Seuraava viikonloppu, syyskuu

Ensimmäistä kertaa aikoihin, minulla ei ollut suoranaisesti sovittua menoa viikonlopuksi. Maanantaille kyllä alustavat treffit uuden tinderin, Marion, kanssa. Omat ystävät ovat muuttamassa, mökillä, lomamatkalla, lasten kanssa kotona... Joten laittauduin normaaliin tapaani ja suuntasin keskustaan itsekseni. Ratikassa totesin unohtaneeni meikkipussini kotiin, joten ihan ensimmäisenä kävin hakemassa Kicksistä ICE-setin. En yleensä korjaile meikkiä kesken illanviettoa, mutta haluan että siihen on tarvittaessa mahdollisuus. Lisäksi jos sattuu heräämään muualta kuin omasta sängystä, on perusmeikki todettu tarpeelliseksi. Suuntasin Henry's Pubin terassille lämpölamppujen alle viinilasillisen ja päivän lehden kanssa. Kuppila oli lähes täynnä etkoilevia seurueita. Muutamat henkilöt aloittivat keskustelun kanssani. "Mitä mieltä sä oot mun hatusta?" "Käytsä usein täällä?". Muttei mitään minua kiinnostavaa. Keskityin lehden lukemiseen ja vaihtelin kuulumisia parin tinderin kanssa. Ryankin viesti omista juhlistaan, joihin minut aiemmin kutsui mukaansa. Javier kysyi voimmeko tavata huomenna. Sen jälkeen viestit muuttuivat niin pervoiksi, että kehotin häntä kaivamaan raamatun esiin. Aiemmin lomamatkalla yökerhossa tapaamani jumalaisen hyvännäköinen "verkostoitumiskaverini" lähetti muutaman kivan viestin. Laitoin hänelle sydämiä. Hän on toisessa maassa, joten voimme turvallisesti flirttailla sähköisesti. Tauno muistutti olemassaolostaan. Oma seura, paras seura.

Lehdet luettuani ja ja pari lasillista tyhjennettyäni siirryin Aussie baariin, jossa nopeasti erilaiset uudet kamut tekivät tuttavuutta. Vietin enimmäkseen iltaa kahden kaveruksen kanssa, jotka tarjosivat pari juomaa ja tanssivat kanssani. Juteltiin ja naurettiin. Jos joku kysyi olenko yksin iltaa viettämässä, sanoin tapaavani ystäväni myöhemmin. Sellasta sattuu, niin voi tehdä. Yksinkin voi lähteä ulos. Myöhemmin keskellä yötä kotimatkallani puhunut puhelimessa Ryanin kanssa. En muista mistä olemme keskustelleet, mutta olen saanut häneltä yöllä viestin "Sä oon hämmentävä". Se on totta. Hämmentävä tila jatkuu. Se voi pahentua. Älä sekaannu minuun. Olen saattanut puhua typeryyksiä niin kuin usein käy. Olen ehkä ollut inhottava. En tiedä, ja en jaksa asiaa edes miettiä. Minusta on tullut piittaamaton ja kylmäsydäminen. Osittain.

Lauantaiaamuna heräsin todella todentuntuiseen uneen. Unessa Manuel sanoi rakastavansa minua. Sitten hän oli kadonnut. Puhelinyhteys pätki. Minun piti päästä hänen luokseen. Nyt. Heti. Paniikki. Autosta puhkesi renkaat. Lähdin juoksemaan moottoritietä pitkin. Heräsin. Samankaltainen tunne, kuin joskus oikeassa elämässä eksän tehtyä katoamistemppujaan. Toinen on poissa, ei vastaa , ei kerro missä on tai milloin tulee. Pitkään se sai aikaan paniikinomaisen tunteen ja hylätyksi tulemisen iskun. Herättyäni ensimmäisenä tarkistin, etten ollut yön aikana lähetellyt Manuelille mitään viestejä. Huh, en ollut. Javier kysyi voimmeko tavata. Sanoin ettei luonto anna minulle periksi sopia treffejä hänen kanssaan, kun sain jo hyvin graafisen kuvauksen siitä mitä tulisi tapahtumaan. Hän loukkaantui. Onko minussa jotain kunniaa vielä jäljellä? No ainakin voin uskotella niin itselleni. BLING. No voi hitsi. Tuli sitten näköjään käytyä hampurilaisellakin taas.

Päivän aikana sovimme alustavasti tapaavamme Dimin kanssa. Olin hänestä innostunut. Siispä lepopäivän jälkeen kävin suihkussa ja laittauduin iltaa varten. Lähdin taas ilman tarkempaa suunnitelmaa keskustaan. Päätin odotella rauhassa, että Dim ilmoittelee suunnitelmistaan. Kävelin Kampin läpi ja päädyin istuskelemaan Tennispalatsin aulaan. Mietin siinä vaihtoehtojani ja katselin elokuviin  jonottavia pariskuntia. Joku kerta minäkin jonotan lippuja pussaillen jonkun kanssa. Voisin tehdä sen nytkin (Ryan, Tauno, Nino) mutta olen yksin omasta tahdostani. Herkistyin hieman päälleliimatussa sentimentaalisessa itsesäälissä. Nousin penkiltä ja menin jonottamaan lippuja yksin seuraavaan alkavaan näytökseen. Bodom. Hah! Sopii. Sain yhden ylijäämäpaikan keskeltä salia. Minulla oli repussa yksi siideri, jonka join elokuvan aikana. Se oli parempi, kuin olin kuvitellut! Sekä siideri että elokuva. Näyttelijät tekivät ihan hyvän suorituksen, ja itse juonenkulkukin oli ihan hauska b-luokan kauhuelokuvaksi. BLING. Leffan loppupuolella tapaamaton tinderi Tommi kutsui minut juhliin keskustaan. Ok, tulen kohta.

Kävelin saamaani osoitteeseen elokuvan jälkeen. Vastaan saapui mukavan oloinen, normaalin tavallinen, mutta puhelias ja ystävällinen Tommi. Tommi työskentelee teatterialalla. Kyseessä oli insidejuhlat, joissa oli alle parikymmentä osallistujaa. Tervehdin vieraita ja esittelin itseni. Olin oma puhelias itseni ja kaikki sujui hyvin. Kaikkiin tilanteisiin on helppo sulautua, kun lähtöoletuksena on vain uusien tuttavuuksien löytäminen. Ei romanssi. Ei yhdenillanjuttu. Vain mukavia hetkiä uusien ihmisten parissa. Ja sitä tämäkin oli. Hieman erikoinen, mutta mukava tilaisuus. Lukuunottamatta sitä, että tarjolla juhlissa ei ollut juuri mitään alkoholijuomia saati mahdollisuutta niitä ostaa. Jonkin aikaa jutusteltuamme ilmoitin itse jatkavani matkaa baariin. Muut jäivät vielä miettimään aikeitaan. Viestimme vielä myöhemmin illalla, muttemme törmänneet. Ehkä toisella kertaa, kamu! Itse päädyin nighklubille, jossa oli sattumalta aiemmin Aussiessa tapaamani mies. Tanssimme ja join viiniä. Dim ei osannut sanoa aikooko tulla vai ei. Lähdin kotiin ihan kohtalaisesti onnistuneen illan jälkeen.

Aamulla Dim kertoi kommelluksistaan, eikä ollut lähtenytkään mihinkään. Harmi. Nähdäänköhän me vielä joskus? Manuel oli onlinessa facebookissa. Käytin tilaisuuden hyväkseni. Kysyin harrastuksen sujumisesti. Loppukaneetiksi: "Toivottavasti sä et ole liian kiireinen ensi viikolla, jotta voidaan nähdä!". Sovittiin tapaavamme keskellä seuraavaa viikkoa. Kivaa! Vaikka nyt tuntuukin taas siltä, että olen edelleen syvällä friendzonessa ja on turha räpiköidä sieltä pois. Mutta ainakin me tapaamme! Odotan myös innolla toteutuuko alustavasti huomiselle sovittu tapaaminen Marion kanssa. Hän etsii myös joko ystäviä tai jotain vakavaa. Loistavaa. Ei paineita. Olemme kirjoitelleet alun perin jo aiemmin kesällä, mutta nyt aloitin keskustelun uudelleen. Mario on hulvattoman hauska ja korkeastikoulutettu, hyvässä ammatissa työskentelevä Suomessa jo pitkään asunut tumma ja tulinen italiano.

Myöhemmin, aiemman tekstikappaleen kirjoittamisen jälkeen, Manuel viesti minulle, että hänellä on tylsää ja voisinko tulla hänen luokseen jo tänä iltana. Luvassa olisi hyvää ruokaa, sauna ja tv-sarjan katsomista. Välitön hymy. Jes. Tuun kyllä. Mullakin on ikävä sua. Ja kaikki sujui loistavasti. Pikasiistiytyminen, Manuel vastassa hymyilevänä, saunaan! Niin luonnollista. Olimme toisiimme liimaantuneita koko illan. Hän vaikutti hieman pirteämmältä, kuin joinain päivinä aiemmin. Ei sitä melankolista katsetta kaukaisuuteen. Kuitenkin yöllä nukkuessamme hän otti etäisyyttä. Vaihtoi asentoa, juuri kun olin hänen lusikkana niin hyvin. Toivon, että se johtui vain siitä, kuinka hikiseksi vartalot muuttuvat hetkessä, jos ne ovat toisissaan kiinni. Heräilin vähän väliä yön aikana. Aamulla pussailin häntä hyvästiksi lähtiessäni töihin. Sanoin, ettei hän saa herätä tekemään minulle kahvia, ja kerrankin hän suostui. Hän aloittaisi työt vasta vähän myöhemmin. Päivän aikana siirsimme Marion kanssa tapaamistamme seuraavaan päivään. Hyvä, koska edelleenkään en innostu maanantaitreffeistä. Ja vaikken aina voikaan vakavasti ajatella muita kuin Manuelia, minun on käytävä ulkona ja tavattava muita ihmisiä, kuten Manuel on pyytänyt minua toimimaan, etten putoa liian korkealta...taas.