Vahingossa olenkin ollut tavallista enemmän kesätunnelmissa ja lähtenyt keskiviikkona moikkaamaan Simoa ulos puistoon. Haluan vahvistaa näitä oikeita ystävyyksiä myös sen pelkän viikonlopun viihteen ulkopuolelle ja olenkin hyvin kiitollinen siitä, että vietämme hauskan illan niitä näitä höpötellen ja kippurassa naureskellen keskellä arkea. Ja muutamaa muutakin kaveria samalla moikaten. Kesällä on vähän lupa nauttia vapaailloista vapautuneemmin. Ja vähän niinkuin korvaukseksi tympeästä tiistaistani korvaan sen kivalla keskiviikolla. Ja kun omassa illassani on jotain tuollaista tekemistä, niin en ollenkaan muista ajatella Javieria. Mutta tänään torstaina muistan. Vuorotellen taas pallottelen fiiliksiäni siitä, että minun pitäisi ottaa ihan rauhallisesti ja antaa Javierin ikävöidä minua sitten kun ehtii. Siihen, että minun on vaadittava pian selvyys tilanteellemme, jotta pääsen jatkamaan rauhassa muuta elämääni, koska selvästi odottelen liikaa Javieria ja annan sen vaikuttaa itseeni. Mutta en halua enempää jankuttaa näitä samoja asioita. Jos en valaistu ja kasvata kärsivällisyysvarantojani, niin enköhän viimeistään huomenna päädy ottamaan häneen yhteyttä ja suoraan ehdottamaan tapaamista viikonlopulle, koska se on se mitä oikeasti haluaisin. Ihan sama vaikka olen liian aloitteellinen ja innokas. Koska jatkuvastihan meitä kehotetaan olemaan omia itsejämme. Ja jos satun olemaan innokas ja malttamaton niin sitten olen. Ja jos haluankin vain odotella ja keskittyä muuhun hauskanpitoon niin sitten teen niin. Olen nimittäin valmiiksi jo intoilemassa viikonlopusta muutenkin. Luvassa on kaunista säätä. Klubilla olisi loistavaa musiikkia ja meininkiä tarjolla. Pelkästään ulkona auringossa oleminen ystävien kanssa hymyilyttää minua henkisesti. Ihan takuulla keksin jotain kivaa tekemistä ja pidän mieleni menestyksekkäästi muualla, jos Javier ei suo minulle seuraansa. Mutta jälkikäteen minua joka tapauksessa harmittaisi jos emme nyt tapaa. Hassua, miten pidän täysin epätodennäköisenä sitä, että hän ottaisi minuun yhteyttä. Hän on niin keskittynyt nyt johonkin muuhun. Mutta ajatteleekohan hän, että me nyt jotenkin tapailemme? Olihan hän kai aika mykkä silloinkin kun sain häneltä yöllä rakkauslinkkejä ja kutsuja luokseen tiheämmin. Oli miten oli. Jos haluan ehdottaa tapaamista ja hän torjuu minut, niin selviydyn siitä kyllä. Asetelma on ollut toisinkin päin. Vuoroin vieraissa.
No, katsotaan miltä huomenna tuntuu. Tänään tuntuu siltä, että viikko livahtaa nopeasti ohi sittenkin, vaikka vielä tiistaina se hidasteli. Yksi leppoisa välipäivä pikkulauantain ja viikonlopun välissä sopii minulle tähän torstaihin oikein hyvin. Olen jutellut myös Rickyn kanssa, joka tahtoisi kyllä viettää kanssani koko viikonlopun. Harmi, ettei nämä vetovoimat tunnu menevän ikinä yksiin. Tätä miettiessäni minusta tuntuu, että haluaisin, että kaikki olisi juuri niin helppoa. Että olisi itsestään selvää, että tietenkin halutaan nähdä heti kun voidaan. Ja mietin, että voitaisiinko me päästä sellaiseen tilaan Javierin kanssa? Mutta miten me oikein silloin vietettiin aina niitä kokonaisia viikonloppuja yhdessä? En muista. Mutta se on siis mahdollista. Tämä on vain tämä välivaihe, joka johtaa joko niihin yhteisiin viikonloppuihin. Tai sitten minulle ihan uuteen suuntaan. Eikä kumpikaan vaihtoehto tunnu mitenkään mahdottomalta. Uusi suunta tuntuu stressittömämmältä ja valoisalta. Mutta Javierilla on tunteitani takataskussaan. BLING. Joku vanha teiniaikainen eksä ehdottelee tapaamista, hahah.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti