Tervetuloa terassit

Keskiviikkona valmistauduin keskinkertaisesti, mutta siten, että tunsin itseni kauniiksi. Auronkolasit päähän niin ei ole niin justiinsa. Menen keskustaan vailla tarkempaa suunnitelmaa. Ilmoitan Manuelille, että saatan olla maisemissa tuossa hieman myöhemmin ja voin pistäytyä kylään. Kävelen ihanassa auringonpaisteessa suoraan edelliskesän vakkariterassille vain huomatakseni, että se on tupaten täynnä ääriään myöten! Se ei tietenkään sulje minua pois, koska aina jostain yksi paikka löytyy. Tilaan valkoviinin, näytän hyvältä, olen itsevarma, vaikka olen yksin. Valitsen hyvän paikan joka on vapaana ja asetun istumaan. Ah, aurinko lämmittää niin kuumana. VIlkuilen muita asiakkaita. Nuorekkaita, trendikkäitä, joku teeveestä tuttu. Jep, viihdyn täällä. Ketään ei kiinnosta olenko itsekseni vai en. Ei mene kauaa kun sellainen hieman pyylevä noin kymmenen vuotta vanhempi naimisissa oleva mies tulee ja kysyy voiko istua vieressäni vapaana olevalle tuolille. Tottakai! Ja ei se mene niin, että suomalaiset eivät voi harrastaa small talkia. Päivittelemme heti säätä ja aurinkoa. Aurinko paahtaa suoraan naamani ja valitan siitä, jolloin mies tarjoutuu vaihtamaan paikkoja. Vaihdamme paikkoja. Puhumme kesästä ja juomista ja työstä. Välillä olemme hiljaa ja selailen puhelinta. Viereisessä olevat nuoret miehet välillä kuuntelevata juttujamme, he ovat suloisia mutta nuoria. Mies vieressäni kieriskelee paikallaan kuin olisimme treffeillä, mutta olemme vain kaksi tuntematonta, jotka sattuivat terassille itsekseen, joten saan selata puhelintani. Sitten taas kerron edelliskesän kommelluksistani kyseisessä paikassa ja vähän liiottelen juttujani naurattaakseni miestä. Ihan vain ollakseni mukava. Tietenkin mies sitten ihmettelee ääneen, että mitä nuori nätti nainen siellä yksin tekee. Sanon, että kunhan kulutan hetken aikaa ennen kuin menen tapaamaan ystävääni. Kerron että inhoan istua kotona liikaa ja että pidän hieman liikaa viinistä. Hän kertoo omasta perheestään ja työstään. Mukavaa! Pian mies nousee ja hakee meille juotavat. Kiitän ja sanon, että jos vielä jaksamme istua niin tarjoan seuraavat. Mutta pian jo miehen täytyy jatkaa matkaa. Kättelemme ja esittäydymme ja sovimme että moikataan kun tavataan. Mies kertoo olevansa ensi viikolla paikalla. No, kiitos tiedosta, mutta tuskinpa nyt uutta tapaamista tarkoituksella järjestämme. Toivotan kivaa loppuiltaa. Oloni on hyvä siitä huolimatta että Roni ei ole vastannut mitään. Lähetän ystävättärelle viestin, että terassikelit ovat todellakin alkaneet. Hän vastaa, että todellakin! Ja Manulle kerron, että olisin pian siellä hyvin pikaisella visiitillä. Jee, tule, tule, tule!

Ostan reppuuni varalle pari siideriä. Ihan vain siksi, jos Manuel yrittäisi taas myrkyttää minut alkoholittomalla versiolla. Ei käy. Never again. Ei minua kiinnosta sinne juurikaan mennä, mutta ajattelen, että jos nyt piipahdan ollessani kulmilla, niin se olisi taas hetkeksi alta pois. Kuuntelen musiikkia täysillä kulkiessani Manun luokse. Meinaan matkalla pissata housuun, koska kärsin taas miedoista virtsatieinfektio-oireista. Mutta selviän. Halaamme. Hän pussaa poskeani. Asiat jotka ennen niin ilahduttivat minua tuntuvat nyt aivan ylimääräiseltä turhuudelta. Me ollaan vain kavereita hei! Aloitamme heti sarjan katsomisen ja korkkaamme juomat. Vaihdamme toki kuulumisia samalla ja Manuel lohduttaa, että kyllä se siitä. Kiitos. Hän haluaa painaa päänsä syliini ohjelman ajaksi, mutta laitan väliin tyynyn. Hän silittelee hiuksiani ja kättäni koko ajan ja olen näkevinäni erektion pomppivan hänen kylpytakkinsa alla. Koska hän on kylpytakissa, kuten aina. Olkoot, mutta tällä kertaa et ota sitä pois. Ei pienintäkään kiusausta. Ei enää, Sarja loppuu. Totean, että lähden vartin päästä. Manuel haluaa halailla ja silitellä loppuajan sohvalla. Olen pidättäytynyt. Nyt tämä ennen niin ihana läheisyys tuntuu oudolta, mutta jos se on Manulle tärkeää eikä ylitä rajoja niin ihan sama. Valitan hetken elämääni ja sitten pomppaan ylös, käyn vessassa ja suuntaan kohti keskustaa, josta nappaan itselleni kulkuneuvon kotiin. Matkalla keskustaan, joku nuori laitapuolen kulkija kysyy onko minulla tupakkaa. Totean etten polta ja kävelemme yhtä matkaa jutellen niitä näitä. Valitamme yhdessä elämän hankaluutta ja seitin ohuen keskiviikkohiprakan ihanuutta. Tiemme erkanevat ja nuori mies kättelee minua syvästi silmiin katsoen. Jep, olen ystävällinen ja juttelen mielelläni, mutta that's it. Seuraavaksi pääsen tarkistamaan milloin sopiva kulkuneuvo lähtee liikkelle. Parikymmentä minuuttia! Okei, siispä ehdin käydä yhdellä aivan hyvin. Tilaan lasillisen valkoviiniä. Paikan vanhat juopot miettivät miksi olen siellä. Yksi melkein kysyy, mutta laitan kuulokkeet korviini. Lähetän kyseiseen baariin liittyvän inside-vitsin Ryanille joka vastaa heti naurulla. Sitten BLING. Se on Roni. Roni jonka en ajatellut vastaavan viestiini lainkaan. Roni vastaa hyvään uutisjuttuuni naurulla ja hymiöillä. Hyvä. Parempi kuin ei mitään. Eli ainakin jollain tasolla hän ei halua rikkoa välejämme mykkäkoululla taas. Ehkä päivällä hän on ollut ahdistunut ja aikonut jättää vastaamatta, mutta illalla muuttanut mieltään ja ottanut jatkoaikaa kevyellä vastauksella. En tiedä onko hän ahdistuksissaan vai työkiireissään vai muissa naisissa. En voi sille asialle mitään kuitenkaan, joten ihan sama. Enkä vastaa tietenkään. Olemme kommunikaatioväleissä ja se riittää. Tämä tekee tilanteestani hieman haastavamman taas viikonloppua ajatellen. Mutta paremman tätä iltaa ajatellen, sillä saan asteen enemmän mielenrauhaa. Matkalla kotiin tarkistan huvikseni uudet tinderviestini. Pari aika kiinnostavan oloista ja kivannäköistä matchia ehdottaa tapaamista. Se olisi piristävää mikäli minulla ei olisi Ronia. Mutta en voi sopia mitään, koska en tiedä edelleenkään mikä tilanteemme on. Vastaan, että ehkä viikonloppuna voisi aikatauluja tarkistaa. Ja se on totta. Saavun kotiin aika hyväntuulisena. En täysin helpottuneena, mutta keskiviikosta selvinneenä. Otan jotain pientä iltapalaa ja istun pikkuhuppelissa hetken tietokoneen ääressä. Vastaan Ninon vilpittömän kivoihin viesteihin hänen ostoksistaan. En ota viiniä, koska ei tarvitse. Ja sitten on hyvä kaatua sänkyyn ja nukahtaa hyvään uneen. 

Mutten nuku koko yötä aivan niin hyvin. Kahdelta herään ja sängyssäni istuu kaksi miestä. Jotain iloisia tuttuja, ehkä Dim? En ole varma. Sanon, että anteeksi, että olen nukahtanut ja he nauravat ja tekevät jotain puhelimella, jossa on mielestäni taskulamppuominaisuus päällä. Käännyn ja menne peiton alle, jotta he saavat olla rauhassa. Hetken päästä herään ja he ovat lähteneet. Mietin, että apua eivät kai he salakuvanneet minun kuorsaustani tai jotain muuta noloa! Ja siinä pyörin ja pohdin, että miten he ovat päässeet keskellä yötä kotiin, kunnes taas nukahdan. Ah, on niin mukava aamulla herätä kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Se oikeasti tuntuu hyvältä. Tekee mieli lähteä ulos. Ja se tekee töihinlähdöstä helpompaa. Keskityn tosi hyvin työasioihin aamupäivän aikana ja vastailen jotain hillittyä Manuelin todella typeriin viesteihin. Hänen huumorintajunsa ei ole ihan niin laaja kuin aluksi ajattelin. Tauolla soitan yksityiselle lääkäriasemalle, josta sain tammikuussa ihanan helpotuslääkkeeni reseptin, koska haluan saada sen uusittua ajoissa. Nyt odottelen lääkärin soittoa ja mietin kuinka helposti voisin saada muitakin reseptejä. Mutten aio niitä suoraan vinkua tältä lääkäriltä. Parempi mennä toiselle tarvittaessa ja pyytää resepti rauhottaviin, jotka ovat saaneet tarvittaessa olon tasaisemmaksi. Koska en voi niitä loputtomiin saada ystävältä. Lääkkeet eivät saa tilannetta paremmaksi, mutta auttavat vaan selviytymään hieman paremmin eri tilanteiden aiheuttamasta tuskasta. En käytä niitä huvikseni. Vain oikeasta tarpeesta. Vaikka onkin totta, että on jopa hieman liian helppoa ottaa turvaksi pilleri jos ennakoi jotain kurjia uutisia. Ja itsehän ennakoin niitä vähintään joka toinen päivä. Roni on käynyt taas somessa todella, todella aikaisin. Onko työjuttuja, vai univaikeuksia, vai vieraita... Käyhän se mielessä. Hän on ollut yön kotona. Sen tiedän. Ikävä. Mutta vaikka nyt toivon tietysti, että saisimme välimme taas aktiivisiksi ja haluaisin hänen ottavan minuun yhteyttä, niin samalla ajatus ihanalle kesäiselle terassille menosta ystävien kanssa innostaa myös! Toivottavasti se onnistuisi viikonlopulle, ellei ihmeitä ehdi tänään tapahtua. Sovimme alustavasti lenkin ystävän kanssa alkuillalle tänään. Hienoa.

Iltapäivällä olo ei huomattavasti pahene. Ajatukseni poukkoilevat Ronin suhteen, vaikken ajattele häntä kuin hetkittäin. Toisaalta ikävöin häntä ja haluan viettää aikaa yhdessä. Ja toisaalta olen loukkaantunut ja ärsyyntynyt hänen käyttäytymisestään niin, etten enää halua sitä kokea. Sitten kun pääsen siihen moodiin, että hyvä, minun on parempi olla ilman häntä, niin sydämeen iskee tyhjästä puukko joka kirkuu, että me kuulumme yhteen, tee kaikkesi, että se voisi tapahtua! Et selviä ilman toista puolikastasi! Hengitän. Ajattelen aurinkoista terassia iloisessa seurassa. Ajattelen sitä miten Roni aamulla heittää minut pois. Ajattelen miten hän yöllä tekee mitä vain saadakseen minut luokseen rakastaen. Ajattelen miten epävakaa hän on. Haluanko taas viikonloppuaamuna sitä kylmää ja tunteetonta kohtelua? En! Joten suu kiinni heikko puoleni. Eilen kiva aurinkoinen terassi oli täpötäynnä. Täynnä ihania uusia ihmisiä. Ehkä jopa joku joka olisi valmis kohtelemaan minua hyvin, ja joka voisi olla minulle sopivan kreisi, ja joka olisi mieleltään riittävän terve. Se on mahdollista, vaikka nyt tuntuu siltä, ettei kukaan voi olla minulle yhtä täydellinen vastapari kuin Roni. Kun vietin aikaa maailman kunnollisimman ja rehdeimmän Ninon kanssa, niin koin omaksi yllätyksekseni ahdistusta siitä, että yhdessäolomme on niin hillittyä. Ei hulluttelua, ei taksin nappaamista lennosta, ei spontaaneja ideoita. Se tuntui kamalalta ja ajatuksena ahdistaa suuresti. Ehkä tarvitsen hieman rennomman ja lennokkaamman kumppanin. Noh, niin kuin Ronin, mutta terveen. Josta pääsemme taas ajatusleikissä siihen kysymykseen, että voiko Roni parantua? Ja taas toivonkipinä kirpaisee hetken. Käyn tinderissä ja vaihdan taas pari viestiä kivojen miesten kanssa (laastaroi, laastaroi), ja sovin Elinan kanssa, että lähdemme huomenna ajoissa terassille nauttimaan auringosta. Sitten saa tapahtua mitä tapahtuu. Lääkäri soittaa. Kerron, että lääkkeet ovat auttaneet ja olen tuntenut oloni etenkin päivisin paremmaksi. Hän uusii reseptin minuutin puhelin jälkeen ja sanoo, että soita syksyllä uudestaan jos haluat jatkoa. Kiitos, jes! Kiva lasku varmaan tulee kotiin, mutta eiköhän se ole tämän vaivattomuuden arvoista. Nyt on taas muutama kuukausi turvattu lääkityksen osalta, lisäksi laukussa kulkee matkassa ainakin muutama rauhottava, pari unilääkettä ja  perusburanat ja ehkäisypillerit. Mukana on aina sellainen setti, että muutaman päivän pärjää yllätyslomallakin. Passikin kulkee matkassa. Eihän sitä koskaan tiedä. 

Hmm olo on yllättävän tasainen ja rauhallinen vaikka työpäivä lähenee jo loppuaan. Olenko viimeinkin edistynyt hieman tilanteenhallinnassa, vai onko tämä tyyntä myrskyn edellä. Ei kauheasti ahdista. Tottakai harmittaa ja ärsyttää. Mutta ei sellaista jatkuvaa tuskaista ahdistusta kuten yleensä näinä päivinä. Vain pieniä iskuja joistain huonoista ajatuksista.Yhtäkkiä ystävätär toteaa kutsuneensa jonkun vanhan deittinsä kylään, joten voi olla että lenkki jää väliin. No voi harmi! Nyt minun on keksittävä joku muu pieni aktiviteetti iltaan, jottei tarvitse olla sisällä koko iltaa. Pysähtyminen liian pitkäksi aikaa pelottaa. Ennen töistä lähtemistä kysäisen Javierilta jotain Jackiin liittyvää. Ihan vain varmuuden vuoksi avatakseni keskusteluyhteyden. Ensi viikollehan on luvattu sen verran huonoa säätä, että jokin leffailta voisi toimia jos olen roniton. En pysty ajatella niin kauas. En halua olla roniton. "Satun huomaamaan", että Roni ei ole kotona, vaan jossain oudossa etäisyydessä. Samassa, jossa hän oli silloin, kun hän nappasi minut yöllä taksiin kohtalon saattelemana. Yhtäkkiä rintaa alkaa puristaa ja perinteinen ahdistus palaa. En tiedä mikä sen laukaisee, mutta ainakin se tuli nyt myöhemmin kuin normaalisti. Joudun hengittämään hitaasti ja keskittymään ajattelemaan mantroja joilla saisin paremman olon. Mitään muuta pahaa ei ole sinänsä tapahtunut, kuin Ronin huono käytös viikonloppuna ja hänen hiljaisuutensa. Ja minun pahat aavistukseni. Kulkiessani kotiin auringon paahteessa puhelin alkaa piippailla. Javier vastailee yksityiskohtaisesti ja vastaan takaisin neutraalisti. Sitten ystävätär sanoo, että voisi sittenkin lähteä lenkille tai terassille. Vastaan, etten voi vielä heti lähteä koska olen vasta matkalla kotiin, joten sovimme, että hän käy pienellä lenkillä ja sitten menemme yhdessä terassille. Katsotaan onnistuuko suunnitelmamme, mutta ainakin se piristäisi tätä iltaa. Odotellessa ystävän lenkiltä paluuta huomaan, että mieleeni alkaa tulla taas se vaihtoehto, että entäs jos viestisinkin vielä Ronille. Kysyisin, että onko tällä viikolla mykkäkouluvaihe vai hyvä flow. Pienellä huumorilla. Tekisin asiat hänelle taas helpoksi, koska hänhän ei itse osaa, häntä pitäisi auttaa. Ja mitä voisin menettää? Sen, että hän kokee ylivaltaa jos jättää vastaamatta. Kukaan ei ole pysäyttämässä minua. Eih, heikko minä on niin ovela ja oikeuttaa vaikka mitä tyhmyyksiä. Haluaa olla lattiamatto ja riippuvainen ja yksinkertaisesti vitun tyhmä. Otan hörpyn valkoviiniä johon ei ole sekoitettu mitään kivennäisvesiä. Vielä hetken hillitsen itseni.