Harjoitukset jatkuvat

Vappu oli ja meni tavanomaisen kivasti ystävien seurassa vailla mitään ihmeellisyyksiä. Ja nyt ollaan sitten hämmentyneitä siitä, että onko nyt maanantai vai keskiviikko. Sisintä vähän kalvaa. Silleen lievästi, mitä nyt voi hauskan viikonlopun jäljiltä tapahtua, kun yhtäkkiä on taas omillaan ja on aikaa ajatella. Uskon, että nämä sellaiset epävireiset hetket johtuvat fysiologisista tekijöistä. Ei siitä, että jokin asia olisi huonosti. Vaan aivokemiat ja muut epätasapainot saavat aikaan tuntemuksia, jotka eivät suoraan liity todellisuuteen. Ensin tulee tunteet ja sitten niille keksitään syyt. Ja siksi on oltava erityisen tarkkana ettei anna niille liikaa sijaa. Mutta toisaalta epävarmat tuntemukset myös saattavat saada meidät toimimaan! Useimmiten kun ihmisillä on tämä fiilis vaikka railakkaan viikonlopun jälkeen, niin miettii että tulikohan tehtyä tai sanottua jotain tyhmää. Minä projisoin sen nyt voimakkaasti taas Javieriin. Aika hassua! Koska kaikki on hyvin. Tai ainakin ennallaan. Ja juuri siitä tiedän, että tämä fiilis on ohimenevä eikä liity sinänsä yhtään mihinkään. Kun olen viimeksi sanonut Javierille, että aion käyttää leffalippuni itse, koska emme näköjään ikinä saa leffatreffejä aikaiseksi, niin Javier on vastannut minulle, että ei hätää, koska hänellä on kaksi elokuvalippua jäljellä. Eikö se ole ihan hyvä? Ei ainakaan paha. Mutta jotenkin juuri nyt minulla on sellainen tunne, että olen taas yksin koko maailmassa, eikä ketään ole missään. Mikä ei myöskään pidä paikkaansa. Silti minua kaduttaa etten mennyt Javierille silloin lauantaina, kun hän kutsui minut luokseen. Mutta toisaalta, jos olisinkin mennyt, ja olisin saanut fiiliksen siitä, että hänellä on joku muu prioriteetti niin harmittelisin nyt vielä enemmän. Tällaisena hetkenä haluan aina varmistella etten ole yksin tällä maapallolla, joten olen tavallista sosiaalisempi. Joskus se menee päinvastoin ja tekee ennemmin mieli kadota kokonaan pois someista ja näkyviltä hetkeksi. Mutta nyt juttelen mielelläni Rickyn kanssa joka haluaa taas parisuhteen kanssani. Suhde tai ei mitään! Ricky sanoo, muttei saa silti kaveruuttamme häivytettyä. Tekeekö tämä minut vapaaehtoiseksi sinkuksi? Että voisin olla parisuhteessa, mutta koska en halua sitä kenen tahansa kanssa, niin olen omasta valinnastani sinkku? En usko. Vapaaehtoisesti sinkku on sellainen, joka ei halua ollenkaan parisuhdetta. Ja en vielä laske itseäni sellaiseksi. Ja kun olen jutellut riittävästi Rickyn kanssa, niin vaihdan pari lausetta Karrin kanssa. Testing, testing. Jep kaikki ennallaan. Ja sitten päätän kysyä Dimiltä miten vappu hänellä on sujunut. Koska hän on ollut täysin mykkä siitä huolimatta, että puhui taas tapaamisellamme siitä, kuinka sitten ihan pian voimme viettää taas paljon aikaa yhdessä. Ja heti Dim vastaa selitellen, että oli ulkona juhlimassa ja meinasi kyllä viestiä minulle, mutta olikin sitten liian humalassa. Noniin, saat synninpäästön, Dim. Uskon ihan oikeasti että hänellä on ongelmia pitää yhteyttä kehenkään, eikä se liity minuun. Uskon, että hän on ehkä siirtänyt deittiasiat sivuun ja keskittyy elämässään ihan muuhun. Koska deittiasiat ovat stressaavia. Jotenkin ymmärrän sen tunteen. Mutta siellä hänkin vielä on.

Olen myös vaihdellut kuulumisia Ninon ja Manun kanssa. Kummankin kanssa lupaamme vaihtaa enemmän kuulumisia livenä joku kerta. Myös Aku sanoo, että on nyt päässyt yli vaiheilustaan (taas) ja haluaa koittaa olla jatkossa kaveri niinkuin ennenkin. Juu, katsotaan. Myös pari vanhaa tapaamatonta tinderiä viestii vähän väliä niitä näitä, mutta minussa ei herää mitään mielenkiintoa. Olen tavannut paljon uusia ihmisiä ja moni on tehnyt aloitteita läheisempään tutustumiseen minua kohtaan illanistujaissa tai baarissa. Mutta ei vaan kiinnosta. Sisälläni ei herää mitään intoa ketään uutta kohtaan missään. Ei siis mitään. Edes mielessäni ei käväise, että tuotapa voisikin ehkä tapailla! Jo valmiiksi olen sitä mieltä, ettei kukaan ihminen kiinnosta minua kuitenkaan. Että he eivät ole riittävän hyviä. Olen viikonloppuisin kuin täysin aseksuaalinen eunukki. Ellei kyse ole jostain vanhasta tutusta, jota voin muistella ja kaivata. Ehkä se vain tarkoittaa etten ole valmis suhteeseen. Enkä tarvitse pelkkää fyysistä läheisyyttä keneltäkään. Tai ehkä olen oikeasti niin ihastunut nyt yhtäkkiä Javieriin, etten saanut fiilistä nostatettua edes Dimiä kohtaan. Mutta silti ajattelen edelleen, että mikä vain voisi olla mahdollista Diminkin kanssa. Ja miksi olisin nyt yhtäkkiä havainnut, että haluankin jotain enemmän Javierin kanssa jos vielä muutama viikko sitten tiesin paremmin. Mutta tietenkin, koska hän on mielessäni näin vahvasti, niin aion kysellä hänen vapun kuulumisiaan illemmalla, kun hän ei ole töissä ja niin kiireinen. Ei viestipelejä! Mutta silti kuvittelen voivani jotenkin telepaattisesti havainnoida hänen viesteistään sen mitä hän minusta ajattelee. Koska en tietystikään voi sellaista suoraan kysyä. Hassua sikäli, että suoraan asian puheeksi ottamalla varmaan selviäisi vaikka mitä. Jos ihmiset tekisivät niin, niin säästyisi paljon aikaa ja vaivaa. Ja turhaa sydänsurua. On eri asia ottaa yhteyttä. Kuin ottaa puheeksi vakavia asioita. Eikä mitään oikeaa syytä niin tehdä ole. Ainoastaan se, että tänään satun tuntemaan oloni vähän yksinäiseksi. Enhän välttämättä tositilanteessa edes tahtoisi mitään sen enempää Javierin kanssa. Minun on jatkettava harjoituksia yksinolossa riippumatta sitä mitä muut minusta ajattelevat tai haluavat. Enää en hairahdu luottamaan heti epämääräisiin tuntemuksiini ja kuvittelemaan, että minun pitäisi toimia niiden mukaisesti. Ja nyt kun olen saanut jäsennettyä näitä ajatuksia ja tuntemuksia järjestykseen, niin oloni tuntuu kevyemmältä. Kaikki on ihan hyvin. Ei kohtaloltaan pääse karkuun kuitenkaan.