Maan kamaralle

Korkeimmat huiput aiheuttavat matalimmat laaksot. Joten taas heti kun olen intoillut liikaa Javierista, niin tiistaiaamuun herääminen tuntuu nykyistä keskivertoa tylsemmältä. Pieni sellainen epätoivoinen ahdistus välkähtää mielessäni. Koska eihän tästä kuitenkaan mitään tule. On inhottavaa langeta haaveilemaan asioista, jotka lopulta ovat utopistisia. Silloin kun kärsin enemmän ahdistuksesta ja olin keskellä erilaisia akuutteja kriisejä sanoin, että aamut ovat pahimpia. Koska silloin todellisuus iskee kovemmin tietoisuuteen. Ja nyt taas aamutoimia tehdessäni muistan kuinka jäykkä ja viileä Javier useimmiten on. Ensin vähän ahdistaa kun haluan taas jotain mitä en heti saa. Ja joudun pakottamaan itseni hymyilemään. Joudun sanomaan itselleni että kaikki on hyvin, kuin Paperi T. Koko tilanne Javierin kanssa tuntuu liian ahdistavalta ja vaivalloiselta. En halua tällaista stressiä! Takaumat menneiden aikojen ahdistuksesta saavat heti minut perääntymään. En todellakaan halua lähteä siihen leikkiin enää jos ei se tapahdu luonnostaan ja vaivatta. Joten automaattisesti koen vain helpommaksi antaa koko aiheen olla. Ja pystyn aika nopeasti päästämään irti edellispäivänä mielessäni pyörineistä haaveista ja ennakoiduista suunnitelmista koskien sitä, miten saisin Javierin antamaan minulle sen mitä luulen haluavani. Huh. Olen tosi iloinen, että ahdistus vaimenee aika nopeasti ja järki alkaa korvata tunteita, kuten olen toivonutkin. Ylimaalliset fantasiat vaihtuvat siihen, että koen voivani odotella rauhassa, että Javier ottaa yhteyttä kun hän itse ehtii ja haluaa. Sitten voimme katsoa mikä on fiilis ja tilanne. Olenko onnistunut rakentamaan itselleni tehokkaamman defenssimekanismin viimeinkin? En suinpäin ehkä ryntääkään tekemään kamikazeiskua ja sitten ihmettele miksen ole elossa. Kuitenkin vielä on totuteltavaa tässä tilanteessa, jossa minun pitäisi kyetä olemaan tyytyväinen yksin. Välillä jossain taustalla välkkyy sellaiset omistuksenhaluiset ja mustasukkaiset välähdykset. Ajatukset siitä, kuinka jo valmiiksi tiedän, etten ole riittävän itsenäinen ja tasapainoinen mihinkään suhteeseen. Alkaisin heti stressata kaikenlaisia pieniä asioita. Juuri tämä ahdistus varmaan tulisi esille vaikka ryhtyisinkin tapailusuhteeseen. En varmastikaan pystyisi luottamaan Javieriin. Etenkään Javieriin. Syyllistäisin häntä liiasta itsenäisyydestä ja siitä etten saa kivoja viestejä ja riittävästi huomiota. Niin se varmaan kuitenkin menisi, joten parempi pysytellä vielä turvallisen välimatkan päässä ja pitää turhat emotionaaliset draamailut kurissa. 

Tämä olotila varmaan liittyy taas johonkin ihan muuhun kuin Javieriin, koska oloni on muutenkin ärsyttävä. En jaksa edes keskittyä keskustelemaan Ossin tai Rickyn kanssa. Enkä aio vastaanottaa Rickyä kylään, vaikka hän jaksaa sitä ehdotella. Tämä on juuri vastakohta sille ololle, kun haluaa olla sosiaalinen ja tekee mieli kirjoittaa asiat ulos itsestään. Tänään tekee mieli sulkea somet pois ja keskittyä tekemään jotain kivaa kotona ja unohtamaan nämä ihmiset hetkeksi. Vaatteet tuntuvat taas istuvan huonosti ja hiukset leijuvat ärsyttävän sähköisinä ympäriinsä. Tekee mieli kiroilla kun läppäri hidastelee. Tuntuu kaikin puolin ärsyttävältä. Tällaisia päiviä tulee välillä ja ne vain täytyy käydä läpi tekemättä mitään sen kummempia toimenpiteitä. Viimeksihän minulla oli ihan vastaava olo edellisviikolla tai joskus, ja silloinkin haihattelin Javierin perään. Ja sekin oli varmasti tiistai.  Eikä fiilikseni parantunut vaikka Javier tuolloin otti minuun yhteyttä. Eli turha yliajatella! Sitä paitsi tämä on nähtävästi minulle tuttu kierre. Ensin olen yltiöpositiivinen jostain asiasta. Sitten koitan saada itseni luopumaan koko asiasta. Ja seuraavaksi todennäköisesti on löytynyt keskitie, missä päädyn jatkamaan semityytyväisenä nykytilanteessa. Mutta tänään ollaan siis negatiivisemmalla asenteella, eikä nähdä kauheasti valoa tunnelin pässä ainakaan mykän Javierin suhteen. Voin loistavasti tuhlata tällaisen päivän kotitöihin ja auringossa olemiseen. Kaikki on fine. Tai kaikki on ihan riittävän okei. Sanon itselleni, ettei ole kiire minnekään. Ja kaikki menee varmasti juuri niin kuin on tarkoitus riippumatta siitä kuinka paljon annan itseni ärsyyntyä. Huomenna on taas vapaapäivän aatto. Aurinkoinen sellainen. Eiköhän fiiliskin kohene.