaksi tulee. Kehitystä. Ja sydämet. Niitäkin olen myös ajatellut seuraaviksi kehitysasioiksi. Olemme olleet viestinnässä melko aneemisia. Ihan pienet yksittäiset romanttiset tai seksuaaliset kerrat ovat olleet poikkeuksia. Mutta nyt aion reagoida hänen someensa sydämillä jos siltä tuntuu. Ja lähettää niitä viesteissä. Koska välillä kun olemme yhdessä minusta tuntuu, kuin voisin vain lipsauttaa vahingossa ohimennen hänen rintaansa vasten, että i love you. Siinä hänen kainalossaan voisin sen vain sanoa ja hymyillä. Javier menisi varmaan ihan lukkoon. Ja se on aika merkittävää, koska en ole koskaan tunnustamaan rakkautta romanttisessa mielessä juuri kenellekään. Ainoastaan Ronille, mutta siinäkin on taustalla ollut universaali sielujen rakkaus. Ja se on eri kategoria se. Joten ehkä olen rakastumassa Javieriin, ja jos vain saamme ylläpidettyä tiheää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta, niin ties mihin tämä juttu voi vielä singahtaa. Ainakin itse koen uusien toimintamalliopintojeni olevan ihan hyvällä mallilla. Syteen tai saveen. Ja pian lähden pienelle perhelomalle pariksi päiväksi. Sekin on niin hienosti ajoitettu, ettei fomokaan pääse iskemään! Luvassa on jatkuvaa ravintoloissa herkkujen maistelua! Ja shoppailua huomattavasti edullisemmista valikoimista kuin Suomessa. Inhoan shoppailua, mutta nyt se innostaa minua, koska pystyn järkevästi tehdä nyt kaikki hankinnat mitä vain satun tarvitsemaan. Ja siten vähentämään ostoksia taas kotipäässä. Nautimme uudesta pikkukaupungista johon tutustumme rennosti. Ja siinä se. Kaikki on mahdollista. Kaikkea hyvää tuntuu olevan edessä. Ja nyt jotenkin olen tajunnut, että aika moni asia on minusta kiinni. Jos haluan jotain niin sen eteen on tehtävä jotain. Sanottava ääneen jos haluaa jotain! Ja sitten edettävä toiseen suuntaan jos ei heti onnistunut. Ei se ole sen kummempaa. Odottelu ja jossittelu ja toisen reaktion pelkääminen on vain turhaa ja ahdistavaa ajanhukkaa. Eli innolla hyppään mukaan uuteen viikkoon suurilla odotuksilla!

Kinaa ja sovi

Olen oikein yllättynyt että tänään on vasta tiistai. Viikko tuntuu kauhean pitkältä. Mutta mitä ei kauheasti tunnu? Ahdistusta. Ei vielä tänään tiistaina. Ehkä se oli nopea kevätkausi ja nyt päästään pienemmällä kärsimyksellä suoraan hyvään kesään! Fingers crossed. En tiedä vaikuttaako fiilikseni tasaisuuteen se, että olemme vaihdelleet kivoja viestejä Javierin kanssa pitkin maanantaita. Vitsailemme kauppaostoksista lähetellen toisillemme kuvia (Javier käskee minun muistaa kasviksen ja lähetän hänelle kuvan pakastealtaan kasvissosekeitosta), ja sitten Javier kertoo jo menevänsä lepäämään. Minäkin olen nukkunut yhdeksän tunnin yöunet ja mietin, että ehkä nukun arkisin jo liikaa! Kun koko tiistainen työpäiväkin tuntuu vähän jumittuneelta. Mutta se on pientä se. Sen sijaan Rickylla on taas jokin vaikeampi vaihe menossa ja hän jankuttaa minulle tapaamisesta ja rakkaudesta koko aamun. Koitan selittää etten halua tavata häntä, jos jo lähtökohtaisesti hän on sitä mieltä ettei kaveruudesta voi tulla mitään. Ja lopulta koko keskustelumme päättyy lapselliseen kinasteluun, jonka päätteeksi haukumme toisiamme halvoiksi ja tyhmiksi. Käsken hänen mennä toitottamaan rakkauttaan niille luokattomille naisille, joihin hänellä voisi olla jokin mahdollisuus. Kas niin. Siinä taas yksi kehittävä aamupäivän sananvaihto. Jostain syystä joidenkin kanssa riitely on kauhean värikästä. Ja siinä on sellainen pieni kutkuttava pilkahdus jotain kiihkeyttä. Ehkä minussa herää jokin kaukainen muistojälki sovintoseksistä ja siitä miten kauhean temperamenttisen riidan keskellä kumpikin vain odottaa, että kohta saadaan halia sängyssä. Ja joskus kunnon sanaharkan keskellä ei edes pokka pidä vaan jompi kumpi alkaa hihittää, ja sitten on pakko alkaa taas käyttäytyä kuin mitkäkin aikuiset ihmiset. Joidenkin kanssa se vain toimii ja on kierolla tavalla nautinnollista. Tiettyihin rajoihin saakka. Ja pakko myöntää että tuollaisen keskustelun jälkeen olisin astetta innokkaampi tapaamaan Rickyn, mutta se olisi täysin typerää. Koska hänelle kaveruus on tällä hetkellä selkeästi mahdoton ajatus. Ja minulle kaikki muu. Varmasti tulee kesäpäiviä jolloin vielä tapaamme. Olen ihan varma siitä. Mutta ei ehkä tänään. Myös Javierin kanssa kinastelu on aika kivaa. Ja sellainen aina syventää jotenkin suhdetta. Se on vähän niinkuin testailua etenkin alkuvaiheessa. Varmistetaan että toinen vieläkin jää, ja haluaa vahvistaa suhdetta epävarmana hetkenä. Mutta rajojen vedossa täytyy olla kauhean tarkka, ettei missään vaiheessa lipsuta liikaa kunnioituksen ulkopuolelle tai pitkitetä mitään tilannetta tarpeettoman pitkälle. Harvoin tällaisten pienten kinastelujen aihe on kovinkaan vakava, ja siten niihin pitäisi myös suhtautua. Sovintoseksiflirttailuna.

Myös Aku on jo ehtinyt ilmoittaa että on palaamassa lomavierailultaan takaisin näille kulmille myöhemmin tällä viikolla. En reagoi siihen mitenkään, etten vain vahingossa lupaile taas jotain, mistä en itse tiedä mitään. Ja sitä paitsi alan pian kuitenkin elätellä toiveita Javierin ja minun yhteisestä ajasta. Hän on kiireinen ja tekee pienestäkin menosta suuren ajansyöjän, koska se kuuluu hänen persoonaansa. Olen jo saanut kuulla paljon hänen kesäänsä liittyvistä menoista. Mutta juuri nyt minusta tuntuu, että hän kyllä järjestää minulle aikaa kun oikeasti haluaa. Asiat vain etenevät hänen päässään vähän hitaammin, kuin minun. Ainahan tilanteemme on mennyt niin, että ensin minä olen ollut innoissani ja alkanut vaatia häneltä jotain enemmän. Ja kun hän ei ole kyennyt vastaamaan vaatimuksiini odottamallani tavalla, niin olen lähtenyt hoidattamaan sydänsuruani jonkun toisen kainaloon. Ja juuri kun olen saanut siirrettyä ihastukseni muualle, niin Javier palaa asiaan aktiivisena osapuolena. Jopa pidemmänkin hiljaisen tauon jälkeen. Joten jos aion nyt selventää välimme viimeinkin, niin minun ei pitäisi tehdä muuta kuin odotella rauhassa tapaamistemme edistymistä hänen tahdissaan. Ja jos minulla ei satu olemaan parempaakaan tekemistä odotellessa, niin mikäs siinä. Ja jos jotain yllättävää ilemenee, niin mikäs siinä. Iltapäivällä Ricky haluaa jatkaa keskusteluamme. Jankuttaa kuinka meidän on pakko tavata. Kuinka hän ei voi sille mitään, että rakastaa. Ja vihaa. Ja rakastaa. Pidän Rickystä kyllä tyyppinä, mutta en kai sitten riittävästi. Ja olen suora latoessani hänelle hänen mokiensa ja huonojen puolien listaa. Pilke silmäkulmassa. Valitan muun muassa siitä, ettei hän tykkää syödä ulkona! Ja siitä kuinka  hän halusi pizzan väärillä täytteillä viime vuonna! Ja enhän minä voisi tapailla ihmistä joka ei halua jakaa hot wingsejä kanssani terassilla! Rickylla ei ole kauheasti huumorintajua. Ainoa oikea syy on se, ettei sitä ihastumisen fiilistä nyt ole. En tiedä voiko se joskus olla, kuten se hetken aikaisemminkin oli. Ja kerron senkin Rickylle. Ja Ricky vannoo jakavansa kaikki kanansiivet kanssani. Ja minä saisin valita kastikkeen joka kerta. Hah, ja nyt minulla on nälkä! Olisipa vain helppoa voida sanoa kyllä. BLING. Ja Javier tekee tikusta asiaa. Ja mieli hihkuu kyllää.

Tervetuloa terassit

Keskiviikkona valmistauduin keskinkertaisesti, mutta siten, että tunsin itseni kauniiksi. Auronkolasit päähän niin ei ole niin justiinsa. Menen keskustaan vailla tarkempaa suunnitelmaa. Ilmoitan Manuelille, että saatan olla maisemissa tuossa hieman myöhemmin ja voin pistäytyä kylään. Kävelen ihanassa auringonpaisteessa suoraan edelliskesän vakkariterassille vain huomatakseni, että se on tupaten täynnä ääriään myöten! Se ei tietenkään sulje minua pois, koska aina jostain yksi paikka löytyy. Tilaan valkoviinin, näytän hyvältä, olen itsevarma, vaikka olen yksin. Valitsen hyvän paikan joka on vapaana ja asetun istumaan. Ah, aurinko lämmittää niin kuumana. VIlkuilen muita asiakkaita. Nuorekkaita, trendikkäitä, joku teeveestä tuttu. Jep, viihdyn täällä. Ketään ei kiinnosta olenko itsekseni vai en. Ei mene kauaa kun sellainen hieman pyylevä noin kymmenen vuotta vanhempi naimisissa oleva mies tulee ja kysyy voiko istua vieressäni vapaana olevalle tuolille. Tottakai! Ja ei se mene niin, että suomalaiset eivät voi harrastaa small talkia. Päivittelemme heti säätä ja aurinkoa. Aurinko paahtaa suoraan naamani ja valitan siitä, jolloin mies tarjoutuu vaihtamaan paikkoja. Vaihdamme paikkoja. Puhumme kesästä ja juomista ja työstä. Välillä olemme hiljaa ja selailen puhelinta. Viereisessä olevat nuoret miehet välillä kuuntelevata juttujamme, he ovat suloisia mutta nuoria. Mies vieressäni kieriskelee paikallaan kuin olisimme treffeillä, mutta olemme vain kaksi tuntematonta, jotka sattuivat terassille itsekseen, joten saan selata puhelintani. Sitten taas kerron edelliskesän kommelluksistani kyseisessä paikassa ja vähän liiottelen juttujani naurattaakseni miestä. Ihan vain ollakseni mukava. Tietenkin mies sitten ihmettelee ääneen, että mitä nuori nätti nainen siellä yksin tekee. Sanon, että kunhan kulutan hetken aikaa ennen kuin menen tapaamaan ystävääni. Kerron että inhoan istua kotona liikaa ja että pidän hieman liikaa viinistä. Hän kertoo omasta perheestään ja työstään. Mukavaa! Pian mies nousee ja hakee meille juotavat. Kiitän ja sanon, että jos vielä jaksamme istua niin tarjoan seuraavat. Mutta pian jo miehen täytyy jatkaa matkaa. Kättelemme ja esittäydymme ja sovimme että moikataan kun tavataan. Mies kertoo olevansa ensi viikolla paikalla. No, kiitos tiedosta, mutta tuskinpa nyt uutta tapaamista tarkoituksella järjestämme. Toivotan kivaa loppuiltaa. Oloni on hyvä siitä huolimatta että Roni ei ole vastannut mitään. Lähetän ystävättärelle viestin, että terassikelit ovat todellakin alkaneet. Hän vastaa, että todellakin! Ja Manulle kerron, että olisin pian siellä hyvin pikaisella visiitillä. Jee, tule, tule, tule!

Ostan reppuuni varalle pari siideriä. Ihan vain siksi, jos Manuel yrittäisi taas myrkyttää minut alkoholittomalla versiolla. Ei käy. Never again. Ei minua kiinnosta sinne juurikaan mennä, mutta ajattelen, että jos nyt piipahdan ollessani kulmilla, niin se olisi taas hetkeksi alta pois. Kuuntelen musiikkia täysillä kulkiessani Manun luokse. Meinaan matkalla pissata housuun, koska kärsin taas miedoista virtsatieinfektio-oireista. Mutta selviän. Halaamme. Hän pussaa poskeani. Asiat jotka ennen niin ilahduttivat minua tuntuvat nyt aivan ylimääräiseltä turhuudelta. Me ollaan vain kavereita hei! Aloitamme heti sarjan katsomisen ja korkkaamme juomat. Vaihdamme toki kuulumisia samalla ja Manuel lohduttaa, että kyllä se siitä. Kiitos. Hän haluaa painaa päänsä syliini ohjelman ajaksi, mutta laitan väliin tyynyn. Hän silittelee hiuksiani ja kättäni koko ajan ja olen näkevinäni erektion pomppivan hänen kylpytakkinsa alla. Koska hän on kylpytakissa, kuten aina. Olkoot, mutta tällä kertaa et ota sitä pois. Ei pienintäkään kiusausta. Ei enää, Sarja loppuu. Totean, että lähden vartin päästä. Manuel haluaa halailla ja silitellä loppuajan sohvalla. Olen pidättäytynyt. Nyt tämä ennen niin ihana läheisyys tuntuu oudolta, mutta jos se on Manulle tärkeää eikä ylitä rajoja niin ihan sama. Valitan hetken elämääni ja sitten pomppaan ylös, käyn vessassa ja suuntaan kohti keskustaa, josta nappaan itselleni kulkuneuvon kotiin. Matkalla keskustaan, joku nuori laitapuolen kulkija kysyy onko minulla tupakkaa. Totean etten polta ja kävelemme yhtä matkaa jutellen niitä näitä. Valitamme yhdessä elämän hankaluutta ja seitin ohuen keskiviikkohiprakan ihanuutta. Tiemme erkanevat ja nuori mies kättelee minua syvästi silmiin katsoen. Jep, olen ystävällinen ja juttelen mielelläni, mutta that's it. Seuraavaksi pääsen tarkistamaan milloin sopiva kulkuneuvo lähtee liikkelle. Parikymmentä minuuttia! Okei, siispä ehdin käydä yhdellä aivan hyvin. Tilaan lasillisen valkoviiniä. Paikan vanhat juopot miettivät miksi olen siellä. Yksi melkein kysyy, mutta laitan kuulokkeet korviini. Lähetän kyseiseen baariin liittyvän inside-vitsin Ryanille joka vastaa heti naurulla. Sitten BLING. Se on Roni. Roni jonka en ajatellut vastaavan viestiini lainkaan. Roni vastaa hyvään uutisjuttuuni naurulla ja hymiöillä. Hyvä. Parempi kuin ei mitään. Eli ainakin jollain tasolla hän ei halua rikkoa välejämme mykkäkoululla taas. Ehkä päivällä hän on ollut ahdistunut ja aikonut jättää vastaamatta, mutta illalla muuttanut mieltään ja ottanut jatkoaikaa kevyellä vastauksella. En tiedä onko hän ahdistuksissaan vai työkiireissään vai muissa naisissa. En voi sille asialle mitään kuitenkaan, joten ihan sama. Enkä vastaa tietenkään. Olemme kommunikaatioväleissä ja se riittää. Tämä tekee tilanteestani hieman haastavamman taas viikonloppua ajatellen. Mutta paremman tätä iltaa ajatellen, sillä saan asteen enemmän mielenrauhaa. Matkalla kotiin tarkistan huvikseni uudet tinderviestini. Pari aika kiinnostavan oloista ja kivannäköistä matchia ehdottaa tapaamista. Se olisi piristävää mikäli minulla ei olisi Ronia. Mutta en voi sopia mitään, koska en tiedä edelleenkään mikä tilanteemme on. Vastaan, että ehkä viikonloppuna voisi aikatauluja tarkistaa. Ja se on totta. Saavun kotiin aika hyväntuulisena. En täysin helpottuneena, mutta keskiviikosta selvinneenä. Otan jotain pientä iltapalaa ja istun pikkuhuppelissa hetken tietokoneen ääressä. Vastaan Ninon vilpittömän kivoihin viesteihin hänen ostoksistaan. En ota viiniä, koska ei tarvitse. Ja sitten on hyvä kaatua sänkyyn ja nukahtaa hyvään uneen. 

Mutten nuku koko yötä aivan niin hyvin. Kahdelta herään ja sängyssäni istuu kaksi miestä. Jotain iloisia tuttuja, ehkä Dim? En ole varma. Sanon, että anteeksi, että olen nukahtanut ja he nauravat ja tekevät jotain puhelimella, jossa on mielestäni taskulamppuominaisuus päällä. Käännyn ja menne peiton alle, jotta he saavat olla rauhassa. Hetken päästä herään ja he ovat lähteneet. Mietin, että apua eivät kai he salakuvanneet minun kuorsaustani tai jotain muuta noloa! Ja siinä pyörin ja pohdin, että miten he ovat päässeet keskellä yötä kotiin, kunnes taas nukahdan. Ah, on niin mukava aamulla herätä kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Se oikeasti tuntuu hyvältä. Tekee mieli lähteä ulos. Ja se tekee töihinlähdöstä helpompaa. Keskityn tosi hyvin työasioihin aamupäivän aikana ja vastailen jotain hillittyä Manuelin todella typeriin viesteihin. Hänen huumorintajunsa ei ole ihan niin laaja kuin aluksi ajattelin. Tauolla soitan yksityiselle lääkäriasemalle, josta sain tammikuussa ihanan helpotuslääkkeeni reseptin, koska haluan saada sen uusittua ajoissa. Nyt odottelen lääkärin soittoa ja mietin kuinka helposti voisin saada muitakin reseptejä. Mutten aio niitä suoraan vinkua tältä lääkäriltä. Parempi mennä toiselle tarvittaessa ja pyytää resepti rauhottaviin, jotka ovat saaneet tarvittaessa olon tasaisemmaksi. Koska en voi niitä loputtomiin saada ystävältä. Lääkkeet eivät saa tilannetta paremmaksi, mutta auttavat vaan selviytymään hieman paremmin eri tilanteiden aiheuttamasta tuskasta. En käytä niitä huvikseni. Vain oikeasta tarpeesta. Vaikka onkin totta, että on jopa hieman liian helppoa ottaa turvaksi pilleri jos ennakoi jotain kurjia uutisia. Ja itsehän ennakoin niitä vähintään joka toinen päivä. Roni on käynyt taas somessa todella, todella aikaisin. Onko työjuttuja, vai univaikeuksia, vai vieraita... Käyhän se mielessä. Hän on ollut yön kotona. Sen tiedän. Ikävä. Mutta vaikka nyt toivon tietysti, että saisimme välimme taas aktiivisiksi ja haluaisin hänen ottavan minuun yhteyttä, niin samalla ajatus ihanalle kesäiselle terassille menosta ystävien kanssa innostaa myös! Toivottavasti se onnistuisi viikonlopulle, ellei ihmeitä ehdi tänään tapahtua. Sovimme alustavasti lenkin ystävän kanssa alkuillalle tänään. Hienoa.

Iltapäivällä olo ei huomattavasti pahene. Ajatukseni poukkoilevat Ronin suhteen, vaikken ajattele häntä kuin hetkittäin. Toisaalta ikävöin häntä ja haluan viettää aikaa yhdessä. Ja toisaalta olen loukkaantunut ja ärsyyntynyt hänen käyttäytymisestään niin, etten enää halua sitä kokea. Sitten kun pääsen siihen moodiin, että hyvä, minun on parempi olla ilman häntä, niin sydämeen iskee tyhjästä puukko joka kirkuu, että me kuulumme yhteen, tee kaikkesi, että se voisi tapahtua! Et selviä ilman toista puolikastasi! Hengitän. Ajattelen aurinkoista terassia iloisessa seurassa. Ajattelen sitä miten Roni aamulla heittää minut pois. Ajattelen miten hän yöllä tekee mitä vain saadakseen minut luokseen rakastaen. Ajattelen miten epävakaa hän on. Haluanko taas viikonloppuaamuna sitä kylmää ja tunteetonta kohtelua? En! Joten suu kiinni heikko puoleni. Eilen kiva aurinkoinen terassi oli täpötäynnä. Täynnä ihania uusia ihmisiä. Ehkä jopa joku joka olisi valmis kohtelemaan minua hyvin, ja joka voisi olla minulle sopivan kreisi, ja joka olisi mieleltään riittävän terve. Se on mahdollista, vaikka nyt tuntuu siltä, ettei kukaan voi olla minulle yhtä täydellinen vastapari kuin Roni. Kun vietin aikaa maailman kunnollisimman ja rehdeimmän Ninon kanssa, niin koin omaksi yllätyksekseni ahdistusta siitä, että yhdessäolomme on niin hillittyä. Ei hulluttelua, ei taksin nappaamista lennosta, ei spontaaneja ideoita. Se tuntui kamalalta ja ajatuksena ahdistaa suuresti. Ehkä tarvitsen hieman rennomman ja lennokkaamman kumppanin. Noh, niin kuin Ronin, mutta terveen. Josta pääsemme taas ajatusleikissä siihen kysymykseen, että voiko Roni parantua? Ja taas toivonkipinä kirpaisee hetken. Käyn tinderissä ja vaihdan taas pari viestiä kivojen miesten kanssa (laastaroi, laastaroi), ja sovin Elinan kanssa, että lähdemme huomenna ajoissa terassille nauttimaan auringosta. Sitten saa tapahtua mitä tapahtuu. Lääkäri soittaa. Kerron, että lääkkeet ovat auttaneet ja olen tuntenut oloni etenkin päivisin paremmaksi. Hän uusii reseptin minuutin puhelin jälkeen ja sanoo, että soita syksyllä uudestaan jos haluat jatkoa. Kiitos, jes! Kiva lasku varmaan tulee kotiin, mutta eiköhän se ole tämän vaivattomuuden arvoista. Nyt on taas muutama kuukausi turvattu lääkityksen osalta, lisäksi laukussa kulkee matkassa ainakin muutama rauhottava, pari unilääkettä ja  perusburanat ja ehkäisypillerit. Mukana on aina sellainen setti, että muutaman päivän pärjää yllätyslomallakin. Passikin kulkee matkassa. Eihän sitä koskaan tiedä. 

Hmm olo on yllättävän tasainen ja rauhallinen vaikka työpäivä lähenee jo loppuaan. Olenko viimeinkin edistynyt hieman tilanteenhallinnassa, vai onko tämä tyyntä myrskyn edellä. Ei kauheasti ahdista. Tottakai harmittaa ja ärsyttää. Mutta ei sellaista jatkuvaa tuskaista ahdistusta kuten yleensä näinä päivinä. Vain pieniä iskuja joistain huonoista ajatuksista.Yhtäkkiä ystävätär toteaa kutsuneensa jonkun vanhan deittinsä kylään, joten voi olla että lenkki jää väliin. No voi harmi! Nyt minun on keksittävä joku muu pieni aktiviteetti iltaan, jottei tarvitse olla sisällä koko iltaa. Pysähtyminen liian pitkäksi aikaa pelottaa. Ennen töistä lähtemistä kysäisen Javierilta jotain Jackiin liittyvää. Ihan vain varmuuden vuoksi avatakseni keskusteluyhteyden. Ensi viikollehan on luvattu sen verran huonoa säätä, että jokin leffailta voisi toimia jos olen roniton. En pysty ajatella niin kauas. En halua olla roniton. "Satun huomaamaan", että Roni ei ole kotona, vaan jossain oudossa etäisyydessä. Samassa, jossa hän oli silloin, kun hän nappasi minut yöllä taksiin kohtalon saattelemana. Yhtäkkiä rintaa alkaa puristaa ja perinteinen ahdistus palaa. En tiedä mikä sen laukaisee, mutta ainakin se tuli nyt myöhemmin kuin normaalisti. Joudun hengittämään hitaasti ja keskittymään ajattelemaan mantroja joilla saisin paremman olon. Mitään muuta pahaa ei ole sinänsä tapahtunut, kuin Ronin huono käytös viikonloppuna ja hänen hiljaisuutensa. Ja minun pahat aavistukseni. Kulkiessani kotiin auringon paahteessa puhelin alkaa piippailla. Javier vastailee yksityiskohtaisesti ja vastaan takaisin neutraalisti. Sitten ystävätär sanoo, että voisi sittenkin lähteä lenkille tai terassille. Vastaan, etten voi vielä heti lähteä koska olen vasta matkalla kotiin, joten sovimme, että hän käy pienellä lenkillä ja sitten menemme yhdessä terassille. Katsotaan onnistuuko suunnitelmamme, mutta ainakin se piristäisi tätä iltaa. Odotellessa ystävän lenkiltä paluuta huomaan, että mieleeni alkaa tulla taas se vaihtoehto, että entäs jos viestisinkin vielä Ronille. Kysyisin, että onko tällä viikolla mykkäkouluvaihe vai hyvä flow. Pienellä huumorilla. Tekisin asiat hänelle taas helpoksi, koska hänhän ei itse osaa, häntä pitäisi auttaa. Ja mitä voisin menettää? Sen, että hän kokee ylivaltaa jos jättää vastaamatta. Kukaan ei ole pysäyttämässä minua. Eih, heikko minä on niin ovela ja oikeuttaa vaikka mitä tyhmyyksiä. Haluaa olla lattiamatto ja riippuvainen ja yksinkertaisesti vitun tyhmä. Otan hörpyn valkoviiniä johon ei ole sekoitettu mitään kivennäisvesiä. Vielä hetken hillitsen itseni. 

Seuraava viikonloppu, syyskuu

Ensimmäistä kertaa aikoihin, minulla ei ollut suoranaisesti sovittua menoa viikonlopuksi. Maanantaille kyllä alustavat treffit uuden tinderin, Marion, kanssa. Omat ystävät ovat muuttamassa, mökillä, lomamatkalla, lasten kanssa kotona... Joten laittauduin normaaliin tapaani ja suuntasin keskustaan itsekseni. Ratikassa totesin unohtaneeni meikkipussini kotiin, joten ihan ensimmäisenä kävin hakemassa Kicksistä ICE-setin. En yleensä korjaile meikkiä kesken illanviettoa, mutta haluan että siihen on tarvittaessa mahdollisuus. Lisäksi jos sattuu heräämään muualta kuin omasta sängystä, on perusmeikki todettu tarpeelliseksi. Suuntasin Henry's Pubin terassille lämpölamppujen alle viinilasillisen ja päivän lehden kanssa. Kuppila oli lähes täynnä etkoilevia seurueita. Muutamat henkilöt aloittivat keskustelun kanssani. "Mitä mieltä sä oot mun hatusta?" "Käytsä usein täällä?". Muttei mitään minua kiinnostavaa. Keskityin lehden lukemiseen ja vaihtelin kuulumisia parin tinderin kanssa. Ryankin viesti omista juhlistaan, joihin minut aiemmin kutsui mukaansa. Javier kysyi voimmeko tavata huomenna. Sen jälkeen viestit muuttuivat niin pervoiksi, että kehotin häntä kaivamaan raamatun esiin. Aiemmin lomamatkalla yökerhossa tapaamani jumalaisen hyvännäköinen "verkostoitumiskaverini" lähetti muutaman kivan viestin. Laitoin hänelle sydämiä. Hän on toisessa maassa, joten voimme turvallisesti flirttailla sähköisesti. Tauno muistutti olemassaolostaan. Oma seura, paras seura.

Lehdet luettuani ja ja pari lasillista tyhjennettyäni siirryin Aussie baariin, jossa nopeasti erilaiset uudet kamut tekivät tuttavuutta. Vietin enimmäkseen iltaa kahden kaveruksen kanssa, jotka tarjosivat pari juomaa ja tanssivat kanssani. Juteltiin ja naurettiin. Jos joku kysyi olenko yksin iltaa viettämässä, sanoin tapaavani ystäväni myöhemmin. Sellasta sattuu, niin voi tehdä. Yksinkin voi lähteä ulos. Myöhemmin keskellä yötä kotimatkallani puhunut puhelimessa Ryanin kanssa. En muista mistä olemme keskustelleet, mutta olen saanut häneltä yöllä viestin "Sä oon hämmentävä". Se on totta. Hämmentävä tila jatkuu. Se voi pahentua. Älä sekaannu minuun. Olen saattanut puhua typeryyksiä niin kuin usein käy. Olen ehkä ollut inhottava. En tiedä, ja en jaksa asiaa edes miettiä. Minusta on tullut piittaamaton ja kylmäsydäminen. Osittain.

Lauantaiaamuna heräsin todella todentuntuiseen uneen. Unessa Manuel sanoi rakastavansa minua. Sitten hän oli kadonnut. Puhelinyhteys pätki. Minun piti päästä hänen luokseen. Nyt. Heti. Paniikki. Autosta puhkesi renkaat. Lähdin juoksemaan moottoritietä pitkin. Heräsin. Samankaltainen tunne, kuin joskus oikeassa elämässä eksän tehtyä katoamistemppujaan. Toinen on poissa, ei vastaa , ei kerro missä on tai milloin tulee. Pitkään se sai aikaan paniikinomaisen tunteen ja hylätyksi tulemisen iskun. Herättyäni ensimmäisenä tarkistin, etten ollut yön aikana lähetellyt Manuelille mitään viestejä. Huh, en ollut. Javier kysyi voimmeko tavata. Sanoin ettei luonto anna minulle periksi sopia treffejä hänen kanssaan, kun sain jo hyvin graafisen kuvauksen siitä mitä tulisi tapahtumaan. Hän loukkaantui. Onko minussa jotain kunniaa vielä jäljellä? No ainakin voin uskotella niin itselleni. BLING. No voi hitsi. Tuli sitten näköjään käytyä hampurilaisellakin taas.

Päivän aikana sovimme alustavasti tapaavamme Dimin kanssa. Olin hänestä innostunut. Siispä lepopäivän jälkeen kävin suihkussa ja laittauduin iltaa varten. Lähdin taas ilman tarkempaa suunnitelmaa keskustaan. Päätin odotella rauhassa, että Dim ilmoittelee suunnitelmistaan. Kävelin Kampin läpi ja päädyin istuskelemaan Tennispalatsin aulaan. Mietin siinä vaihtoehtojani ja katselin elokuviin  jonottavia pariskuntia. Joku kerta minäkin jonotan lippuja pussaillen jonkun kanssa. Voisin tehdä sen nytkin (Ryan, Tauno, Nino) mutta olen yksin omasta tahdostani. Herkistyin hieman päälleliimatussa sentimentaalisessa itsesäälissä. Nousin penkiltä ja menin jonottamaan lippuja yksin seuraavaan alkavaan näytökseen. Bodom. Hah! Sopii. Sain yhden ylijäämäpaikan keskeltä salia. Minulla oli repussa yksi siideri, jonka join elokuvan aikana. Se oli parempi, kuin olin kuvitellut! Sekä siideri että elokuva. Näyttelijät tekivät ihan hyvän suorituksen, ja itse juonenkulkukin oli ihan hauska b-luokan kauhuelokuvaksi. BLING. Leffan loppupuolella tapaamaton tinderi Tommi kutsui minut juhliin keskustaan. Ok, tulen kohta.

Kävelin saamaani osoitteeseen elokuvan jälkeen. Vastaan saapui mukavan oloinen, normaalin tavallinen, mutta puhelias ja ystävällinen Tommi. Tommi työskentelee teatterialalla. Kyseessä oli insidejuhlat, joissa oli alle parikymmentä osallistujaa. Tervehdin vieraita ja esittelin itseni. Olin oma puhelias itseni ja kaikki sujui hyvin. Kaikkiin tilanteisiin on helppo sulautua, kun lähtöoletuksena on vain uusien tuttavuuksien löytäminen. Ei romanssi. Ei yhdenillanjuttu. Vain mukavia hetkiä uusien ihmisten parissa. Ja sitä tämäkin oli. Hieman erikoinen, mutta mukava tilaisuus. Lukuunottamatta sitä, että tarjolla juhlissa ei ollut juuri mitään alkoholijuomia saati mahdollisuutta niitä ostaa. Jonkin aikaa jutusteltuamme ilmoitin itse jatkavani matkaa baariin. Muut jäivät vielä miettimään aikeitaan. Viestimme vielä myöhemmin illalla, muttemme törmänneet. Ehkä toisella kertaa, kamu! Itse päädyin nighklubille, jossa oli sattumalta aiemmin Aussiessa tapaamani mies. Tanssimme ja join viiniä. Dim ei osannut sanoa aikooko tulla vai ei. Lähdin kotiin ihan kohtalaisesti onnistuneen illan jälkeen.

Aamulla Dim kertoi kommelluksistaan, eikä ollut lähtenytkään mihinkään. Harmi. Nähdäänköhän me vielä joskus? Manuel oli onlinessa facebookissa. Käytin tilaisuuden hyväkseni. Kysyin harrastuksen sujumisesti. Loppukaneetiksi: "Toivottavasti sä et ole liian kiireinen ensi viikolla, jotta voidaan nähdä!". Sovittiin tapaavamme keskellä seuraavaa viikkoa. Kivaa! Vaikka nyt tuntuukin taas siltä, että olen edelleen syvällä friendzonessa ja on turha räpiköidä sieltä pois. Mutta ainakin me tapaamme! Odotan myös innolla toteutuuko alustavasti huomiselle sovittu tapaaminen Marion kanssa. Hän etsii myös joko ystäviä tai jotain vakavaa. Loistavaa. Ei paineita. Olemme kirjoitelleet alun perin jo aiemmin kesällä, mutta nyt aloitin keskustelun uudelleen. Mario on hulvattoman hauska ja korkeastikoulutettu, hyvässä ammatissa työskentelevä Suomessa jo pitkään asunut tumma ja tulinen italiano.

Myöhemmin, aiemman tekstikappaleen kirjoittamisen jälkeen, Manuel viesti minulle, että hänellä on tylsää ja voisinko tulla hänen luokseen jo tänä iltana. Luvassa olisi hyvää ruokaa, sauna ja tv-sarjan katsomista. Välitön hymy. Jes. Tuun kyllä. Mullakin on ikävä sua. Ja kaikki sujui loistavasti. Pikasiistiytyminen, Manuel vastassa hymyilevänä, saunaan! Niin luonnollista. Olimme toisiimme liimaantuneita koko illan. Hän vaikutti hieman pirteämmältä, kuin joinain päivinä aiemmin. Ei sitä melankolista katsetta kaukaisuuteen. Kuitenkin yöllä nukkuessamme hän otti etäisyyttä. Vaihtoi asentoa, juuri kun olin hänen lusikkana niin hyvin. Toivon, että se johtui vain siitä, kuinka hikiseksi vartalot muuttuvat hetkessä, jos ne ovat toisissaan kiinni. Heräilin vähän väliä yön aikana. Aamulla pussailin häntä hyvästiksi lähtiessäni töihin. Sanoin, ettei hän saa herätä tekemään minulle kahvia, ja kerrankin hän suostui. Hän aloittaisi työt vasta vähän myöhemmin. Päivän aikana siirsimme Marion kanssa tapaamistamme seuraavaan päivään. Hyvä, koska edelleenkään en innostu maanantaitreffeistä. Ja vaikken aina voikaan vakavasti ajatella muita kuin Manuelia, minun on käytävä ulkona ja tavattava muita ihmisiä, kuten Manuel on pyytänyt minua toimimaan, etten putoa liian korkealta...taas.

Tenho, Joni, Vlad...ja vähän Manuelia. Elokuu.

Loppukesästä tapasin satunnaisesti siis sekä Rickyä täysin kaverillisesta, että Ninoa, vähän vähemmän kaverillisesti, että Manuelia sekä uusia tindereitä, että uusia tuttavuuksia muualta. Mistä muualta? No baarista tietenkin. Tuleeko joku oikeasti juttelemaan kirjastossa? Lenkillä? Kadulla? No okei, olen saanut joitain huikkauksia kadullakin, mutta ne ovat olleet lähinnä kielitaidottomia ja nuoremman näköisiä miehiä, jotka haluavat pummia tupakkaa. Puistossakin minulle jutellaan aina välillä, mutta se on aina ollut täysin epäflirtillistä. Siispä mielestäni tinderin lisäksi parhaimmat mahdollisuudet tutustua romanttisessa mielessä uusiin ihmisiin ovat kuppilat. Helsingin keskustassa on useita paikkoja, joissa käyn joko ystävien kanssa tai itsekseni. Kesällä terassit olivat aina täynnä, joten juttuseurasta ei ole ollut pulaa. Syksymmällä se on vaikeampaa. Jotenkin on paljon helpompi nauttia lasillinen terassilla kauniissa säässä lehtiä lueskellen, kuin yksin hämärässä pubissa. No, sielläkin luen mielelläni päivän lehdet, juttelen baaritiskillä kivanoloisille tyypeille, liityn johonkin uuteen seuraan (muiden naistenkin kanssa) tai päätän vain tanssia (ja usein kuvaan narikkalapun ihan vain varmuuden vuoksi kantapään kautta oppineena)! Olen löytänyt usein juttuseuraa ja treffiehdotuksia (tuuks meille mul on kalijaa) yöllisistä kulkuneuvoista ja mäkkärin jonosta. Mutten olen lähtenyt kenenkään tuntemattoman matkaan. No okei, kerran kesän alussa! Juuri silloin kun tapailuni Nikon kanssa alkoi mennä mönkään. Tämä kundi oli söpön näköinen, ja yli viisi vuotta nuorempi. Pussailimme tanssilattialla ja jotenkin kummasti heräsin hänen vierestään kuumasta pienestä poikamiesboxista. Emme olleet tehneet mitään pussailua enempää. En edes tiedä hänen nimeään, mutta pussasin häntä aamulla hyvästiksi ennen kuin lähdin kotiin. Eiksme edes vaihdeta numeroita? Nääh!

Noh. Loppukesän aikana olin vähintään muutamana iltana viikosta ulkona tavalla tai toisella. Kävin treffeillä Tenhon kanssa. Hän oli kunnollinen duunari. Hänestä loisti jo kauas se, että ruokavalio on tiukka, eikä tänään ole bulkkauspäivä. Siinä missä itse join viiniä, hän joi teetä. Jos kumppanillani olisi hyvin tiukka ruokavalio, se varmasti veisi osan hauskuudesta pois tapailustamme. Minusta hauskinta on juoda ja juopu yhdessä viinistä (tai jostain). Nauttia hyviä ruokia! Yön grilliruokaa! Tilata pizzaa. Katsoa leffaa suklaalevyn kanssa. En voisi nauttia moisesta yksin, jos toinen paistaa parsaa vieressä. Tulimme siis Tenhon kanssa juttuun, mutta emme sen enempää että olisimme enää sen tunnin tapaamisen jälkeen viestineet toisillemme. Tenholla oli iloiset ja rehdit silmät.

Eräänä iltana olin päätynyt taas yksin elokuviin (se on yllättävän mukavaa), kun Joni, uusi tinderi, ehdotti myöhäisyksiä elokuvanäytöksen jälkeen. Miksei. Kävelin siis suoraan leffasalista viereiseen pubiin, johon hengästyneenä paikalle rientänyt Joni saapui oikeaan aikaan. Joimme yhdet, juorusimme raskaasta viikosta. Jatkoimme matkaa teillemme, emmekä nähneet enää. Tällaisia tapaamisia on vaikka kuinka. Tyyppi on mukava, mutta hajuton ja mauton. Ei herätä mitään. Ei oikein edes muista enää viikon päästä. Onko ne ihan turhia? Vai hyviä hetkiä sinä tapahtuma-aikana? Kumpikin saa hetken seuraa. Jutustella. Ja sitten palata omaan elämään ilman, että koko juttua tarvitsee miettiä enempää. iIna ennakkoon on pieni ajatus: josko nyt! Mutta sitten sen heti huomaa, että tämä menee sinne vanilja-arkistoon. Nothing special. Ja se elokuva, Me before you, ei ollut kovin hyvä. En pitänyt näyttelyn tasosta, ja koko tarina jäi hieman irralliseksi.

Kävin myös illallisella mukavan Vladimirin kanssa. Kuuntelin hyvän parituntisen hänen tarinoitaan maailmalta ja extremeurheiluharrastusten parista. Mukavaa. Ruoka oli hyvää. Tosin niin tulista, että silmäni vuosivat vettä, enkä uskaltanut vilkaista peiliin. Mutta nothing special. Uudet deitit kuitenkin toivat - ja valitettavasti tuovat yhä - oman jännityksensä arkiviikkoihin. Kuten Manuel, joka yhtäkkiä otti minuun yhteyttä kesken kolmeviikkoisen työmatkansa. Mitä teet? Mitä kuuluu? Palaan sinä ja sinä päivänä, haluatko tulla kylään? Olin jo unohtanut koko ihmisen! Ja yhtäkkiä hänen viestinsä hymyilyttivät minua. Siis, hänenhän on pakko todella pitää minusta, jos olen se, mitä hän haluaa viimeisenä ja ensimmäisenä nähdä työmatkansa lomassa! Aloitimme vitsikkäät viestittelyt hänen aloitteestaan. Kehitimme omia inside-vitsejämme. Hän todella tykkääkin minusta! Kun hän palasi,  olin alkuiltatreffeillä ensin Ninon kanssa, kunnes Manuelin lentokoneen laskeuduttua riensin painamaan hänen summeriaan. And it was good, oh Lawd!

Nino, Dim ja Juha. Kesäkuu.

Kyseisen viikon jälkeen tapasin vielä Juhan, jolla oli oma kaunis asunto merenrannalla Helsingissä. Hän oli kutsunut minut elokuvailtaan luokseen. Hän on lakimies. Koskaanhan ei saa mennä ensitreffeille kenenkään luokse, mutta itse lähetän sekä treffikumppanin kuvan, että osoitteen lenkkiystävättärelleni tiedoksi, jotta ainakin ruumiini löydetään, jos satun katoamaan. Vitsi vitsi. Koen olevani hyvä ihmistuntija, ja keskustelun jälkeen olen osannut arvioida, uskallanko mennä jonkun luokse vai en. Ja sitä paitsi, asunto kertoo omistajastaan todella paljon! Juhalla oli kirjahyllyssä erittäin hyvä valikoima klassikoita. Pieni, mutta todella laadukkaasti sisustettu asunto.  Design-valaisin. Nahkaistuin. Laadukkaat verhot. Puhdasta. Hän itse oli söpö enemmän kuin komea. Hyvin hidas viininjuoja, mikä aiheuttaa sen, että itsekin siemailen viiniä hyvin hitaasti. Hänen elokuvavalintansa oli aivan kaamea. Vaikka tulimme juttuun ja hän oli hurmaava, päädyin elokuva jälkeen lähtemään kotiini väsyneenä siitä, että nautin yhden lasillisen viiniä kokonaisen elokuvan aikana. Juha olisi vielä halunnut tavata uudelleen, mutta koska en heti suostunut tapaamiseen hän ilmoitti aikansa olevan arvokasta. Toivotin hänelle vilpittömästi hyvää jatkoa.

 

Kävin myös arki-iltatreffeillä tuolloin hyvin sinnikkään Dimitrin kanssa. Hän miellytti minua heti kuvien perusteella ja anoi minua ulos kanssaan niin tehokkaasti, että suostuin siitä huolimatta, että taisi olla alkuviikon arki-ilta. Aurinko paahtoi ja tapasimme Kampissa aurinkoisella terassilla. Hän oli minua yli kymmenen senttiä pidempi, tumma ja komea, sellainen, josta näkee jo kauas, että on pilkettä silmäkulmassa. Hän tarjosi meille kylmät juomat. Huomasin, että terassin tyttöporukka katsoi Dimiä sillä silmällä. Olin tyytyväinen ollessani hänen seurassaan. Taas iloinen salaa siitä, että minä voin tapailla niin komeita miehiä. Riskeineen. Hän sai anteeksi, ettei ollut korkeasti koulutettu tai erityisen hyvässä työssäkään. Näinkö langetaan jännämiehiin! En myönnä. Kun Dim kävi vessassa hän palasi kahden uuden juoman kanssa. Pisteet siitä! Kun Dim juoksi vanhan rouvan perään, joka oli vahingossa ottanut tuolin reunaltani minun laukkuni omansa sijaan, ropisi lisää pisteitä. Kun Dim ehdotti että lähtisin hänen luokseen saunaan ja syömään pizzaa menetti hän pari pistettä. Kun hän erotessamme kertoi lähtevänsä maasta seuraavana päivänä useaksi kuukaudeksi ("tuu käymään"), katosi loputkin pisteet! Hah onneksi, en langennut lähtemään hänen luokseen. Mutta sain ainakin viettää mukavan hetken komeassa seurassa. Tumma nappisilmä.

Samoihin aikoihin, olin tavannut Carlosin toisen kerran, ja vaikka olin häpeissäni ja harmissani siitä, miten pilasin kaiken hänen (toissaluku) kanssaan, olin jo aiemmin sopinut lähteväni ulos seuraavana päivänä ystäväni kanssa. Yritin suhtautua tilanteeseen huumorilla, mikä on minulle luontainen tapa käsitellä asioita. Kerroin ystävälleni itsesäälisenä tapahtuneista saadakseni  kuulla, että ei se nyt niin paha juttu ollut. Sen sijaan sain silmien pyöritystä "oikeestikko, voi hitto sentään!". No oma moka. Laittauduimme viimeisen päälle ja lähdimme kauniiseen kesäilmaan. BLING. Tinderi soi. Onneksi mielen saa helposti muualle menneistä asioista. Matkalla kohti puistoa, sovimme ystävättäreni tapaavamme tinderin, joka on myös ulkona ystävänsä kanssa. Nino odotteli shampanjan kanssa meitä ystävänsä seurassa. Mukavia ikäisiämme suomalaisia miehiä. Hauskoja, normaaleja työssäkäyviä menestyneitä miehiä. Keskivertoja. Vaaleita. Iloisia. Nautimme sekä heidän että meidän tuomamme kuohuvan kauniissa auringonpaisteessa puistossa halvoista kertakäyttölaseista. Sentään jalallisista! Tulimme hyvin juttuun, joten jatkoimme porukalla päivän viettoa kierrellen ympäri kaupunkia, eksyen toisen tinderin Kampin asuntoon maistelemaan laatuviinejä ja ihastelemaan alkuperäistä ajanhenkeä mukailevaa sistustusta. Kuuntelimme kovalla suomihittejä, lauloimme mukana, otimme selfieitä, juovuimme. Se oli mainiota! Kuin satunnainen törmääminen kauniina päivänä, tarkoituksena vain pitää mahdollisimman hauskaa. Ei kysellä liikaa, ollaan vaan..! Illan edetessä tilasimme taksin, jolla kurvasimme parhaalle rantaterassille juomaan shampanjaa ja tanssimaan. Vaihdoimme suudelmia Ninon kanssa tanssilattian seassa ja koko tunnelma oli loistava. Heräsin ihan omasta sängystäni omassa seurassani, eikä tuntunut, että olisi ollut tinder-treffeillä, vaan vain viettämässä hauskaa aikaa ystävien kanssa.

...ja pari muuta!

Kun tapasin Carlosin ensimmäistä kertaa, tapasin myös muutaman muun henkilön sillä viikolla. Päätin olla rento ja suostua tapaamisille, mikäli mitään selkeää estettä ei ollut ilmaantunut. Jos oli jonkinlainen mahdollisuus, että juuri tämä henkilö kannattaisikin tavata, lähdin tapaamiselle. Töiden jälkeen kotiin suihkuun, valmistautuminen, vaatteiden vaihto ja ulos! Se alkoi käydä nopeasti todella väsyttäväksi, ja kuten aiemmin mainitsin,  keskitin jatkossa ensitreffit (pääosin) loppuviikolle.

Yksi tapaamani henkilö oli ikäiseni Toni. Hieman lyhyt, mutta ihan mukavan näköinen ja rento ja itsevarma. Alempi korkeakoulututkinto ja koulutustaan vastaava työ. Ihan kiva. Emme olleet sopineet, mitä aioimme tehdä arki-iltatreffeillämme, ja kun tapasimme päädyimme jotenkin kummasti alkoon valitsemaan viinipulloa ja sieltä Tonin luokse katsomaan elokuvaa. Hänellä on täysin normaali siisti ja tilava asunto kohtalaisella sijainnilla. Ei mitään mieleen jäävää. Tulimme jälleen kerran hyvin juttuun. Puhetta riitti. En keskittynyt kunnolla elokuvaan. Hän olisi toivonut, että olisin jäänyt, mutta lähdin leffan (ja viinipullon) loputtua kotiin. Taisimme hieman pussailla sohvalla leffan lomassa ja viinihuuruissa. Ihan mukavaa, mutta ei mitään sen kummempaa! Tapasimme vielä uudelleen samalla viikolla, jolloin kaava oli samanlainen, paitsi että hän sotki housuni tyystin hoppuilullaan, ja minä päädyin jäämään yöksi, ihan vain nukkumaan. Ihan hauska muisto näin jälkikäteen! Vaihdoimme pari viestiä vielä kesän aikana.

Lisäksi tutustuin Lauriin. Hän oli melko kaunis mieheksi, hieman minua pidempi menestynyt liikemies ja siinä sivussa muusikko. Tällä tapaamisella ilmapiiri oli hieman vakavampi ja tunnustelevampi. En ollut aivan niin avoin ja vapaamielinen jutuissani, kuin ehkä jonkun toisen kanssa. Uskon vakaasti, että Lauri oli oikeasti tositarkoituksella liikkeellä, eikä varmasti olisi edes vienyt minua luokseen alkon kautta ensitreffeille. Ehkä halusin osoittaa olevani samalla aaltopituudella tässä asiassa ja pyrkiä antamaan itsestäni vakavamielisemmän kuvan? Nautimme ensin lasilliset yhdessä paikassa, sitten illallisen toisessa ja vielä jälkiruokajuomat kolmannessa. Koin itseni hillityksi ja "wife materialiksi" treffiemme ajan. Keskustelimme työasioista, harrastuksista, asunnoista... Hän tarjosi juomat, mutta jaoimme ruokalaskun ehdotuksestani. Koko ilta oli onnistunut. Lauri ehdotti myöhemmin uutta tapaamista, mutta kerroin hänelle lisää itsestäni ja kiireisestä elämästäni. Olen aina ollut kiltti ja hillitty ihminen, mutta juuri nyt en ole kokenut itseäni sellaiseksi. Jätin pallon hänelle, ja uskon, että jokin ei vain enää täysin natsannut. Ja se on ok.

Ahmed oli mielenkiintoinen tapaus. Olimme viestitelleet Tinderin kautta jo viikkoja. Se on pitkä aika minulle. Usein olen sopinut tapaamiset hyvin pian. Viestittelymme oli lähinnä vitsikästä. Hän kertoi esittelytekstissään etsivänsä ystäviä, joten koin kommunikaatiomme hyvin rennoksi. Kun hän ehdotti tapaamista lauantai-illalle kello kymmeneltä illalla, ajattelin, että tähän on pakko suostua, ja jotain hulvatonta on luvassa! Olihan hän toistuvasti kuvaillut olevansa The Party Boy! Ihan niin kuin Game of Thronesin Tyrion: tykkää juoda ja tietää asioita! Ihan niin kuin minäkin! Päättelin, että lauantaina parhaaseen aikaan tilaamme pullollisen viiniä, syömme vatsamme täyteen hyvässä pastaravintolassa, ja jatkamme siitä juhlimaan vähintään hyvin toimeentulevina kavereina! Ahmed odotti minua ravintolan edessä. Hän oli hieman vanhemman oloinen, kuin kuvista olin päätellyt, mutta miellyttävä ja pitkä ja pukuun pukeutunut. Hän työskentelee menestyvässä kansainvälisessä yrityksessä. Ja tapaamisemme jälkeen kutsuikin minut matkalaukussaan mukaansa Müncheniin. No. Vitsailimme heti alkuun. Menimme tilaamaan ruokia. Pohdin ääneen viinivalikoimaa...ja BOOM! Mä en oikeastaan juo alkoholia, hän sanoo. Mitääh! Naamani venähti. Tätä en ollut odottanut juttujemme jälkeen keskellä viikon parasta iltaa. Pohdin ääneen pastavalikoimaa: pekonipasta! BOOM! Mä en syö lainkaan porsasta, hän lisää. Noniin, hän on muslimi. Olin tullut johdetuksi harhaan. Kullekin rauha uskontonsa kanssa, mutta olin juuri tullut huijatuksi treffeille absolutistin kanssa, vaikka olin luopunut heistä jo kauan sitten. Tilasin itselleni lasillisen viiniä. Sekä pekonipastan. Ruoka oli hyvää ja juttuseura myös. Hänhän etsi ystäviä, joten asia sinänsä täysin ok. Olimme myös valinneet ravintolan, jossa kummankin tilaus mene erikseen omille asiakaskorteille, jottei tarvitse pohtia kuka maksaa. Sekin sopi loistavasti ystävyysteemaan. Silti kassajonossa hän nappasi asiakaskorttini ja hoito laskut. Emme jatkaneet juhlimaan kauniiseen kesäyöhön. Vaihdoimme muutamia viestejä tapaamisemme jälkeen, mutta meistä ei tullut ystäviä. Eikä muutakaan.

Alun perin minun piti tavata Manuel lauantaina, ennen tapaamistani Ahmedin kanssa. Manuel kuitenkin edellisenä iltana halusi siirtää ensitreffejämme, sillä hänen ystävänsä olivat yllättäen kutsuneet hänet juhliin. En jaksanut välittää moisesta sivuutuksesta. Minulla oli kädet täynnä treffejä muutenkin, joten  siirsin tapaamisemme mieluusti sunnuntaille. Manuel oli ollut viesteissä hauska ja kohtelias. Ei ylimääräisiä vihjailuita. Hyvä lyhyt esittelyteksti, muutama mukava harrastuskuva. Mutten ollut ajatellut hänestä sen kummempaa. En tiennyt vielä pitkään aikaan, että juuri häntä ajattelen nytkin enemmän kuin muita. Hänen muistelemisensa ei kirpaise, kuten Carlosin ajattelu, koska hän ei ole mennyttä. Hän on nykyhetkeä. Se kirpaisee ihan eri syistä. Tapasimme siis kauniina sunnuntaipäivänä. Olin melko uupunut menneestä viikosta, mutta en ollut vielä koskaan perunut yksiäkään treffejä (Carlos-kappaleen peruutus tapahtui vasta tämän viikon jälkeen), joten laittauduin parhaimmilleni ja saavuin tapaamiseen. Manuel oli odottamassa minua keltaisessa paidassaan kampissa (vaihteeksi). Hän on minua hieman pidempi, hieman vanhempi ja menestyksekäs omassa työssään. En ollut välittömästi viehättynyt hänestä ulkoisesti, vaikka hän olikin tyylikäs ja tumma. Manuelilla on miehekäs matala ääni, ja kumpuava nauru. Hän kysyi halusinko viiniä vai olutta. Halusin olutta vaihteeksi, joten menimme viihtyisälle oluthuoneelle. Hän tarjosi meille valitsemani vehnäoluet. Sopii hyvin sunnuntaille. Istuimme alas ja keskustelimme viikonlopusta ja menneistä suhteistamme. Kerroin omasta erostani, ja hän kertoi omasta kipeästä erostaan. Kuuntelin hänen juttujansa ja mietin mielessäni, ettei hänellä voi olla kaikki ihan kunnossa, jos on tuollaisessa kamaluudessa roikkunut. Mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan. Ja hän vaikutti suhtautuvan tilanteeseensa huumorilla. Nauroimme paljon! Minä tarjosin seuraavat juomat. Manuel siirtyi viereeni istumaan. Kerroin työstäni ja perheasioistani, hän kertoi omistaan. Tilasimme kolmannet. Mutta koska oli sunnuntai osasimme lopettaa ajoissa, halasimme ja erosimme. Ajattelin, että päivä oli ollut ihan mukava siinä missä mikä tahansa muukin, mutten tiennyt aioinko enää koskaan tavata Manuelia uudelleen.

Carlos. Kesäkuu.

Carlos oli ensimmäisiä, joita tapasin Tinderistä. Ja Carlos on ensimmäinen, jonka muisteleminen näin jälkikäteen kirpaisee hieman. Ei paljon. Mutta vähän. Vähän enemmän kuin vähän. Tuntuu, että edellisestä tapaamisestamme on valovuosi, mutta siitä on pari kuukautta. Hän tulee edelleen ajatuksiini silloin tällöin. Olen joskus toivonut törmääväni häneen sattumalta. Ihan vain, että voisin hymyillä kauniisti ja tervehtiä iloisesti. Jotta hän voisi miettiä, että Damn, miksen ole ottanut häneen yhteyttä! Hah. Ja sitten vain toivoisin, että hän ottaisi yhteyttä.  En tiedä miksi hän lopulta teki minuun niin suuren vaikutuksen, mutta ehkä tapahtumaketjun jäsentäminen muistiinpanojeni perusteella auttaa prosessoimaan hänet pois "systeemistä". Hän on myös malliesimerkkini siitä, että joku, josta ei aluksi koe olevansa lainkaan kiinnostunut muuttuu silmissä aivan toiseksi. Siksi olen sekä aiemmin, että myöhemmin antanut mahdollisuuksia toisiin tapaamisiin ihmisten kanssa joista en välttämättä ole heti innostunut, koska selvästikään en näe selvästi ensitapaamisilla.

Siitä kaikki alkoi. En aluksi edes panostanut keskusteluumme. Parhaimmillaan saat useita tervehdyksiä päivässä, ja jos olet kiireinen, et ehdi vaan keskittyä niihin. Usein palaan myöhemmin rauhallisella hetkellä ja jatkan oma-aloitteisesti kesken jäänyttä keskustelua tai teen aloitteen itse. Myös sinnikkyys palkitaan. Jos toinen jaksaa kertoa asioita ja olla aktiivinen, niin se todennäköisesti on johtanut treffeihin kanssani. Carlos oli alusta alkaen hyväntuulisen ja rennon oloinen. Asunut Suomessa jo useita vuosia. Hyvin koulutettu ja hyvässä ammatissa. Hän näytti kuvissa hyvältä. Keskusteluistamme selvisi, että hän haluaa koiran. Ja talon. Hän tykkää ulkoilla ja harrastaa fiksuja harrastuksia. Olin kiinnostunut! Siirryimme pian whatsappiin ja vaihdoimme siellä hauskoja arkihetken kuvia itsestämme, sekä musiikkilinkkejä lenkkiseuraksi. Vaikkei hän ollutkaan keskusteluaikoinamme prioriteettini, sovimme melko pian tapaamisen (se taisi olla yksi ilta sillä "kahdeksan deittiä viikossa" -viikolla yhdessä Danielin ja Miksun ja muutaman muun kanssa) arki-iltadrinkeille. Hän oli myöhässä. Odottelin häntä Narinkkatorilla (taas). Koin jo olevani rutinoitunut treffailija. Hiukset oli laitettu kauniisti auki, meikki viimeisen päälle. Kynnet lakattu. Neutraali mutta istuva vaatetus. Hetken säikähdin ajatusta siitä, että mitä jos törmään Danieliin tai muuhun aiemmin tapaamaani deittiin, mutta pian sydämentykytys tasaantui: minä saan tavata uusia ihmisiä niin paljon kuin haluan.

Carlos oli pukeutunut tyylikkäästi ja tuoksui hyvältä. Hän näytti samalta kuin kuvissa, mutta huomattavasti vanhemmalta. Myös hiusraja ehkä oli pakenemassa aavistuksen verran. Hän ei näyttänyt perinteiseltä portugalilaiselta paljoakaan. Olin ehkä hieman pettynyt. Hymyilin, olin hauska ja puhelias - kuten aina. Menimme mukavaan ravintolaan Kampissa ja hän tilasi kysymättä meille täydet lasilliset hyvää viiniä. Piste siitä. Hän tupakoi. Piste pois. Pölpötin omaan tapaani asioita töistä ja vapaa-ajaltani. Kuuntelin häntä. Hän kysyi minulta lapsuuteni kurjinta päivää. Ja kertoi omastaan. Kaikki päätyi siihen, että näyttelimme toisillemme valokuvia puhelimistamme. Hän kertoi nuoruudestaan ja näytti kotiseutunsa maisemia. Käy siellä joka vuosi. Jaoimme teiniaikojemme traumat toisillemme. Kävelimme käsikynkässä nauraen toiseen pubiin ja vaihdoimme juomaksi oluen. Jaoimme lisää nolostuttavia asioita menneisyydestä ja räkätimme kahdestaan. Meillä oli erittäin hauskaa. Mutta se ei ole harvinaista treffeilläni, totesin. Minulla on helposti hauskaa, enkä usko, että se on aina riippuvaista treffikumppanistani. Ehkä mä vain olen sellainen? Tai sitten se on se viini.

Ensimmäisen tapaamisemme jälkeen olin taas tyytyväinen hauskaan iltaan, mutten ollut kokenut välillämme sitä kaipaamaani salamointia ja fyysistä ihastusta. Hän oli todella mukava, hauska ja fiksu mies, mutta.... olin ahne. Ja tietämätön. Carlos ei pommittanut minua viesteillä tapaamisemme jälkeen, vaan piti kohteliaan etäisyyden, mutta silti yhteyttä. En ollut varma aioinko tavata häntä enää. Sovin jo uusia treffejä toisen tinderin kanssa jättäen Carlosin "varasijalle". Olinpa tyhmä! Hiton idiootti. Tapasinkin muita, joista kerron lisää muissa luvuissa, ennen kuin Carlosin kohteliaan sinnikkyyden ansiosta tapasimme uudelleen noin parin viikon kuluttua ensimmäisestä tapaamisestamme. Se olisi sekä kesäni paras että surkein treffikokemus siihen mennessä.

Tapasimme siis uudestaan kauniina alkukesän viikonloppuiltana ravintolan terassilla. Carlos oli hyvin antelias ja kohtelias. Ensimmäisten viinilasillisten jälkeen, hän tilasi meille suoraan pullon. My kind of man. Aloin humaltua, juttumme äityivät hauskemmiksi ja tiesin jo, että haluan nähdä hänen punavuorelaisen asuntonsa. Ja sieltähän minä aamulla itseni löysin. Olimme ilmeisesti yrittäneet katsoa elokuvaa, mutta viininmaistelu teki tehtävänsä ja olin nukahtanut hänen viereensä hyvissä ajoin. Herättyäni (otin selfien) kiitin ja pahoittelin (Tuttu fraasi: kiitos ja anteeks eilisestä) iltaa, hän suhtautui siihen huumorilla, oli itsekin nukahtanut. Hänen asuntonsa oli upea. Hänen autonsa oli upea. Hän oli upea (ei kai näillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa?). Ei sitä unohda, kun koskee jotain, joka on kuin rautaa, kun koko vartalo on niin lihaksikas. Hän siveli selkääni ja tunsin kuinka hän värähti innostuksesta. Tunsin itseni halutuksi ja hyväksi. Se teki hänestä silmissäni välittömästi viehättävän. Miksi? Aika säälittävää sinänsä, mutta totta. Hän ei ollut maailman paras suutelija, mutta halusin, että hän ajattelisi niin minusta. No hitto miksei? Vietimme ihania hetkiä hänen luksuspetivaatteissaan sinä rauhallisena aamuna. Kahdesti. Hän hieroi selkääni, suuteli minua niskaan, kuin rakastaisi minua. Sitä ikävöin. Sellaista tunnetta, mikä ei johdu mistään fyysisestä ominaisuudesta (vaikka siitäkin se olisi voinut johtua), vaan siitä, että välillä vaan yhtäkkiä säkenöi. Toinen on niin innoissaan sinusta, että sinun on pakko olla innoissasi myös. Perhosia vatsassa! Carlos teki minulle aamiaista. Laittoi hyvää musiikkia soimaan. Meikkasin huomaamattomasti itsestäni ihmisen näköisen. Olin onnellinen. Kosketin häntä ohimennen. Carlos kutsui minut mukaansa pelaamaan pihapelejä ystäviensä kanssa. Hymyilin ja peruin sille päivälle sopimani treffit. Ensimmäistä kertaa peruin. Ja en katunut sitä.

Minulla oli hieman paha olo. Mutta pihapelien lomassa kauniissa ulkoilusäässä olo parani hetkessä. Hänen ystävänsä ottivat minut mukaan peleihin kuin kenet tahansa tuttavan. Istuimme välillä sylikkäin ja halasimme toisiamme aina ohikulkiessa. Kävimme kävelyllä, jotta saimme pussailla rauhassa hetken. Silloin ajattelin, että nyt. Viimeinkin löysin jotain ihanaa. Tästä tulee jotain. On pakko. Ei voi käydä kahdesti peräkkäin niin paskamaisesti, että tämä ei nyt tarkoittaisi jotain. Palattuamme mainiosta päivänvietosta en olisi halunnut lähteä kotiin. Mutta en halunnut vaikuttaa roikkuvalta, joten halasimme ja suutelimme hyvästiksi. Kiitin ihanasta päivästä. Ja lähdin leijailemaan kohti pysäkkiäni. Siinä tyytyväisenä kulkiessani yhtäkkiä hätkähdin. Joku moikkasi. Niko! Melkein törmäsi minuun ohi kulkiessaan. Yllättävänä reaktiona sydän teki välilyönnin ja tipahdin maan pinnalle. BLING! "Mikset sä moikannut kunnolla!". Vastasin, että on vähän kiire, eipä ole tyypistä kuulunut. Hän pahoitteli ja kysyi miksei minusta ollut kuulunut. Alkoi ärsyttää. En tosiaan mene nyt yksin kotiin istumaan vapaapäivänäni. Tein u-käännöksen ja menin lähimmän kuppilan terassille suunnittelemaan iltaani lasillisen ääreen.

Ei mennyt kauaa, kun seuraani liittyivät jotkut jostain tosi-tv:stä tutut kundit. En tunnistanut heitä, mutta he itse tiesivät keitä ovat. Haluutko lähteä ottamaan meidän kanssa pari drinksua paremmalle terassille? No joo hei Miksei. Kuljin heidän seurassaan suuremmalle terassille, jossa oli livemusiikkia. Nauratin heitä treffikertomuksillani, ja kerroin olevani nyt ihastunut viimeisimpänä tapaamaani mieheen. Sinkkuuteni on pian ohi. He jakoivat omia kokemuksiaan poikamieshurjasteluistaan. Nauroimme hulvattomasti toistemme jutuille jakaessamme pari laadukasta viinipullollista. Mukavan kaverillinen kohtaaminen satunnaisten kulkijoiden kanssa. Jossain vaiheessa iltaa päätin viestiä Carlokselle. Kerroin, etten mennytkään vielä kotiin, vaan olen ulkona. Hän oli harmissaan, ettei ollut kutsunut minua luokseen! Nyt kutsui. Tottakai tuun! Tietenkin lähden omalle tulevalle poikaystävälleni.

Lähdin kävelemään hänen luokseen. Matkalla joku satunnainen mies halusi välttämättä saattaa minut pimenevän puiston läpi. Okei, muttei pidemmälle. Melkein eksyin loppumatkalla. Se johtui viinistä. Sekä suunnistustaitojeni puutteesta. Perille päästyäni minua odotti katettu pöytä ja shotti... Seuraavana aamuna herään. Nukun yksin Carloksen sängyssä. Hän nukkuu sohvalla. Olen ällöttävä. Olen yöllä oksentanut hänen vessaansa. Suurin piirtein. Sekä sotkenut muita paikkoja. Voi itkujen itku. Hitto. Siistin kaikki sotkuni ja itseni heti ensimmäisenä. Parun henkisesti tyhmyyttäni. Carlos pukee päälleen nopeasti. Etten vain kuvittelisi että hän haluaa koskea minuun. Kerään tavarani. Menen hänen luokseen, painan pääni hänen syliinsä ja pyydän anteeksi. Sanon että tämä oli vahinko. En tarkoittanut. Olen tosi pahoillani. Ei olisi pitänyt (miksi sä tarjosit mulle jonkun shotin! Miksi hitossa mä join sen!). Hän on kohtelias ja ystävällinen. Hän sanoo ettei se mitään. Koleahkosti. Hän sanoo, että kun nukuin, puhelimeni vilkkui tinder-viesteistä lattialla. Voi hitto, että olen idiootti. Enkö edes laittanut viestejä pois päältä. Olisin voinut poistaa koko paskan Carloksen vuoksi. En osannut sanoa mitään järkevää. Vähättelin asiaa. Carlos sanoo taas, että toivoo etten ole sarjadeittailija. Sanoin, että minä toivon samaa. Lähdin nopeasti kotiin. Yhä pahoitellen. Moraalinen krapula kesti monta päivää. Tämä oli mun mokani. Saan syyttää itseäni. Onko se parempi, kuin jos hän olisi vain hiipunut pois? Pari päivää kohtaamisestamme hän lähetti minulle irrallisen huumoriviestin. Vastasin siihen, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Otin sen anteeksiantona. En ollut niin tyhmä, että olisin enää ehdottanut tapaamista. Vakkarilenkkikaverini mielestä en olisi kestänyt häntä kuitenkaan tupakoinnin vuoksi. Jostain syystä olen edelleen eri mieltä.